Mitä kadut elämässäsi eniten?

Sitä että lähdin yhden itsetuhoisen ihmisen matkaan kauan sitten.

Olisi pitänyt mennää peruskoulun jälkeen duuniin eikä mihinkään paska-akateemisiin taidekuvioihin. Ei tässä maassa makseta luovuudesta.

Liian pitkää parisuhdetta liian nuorena, ehkä väärän ihmisen kanssa. Kommunikoinnin taso oli heikkoa, kumpikin vain oletti toisesta asioita, eikä osattu tehdä suhteesta onnellista ja kehittävää. Kaikki jumahti paikoilleen ja aiheutti lähinnä velkaloukun ja turhan katkeruuden. Ei houkuta parisuhteet enää, saati seksikään kenenkään kanssa kun tätä palstaa on puoli vuotta lukenut. 

Nyt sentään ymmärtää rakentaa lopun elämän itseään varten, enkä kaipaa riesaa ja palvottavaa, itsestäni löydä noita ihan tarpeeksi. Onneksi ei ole liikaa velkaa tai lapsia. Nyt voi jo piuhatkin katkoa viimein.

Sitä etten opiskellut enempää:(

Olen tehnyt tyhmiä asioita, mutta en kadu mitään. Ilman niitä (ja toki kaikkia muitakin tapahtuneita) asioita en olisi juuri tämä tyyppi joka nyt olen ja katumalla ne asiat tai mieli eivät parane, enemmänkin katuminen ja siinä rypeminen vaan lisää pahaa oloa.

Se, että en kadu, ei tietenkään tarkoita ettenkö olisi pahoillani tai ottaisi opiksi tekemisistäni.

Toisaalta kadun, että en lähtenyt ulkomaille opiskelemaan. Olisin tod. näk. pärjännyt erinomaisesti ja urani olisi nyt aivan muuta kuin se on (vaikeaa kitkuttamista vuodesta toiseen todennäköisesti loppuelämäni ajan).

Toisaalta, jos olisin juuri silloin lähtenyt, en olisi voinut rakentaa hyvää suhdetta juuri tapaamani miehen kanssa. Nyt tämä mies on elämäni rakkaus ja suhdetta takana jo 13 vuotta. Jos olisin lähtenyt ulkomaille ja saisin nyt tietää millaisen suhteen siinä menetin, katuisin sitä valintaa varmasti yhtä lailla.

Tämä ajatus auttaa minua hyväksymään tekemäni valinnan, mutta en voi sanoa ettenkö siitä huolimatta aina välillä katuisi. Ihmismieli on niin taitava huijaamaan itseään siinä, että kaiken voisi saada yhtä aikaa.

Sitä että tuli nuorena tehtyä rikoksia ja maine meni.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 09:30"]

Muuttaminen lapsuudenkodista suoraan poikaystävän kanssa yhteen 19v jonka kanssa aloin oleen 15v. Olisi pitänyt itsenäistyä ja asua ensin yksin ja katella maailmanmenoa ja kokea asioita ja ihmisiä eikä leikkiä kotileikkejä.

[/quote] SAMA!!!! 30v kriisissä sitten erosin ja aloin viettää sinkkuelämää. Mutta EI se ole sama asia 20+ lapsettomana kuin 30+ lapsellisena. Omille lapsille yritän kyllä painottaa eläisi ensin itselleen ja sitten vasta perhe.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 10:56"]

Sitä etten aikoinani panostanut kunnolla opiskeluun ja valitsin lukion sijasta amiksen. Tein lapsen lapsena. Sillä aikaa kun muut bailasivat, näkivät ja kokivat maailmaa, minä leikin kotia.

Nyt, pian nelikymppisenä huomaan asustavani yhä tässä pienessä paskapitäjässä ilman minkäänlaista kokemusta muusta maailmasta. Samaa ympyrää pyörin, koira, lapset ja asuntolaina :/.

Jos nyt saisin elää tuon uudelleen, menisin lukioon ja tekisin lapset vasta kolmekymppisenä jos silloinkaan...

