IL: "Köyhä lapsi ei pääse retkille tai syntymäpäiville"
"Lasten kertomuksista käy ilmi, että köyhien perheiden lapset joutuvat luopumaan harrastuksistaan, eivät pysty osallistumaan kavereiden syntymäpäiville tai pääse matkustamaan. Lähes 40 prosenttia kyselyyn vastanneista vähävaraisista lapsista kertoo jääneensä rahan takia pois muun muassa koulun luokkaretkiltä. Lapsia usein myös kiusataan perheen rahapulan takia.
Järjestön mukaan köyhien perheiden lasten yhdenvertaisuus ei toteudu esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa. Pelastakaa Lapset vaati maanantaina kouluja ja päättäjiä varmistamaan, ettei vähävaraisten perheiden lapsia syrjäytetä."
http://www.iltalehti.fi/perhe/2015032319406513_pr.shtml
Että siinä vähän mietittävää näille, joiden mukaan rakkaus lapsiin riittää eivätkä rahaa tarvitse.
Kommentit (166)
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:08"]Moni on sanonut, että on köyhä yksinhuoltaja, mutta elämänhallinnassa ei ole puutteita ja pystyy säästämään lapselle luokkaretkirahat ym. Mutta kun ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat niitä, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja, mt-ongelmaisia eivätkä jaksa tai välitä huolehtia raha-asioistaan niin että lapsikin pääsisi edes jostain osalliseksi. Ja niille lapsille olisi kaikkein tärkeintä päästä mukaan ja tuntea tulevansa hyväksytyksi joukkoon. On todella traagista, jos niistä lapsista ei välitetä kotona, ja koulussakin syrjitään. Ei ole mitään paikkaa, missä tuntisi olevansa hyväksytty. Sen takia koulu ei missään nimessä saisi periä maksuja retkistä ja muista tapahtumista, ja lapsille pitäisi opettaa asenne, että kukaan ei ole toista huonompi, vaikka vanhemmilla ei olisikaan varaa älypuhelimiin ja muuhun. Kouluissa pitäisikin ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja pitää huoli, ettei lapsi joudu kärsimään vanhempiensa ongelmista kohtuuttomasti.
[/quote]
Tällaisia tapauksia varten on sossut, jotka voivat käydä hakemassa lapset poks alkoholisteilta vanhemmilta.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:50"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:08"]
Moni on sanonut, että on köyhä yksinhuoltaja, mutta elämänhallinnassa ei ole puutteita ja pystyy säästämään lapselle luokkaretkirahat ym. Mutta kun ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat niitä, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja, mt-ongelmaisia eivätkä jaksa tai välitä huolehtia raha-asioistaan niin että lapsikin pääsisi edes jostain osalliseksi. Ja niille lapsille olisi kaikkein tärkeintä päästä mukaan ja tuntea tulevansa hyväksytyksi joukkoon. On todella traagista, jos niistä lapsista ei välitetä kotona, ja koulussakin syrjitään. Ei ole mitään paikkaa, missä tuntisi olevansa hyväksytty. Sen takia koulu ei missään nimessä saisi periä maksuja retkistä ja muista tapahtumista, ja lapsille pitäisi opettaa asenne, että kukaan ei ole toista huonompi, vaikka vanhemmilla ei olisikaan varaa älypuhelimiin ja muuhun. Kouluissa pitäisikin ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja pitää huoli, ettei lapsi joudu kärsimään vanhempiensa ongelmista kohtuuttomasti.
[/quote] leirikouluun pääsee myös ne lapset joiden vanhemmat ei oo panneet tikkua ristiin, voi olla että ehkä luokassa vaan pari tapausta, riippuu siitäkin missä asutaan jne. Pääsevät mukaan.
