Voiko keski-ikäisenä vielä oppia liikunnalliseksi?

Oman teoriani mukaan enforfiinibuustin saa kun liikunnan yhteydessä hengittää syvään, ja sitten sykkeen kohotessa hengästyy. Vaikuttaa vagus-hermoon ja hyvän olon tunne tulee siitä. Itse ainakin tunnistan tämän vaikutuksen ja se koukuttaa.

Ehkä ei kaikilla toimi, en tiedä.

Jos tuijotat vaan laipiota tai ruutua niin et millään voi oppia. Muuten kyllä.

Itse asiassa tiedetään, että se kuinka voimakkaasti liikunta lisää hyvää oloa ja kuinka palkitsevaa se on, vaihtelee yksilöllisesti. JOillakin liikunta vaikuttaa voimakkaammin aivojen palkitsemisjärjestelmään, ja oletettavasti endorfiinituotannon stimuloinnissakin on eroja. Liikunnan tuputtajien vouhkaaminen on siis ajoittain harhaanjohdettua. Samaten kunnon kohenemisnopeudessa on suuria eroja, liikunnasta kaiketi innostuvat tyypillisimmin ne, jotka kehittyvät nopeimmin. Tietysti tottumuksellakin on vaikutusta, ja kaikki varmasti jonkun verran hyötyvät liikunnasta, mutta ei ole järkevää olettaa että kaikista tulisi tai edes pitäisi tulla himoliikkujia.

Voi. Oma mummoni opetteli 50-vuotiaana ajamaan pyörällä ja muutenkin alkoi liikkumaan, esim. pyöräilyn lisäksi lenkkeilyä ja hiihtoa. Polkivat vaarini kanssa eläkkeellä pitkiäkin monen päivän pyöräreissuja. Elivät 90-vuotiaiksi.

Vierivä kivi ei sammaloidu. Kännykkä pois ja ylös ulos ja lenkille. Tsemppiä muutokseen.

Liikunta kuuluu mun elämään. Välillä nautin siitä. Joskus vain teen ja meen.

Samaa minäkin olen miettinyt. En ole koskaan kokenut liikkumisen tuomaa hyvää oloa, enkä pidä hikoilusta ja hengästymisestä.

Ainoastaan rauhallinen kävely luonnossa on mieleeni

Se ryhtyminen on vaikeinta. Koska kännykän räpellys viltin alla sohvalla on mukavaa. On vaan otettava itseä niskasta kiinni ja alettava tekemään. Sitten kun tulee hyvä olo aina liikunnan jälkeen niin siihen jää koukkuun ja on päästävä aina uudestaan.

Mitä lajeja oot kokeillut? En tiiä saako kukaan kauheita kiksejä jossain hikisessä mummojumpassa tai juoksemalla liian kovilla sykkeillä, jos ei oo liikuntaan tottunut.

Itse harrastan vaellusta, melomista, retkiluistelua ja kiipeilyä. Kaikki nämä antaa liikunnan lisäksi upeita luontoelämyksiä ja raikasta ilmaa. Ei oo vaikee lähteä harrastuksiin kun on kivat lajit :)

Vierailija kirjoitti:

Se ryhtyminen on vaikeinta. Koska kännykän räpellys viltin alla sohvalla on mukavaa. On vaan otettava itseä niskasta kiinni ja alettava tekemään. Sitten kun tulee hyvä olo aina liikunnan jälkeen niin siihen jää koukkuun ja on päästävä aina uudestaan.

Mutta kuinka kauan pitää pakottaa itseään liikkumaan että tuon luvatun hyvän olon ja riippuvuuden liikunnasta saavuttaa?

Kävin n. 2 kuukautta 1-3krt viikossa salilla, joka kerta sinne piti itsensä pakottaa kunnes irtisanoin jäsenyyden ja palasin sohvaperunamoodiin.

Voi oppia liikunnalliseksi, kunhan malttaa aloittaa tarpeeksi verkkaisesti eikä syöksyä suinpäin 7x/viikossa itseään rääkkäämään. Lisäksi pitää löytää oma lajinsa, ei ole pakko sinne kuntosalille vääntäytyä.

Itse sain urheiluinhon koulun liikuntatunneilta ja olin aikamoinen sohvaperuna nelikymppiseksi. Nykyään liikun päivittäin. N54.

