"Vanhempi mies on taitavampi sängyssä"
Mistä tuo otsikon väite oikeasti tulee?
Olen 30+ nainen, tapaillut vanhimmillaan itseäni 10 vuotta vanhempaa miestä ja nuorimmillaan itseäni 10 vuotta nuorempaa miestä. Otantani ei ole iso, mutta olen kysynyt myös muutamien läheisten ystävieni mielipiteitä. nuoremmat miehet on järjestään parempia seksin suhteen. Esimerkiksi ovat kiinnostuneempia myös naisen tyydyttämisestä, ja on myös selkeästi saatu parempi seksikasvatus ja naisesta myös ajatellaan paljon tasa-arvoisemmin. Esimerkiksi nuorempien miesten kanssa ei ole sellaisia kokemuksia, että kumi yhtäkkiä vaan poistetaan kesken aktin tms. Nuoremmille miehille on itsestäänselvää että ehkäisyä käytetään, se on molempien suojaksi ja turvaksi. Nuoremmat miehet panostavat myös ylipäänsä enemmän esileikkiin, kuuntelevat enemmän naisen mielipiteitä, toiveita ja haluja. Vanhempien miesten jumiutuneemmat sukupuoliroolit vaikuttavat myös muuhun suhteeseen negatiivisesti, ei pelkästään seksielämään.
Onko muilla millaisia kokemuksia tästä asiasta?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Ei se "kokemus" auta, jos käsitys seksistä on tylsä, yksioikoinen ja mieskeskeinen ja ajattelumaailma sukupuoliroolien suhteen jumiutunut menneisyyteen eikä päivittynyt missään vaiheessa uudemmaksi.
Toki mietin itseäni vanhempia naissukupolvia, että kuinka moni heistä on saanut oikeasti aika huonoakin seksiä koko elämänsä ajan. Kun ennen nainen ei voinut vaatia samalla tavalla ja toisaalta ei ollut helppoa kokeilla montaa miestä ennen kun teki valintansa. Oli ihan tuurista kiinni että sattuiko kohdalle huomioiva tyyppi vai ei.
Mitä hemmettiä 😂 Kuuleeko joku 30 vuotias nainen että 40 vuotiaat miehet ovat jotain 'muna sisään ja ulos" tyyppejä kaikki? Oikeasti olette täysin pihalla tai teille osunut jotain ääliöitä. Vai rajoittuineita seksin suhteen? Olen itse yli 40 vuotiaana kokeillut käytännössä kaikkea jo, ja osaan kyllä pitää naisen tyytyväisen sängyssä. Mutten ole mikään parikymppisenä lapatossu joka nostaa naisen jalustalle ja palvoo pillua. Myös naisen täytyy tyydyttää minut, en ole pelkkä naisen halujen tyydyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun paras seksikokemus on tullut yli 5-kymppiseltä mieheltä. Kokemusta hänellä niin paljon, että tietää mikä yleensä toimii, mutta nöyryyttä ja ymmärrystä tietää, että jokainen nainen on yksilö ja halu opetella juuri se, mistä hänen seksikumppaninsa nauttii. Hän nauttii naisen nautinnosta.
Sessio sängyssä kestää pitkään ja sen aikana tulen useammin kuin kerran. Ja olen tyydytetty nii henkisesti kuin fyysisestikin.
Nyt mies on yli 6-kymppinen ja edelleen nautin elämäni parhaasta seksistä hänen kanssaan.
Itse olen 8 vuotta häntä nuorempi.
Öö niin mitä ihmeellistä tuossa on. Normaali ikäero. Aloittaja on itse luultavasti hyvin nuori, ja sinä et ole nuori vaan jo yli 50 :D
Niin mitä ihmeellistä on yli 50 vuotiaan ja yli 60 vuotiaan suhteessa? Jäi epäselväksi.
Vierailija kirjoitti:
Nuoremmat osaavat puhua, se ainakin on merkittävä ero. Heille on luontevaa puhua seksistä, ottaa huomioon erilaisia tunteita mitä seksi herättää jne. He ylipäätään pitävät naistakin ihmisenä eikä joko r*kkualustana tai jonain palvottavana nukkena.