[/quote]
Sama. Ei kukaan ainakaan meidän työryhmästä tai opettajista maininnut sanallakaan sitä, että parin lapsen vanhemmat eivät osallistuneet talkoisiin yms. Lapset olivat silti mukana. Tästä ei luonnollisestikaan mainittu lapsille mitään, ei se ole niiden lasten syy millään tavalla joiden vanhemmat ovat kiukkuisia ja itsekkäitä typeryksiä tai narkkareita. Asia järjestyi kuitenkin. Jos joku työryhmästä olisi alkanut vinkua ettei nämä lapset saa tulla luokkaretkelle niin olisin kyllä vetänyt sellaiset raivarit että tyyppi pelkäisi loppuelämänsä
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:48"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:43"] Kaljaan ja tupakkaan näissä "köyhissä" perheissä kyllä näyttää rahaa riittävän. [/quote] Todista väitteesi. Luulen ettet edes tiedä muiden perheiden rahatilannetta, joku juoppo jos on vahempana jonka tunnet niin eikö olekin useimmiten jo eronneet ja juopottelee siellä etävanhempana? Nyt faktaa peliin. [/quote] Suomessa kaikki saavat sossusta sen verran rahaa että siitä kyllä riittää muutama euro lapsen syntymäpäiviin tai luokkaretkiin. Olen ollut töissä kaupan kassalla joten tasan tiedän mitä tuotteita köyhissä lähiöissä eniten ostetaan, eli rahaa kyllä riittä koffiin ja röökiin oikein hyvin.
[/quote]
Miten sä olet alentunut menemään töihin kaupan kassalle köyhään lähiöön??
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:03"]Joo, mulle ja mun pennuille vaan, köyhät olkoon ilman, onhan niille jo asunnot ja ruuat annettu. [/quote] Miksi pitää tehdä niitä lapsia jos ei ole varaa? (Erikseen tapaukset sairauden ym. vuoksi) Miksi muiden pitäisi elättää teidän perhe näin karusti ilmaistuna? Jos ei ole muutamaa euroa laittaa lapsen harrastuksiin jne on silloin taloudenhallinta pahasti retuperällä..
[/quote]
Ei niitä lapsia voi tappaakaan jos ne kerran on jo syntyneet. Lapsista kun pitää huolehtia sen 20 vuotta niin kyllähän siihen aikaan mahtuu konkurssi ja työttömyys poikineen. Moni ei millään tajua, että lapset on voitu hankkia hyvien tulojen aikana ja sitten tapahtuu sairastuminen, työttömyys, konkurssi , avioero tms.
[/quote]
Tai puolison kuolema:(.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:54"]
Tämähän nyt ei ole koulujen vika taikka edes niiden normaalivaraisten perheiden. Jokaisen tulisi itse harkita, onko hänellä varaa tarjota lapselle hyvä lapsuus sosiaalisine kontakteineen ja menoineen.
[/quote]
Jos vain rikkaat lisääntyisivät, mistä kaikki paskahommien tekijät tulisi? Mietipä sitä...
Suomen on vallannut kokoomuslainen kova ajatusmaailma. Te, jotka olette nyt 20-30-vuotiaita, ette edes huomaa sitä, koska ette paremmasta tiedä. Kyseenalaistakaa se, miten kaikki muka on "vain itsestä kiinni"!
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:15"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:13"]
Mielestäni Suomeen pitäisi saada osittain yksityisrahoitteiset koulut, joissa esim. olisi. 2000€/lukukausi maksu. Vastineeksi opetukseen olisi käytettävissä enemmän resursseja "paremman väen" koulussa. Tämä eliminoimisi köyhät lapset pois. Samalla poistuisi tämä kiusallinen ongelma. Köyhät voisivat olla keskenään ja kunnon ihmiset omissa joukoissaan.
[/quote]
Köyhyys ei ole synonyymi millekään roskasakille. Myöskään varakkuus ei tarkoita automaattisesti paremmuutta.
