Pilaanko kaikkien joulun jos nyt eroan miehestä?
Ahdistaa niin etten saa henkeä. Suhteessa on jo pitkään ollut minua vaivaavia ongelmia enkä ole saanut erotuksi. Nyt tuntuu etten enää jaksa. Meillä ei ole yhteisiä lapsia (onneksi!) mutta joka vuotinen perinne on ollut iso yhteinen perhejoulu johon kuuluvat sisarusten lapset sekä isovamhemmat.
Olen yrittänyt vaan tsempata itseäni että vielä muutama päivä, mutta nyt itku kurkussa mietin että jos vielä muutama tuntikin niin tästä olosta ei enää nousta seuraavaan vuoteen.
Kommentit (65)
Jos vain lähdet menemään ja sanot että tarviit omaa aikaa miettiä juttuja. Muut saa viettää joulun keskenään. Sit kun tulet takaisin niin jätät.
Et pilaa. Joulu se on ensi vuonnakin, joten ei sen vuoksi kannata kärvistellä huonossa parisuhteessa yhtään enempää kuin riittävästi.
Ei ainakaan mun jouluuni vaikuta mitenkään.
Mieti mitä jaksat. Jos et jaksa mennä joulun yli niin eroa heti.
Sun sisarusten lapsille ja sun isovanhemmillesi on aivan yksi lysti, oletko jonkun äijän kanssa vai et ole. Eivät voisi vähempää välittää.
Niin minäkin toivon ettei se muiden joulumieleen vaikuttaisi. Mielessä pyörii että mies ainakin olisi apea/ei välttämättä pystyisi osallistumaan perhejoulunsa viettoon ja se taas vaikuttaisi varmaan kaikkien mielialaan. Lapsetkin on jo sen verran isoja että huomaisivat.
Haluaisin niin kovin että kaikilla olisi vain hyvä mieli, mutta ei tästä mitään tule. Tunnen itseni niin kamalan pahaksi kun toisilta meinaan viedä kauan odotetun juhlapäivän.
Ap
Keneltä ihmeessä sä olet nyt viemässä joulumielen? Sen tulevan eksäsi sukulaisilta?? Olet kyllä sitten ihailtavan kiintynyt anoppiisi, se täytyy sanoa.
Kenen joulun pilaat eroamalla, jos suhteenne on huono? Omasi pilaat ainakin, jos et eroa. Toisaalta onko sulla asuntoa ym. Erostahan voi ilmoittaa, mutta se ero tapahtuu vasta, kun voi lähteä pois. Mitä siis pilata joulu jos pitää yhdessä asua kuitenkin? Mitään perhejoulua en lähtisi viettämään. Olisi sekin merkki jo suvulle, että ero tulossa.
Vietä joulu sen uuden ukon kanssa, jonka olet jo varmasti valmiiksi katsonut. Tarinasta näkee heti, että uusi on jo taustalla, ainakin ihastus tms.
Et pilaa kenenkään muun joulua kuin korkeintaan miehesi. Jos teillä ei ole lapsia, asia ei liity kehenkään muuhun kuin sinuun ja häneen. Älä mieti sukulaisia, asia ei heille kuulu ja jos ovat fiksuja ja asiallisia, ymmärtävät kyllä tilanteen. Toki, jos yhteinen joulunvietto on sinulle tärkeää, sitten sinun pitää vain vielä sinnitellä.
Et pilaa
Ex-miehesi saa parhaan joululahjan sinulta jos eroatte.
Vierailija kirjoitti:
Et pilaa
Ex-miehesi saa parhaan joululahjan sinulta jos eroatte.
Ja uus ukko myös.
Olen tästä sataprosenttisen varma kirjoitti:
Vietä joulu sen uuden ukon kanssa, jonka olet jo varmasti valmiiksi katsonut. Tarinasta näkee heti, että uusi on jo taustalla, ainakin ihastus tms.
Älä jaksa. Tekstistä paistaa aito ahdistus eikä siinä esim syytetä miestä mistään.
En ymmärrä näitä ihmisiä jotka jättävät kumppanin juuri joulun alla, todella v-mäisesti tehty. Ettekö voi edes himpun verran miettiä sitä toista osapuolta? Oletan että ero tulee miehellesi ihan puskista?
En ole ikinä ymmärtänyt näitä jouluna eroavia.
Itse odottaisin joulun yli, jos on perhe ja lapsia. Mutta teillä ei ole, niin asia eri.
Jos kumppanilla on joku paikka mihin mennä jouluksi, ettei jää yksin, ero voi olla ihan hyvä ja sitten hän saa juhlapyhinä läheisten seurassa käsiteltyä asiaa. Sitä voi olla jopa helpompi käsitellä ja eroon saa sopivaa perspektiiviä ja etäisyyttä heti, kun viettää joulua mikä on toistuva traditio, muiden ihmisten seurassa.
Eli jos miehesi ei jää yksin niin jätä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen tästä sataprosenttisen varma kirjoitti:
Vietä joulu sen uuden ukon kanssa, jonka olet jo varmasti valmiiksi katsonut. Tarinasta näkee heti, että uusi on jo taustalla, ainakin ihastus tms.
Älä jaksa. Tekstistä paistaa aito ahdistus eikä siinä esim syytetä miestä mistään.
Kuule olen miehenä tuon itsekin kokenut ja vielä kaksi kertaa. Nainen päättää, että on aika erota ja hänen mielestään suhteessa on mennyt jo pidemmän aikaa huonosti. Sitten kun uusi löytyy taustalle, niin nämä eropuheet alkavat, ei sitä ennen. Olen edelleen satavarma, että aloittajalla on taustalla uusi sutina hommattuna ja aiemmin ei ole nykyiselle miehelleen mitään eroaikeista puhunut. Nyt sitten ei halua joulunaikaa enää viettää teennäisesti vanhoissa ympyröissä, vaan haluaa antaa tilaa sydämessään ja mielessään myös tälle uudelle säädölle.
Voisin lyödä vaikka kuinka suuresta summasta vetoa, että näin on omien kokemuksieni ja naisten psykologian tuntemuksen taustalla.
Minä yritän todella kovasti kestää tämän olon ja sinnitellä joulun yli että en olisi itsekäs ja pilaisi muiden joulua. Uutta miestä ei ole. Ero ei myöskään tulisi miehelle yllätyksenä, asiasta ollaan puhuttu. Tai minä olen puhunut ja mies vain odottanut että "kohtaus menee ohi".
Olen saanut reseptin ahdistuslääkkeisiin ja ne jo hakenutkin. Alan olla todella epätoivoinen joulun suhteen. Todella hankala selittää perhekuvioita ulkopuolisille, mutta tuntuu sanattomalle säännölle että joulu on pyhä perhejuhla jota ei mikään tai kukaan saa lapsilta pilata.
Ap
Et.
Oma joulusi on tärkein.
Ansaitset joulurauhan.