Ei sinällään liikunnalliseksi voi oppia ja myöhemmällä iällä on jo jäykkäkin mutta liikunnan riemun ja siitä tulevat tulokset voi kokea. Ja se on ,mielestäni tärkeintä 

Voimaharjoittelu on kaikista paras laji keski-ikäiselle. Aloitin sen itse kun täytin 40. Ja ei, tavoitteena ei ole kehonrakennus. En ole ikinä liikkunut viikoittain sitä ennen, nyt treenaan kotona 3-5 kertaa viikossa. Tykkäsin ennen kyllä käydä jossain tanssijumpissa, mutta se aina jäi muutaman kerran jälkeen. Kotona on helppo treenata ennen iltasuihkua.

Osta säädettävät käsipainot ja käytä kunnolla painoja, lisää ja vähennä sen mukaan mitä jaksat. Mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän. Pallolihaksia ei tarvitse pelätä, niitä et tule saamaan kuin todella rankalla treenillä ja rajatulla ruokavaliolla. Keski-ikäiselle naiselle se on melkein mahdotonta.

Jumppaan itse Caroline Girvanin Youtube-videoiden kanssa.  Suosittelen!!! https://www.youtube.com/c/CarolineGirvan/videos

Liikunnan ilo? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ryhtyminen on vaikeinta. Koska kännykän räpellys viltin alla sohvalla on mukavaa. On vaan otettava itseä niskasta kiinni ja alettava tekemään. Sitten kun tulee hyvä olo aina liikunnan jälkeen niin siihen jää koukkuun ja on päästävä aina uudestaan.

Mutta kuinka kauan pitää pakottaa itseään liikkumaan että tuon luvatun hyvän olon ja riippuvuuden liikunnasta saavuttaa?

Kävin n. 2 kuukautta 1-3krt viikossa salilla, joka kerta sinne piti itsensä pakottaa kunnes irtisanoin jäsenyyden ja palasin sohvaperunamoodiin.

Kokeile jotain muuta kuin salia? Ostat netistä valmennuksen mitä voi tehdä kotona? Lenkkeily? Vaellus? Tanssi? Ryhmäliikuntatunnit? Crossfit? Pyöräily?

Itsekään en pidä salilla käymisestä mutta tykkään juosta, uida ja pyöräillä. Ja teen kotona treeniä kehonpainolla.

Ei kannata juuttua yhteen lajiin vaan kokeilla monipuolisesti erilaista liikuntaa aina muutaman kerran kunnes löytyy se oma. Myöskään liian rajusti ei kannata aloittaa tekemällä liian usein ja liian paljon.

Muuttuuko ihmisen persoona? Tuleeko kusipäästä ihmisystävä, tuleeko rasistista maailmojen halailija? Ihminen on sitä mitä se on, hetken voi teeskennellä muuta, mutta kyllä se todellisuus sieltä aika nopeasti puskee läpi.

Mä harrastan juoksua, joogaa ja ratsastusta. Juoksemisesta saan runner's high'n eli endokannabinoidipöllyn. Jooga tuntuu hyvältä ja hevoset on ihania.

Mutta kaikki lihaskuntotreeni on vaan aivan hirveää tervanjuontia. Kuntosalilla on kamalaa, kotitreeni on kamalaa, ei mitään hyvänolontunnetta missään kohtaa. Tähän en vaan saa motivoitua itseäni millään. Joka paikassa toitotetaan miten vain kunnon punttitreenillä voi ihminen pysyä terveenä. Mietin tätä ja ahdistun tästä joka päivä. Mutta ku ei vaan pysty.

Minä ainakin olen oppinut. Nykyään liikun melkein päivittäin - nautin siitä ja nykyään myös tarvitsen sitä. Mitään endorfiinihyökyjä en ole koskaan saanut, mutta ne omat lajit ovat löytyneet.

Jos liikunta sinänsä ei tuota iloa, kannattaa kokeilla lajeja, joissa kuntoilu tulee vähän niin kuin sivutuotteena. Esim. suunnistus, retkeily/vaeltaminen, geokätköily (kävellen), kiipeily - näissä kaikissa joutuu käyttämään päätään eikä liikkuminen ole tylsää puurtamista. Tai kuntopyöräily televisiota katsoessa.