Mies ei ole halua lasta
Tulin raskaaksi ensimmäisestä kerrasta miehelle, jonka kanssa olemme tapailleet 3kk. Tunsimme tätä ennen puoli vuotta, koska olemme myös työkavereita. Raskaus oli aika kova shokki etenkin miehelle. Hänellä on vielä riitaisa avioeroprosessi menossa josta kaksi pientä lasta. Tarkoituksena olikin tutustua toisiimme pikku hiljaa, mutta raskaus muutti tilanteen. Kun kerroin tuloksesta, mies sanoi, ettei halua lapsia tehdä kevein perustein. Aiemmin kun raskaudesta ei ollut tietoa on kuitenkin sanonut että on kanssani vakavissaan eli en ole laastari ja lapsista puhuttaessa sanoi että niitä saa tulla lisää. Olen lähes 36-vuotias, mies on 37. Lapsi olisi minulle ensimmäinen ja itse olisin valmis äidiksi. Olen aina tiennyt että haluan lapsen. Onko tässä ainoa mahdollisuuteni, jos teen abortin saanko enää koskaan lasta.. Ja katkeroidunko kuitenkin miehelle joka aborttia haluaa. Minulla on vakituinen työ, talous kunnossa ja oma asunto joten luulen että pystyisin hoitamaan lapsen itse mutta surua siitä että kannan lasta täysin yksin se ei vie pois.
Kommentit (2)
Hei, Kuulostaa hieman omalta tilanteeltani. Tai no - ei sinne päinkään toisaalta. Minulla on sellainen tilanne, että lapsen isä kyllä haluaa lapsen, mutta emme ehtineet tuntea kauaa ennen raskautumista ja nyt minusta tuntuu, että en haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Minun pitää (HALUAN) kasvattaa lapsi, joten en pysty huolehtimaan miehestä, joka ei ole kasvanut aikuiseksi. Hirveä määrä moraalikysymyksiä. Mikä oikeus on lapsella isään? Isällä lapseen? Kuinka tärkeää on, että lapsella on yksi hyvinvoiva vanhempi? Kuka voi tietää mikä on lopulta oikein ja hyväksi lapselle? Kuka sanoa sen, mitä lapsi haluaisi, jos kykenisi tekemään päätöksiä? Samaan aikaan joudun käsittelemään sen surun, että odotan lasta yksin sekä sen, että en saanutkaan omaa perhettä (perinteistä kahdella vanhemmalla ja lapsilla). Oma perhe toki on äidin ja tyttärenkin perhe (lapsi on tyttö). Sen puolen minulla oli samanlainen tilanne, että minullakin on ikää ja pelkäsin, että tämä olisi ainut mahdollisuuteni. Olin toki jo etukäteen miettinyt adobtiota ja keinohedelmöitystä, koska olin yksin ja ymmärsin ajan jossain vaiheessa tulevan vastaan. Lapsi oli vahinko, mutta olen hänestä valtavan onnellinen. Aborttia en edes miettinyt. Sitä en kiellä etteikö tähän liittyisi raskaitakin ajatuksia ja tunteita. Välillä on jopa ihan suoranaista pelkoa siitä, että miten pärjään. Toisaalta olen jutellut paljon ystävieni kanssa ja he kertoivat, että hekin ovat joutuneet käymään monenlaisia tunteita raskausaikanaan, vaikka parisuhteessa ovatkin. Yritän käsitellä ja surra nämä hankalat ajatukset ja tunteet mahdollisimman hyvin nyt raskausaikana, jotta saan lapsen synnyttyä keskittyä häneen. Raskaushormonit ja välillä suhteettoman tuntuiset tunteet eivät tosin helpota tilannetta. Minä pitäisin lapsen, mutta sinun puolestasi en valitettavasti voi sanoa mitään. Tai voin, mutta itse sinun on kuitenkin päätös tehtävä ja sen kanssa elettävä. Uskon kyllä, että lapsen kanssa pärjäisit hienosti. Ja harvemmin kai lasten tekoa kadutaan. Toisaalta, vaikka kuinka elämää suunnittelee, niin silloinkin voi mennä jokin asia ihan odottamattomalla tavalla. Tsemppiä ihan hirmusti <3.
Heipä hei.Tietenkään ei voi ketään pakottaa lapsen saamiseen mutta kun ollaan aikuisia ihmisiä niin toki tiedetään mistä ne lapset tulee.Lapsi on lahja eikä itsestäänselvyys.Toki varmasti on miehen hankalaa ajatella uutta lasta hankalan prosessin keskelle.Sinulla tuntuu olevan valmiudet hankkia lapsi vaikka sitten yksin.Kannustaisin pitämään lapsen kaikesta huolimatta.Tsemppiä