Vanhemmat miehet tuntuvat kuvittelevan, että ollakseen "hyvä sängyssä" pitää jotenkin kyetä maagisesti aavistamaan toisen halut ja tunteet ja puhuminen pilaa tunnelman. Pieleenhän se menee. Ja sitten on niitä, joita ei edes kiinnosta.
Perinteinen nuoret naiset kehuvat itseään nuorempia miehiä ja kukaan heitä hieman vanhempi ei mukamas osaa seksistä mitään. Hohhoijaah..
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä aikanaan tapailemallani miehellä oli iso ja paksu muna, minkä perusteella hän ilmeisesti kuvitteli että ei tarvitse kuin olla jalat levällään tappi pystyssä ja nainen hoitaa itse lopun. Ei tarvinne kertoa, että mies oli yksinkertainen muutenkin.
Kun kerrot, että aikanaan tapailit miestä, joka oli mielestäsi yksinkertainen ja ilmeisesti sinut yllättäen oli sängyssäkin tumpelo, ei tarvitse kertoa itsestäsi lisää.
40v ukot on pallomaha lerppakulleja
Se on teiltä ohi jo...
N27
mitä se haittaa kun ratsastat ukolla kuitenkin niin kauan kun hän ejakuloi
Vierailija kirjoitti:
40v ukot on pallomaha lerppakulleja
Se on teiltä ohi jo...N27
40 vee miehet käyvät salilla ja seisoo hyvin. 13 vuoden päästä sinä olet myös 40.
Mitä kertoo tämän palstan naisten halu nuoria miehiä kohtaan ja viha hieman heitä itseään vanhempia kohtaan?
En itse aio lukemani perusteella arvostaa enää naisia, kun kerta ovat tuollaisia kusipäisiä lehmiä ketkä tähän ketjuun useat ovat kommentoineet.
Tutkimusten mukaan alle 5% yli 50v naisista ei ole koskaan kokenut orgasmia, mutta alle 35v naisista jo 15%. Se siitä nuorten miesten osaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Ei se "kokemus" auta, jos käsitys seksistä on tylsä, yksioikoinen ja mieskeskeinen ja ajattelumaailma sukupuoliroolien suhteen jumiutunut menneisyyteen eikä päivittynyt missään vaiheessa uudemmaksi.
Toki mietin itseäni vanhempia naissukupolvia, että kuinka moni heistä on saanut oikeasti aika huonoakin seksiä koko elämänsä ajan. Kun ennen nainen ei voinut vaatia samalla tavalla ja toisaalta ei ollut helppoa kokeilla montaa miestä ennen kun teki valintansa. Oli ihan tuurista kiinni että sattuiko kohdalle huomioiva tyyppi vai ei.
Kuten totesin, riippuu tyypistä. Olen itse lähempänä viittäkymmentä ja olen nuoresta lähtien osannut toimia sängyssä niin, että molemmilla on hyvä fiilis. Ei pakottamista, ei painostamista, ei mitään mikä ei toiselle sovi. Helppoa kuin mikä. Ja mitä enemmän kumppaneita tuli, sitä enemmän sitä taitoa ihan teknisessä mielessä on tullut. Jokainen nainen on oma kokonaisuutensa, mutta yhteistyöllä päästään tasolle jossa molemmat nauttii. Itselleni on tärkeää, että nainen saa orgasmin yhdynnässä. Se on ikään kuin se oma "pakkoni", vaikka voihan seksi olla naiselle tyydyttävää ilman sitäkin. Pitää vaan olla malttia ja kuunnella naista.
Sen kyllä uskon, että monessa suhteessa ainakin vanhemmissa ikäluokissa naisen kohtelu on ollut itsekeskeistä ja törkeää. Mutta en nyt vetäisi johtopäätöksiä ihan kaikkiin.
Ensinnäkin yhdyntä ei ole *kaikille naisille* optimaalinen tapa saada orgasmi.
Yhdyntä on miestä varten.
Seksi on ihan helmetin paljon muuta ja enemmän kuin munan tunkemista johonkin reikään.Korjasin tekstiä. Minä olen nainen, joka nauttii juuri yhdynnästä ja ehdottomasti haluan jotain sisääni saadakseni tyydytyksen, ja paras orgasmi tulee juuri sisältäpäin stimuloiden. Ja tiedän meitä olevan enemmänkin.
