Turhautunut ihminen.

Hei!

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, koska haluisin kokemukseni muiden ihmisten tietoon siksi, että olisi tilaa olla sellainen, kun on.  Eli ongelma josta kirjoitan, koskee herkkyyttäni ja tapaani ajatella ja kokea asioita. Puhun nykyään tosi vähän tunteistani, koska koen, että ajatuksiani ja tunteitani ruvetaan heti ohjailemaan, mitätöimään ja vähättelemään. Yleinen reagtio on mitä sinä ninä nyt noin laitat ja rupea tekemään niin ja niin. Olen aina kokenut itseni tosi yksinäiseksi tämän takia, en saa voisi sanoa koskaan vastakaikua tunteilleni ja ajatukselleni. Mutta olen myös pannut merkille, kuinka ulkomaalaisilla on jotenki erilainen suhtauminen näihin "negatiivisiin tunteisiin" ne eivät suhtautu yhtään sen myötämielisemmin, mutta ovat vähemmän mitätöiviä.  Koen siis, että Suomessa ajatellaan asioista ratinonaalisesti, ihmisen mieltä ohjaa enemmän pelkkä kylmältä haiskahtava järki ajatus,mikä sekään ei ole pelkästään huono asia. Tavallaan monet naiset ja miehet haluaisivat, että miehet eli  olen siis mies, että he puhuisivat tunteistaan, mutta oman kokemukseni mukaan sillä ei ole tilaa miehenä. Samalla olen pannut merkille, että monet niistä ihmistä, jotka puhuvat tunteistaan ja varsinkin naiset saavat vastakaikua toisilta naisilta, vaikka sitä eivät toisille eli minulla annakkaan. 

Tätä positiivisyyttä minullekkin on lautasella aina yritetty, mutta ajattelen asioista omallalaillani positiivisesti, se ei vain ole koskaan muille kelvannut, mutta tiedän myös sen, että ajatus maailmani on synkkä riippumatta siitä, olenko masentunut(olen tätä sairastanut) vai en.

Oma äitini on sanonut, mitä niitä menneitä miettimään, mutta veljeni kuoltua hän ei meinaa siitä millään päästä ylitse, välillä käy mielessä, että voisin pamauttaa sille samat takaisen, mutta siihen ei omatuntoni yllä, koska tiedän sen tuntuvan pahalta.

Näitä esimerkkejä on varmasti satoja, mutta olen nykyään ahdistunut ja pakkopaidassa ihmisten seurassa.

Koska pelkään vahingossa sanovani jotakin, minkä toinen voi sitten torpata.  Lopetan tämän tähän, että tästä ei tule liian pitkä. En myöskään ole lukemassa vastauksia. Kiitos, jotka tämän luitte ja miettikää onko lähipiirissänne miehiä tai ehkä myös naisia, jotka sisältään ovat herkkiä ja tuntevia, mutta jotka eivät ympäristön paineen takia uskalla olla sitä mitä ovat. Kärsin tästä tunteilusta toisinaan tosi paljon ja lähipiiri ei sitä ainakaan paljoa helpota.

Suomessa on paljon hyviäkin asioita, mutta toivon, että se ei ole pois niiltä, jotka ovat erilaisia ja että kenekään ei tarvitsi itseään lopettaa sen takia, että on erilainen.