Jos saisit valita, niin millä tavalla haluaisit kuolla kun aika koittaa?

Nopeasti hopealangan napsahdus vaan. Olen yksineläjä niin ihan sama mitä tapahtuu.

Nopea lähtö, yöllä nukkuessa. Vaikka heti.

Haluaisin nukkua pois. Eli jossain vaiheessa yön aikana ilman, että itse tajuan, sydän lakkaisi lyömästä.

Haluaisin kitua muutaman viikon tuskissani kun joku mato söisi aivojani samalla.

Joku iso katastrofi olisi kiva kokea. Vaikka asteroidin törmääminen maapalloon; kaikki tietäisi että törmäys on tulossa ja sitten h-hetkellä kokoonnuttaisiin katsomaan horisontista saapuvaa tuhoa, pidettäisiin toisiamme kädestä ja laulettaisi jotain biisiä.

Kunhan saisi kivuttoman lähdön. Jotain niin tujua ainetta että vaan nukahtaisi ilman enää heräämistä. Jos sellaista saisi pyytämällä niin olisin jo ajasta ikuisuudessa.

Äkillinen poisnukkuminen ilman sairastelua.

Pelkään kuolemaa todella paljon joten en haluaisi tietää mitään etukäteen.

Ei kuolemaa vaan tempaus. 

Omaan sänkyyn kuoleminen nukkuessa rauhallisesti. Ettei jäisi sairastamaan pitkäksi aikaa, tuntisi kipua ja olisi muiden armoilla, se olisi pahin skenaario.

Ihan sama, mutta haluaisin kuolla niin että läheiset ovat ympärillä ja koskettavat.

Sydäri tai aivoverenvuoto, joka vie kerralla ja nopeasti. Myös onnettomuus käy. Ei jumalauta mitään muistisairauksia ja vaipoissa vuosikymmentä. Tai syöpää, johon annetaan elinaikaodote.

Ilmeisen moni valitsi lopullisen ratkaisun k-piikistä.

Minä olinnii viksumpi, en menny halapaan.

Sodassa. Olisin tappanut ne kymmenen ja sitten se yhdestoista ampuu tappavan luodin. Ehtisin vielä hyvästellä rintamakaverini.

Moni on tästä eri mieltä, mutta itse haluaisin kuolla syöpään niin, että tietäisi itse elinaijan odotteen. Siinä olisi luultavasti diagnoosista aikaa järjestää omat asiat ja tottua ajatukseen, ja viettää aikaa läheisten kanssa ja hyvästellä heidät. 

En haluaisi kuolla odottamatta yhtäkkiä esim. onnettomuudessa tai äkilliseen sairauskohtaukseen tai esim. tukehtumalla. Ruokaan tukehtuminen olisi jotenkin vieläpä tosi nolo tapa kuolla.

Nopeasti ja ilman ennakkovaroitusta. Olen myötäelänyt kahden syöpädiagnoosin saaneen läheisen kanssa ja vaikka toisella elinaikaa ei diagnoosista kuolemaan ollut ihan kahta viikkoakaan, niin siihenkin aikaan mahtui sellainen määrä surua, katkeruutta, shokkia, itkua ja tuskaa etten haluaisi sitä kenenkään enkä itseni kokevan.

Tuo kokemus avasi myös silmäni sille miksi niin moni päätyy itsemurh¤an. Se lähestyvän kuoleman odottaminen on todella julmaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Sodassa. Olisin tappanut ne kymmenen ja sitten se yhdestoista ampuu tappavan luodin. Ehtisin vielä hyvästellä rintamakaverini.

Sodassakaan se luoti tappaa harvemmin siististi ja nopeasti. Ruhjoutumista, silpoutumista, palamista jne plus kaikki pelot ennen usein pahuksen tuskaista kuolemaa. Moni pahasti haavoittunut on huutanut armon laukausta.

Nakutyttövyöryyn tai onnellisuuden yliannostukseen.

Vierailija kirjoitti:

Nopeasti ja ilman ennakkovaroitusta. Olen myötäelänyt kahden syöpädiagnoosin saaneen läheisen kanssa ja vaikka toisella elinaikaa ei diagnoosista kuolemaan ollut ihan kahta viikkoakaan, niin siihenkin aikaan mahtui sellainen määrä surua, katkeruutta, shokkia, itkua ja tuskaa etten haluaisi sitä kenenkään enkä itseni kokevan.

Tuo kokemus avasi myös silmäni sille miksi niin moni päätyy itsemurh¤an. Se lähestyvän kuoleman odottaminen on todella julmaa aikaa.

Itse kuvittelisin, että kuolemansairaana vaikeinta saattaa olla läheisten surun kohtaaminen. Äkillisen kuoleman sattuessa suru jää ainoastaan läheisten kannettavaksi, eikä sitä tarvitse itse kohdata. Siinä mielessä äkkikuoleman toivominen on itsekästä, vaikkakin ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodassa. Olisin tappanut ne kymmenen ja sitten se yhdestoista ampuu tappavan luodin. Ehtisin vielä hyvästellä rintamakaverini.

Sodassakaan se luoti tappaa harvemmin siististi ja nopeasti. Ruhjoutumista, silpoutumista, palamista jne plus kaikki pelot ennen usein pahuksen tuskaista kuolemaa. Moni pahasti haavoittunut on huutanut armon laukausta.

Jep. Kuuluu pakettiin.

Muuten ei mitään väliä, kunhan lähtö olisi väkivallaton.

Voisin sairastaa jotain kuolemaanjohtavaa sairautta.. Saisin hyvällä omallatunnolla levätä paljon ja tietää, että vielä hetki on kestettävä tätä paskaa, ja pian tämä kaikki on ohi.

Torppaisin ne kaikki lähestymis yritykset jokaiselta kusipäiseltä lähisukulaiseltani, jotka tekivät lapsuudestani/elämästäni helvettiä. He eivät saa synninpäästöä, tulemalla istumaan jälkiviisautta uhkuen kuolinvuoteeni viereen, kuvottavien kyyneleidensä kera. Tiedän, että osa heistä yrittäisivät tulla, koska siinä vaiheessa heidät on herätetty siitä itsekkyyden illuusiosta, että ihminen olisi jotenkin ikuinen.

Mutta muutamat läheiset ystäväni, heille sanoisin, että tätä ei kannata itkeä, olisin lähtenyt jo paljon paljon aikaisemmin, jos olisi annettu. En ole oikeastaan koskaan ollut onnellinen. Minä iloitsen, pääsen pois!

En tarvitsisi kenenkään kättä enkä läsnäoloa kun se tapahtuu. Yksin, tuetta, olen kaiken taakkani kantanut jo pienenä lapsena. Yksin käyn tämänkin, loppuun asti.

En näe syytä surra ajan rajallisuutta, tai sitä mitä kaikkea en elämässäni koskaan saavuttanut.. Sillä ei ole mitään väliä, jos usko elämään on kadonnut.