[/quote]
Varakkuus ei myöskään tarkoita automaattisesti älykkyyttä...tämä keskustelu oksettaa minua. Olen lapseton.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"]Ennen ihmiset sentään yritti edistää kaikkien yhtäläistä tasa-arvoisuutta. Nykyään rikkaammat pitävät sitä itsestään selvänä, että heillä on kaikki hyvin ja muilla ei ole. Arvomaailma on mennyt ihan vinksalleen. [/quote] Höpön höpön. Tosiasia on nimittäin se, että köyhät saavat täällä enemmän kuin missään muualla, ja jos ei niistä ei pysty pistämään syrjään sen verran kuussa että lapsi pääsisi luokkaretkelle on elämänhallinnassa vikaa ja pahasti. Kannattaa jättää ne jättitv:t ja uusi auto ostamatta ja pistää hyvä lapsuus etusijalle. Tässä puhutaan nyt kuitenkin normaaleista alakouluista, joissa käydään luokkaretkellä tyyliin Heurekassa eikä missään Balilla.
[/quote]
Ja sun tulotaso oli? Et taida tajuta, miten kovilla ovat sellaiset pienipalkkaiset, jotka eivät saa mitään tukia, mutta palkallakaan ei kunnolla elä. Sekoomus-omanonnenseppä-Suomessa nämä uusköyhät matalapalkkaiset ovat niitä todellisia väliinputoajia.
Kyllä. Minuakin ahdistaa tämä todella kylmä ja kova ajatusmaailma tässä keskustelussa. Ja hämmästyttää miten paljon tuota "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelua on edelleen, vaikka koko ajan jää enemmän ihmisiä työttömäksi ja takuulla ei ole syynä mikään elämänhallinnan puute, vaan yksinkertaisesti yt:t. Se porukka, joka ammatikseen ryyppää ja nostaa erilaisia tukia, on kuitenkin todella pieni vähemmistö eikä kaikkia köyhiä voi leimata tähän porukkaan kuuluviksi.
Kaupan kassat ovat matalapalkkaisia köyhiä, onneksi lapsillanne on toinen vanhempi joka tienaa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 18:22"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 18:18"]
Toivon (vaikka toiselle ei pahaa saisi toivoakaan) että nämä harhaiset "kaikki on elämässä itse tehtyä sairausiin on vain tyhmyyttä minä ainakin olen kaiken ansainnut itse eikä onnella ole osaa ei arpaa elämääni" -ihmiset vielä näkevät karman kasvot. Vai pelostako tuossa pätemisessä on kyse, että pitää itselleen hokea kaikkivoipuutta kun elämä on kuitenkin arvaamaton ja valikoimattomasti joillekin julma? Mulla on tillillä säästöt isoja ja pieniä harmeja varten ja ennakoin tekojani sen, minkä pystyn. En silti luule olevani jumala. Lapsi on lapsi, onpa rikas tai köyhä. Surulliseksi tekee ihmisten kylmät kommentit.
[/quote]
Olet varmasti aika alhaisesti koulutettu, kun höpiset jostakin karmasta. Jumala kirjoitetaan muuten isolla alkukirjaimella.
[/quote]
En ole kirjoittaja, mutten ateistina kirjoita jumalaa isolla.
