"Vanhempi mies on taitavampi sängyssä"
Mistä tuo otsikon väite oikeasti tulee?
Olen 30+ nainen, tapaillut vanhimmillaan itseäni 10 vuotta vanhempaa miestä ja nuorimmillaan itseäni 10 vuotta nuorempaa miestä. Otantani ei ole iso, mutta olen kysynyt myös muutamien läheisten ystävieni mielipiteitä. nuoremmat miehet on järjestään parempia seksin suhteen. Esimerkiksi ovat kiinnostuneempia myös naisen tyydyttämisestä, ja on myös selkeästi saatu parempi seksikasvatus ja naisesta myös ajatellaan paljon tasa-arvoisemmin. Esimerkiksi nuorempien miesten kanssa ei ole sellaisia kokemuksia, että kumi yhtäkkiä vaan poistetaan kesken aktin tms. Nuoremmille miehille on itsestäänselvää että ehkäisyä käytetään, se on molempien suojaksi ja turvaksi. Nuoremmat miehet panostavat myös ylipäänsä enemmän esileikkiin, kuuntelevat enemmän naisen mielipiteitä, toiveita ja haluja. Vanhempien miesten jumiutuneemmat sukupuoliroolit vaikuttavat myös muuhun suhteeseen negatiivisesti, ei pelkästään seksielämään.
Onko muilla millaisia kokemuksia tästä asiasta?
Kommentit (143)
Mitä tulee stondausongelmiin: Se ei ole iästä kiinni. Nuorella voi olla erektiohäiriöitä esim. kovista suorituspaineista johtuen, vanhemmalla miehellä tuskin enää on suorituspaineita, vaan on saavuttanut jo sen mitä haluaa. Fakta on, että ihminen viisastuu ihan myötä, ja oppii sekä panemaan, nussimaan, naimaan että rakastelemaan. Nuorempi tapaus ei välttämättä ymmärrä edes sitä, että rakkaus on työntövoimaa ja työntövoiman suuruus määrittää rakkauden laadun. Tottakai, jotta riittävää työntövoimaa voi syntyä pitää olla voimakasta vetovoimaa. Ei voi olla työntövoimaa ilman vetovoimaa.
Nuorempi mies saattaa vielä ihmetellä mitä rakkaus on? Kokenut pelimies tietää jo vastauksen.
Nuoremmat osaavat puhua, se ainakin on merkittävä ero. Heille on luontevaa puhua seksistä, ottaa huomioon erilaisia tunteita mitä seksi herättää jne. He ylipäätään pitävät naistakin ihmisenä eikä joko r*kkualustana tai jonain palvottavana nukkena.
Vanhemmat miehet tuntuvat kuvittelevan, että ollakseen "hyvä sängyssä" pitää jotenkin kyetä maagisesti aavistamaan toisen halut ja tunteet ja puhuminen pilaa tunnelman. Pieleenhän se menee. Ja sitten on niitä, joita ei edes kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä aikanaan tapailemallani miehellä oli iso ja paksu muna, minkä perusteella hän ilmeisesti kuvitteli että ei tarvitse kuin olla jalat levällään tappi pystyssä ja nainen hoitaa itse lopun. Ei tarvinne kertoa, että mies oli yksinkertainen muutenkin.
😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Ei se "kokemus" auta, jos käsitys seksistä on tylsä, yksioikoinen ja mieskeskeinen ja ajattelumaailma sukupuoliroolien suhteen jumiutunut menneisyyteen eikä päivittynyt missään vaiheessa uudemmaksi.
Toki mietin itseäni vanhempia naissukupolvia, että kuinka moni heistä on saanut oikeasti aika huonoakin seksiä koko elämänsä ajan. Kun ennen nainen ei voinut vaatia samalla tavalla ja toisaalta ei ollut helppoa kokeilla montaa miestä ennen kun teki valintansa. Oli ihan tuurista kiinni että sattuiko kohdalle huomioiva tyyppi vai ei.
