Miksi osa ihmisistä ei pysty/kykene olemaan työelämässä?

Miksi pitäisi kun ilmankin pärjää?

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi kun ilmankin pärjää?

Tuo ei ollut vastaus kysymykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi kun ilmankin pärjää?

Tuo ei ollut vastaus kysymykseen.

Oli se.

Osa ihmisistä ei vain tule toisten ihmisten kanssa toimeen. He eivät kykene toiminaan toisten ihmisten kanssa. Ehkä he pystyisivät tekemään töitä, mutta osa vain ei kykene.

🥱 Provoa paremmin.

Hölmöä mielestäni uhrata koko elämä jonkun toisen yritykselle.

Joillain on tähdellisempää tekemistä.

Liian pakkotahtista ja muiden määräilemät säännöt, palkat, työajat ja tehtävät. Kertakaikkiaan täysin vastenmielistä.

Miksi työelämästä on tehty täysin epäinhimillistä ja romutettu koko työssäkäynnin idea, eli toimeentulo? Kaikki nämä nollasopimukset, vuokratyöt, määräaikaiset, kokeilut ja palkattomat harjoittelut, joita ketjutetaan.

Mistä lähtien on ollut oikein edellyttää, että ihmiset tekee töitä ilmaiseksi, tai sellaisilla ehdoilla, joilla eivät pysty työllä itseään elättämään? Mistä lähtien on ollut reilua vaatia, että hyvin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön pitää olla korkeakoulutus ja vuosikausien kokemus? Sitten itketään työvoimapulaa ja postaillaan 5h/vk työilmoituksia mol:iin. Ja haukutaan työttömät tietty.

Kaikki ei ole kieroutuneita liskomiehiä.

Pystyn hyvinkin olemaan sen pari vuotta. Sitten pitää toki lomailla liiton rahoilla ainakin vuosi, mutta sitten taas jaksaa.

En näe siinä mitään pointtia, kun lähestulkoon saman rahan saa ihan oleskelemallakin, ja vapaa-aikaa riittää. En näe mitään järkeä tehdä hommia, jos olen täysin poikki arkisin ja viikonloput menee akkuja ladatessa, että jaksaa taas seuraavan viikon tehdä raskaita hommia, joista sitten maksetaan koirankeksejä, joilla hädin tuskin selviät ensi kuuhun ja säästäminen on vain haaveissa. Eikä sillä rahalla mitään naisseuraakaan saa, joten yhtä tyhjän kanssa.

T. hiki hatussa 9e/h.

Yleisin syy lienee mielenterveyden ongelmat.  Esimerkiksi vaikean ahdistuksen kanssa on hankala olla jo ylipäätään ihmisten keskuudessa saati työpaikalla.   Toinen syy on tuki- ja liikuntaelinsairaudet.  Jos ei kykene tekemään kuin istumatyötä niin jo se rajoittaa paljon alasta toki riippuen.

Työelämä on aika epäinhimillistä ja sairasta, varsinkin nykyään. Tuntuu, että hyvin harvat pärjäävät koko elämänsä ilman yhtäkään loppuunpalamista tai muita töistä johtuvia mielenterveysongelmia.

Kun tarpeeksi usein estyy tekemästä jotain mielekästä työn takia, niin kyllähän se vuosien saatossa alkaa turhauttamaan ja ottamaan päähän. Liian usein joutuu sanomaan, että "En pääse sun syntymäpäiville, koska olen töissä tuolloin", "Anteeksi lapseni, ei onnistu kun olen taas töissä", "ei pysty, on töitä tuolloin", niin alkaa miettiä, että tätä se elämä nyt on, töitä. Muu elämä joutuu aina väistämään sen tieltä.

Olen kyllä työelämässä, mutta en ihmettelisi, vaikka jossain vaiheessa en enää pysty tähän.

No vaikkapa paniikkihäiriö, alkoholiongelma, masennus... Onhan näitä syitä.

Vain muutaman vuoden? Muutama vuosi on minulle todella pitkä aika. Iso siivu elämää. Kuinka iso sitä ei koskaan tiedä.

Stressaannun jo pelkästä ihmisten läsnäolosta, luulen, että teen koko ajan kaiken väärin tai olen väärässä paikassa tai en älyä sanattomista viesteistä tehdä vielä jotain. Olen jatkuvasti varpaillani ja valmistautunut siihen, että joku tulee yhtäkkiä huutamaan "mitä sä teet?!"

tai puhuu selän takana minusta pahaa. Jos saisin tehdä töitä yksin ja rauhassa ja itselleni sopivina työaikoina, olisin todella hyvä työntekijä.

Ei työ tekemällä lopu, mutta aika on rajallista.

Muiden ihmisten seura on henkisesti niin uuvuttavaa.