[/quote]
Miksi et? Kirjoitako Mustanaamion isolla?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 19:30"]Elämänhallinnan puutetta tai ei, niin sitä eriarvoisuutta ei tosiaan tarvitsisi enää erikseen korostaa esim. kouluissa. Pitäisi pitää huoli siitä, että myös köyhien lapset otetaan mukaan kaikkeen, koska syrjäytymisestä ei todellakaan seuraa mitään hyvää, eikä yhteiskunnalla ole varaa siihen. Sitä paitsi varsinkin nyt, kun uusia yt-uutisia tulee melkein päivittäin, tuntuu käsittämättömältä, että kaikki köyhät ja työttömät leimataan samanlaisiksi laiskoiksi alkoholisteiksi. Kenelle tahansa saattaa tapahtua mitä tahansa: yt:t, vakava sairastuminen, puolison kuolema tms. Kun rahaa on erittäin vähän, pienikin yllättävä meno kaataa koko talouden, eikä siinä auta nillittää, että "kyllä jokaisella pitää olla se 5€ laittaa leirikouluun ja synttärilahjaan ja luokkaretkeen tai elämänhallinnassa on puutteita". [/quote] Siksi me vastuulliset vähävaraiset ostamme esimerkiksi joulun jälkeen alennusmyynneistä pieniä pehmoleluja, lasten päiväkirjoja jne koska kavereiden synttärit eivät tule meille yllätyksenä joka vuosi, emmekä koskaan vedä tiliä nollille. Rahankäytön suunnittelu ja maalaisjärki ovat kadonneet siksi, ettei useimpien nykyajan vanhempien ole itse lapsena koskaan tarvinnut luopua mistään: he ovat eläneet yltäkylläisyydessä kuorrutettuina leluilla. Siksi he eivät osaa nyt aikuisenakaan huolehtia omasta rahankäytöstään ja kärsijöinä ovat lapset, jotka eivät pääse luokkaretkille - vaikka samaan aikaan perheellä on rotukoira, jättiläismäinen taulu-tv, auto, vanhemmilla tatuointeja ja merkkivaatteita. Sitten kehdataan itkeä kympin maksusta koko koulun yhteiseen lasten tapahtumaan. Olen vähävaraisen yh-äidin lapsi mutta äiti järjesti asiat aina niin, ettei meidän lapsuutemme koskaan tuntunut köyhältä. Ulkomaille ei matkustettu eikä meillä ollut tietokonetta tai jokaisella upouusia vaatteita mutta koskaan en joutunut jättämään luokkaretkeä väliin. Tiedän, että äiti pihisteli omissa vaatteissaan ja ulkonäössään ja ihailen häntä valtavasti sen takia.
[/quote]
Vastuulliset vähävaraiset ei osta turhaa krääsää; vain vaatetta, ruokaa ja hedelmiä.
Onpa yököttävä ketju. Vaikka todennäköisesti yli puolet on provoilua, saa tämä kyllä uskon ihmiseen hiipumaan. Tällaisena aikana, kun olemme yhteiskuntana rikkaampia kuin koskaan, heikoimmat ollaan valmiit syöttämään susille. Aivan hirveitä olette.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:16"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:50"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:08"]
Moni on sanonut, että on köyhä yksinhuoltaja, mutta elämänhallinnassa ei ole puutteita ja pystyy säästämään lapselle luokkaretkirahat ym. Mutta kun ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat niitä, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja, mt-ongelmaisia eivätkä jaksa tai välitä huolehtia raha-asioistaan niin että lapsikin pääsisi edes jostain osalliseksi. Ja niille lapsille olisi kaikkein tärkeintä päästä mukaan ja tuntea tulevansa hyväksytyksi joukkoon. On todella traagista, jos niistä lapsista ei välitetä kotona, ja koulussakin syrjitään. Ei ole mitään paikkaa, missä tuntisi olevansa hyväksytty. Sen takia koulu ei missään nimessä saisi periä maksuja retkistä ja muista tapahtumista, ja lapsille pitäisi opettaa asenne, että kukaan ei ole toista huonompi, vaikka vanhemmilla ei olisikaan varaa älypuhelimiin ja muuhun. Kouluissa pitäisikin ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja pitää huoli, ettei lapsi joudu kärsimään vanhempiensa ongelmista kohtuuttomasti.
[/quote] leirikouluun pääsee myös ne lapset joiden vanhemmat ei oo panneet tikkua ristiin, voi olla että ehkä luokassa vaan pari tapausta, riippuu siitäkin missä asutaan jne. Pääsevät mukaan.