Kuten totesin, riippuu tyypistä. Olen itse lähempänä viittäkymmentä ja olen nuoresta lähtien osannut toimia sängyssä niin, että molemmilla on hyvä fiilis. Ei pakottamista, ei painostamista, ei mitään mikä ei toiselle sovi. Helppoa kuin mikä. Ja mitä enemmän kumppaneita tuli, sitä enemmän sitä taitoa ihan teknisessä mielessä on tullut. Jokainen nainen on oma kokonaisuutensa, mutta yhteistyöllä päästään tasolle jossa molemmat nauttii. Itselleni on tärkeää, että nainen saa orgasmin yhdynnässä. Se on ikään kuin se oma "pakkoni", vaikka voihan seksi olla naiselle tyydyttävää ilman sitäkin. Pitää vaan olla malttia ja kuunnella naista.
Sen kyllä uskon, että monessa suhteessa ainakin vanhemmissa ikäluokissa naisen kohtelu on ollut itsekeskeistä ja törkeää. Mutta en nyt vetäisi johtopäätöksiä ihan kaikkiin.
Miksei nainen voisi laueta jotenkin muutoin? Tuostahan voi tulla ihan hirveät paineet ja riittämättömyyden tunne, että nyt on pakko laueta nimenomaan aktin aikana. Ei se kaikille ole helppoa, anatomiassakin on niin paljon eroavaisuutta yksilöiden välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Ei se "kokemus" auta, jos käsitys seksistä on tylsä, yksioikoinen ja mieskeskeinen ja ajattelumaailma sukupuoliroolien suhteen jumiutunut menneisyyteen eikä päivittynyt missään vaiheessa uudemmaksi.
Toki mietin itseäni vanhempia naissukupolvia, että kuinka moni heistä on saanut oikeasti aika huonoakin seksiä koko elämänsä ajan. Kun ennen nainen ei voinut vaatia samalla tavalla ja toisaalta ei ollut helppoa kokeilla montaa miestä ennen kun teki valintansa. Oli ihan tuurista kiinni että sattuiko kohdalle huomioiva tyyppi vai ei.
Kuten totesin, riippuu tyypistä. Olen itse lähempänä viittäkymmentä ja olen nuoresta lähtien osannut toimia sängyssä niin, että molemmilla on hyvä fiilis. Ei pakottamista, ei painostamista, ei mitään mikä ei toiselle sovi. Helppoa kuin mikä. Ja mitä enemmän kumppaneita tuli, sitä enemmän sitä taitoa ihan teknisessä mielessä on tullut. Jokainen nainen on oma kokonaisuutensa, mutta yhteistyöllä päästään tasolle jossa molemmat nauttii. Itselleni on tärkeää, että nainen saa orgasmin yhdynnässä. Se on ikään kuin se oma "pakkoni", vaikka voihan seksi olla naiselle tyydyttävää ilman sitäkin. Pitää vaan olla malttia ja kuunnella naista.
Sen kyllä uskon, että monessa suhteessa ainakin vanhemmissa ikäluokissa naisen kohtelu on ollut itsekeskeistä ja törkeää. Mutta en nyt vetäisi johtopäätöksiä ihan kaikkiin.
Ensin sanot, että ei pakottamista eikä painostamista, mutta sitten sen orgasmin pitää kuitenkin tulla nimenomaan yhdynnässä.
Juuri tuo on se iäkkäämpien miesten ongelma, kapeakatseisuus ja kaavoihin kangistuminen.
Sinä haluat nyt ymmärtää tarkoituksella väärin, koska ilmeisesti jotenkin ärsytän sinua ikäni vuoksi. En tietenkään tarkoittanut että pelkästään yhdynnässä, tarkoitin yleensä seksiä. Kyllä meissä vanhemmissa on ihan normaalijärkisiä ja sensitiivisiä ihmisiä, ei tästä tarvitse mitään sukupolvisotaa rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee stondausongelmiin: Se ei ole iästä kiinni. Nuorella voi olla erektiohäiriöitä esim. kovista suorituspaineista johtuen, vanhemmalla miehellä tuskin enää on suorituspaineita, vaan on saavuttanut jo sen mitä haluaa. Fakta on, että ihminen viisastuu ihan myötä, ja oppii sekä panemaan, nussimaan, naimaan että rakastelemaan. Nuorempi tapaus ei välttämättä ymmärrä edes sitä, että rakkaus on työntövoimaa ja työntövoiman suuruus määrittää rakkauden laadun. Tottakai, jotta riittävää työntövoimaa voi syntyä pitää olla voimakasta vetovoimaa. Ei voi olla työntövoimaa ilman vetovoimaa.