[/quote] Mun siskolla sama kuvio ja hirvee biletys menollaan 37v ja yhä siinä samassa pikku kunnassa missä aikoinaan lapsena asuttiin. Roikkuu siinä ainoassa paikallisessa ja äitimme hoitaa lapsia. On vihainen kaikille ja ihan teinin tasolla. No,ne on niitä omia valintoja. En ymmärrä sitä katkeruutta meitä muita sisaruksia kohtaa jotka valitsimme toisin ja muutimme 500 km päähän opiskelemaan.

Harmittaa jälkikäteen kun en lähtenyt ulkomaille töihin ja yleensäkkin matkustellut enemmän. Nyt sitä on jumitettu liikaakin samoissa kuvioissa.

Kaduin ja harmittelin pitkään, kun en opiskellut peruskoulunjälkeen muuta kuin ammattikoulututkinnon. Vanhemmat duunareita jotka suorastaan painostivat lopettamaan opinnot siihen. Maailmanloppua odotettiin kun uskovaisia oltiin ja opiskelu oli viimeinen asia mitä ajatella..

Nyt, kolmekymppinenä päätin lopettaa itsesäälissä katumisen ja valittamisen ja hakea jatko-opiskelemaan. Ja kappas, niinpä vaan pääsinkin ja tässä sitä opiskellaan "vanhoilla päivillä" uutta ammattia! Lapsikin jo koululainen, asuntolainaa maksettu vuosia pois, vakavarainen puoliso - mikäs tässä opiskellessa :)

sitä vaan että lopettakaa asioiden katuminen ja menneessä piehtarointi ja tehkää tarvittavat muutokset elämässä!

[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 11:52"]

Väärän alan valitsemista ja itsepäisesti omilleen muuttamista 19-vuotiaana. Nyt 24-vuotiaana on opinnot edelleen pahasti kesken ja ahdistaa, kun tuli valittua niin typerä ala, joka ei ole enää pariin vuoteen kiinnostanut yhtään. Olisinpa edes silloin pari vuotta sitten vaihtanut, mutta ei... itsepäisesti olen sinnitellyt. Ala ei edes ole työllistävä, eikä varsinkaan, jos ei se kiinnosta tai ei ole siinä erityisen hyvä.

[/quote]

Nyt ei ole oikea hetki katua tällaista, vaan tehdä asialle jotain! Voit aivan hyvin vielä vaihtaa alan itsellesi sopivammaksi. Ala selvittää vaihtoehtoja kuin olisi jo!

Kadun, että tein lapsia. Onneksi he ovat jo pikapuoliin muuttamassa pois. Sitten minä juhlin!!!

Lähihoitajaksi opiskelemista

Pettämistä ja vieläpä raskaana ollessani, tarvitsin vaan seksiä niin usein ja mieheni ei iilmeisesti kiihottunut minusta silloin..

Humanistisia opintoja. 

Se etten opikellut enklannin kieltä koulussa.

Nyt on liian myöhäistä.

Sitä että rälläsin nuoruuteni enkä opiskellut. Tapailin vääränlaisia miehiä ja olin naiivi ja omasin huonon itsetunnon.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 10:56"]

Sitä etten aikoinani panostanut kunnolla opiskeluun ja valitsin lukion sijasta amiksen. Tein lapsen lapsena. Sillä aikaa kun muut bailasivat, näkivät ja kokivat maailmaa, minä leikin kotia.

Nyt, pian nelikymppisenä huomaan asustavani yhä tässä pienessä paskapitäjässä ilman minkäänlaista kokemusta muusta maailmasta. Samaa ympyrää pyörin, koira, lapset ja asuntolaina :/.

Jos nyt saisin elää tuon uudelleen, menisin lukioon ja tekisin lapset vasta kolmekymppisenä jos silloinkaan...

[/quote] Ihan sama! Ei sitä nuorena tyttösenä osannut edes ajatella että jossain muualla voisi asustaa ja elää. Sitä jotenkin piti itsestään selvänä asiana että tässä pikku kunnassa pyöritään ja eletään ja sitten kun kasvoi aikuiseksi niin tajusi että elämää on muuallakin. Olisi pitänyt opiskella ja matkustella. Tähän perhe-elämään olisi kyllä ehtinyt myöhemminkin.

Sitä etten ole lähtenyt tästä paskamaasta.