[/quote]
Sama. Ei kukaan ainakaan meidän työryhmästä tai opettajista maininnut sanallakaan sitä, että parin lapsen vanhemmat eivät osallistuneet talkoisiin yms. Lapset olivat silti mukana. Tästä ei luonnollisestikaan mainittu lapsille mitään, ei se ole niiden lasten syy millään tavalla joiden vanhemmat ovat kiukkuisia ja itsekkäitä typeryksiä tai narkkareita. Asia järjestyi kuitenkin. Jos joku työryhmästä olisi alkanut vinkua ettei nämä lapset saa tulla luokkaretkelle niin olisin kyllä vetänyt sellaiset raivarit että tyyppi pelkäisi loppuelämänsä
[/quote]
Opettelepa hillitsemään itsesi,oot vaarallinen ihminen jos tollasia raivokohtauksia saat että loppuelämänsä saa toiset pelätä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:58"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:44"]
Yleensä köyhien lapsiin ei kannata investoida, koska niistä tulee tuottamatonta materiaalia enemmän kuin tuottavaa. Ts. paljon työttömiä, mielenterveyspotilaita ja eläkeläisiä, jotka lisääntyvät hanakasti ja siirtävät huonot ominaisuutensa eteenpäin.
[/quote]
no on se vähän sunkin etu, jos sun lapsia hoitaa päiväkodissa ihminen johon "on investoitu" (sun termejä käyttäen) tai kun sä olet vaipoissa dementtinä hoitokodissa, niin siellä hoitajana olisi ihminen, joka jaksaisi sua sydämellä hoitaa... ja eiköhän se paremmin jaksa, jos hän itsekin on jotain tässä elämässä saanut... YLeensä jo pelkästään oman edun takia kannattaa toivoa toisille lähtökohtaisesti hyvää.
Mä esim. toivon, että mun lapsen pk-hoitajat olisivat onnellisia henk-koht. elämässään, koska silloin ne jaksaa työssäkin olla iloisia ja välittäviä...
ps. köyhistä ei useimmiten kasva mitään katuojan narkkeja, vaan ihan tavallisia duunareita matalapalkka-aloille. Yhteiskunnan perusta, josta kannattaa pitää huolta lapsesta asti. Mutta tätä ei esim. kokoomuslaiset kataisen ja stubbin johdolla pysty ymmärtämään ja siksi maamme on taloudellisessa ja henkisessä lamassa. Sitä johtaa mr. kutosen matikka ja mr. koulukiusaaja-hylätty reaali. Heidän ymmärryksensä ei yo-kirjoitus jälkeenkään ole ikävä kyllä lisääntynyt, vaan jos mahdollista, kaventunut entisestään.
Arjen viisaat "puurtajat" eivät edes odota mainetta ja mammonaa eikä pärstäänsä twitteriin ja tuhansiin selfieihin, lehden kanteen ja sinne tänne maratooneille. ARjen ihmisille riittäisi ihan tavallinen pieni ihmisarvoinen elämä, riittävä toimeentulo jne. mitä nykyinen isänmaamme ei pysty kaikille tarjoamaan!
[/quote]
Maahamuuttajia pitäisi saada lisää. Ylipainoisten wt-persuhoitajien tilalle. Ovat mukavaa väkeä ne maahanmuuttajat, puhuvat hyvää englantia ja iloisesti juttelevat. Minulle on aivan sama, vaikka nykyiset wt-hoitajat joutuisivat kadulle asumaan.
[/quote]
Henna?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:19"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:03"]Joo, mulle ja mun pennuille vaan, köyhät olkoon ilman, onhan niille jo asunnot ja ruuat annettu. [/quote] Miksi pitää tehdä niitä lapsia jos ei ole varaa? (Erikseen tapaukset sairauden ym. vuoksi) Miksi muiden pitäisi elättää teidän perhe näin karusti ilmaistuna? Jos ei ole muutamaa euroa laittaa lapsen harrastuksiin jne on silloin taloudenhallinta pahasti retuperällä..
[/quote]
Ei niitä lapsia voi tappaakaan jos ne kerran on jo syntyneet. Lapsista kun pitää huolehtia sen 20 vuotta niin kyllähän siihen aikaan mahtuu konkurssi ja työttömyys poikineen. Moni ei millään tajua, että lapset on voitu hankkia hyvien tulojen aikana ja sitten tapahtuu sairastuminen, työttömyys, konkurssi , avioero tms.
[/quote]
Tai puolison kuolema:(.