Nuorempi mies saattaa vielä ihmetellä mitä rakkaus on? Kokenut pelimies tietää jo vastauksen.
Nuoremmat miehet ei rehvastele pelimieheydellä. Nuoremmat miehet uskaltavat itsekin olla herkkiä, haavoittuvia, puhua tunteista. Ja jos jännittää eikä seiso, niin senkin uskaltaa ääneen sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Nuoremmat osaavat puhua, se ainakin on merkittävä ero. Heille on luontevaa puhua seksistä, ottaa huomioon erilaisia tunteita mitä seksi herättää jne. He ylipäätään pitävät naistakin ihmisenä eikä joko r*kkualustana tai jonain palvottavana nukkena.
Vanhemmat miehet tuntuvat kuvittelevan, että ollakseen "hyvä sängyssä" pitää jotenkin kyetä maagisesti aavistamaan toisen halut ja tunteet ja puhuminen pilaa tunnelman. Pieleenhän se menee. Ja sitten on niitä, joita ei edes kiinnosta.
Nuorilla pojilla on aika ikävät jutut edelleenkin ja pornosta opittu malli toimia. Vanhemmilla ei välttämättä ole se porno suodattanut ihan kaikkea aivotoimintaa, joten he ovat opetelleet kokemuksen, ei minkään ennalta annetun mallin kautta.
Sehän riippuu tyydyttääkö hän sinua vai itsensä .
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän otsikon väite tule miljoonien ihmisten kokemuksista, vrt. aloittajan ja muutaman muun pettyneen vuodatukseen.
Ei tule ei, mutta kun kellään meistä ei ollut positiivisia kokemuksia itseämme vanhemmista miehistä. Ja suurin osa parisuhteessa suunnilleen samanikäisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä aikanaan tapailemallani miehellä oli iso ja paksu muna, minkä perusteella hän ilmeisesti kuvitteli että ei tarvitse kuin olla jalat levällään tappi pystyssä ja nainen hoitaa itse lopun. Ei tarvinne kertoa, että mies oli yksinkertainen muutenkin.
Isäntä!
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Kokemusta siitä yhdestä Mantasta, joka häipyi 20 vuotta sitten.
Tai kokemusta ulkomaiden ammattilaisista ja kaikista tunnetuista sukupuolitaudeista.
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu ihmisestä. Vanhemmilla tyypeillä on usein kokemusta, joten osaavat paremmin temput ja tietävät miten nainen tyydytetään. Jos kuitenkin luonne on itsekeskeinen ja asenne törkeä, ei siinä auta ikä eikä muu. Riippuu niin ihmisestä.
Jep. Minulla on juuri nyt paras kumppani koskaan. Kaikin puolin. Seksissä on avoin ja minun nautintoni on hänelle se suurin nautinto. Hän on myös opetellut tekniikan jolla pystyy siirtämään omaa laukeamistaan ja saa ns ”kuivia orgasmeja” pitkin sessiota. Kestävyyttä ja mielikuvitusta riittää. Mutta myös arjessa ottaa minut aina huomioon ja on avoin ja kiinnostunut minusta. Ja tietenkin minä huomioin ja hellittelen häntä takaisin kaikella rakkaudella.
Ja hän on siis 11v minua vanhempi, 58-vuotias.
Koulujen seksuaalikasvatus on kyllä varmasti tehnyt monille hyvää. Ylipäänsä se että ymmärretään sukupuolisuus, seksuaalisuus jne paljon laajemmin ja osataan olla näissä intiimiasioissa paljon kunnioittavampia muita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee stondausongelmiin: Se ei ole iästä kiinni. Nuorella voi olla erektiohäiriöitä esim. kovista suorituspaineista johtuen, vanhemmalla miehellä tuskin enää on suorituspaineita, vaan on saavuttanut jo sen mitä haluaa. Fakta on, että ihminen viisastuu ihan myötä, ja oppii sekä panemaan, nussimaan, naimaan että rakastelemaan. Nuorempi tapaus ei välttämättä ymmärrä edes sitä, että rakkaus on työntövoimaa ja työntövoiman suuruus määrittää rakkauden laadun. Tottakai, jotta riittävää työntövoimaa voi syntyä pitää olla voimakasta vetovoimaa. Ei voi olla työntövoimaa ilman vetovoimaa.
Nuorempi mies saattaa vielä ihmetellä mitä rakkaus on? Kokenut pelimies tietää jo vastauksen.
