Mummoa korona naurattaa

Vielä syksyllä näytti huonolta, näytti nimittäin siltä että taas suku tulee syömään joulupöytään, jonka minä yksin laitan, kunhan ensin olen siivonnut kaksi viikkoa. Olen jo yli 80-vuotias, enkä enää jaksaisi palvella kaikkia. Mutta miten sen kehtaan sanoa, että minun puolestani olisin joulun papan kanssa kaksin kotona?

En mummona voisi olla enempää tyytyväinen tilanteen saamaan käänteeseen. Tuli omikroni, joka antoi minulle syyn kertoa, ettei nyt voi tulla, kun minulla on vasta kolme rokotetta, eikä sekään lehtien mukaan takaa etten voisi saada tartuntaa. Kerroin sukulaisille nähneeni lehdissä kuvia terveistä raavaista painonnostajista, jotka ovat menehtyneet tautiin. Miten minä hauraana mummona voisin selvitä, jos sen teiltä nyt saan, kyselin.

Kerroin että en valitettavasti uskalla nyt tavata teitä. Höpöttelin vielä siitä kuinka teho-osastot ovat täynnä ja koronapassin tarkastukset lepsuja, ja odotettavissa on kamalin korona-aalto koskaan. Tarvitaan armeijankin apua. Teeskentelin vihaista hauskan epäloogisesti kysyen, että miten rokottamattomat voivat olla niin törkeitä että levittävät tautia, kun tiedetään että tauti tarttuu meihin rokotettuihinkin. Heidän vuokseen en nyt voi tavata edes rokotettuja, järkeilin. Olettehan ottaneet koronatestin, kysyin vaativaan sävyyn, ja vaikka olisittekin, ne ovat epäluotettavia.

Kunhan jouluaatto saa, vedetään papan kanssa verhot ikkunan eteen ja sytytetään kynttilä. Syödään valmiiksi paistettua joulukinkkua ja eineslaatikoita, omassa hyvässä seurassamme. Aah, oma rauha, ei lahjojen ostoa, ei siivousta, ei ruoanlaittoa, ei passaamista. Oi jospa meillä ois korona ainainen, laulattaa jo kovasti. Ja naurattaa. Mikä ihana tekosyy irtautua viheliäisestä perinteestä, joka alkaa ahdistaa jo viimeistään helmikuussa.

Onneksi korona ei lopu, eivätkä hysteerikot maailmasta. Siksi saamme varmasti olla ensi joulunakin rauhassa. Ja seuraavana ja seuraavana. Kiitos siitä.