[/quote]
Miten puolison kuolema vaikuttaa siihen, ettei ole luokkaretkeen paria kymppiä? Saahan leskikin ihan samalla tavalla tukia kuin muutkin. Jos taas leski ei pysty huolehtimaan raha-asioista järkytyksen takia, taitaa luokkaretki olla murheista pienin
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:54"]
Tämähän nyt ei ole koulujen vika taikka edes niiden normaalivaraisten perheiden. Jokaisen tulisi itse harkita, onko hänellä varaa tarjota lapselle hyvä lapsuus sosiaalisine kontakteineen ja menoineen.
[/quote]
Jos vain rikkaat lisääntyisivät, mistä kaikki paskahommien tekijät tulisi? Mietipä sitä...
Suomen on vallannut kokoomuslainen kova ajatusmaailma. Te, jotka olette nyt 20-30-vuotiaita, ette edes huomaa sitä, koska ette paremmasta tiedä. Kyseenalaistakaa se, miten kaikki muka on "vain itsestä kiinni"!
[/quote]
Taas höpö höpö. Se ei ole mitään kovuutta, että jokaisen joka suinkin pystyy on kannettava kortensa kekoon. Nykyajan ajatusmaailmahan on suorastaan lepsu, kun pitää loputtomasti ymmärtää laiskoja, pummeja ja mt-ongelmaisia joita ei saa laittaa pakkohoitoon. Nuo sinun entiset arvosi olivat siis pehmeät? Heikoista huolehdittiin. Nykyiset arvot sitten eivät ole pehmeät vai, kun pitäm huolehtia niistäkin jotka eivät ole oikeasti heikkoja vaan myös laiskoja, tyhmiä ja itsekkäitä?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:24"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"]Ennen ihmiset sentään yritti edistää kaikkien yhtäläistä tasa-arvoisuutta. Nykyään rikkaammat pitävät sitä itsestään selvänä, että heillä on kaikki hyvin ja muilla ei ole. Arvomaailma on mennyt ihan vinksalleen. [/quote] Höpön höpön. Tosiasia on nimittäin se, että köyhät saavat täällä enemmän kuin missään muualla, ja jos ei niistä ei pysty pistämään syrjään sen verran kuussa että lapsi pääsisi luokkaretkelle on elämänhallinnassa vikaa ja pahasti. Kannattaa jättää ne jättitv:t ja uusi auto ostamatta ja pistää hyvä lapsuus etusijalle. Tässä puhutaan nyt kuitenkin normaaleista alakouluista, joissa käydään luokkaretkellä tyyliin Heurekassa eikä missään Balilla.
[/quote]
Ja sun tulotaso oli? Et taida tajuta, miten kovilla ovat sellaiset pienipalkkaiset, jotka eivät saa mitään tukia, mutta palkallakaan ei kunnolla elä. Sekoomus-omanonnenseppä-Suomessa nämä uusköyhät matalapalkkaiset ovat niitä todellisia väliinputoajia.
[/quote]
Olen opiskelija ja mies on sairaanhoitaja eli emme varsinaisesti kieriskele rahoissa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:27"]Kyllä. Minuakin ahdistaa tämä todella kylmä ja kova ajatusmaailma tässä keskustelussa. Ja hämmästyttää miten paljon tuota "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelua on edelleen, vaikka koko ajan jää enemmän ihmisiä työttömäksi ja takuulla ei ole syynä mikään elämänhallinnan puute, vaan yksinkertaisesti yt:t. Se porukka, joka ammatikseen ryyppää ja nostaa erilaisia tukia, on kuitenkin todella pieni vähemmistö eikä kaikkia köyhiä voi leimata tähän porukkaan kuuluviksi.
[/quote]
Miten työttömyys liittyy nyt tähän millään tavalla, työttömäthän saa ilmaiseksi lähes saman rahan mitä minimipalkkalaiset saavat työllä? Ihan yhtä lailla työtön pystyy tuista säästämään lapsen kaverin synttärilahjaan 3€. Pitää vain suunnitella ja käydä vaikka Tokmannilla (mutta eihän sinne nyt kehtaa mennä kun se on niin nolo kauppa).