Sorry pappa mutta tilastot puhuu ihan muuta. Nuorilla miehillä voi toki olla suorituspaineita, mutta muuten erektio ylipäänsä parempi. Erektiohäiriöiden määrä lisääntyy iän karttuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee stondausongelmiin: Se ei ole iästä kiinni. Nuorella voi olla erektiohäiriöitä esim. kovista suorituspaineista johtuen, vanhemmalla miehellä tuskin enää on suorituspaineita, vaan on saavuttanut jo sen mitä haluaa. Fakta on, että ihminen viisastuu ihan myötä, ja oppii sekä panemaan, nussimaan, naimaan että rakastelemaan. Nuorempi tapaus ei välttämättä ymmärrä edes sitä, että rakkaus on työntövoimaa ja työntövoiman suuruus määrittää rakkauden laadun. Tottakai, jotta riittävää työntövoimaa voi syntyä pitää olla voimakasta vetovoimaa. Ei voi olla työntövoimaa ilman vetovoimaa.
Nuorempi mies saattaa vielä ihmetellä mitä rakkaus on? Kokenut pelimies tietää jo vastauksen.
Nuoremmat miehet ei rehvastele pelimieheydellä. Nuoremmat miehet uskaltavat itsekin olla herkkiä, haavoittuvia, puhua tunteista. Ja jos jännittää eikä seiso, niin senkin uskaltaa ääneen sanoa.
Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina näinen on aina vain halunnut yhtä asiaa: Sitä että mies ns. nussii naisen aivot pellolle. Tämä on rakkauden ydinsanoma. Ja täysin totta.
Juupa juu. Yrität tuolla nylkyttämisesi oikeuttaa. Tai sitten et ole ihan oikeasti kovin montaa naista kohdannut.
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä aikanaan tapailemallani miehellä oli iso ja paksu muna, minkä perusteella hän ilmeisesti kuvitteli että ei tarvitse kuin olla jalat levällään tappi pystyssä ja nainen hoitaa itse lopun. Ei tarvinne kertoa, että mies oli yksinkertainen muutenkin.
No eihän hänen näköjään tarvinnutkaan. Onkohan tässä taas joku naisen logiikka kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti ne jotka kehuvat seksitaidoillaan on niitä kaikista huonoimpia. Mikähän siinäkin sitten on? Ja moni vähän ujo ja epävarma mies on lopulta aivan loistava kumppani.
Yleensäkin se menee elämässä niin, että ne jotka ääneen kehuvat jollakin asialla, eivät välttämättä siinä asiassa oikeasti ole kovin hyviä. Koskee työtä, parisuhdetta, autolla ajamista, seksiä jne.
Tyhjät kattilat kolisevat eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee stondausongelmiin: Se ei ole iästä kiinni. Nuorella voi olla erektiohäiriöitä esim. kovista suorituspaineista johtuen, vanhemmalla miehellä tuskin enää on suorituspaineita, vaan on saavuttanut jo sen mitä haluaa. Fakta on, että ihminen viisastuu ihan myötä, ja oppii sekä panemaan, nussimaan, naimaan että rakastelemaan. Nuorempi tapaus ei välttämättä ymmärrä edes sitä, että rakkaus on työntövoimaa ja työntövoiman suuruus määrittää rakkauden laadun. Tottakai, jotta riittävää työntövoimaa voi syntyä pitää olla voimakasta vetovoimaa. Ei voi olla työntövoimaa ilman vetovoimaa.
Nuorempi mies saattaa vielä ihmetellä mitä rakkaus on? Kokenut pelimies tietää jo vastauksen.
Sorry pappa mutta tilastot puhuu ihan muuta. Nuorilla miehillä voi toki olla suorituspaineita, mutta muuten erektio ylipäänsä parempi. Erektiohäiriöiden määrä lisääntyy iän karttuessa.
Et ole kuullut, että Viagra on olemassa? Se antaa järkyttävän kovan kestostondiksen ja sen avulla voi jyystää useampaakin naista samanaikaisesti. Soveltuu myös ikäihmiselle.
Onneksi naiset eivät vanhemmiten kauniisti sanottuna "kuivu"... Jostain syystä kai ne vanhemmat niitä nuoria naisia vonkaavat? Tupakan himossaan varmaankin?