Korjasit? Ööh oletko jakomielitautinen? Juuri sanoit että yhdyntä on vain miehiä varten. Nyt sanot nauttivasi juurikin yhdynnästä.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan alle 5% yli 50v naisista ei ole koskaan kokenut orgasmia, mutta alle 35v naisista jo 15%. Se siitä nuorten miesten osaamisesta.
Huvittaa kun palstan naiset kuvittelevat olevansa seksin asiantuntijoita tapaamisiensa miesten perusteella. Mitäpä muuta te osaatte kuin haukkua miehiä. En haluaisi olla naisen kanssa suhteessa joka haukkuu miehiä ja kelpuuttaa vain jotkut parikymppiset seksiin, vaikka ovat itse vanhempia. Koska "nuori osaa ja on vapaamielinen mukamas".
Teko vapaamielisiä? Minulle käy kimppapanot, romantiikka, nuoleminen ja tuntikausien seksi. Voin myös naida katsellessasi toista naista tai transnaista. Uskallan tehdä seksissä mitä vain. Nuorille naisille sellainen ei käy, koska he haluavat "omistaa miehen"
Tämä ketju on selvästi katkerien naisten ketju, jossa vain nuoret miehet kelpaavat.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan alle 5% yli 50v naisista ei ole koskaan kokenut orgasmia, mutta alle 35v naisista jo 15%. Se siitä nuorten miesten osaamisesta.
Joo mitä tekemistä tällä kovinkaan paljon on miehen iän kanssa? Kyllähän se on niin, että kokenut mies osaa naisen tyydyttää, MUTTA ei siihen yhdyntää tarvita!
Kokenut mies tietää tämän.
Nuori kolli yrittää työntää sitä kaluaan pilluun niin pian kuin mahdollista, oman nautintonsa takia. Ihan selvä asia.

Kyllä tarvitaan yhdyntää, jos nainen sitä haluaa. Kokeneet miehet osaa tämänkin.

Juuri näin. Kun on kokemusta niin osaa kuunnella ja kuulostella sitä omaakin naista eikä vaan apinoi kaikkea mitä palstamamma sanoo. Ja sehän luonnollisesti koskee myös sitä sangen epätodennäköistä tapausta, että palstamamma sattuukin omalle kohdalle. Silloin kuunnellaan hänen toivomuksiaan ja pidetään hyvänä sieltä missä hyvältä tuntuu. Ettei jäisi epäselväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomannut saman. Vahempien miesten seksitavat on omaksuttu vuosikymmenien takaa, luulevat että naisen päällä nylkyttäminen on hyvää seksiä. Nuoremmat miehet osaavat ottaa naisen huomioon paremmin kuin vanhat.
Jep, pelkästään penetraatio yhdessä asennossa (miehen toiveiden mukaan) ei ole monelle naiselle käsitys hyvästä seksistä. Nuoremmat miehet ovat enemmän miellyttämisenhaluisia ja se on heille enemmänkin kunnia-asia että myös nainen nauttii!
Ei voi yleistää kumpaankaan suuntaan. Nuorissakin on niitä joiden käsitykset on opittu pornosta, esim. haluaisivat ottaa kumin lopussa pois ampuakseen lastinsa kasvoille tai edes jonnekin naisen päälle.
Enemmän se tuntuu olevan ihmistyypistä kuin iästä kiinni.
Muistakaa nyt nuoret miehet että iän mukana teistä tulee huonompia rakastajia. Mitä enemmän kokemuksia naisten kanssa, sitä huonompia teistä tulee 😂
Joten.. älkää hankkiko niitä kokemuksia. Katselkaa nettipornoa ja runkatkaa.
Oma kokemukseni mukaan vanhempi mies on taitavampi kuin nuori. Tuntemani vanhempi mies osaa ja haluaa saada mut tulemaan uudestaan ja uudestaan. Nuoret miehet ovat komeita ja ilo silmälle. Seksitaidot näyttää tulevan kokemuksen mukana.
Öö niin mitä ihmeellistä tuossa on. Normaali ikäero. Aloittaja on itse luultavasti hyvin nuori, ja sinä et ole nuori vaan jo yli 50 :D