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"]Ennen ihmiset sentään yritti edistää kaikkien yhtäläistä tasa-arvoisuutta. Nykyään rikkaammat pitävät sitä itsestään selvänä, että heillä on kaikki hyvin ja muilla ei ole. Arvomaailma on mennyt ihan vinksalleen. [/quote] Höpön höpön. Tosiasia on nimittäin se, että köyhät saavat täällä enemmän kuin missään muualla, ja jos ei niistä ei pysty pistämään syrjään sen verran kuussa että lapsi pääsisi luokkaretkelle on elämänhallinnassa vikaa ja pahasti. Kannattaa jättää ne jättitv:t ja uusi auto ostamatta ja pistää hyvä lapsuus etusijalle. Tässä puhutaan nyt kuitenkin normaaleista alakouluista, joissa käydään luokkaretkellä tyyliin Heurekassa eikä missään Balilla.
[/quote] leirikoulu vaatii jo enemmän rahaa, kerättiin joulumyyjäisillä, kevätmyyjaisillä, rahaa kerättiin 5 eu kuukausi ja sitten siellä erikseen maksoi mikroautoilu tai jotain sinnepäin, ratsastus ja annoin lapselle rahat että voi osallistua, yks lapsi ei osallistunut jostain syystä, tuskin sen takia että ei oo rahaa koska kaikki pääsi leirikouluun. Asutaan Hgissä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 19:30"]Elämänhallinnan puutetta tai ei, niin sitä eriarvoisuutta ei tosiaan tarvitsisi enää erikseen korostaa esim. kouluissa. Pitäisi pitää huoli siitä, että myös köyhien lapset otetaan mukaan kaikkeen, koska syrjäytymisestä ei todellakaan seuraa mitään hyvää, eikä yhteiskunnalla ole varaa siihen. Sitä paitsi varsinkin nyt, kun uusia yt-uutisia tulee melkein päivittäin, tuntuu käsittämättömältä, että kaikki köyhät ja työttömät leimataan samanlaisiksi laiskoiksi alkoholisteiksi. Kenelle tahansa saattaa tapahtua mitä tahansa: yt:t, vakava sairastuminen, puolison kuolema tms. Kun rahaa on erittäin vähän, pienikin yllättävä meno kaataa koko talouden, eikä siinä auta nillittää, että "kyllä jokaisella pitää olla se 5€ laittaa leirikouluun ja synttärilahjaan ja luokkaretkeen tai elämänhallinnassa on puutteita".
[/quote]
Siksi me vastuulliset vähävaraiset ostamme esimerkiksi joulun jälkeen alennusmyynneistä pieniä pehmoleluja, lasten päiväkirjoja jne koska kavereiden synttärit eivät tule meille yllätyksenä joka vuosi, emmekä koskaan vedä tiliä nollille. Rahankäytön suunnittelu ja maalaisjärki ovat kadonneet siksi, ettei useimpien nykyajan vanhempien ole itse lapsena koskaan tarvinnut luopua mistään: he ovat eläneet yltäkylläisyydessä kuorrutettuina leluilla. Siksi he eivät osaa nyt aikuisenakaan huolehtia omasta rahankäytöstään ja kärsijöinä ovat lapset, jotka eivät pääse luokkaretkille - vaikka samaan aikaan perheellä on rotukoira, jättiläismäinen taulu-tv, auto, vanhemmilla tatuointeja ja merkkivaatteita. Sitten kehdataan itkeä kympin maksusta koko koulun yhteiseen lasten tapahtumaan. Olen vähävaraisen yh-äidin lapsi mutta äiti järjesti asiat aina niin, ettei meidän lapsuutemme koskaan tuntunut köyhältä. Ulkomaille ei matkustettu eikä meillä ollut tietokonetta tai jokaisella upouusia vaatteita mutta koskaan en joutunut jättämään luokkaretkeä väliin. Tiedän, että äiti pihisteli omissa vaatteissaan ja ulkonäössään ja ihailen häntä valtavasti sen takia.