Israel-Palestiina
Mietityttää välillä (uskovaisten) kristittyjen suhtautuminen Lähi-idän asioihin. Miksi olette Israelin puolella niin henkeen ja vereen? Käsittääkseni juutalaiset tappoivat Jeesuksen ja toisaalta osa palestiinalaisista on kritittyjä. Kristityt ovay paenneet sankoin joukoin paikalta.
Kommentit (27)
ettei oikeastaan voi paljoakaan lisätä.
Mietin sitten vain, millaista olisi kääntää kysymysasetelma toisinpäin: voitaisiin pohtia, miksi monet muslimit (huom! en yleistä _kaikki_ muslimit) ovat niin fanaattisesti palestiinalaisten puolella...
Siitä vielä että juutalaiset tappoivat Jeesuksen. Kristityt nyt kuvaannollisesti ajattelevat olleensa itse " mukana" tappamassa Jeesusta (voi kuullostaa oudolta - mutta tarkoittaa siis sitä, että Jeesus kuoli kaikkien puolesta, itse on synneillään ollut osallinen Jeesuksen kuolemaan).
Se johtuu kai siitä, että juutalaiset ovat kristinuskon Jumalan valittu kansa. Israelin valtio on se luvattu maa, jonne Jumala johdatti kansansa Egyptin orjuudesta.
Itse en ole kenenkään puolella noissa Lähi-Idän kriiseissä. Minusta nuo sodat ja muut vastaavat mitä sielläkin jatkuvasti tapahtuu, ovat niin surullisia asioita etten ymmärrä ollenkaan miksi meidän täällä pitäisi käydä omaa pienoissotaamme valitsemalla kumman puolella olemme. Minusta on suorastaan naurettavaa ja typerää että täällä esim. Suomessa sitten ollaan kamalan kiivaana jommankumman puolella. Ei tässäkään tapauksessa ole sitä viatonta uhria ja julmaa sortajaa. Ihmiset eivät ole yhtään sen parempia tai pahempia toisessa kansallisuudessa toiseen verrattuna. Samanlaisia, yhtä raadollisia. Samanlaisia rikoksia ja julmuuksia molemmat tekevät tai tekisivät tietyissä olosuhteissa.
Iman1:
Käsittääkseni juutalaiset tappoivat Jeesuksen ja toisaalta osa palestiinalaisista on kritittyjä.
Roomalaiset tappoivat Jeesuksen.
Koko isrealin/palesiinan historiassa on ollut vain yksi aika milloin kuolemantuomioon tarvittiin Rooman lupa ja silloin Jeesus kuoli.
Kaikki isrealilaiset eivät ole juutalaisia. On kristittyjä israelilaisia.
Tiesitko sitä?
kuka tappoi Jeesuksen. Ihmiset tappoivat Jeesuksen. Nuo ihmiset elivät 2000 vuotta sitten, mutta Jeesus kuoli myös meidän nykyajan ihmisten syntien puolesta ja nousi kuolleista. On aivan sama, tappoiko Jeesuksen suomalaiset, ruotsalaiset vai norjalaiset.
Minustakaan tuollaisessa tilanteessa, joka Lähi-idässä vallitsee, ei voi valita kumman puolella on. Siellä on niin paha kostonkierre, että tilanne vaikuttaa ainakin minusta melko toivottomalta.
Itseäni ihmetyttää sekin, että miksi Israel ja Amerikka saavat käyttää kemiallisia aseita muslimisiviilejä vastaan ( Amerikka Irakissa valkoista fosforia joka on kuin napalm, tieto tuli myös tv!:n uutisissa ja ISrael myrkkyjä, joiden nimeä en muista mm Palestiinassa) eivätkä länsimaat puutu siihen mitenkään, mutta jos joku muslimimaa edes hypoteettisesti saattaisi olla kehittelemässä jotain joukkotuhoasetta, YK ja koko länsimaailma huutaa suureen ääneen vääryyttä? Miksi Amerikka ja Israel saavat kiduttaa siviilejä ilman syytteitä ja oikeudenkäyntejä? Itse varmaan sopivasti kidutettuna tunnustaisin vaikka Olof Palmen murhan, vaikka sen tapahtuessa olin 10v
En ymmärrä ajattelua, jonka mukaan Israel olisi Jumalan silmäterä ja siksi oikeutettu julmuuksiin. Minkälainen Jumala sellaista toiminta suosii??? Ei ainakaan se Jumala, jota minä palvon. Toisaalta monet krisityt palvovat Jeesusta jumalana, ja näin ollenhan juutalaiset ovat kaikki " jumalan" sukulaisia, noin rodullisesti. Julman " jumalan" .
Tämän ketjun takia yritin etsiä Internetistä jonkinlaista kokonaiskuvaa Lähi-Idän tilanteesta. Tämähän ei ole mikään yksinkertainen asia ja molemminpuolinen syyttely on aika sokeaa. Jotkut jo täällä vastasivatkin siitä, että harvapa nyt sokeasti on Israelin puolella.
Juutalaiset ovat ne ihmiset, joiden kanssa Jumala teki aikoinaan liiton. Heidän kanssaan Jumala jutteli ja siitä on paljon juttuja Vanhan Testamentin sivuilla. Juutalaisiksi ei ainoastaan synnytty, vaan juutalaisuuteen saattoi myös kääntyä. Tästäkin löytyy maininta Vanhasta Testamentista. Monet ihmiset käsittävät juutalaisuuden olevan sama asia kuin Israelin kansan. Kuitenkin juutalaisia löytyy muualtakin.
Tuossa oli vähän omaakin pohdintaa, joka tuli nyt ex tempore ja mitenkään pahemmin asiaa pohtimatta. Jos siitä jotain virheitä löytyy, niin en yhtään ihmettele ja juutalaisuuden asiantuntijat saavat haukkua sen lyttyyn 6-0. Tässä tulee kuitenkin linkkilistani, mitä aiheesta keräsin.
Ensin on linkkejä BBC:n sivuille. Näissä linkeissä viitataan Irakin tilanteeseen. Ensimmäinen linkki kertoo siitä, miten on löytynyt 47 kuollutta. Muistaakseni linkissä kerrottiin, että suurin osa kuolleista on tullut shiiojen ja sunnien keskinäisestä yhteenotosta. Toinen linkki on taas Kofi Annanin kritiikkiä Irakin sotaa kohtaan. Muutenkin noilla sivuilla oli todella paljon juttuja Lähi-Idästä, jos kiinnostaa saada kokonaiskuva siitä, miten BBC asiasta kirjoittaa.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/5351398.stm
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/5344334.stm
Sitten tulee linkki Netmissionin sivuille. Tässä on kristityn pohdintaa Israelin tilanteesta. Tämä on siinä mielessä todella mielenkiintoinen linkki, että siinä näkyy uskovaisen kristityn näkökulma asiaan. Mielestäni erityisesti kriisiä tuntevien muslimien kannattaisi tutustua näihin Israeliin liittyviin linkkeihin, mikäli haluavat oikoa kristittyjen käsityksiä Lähi-Idästä.
http://www.netmission.fi/index.php?id=2933
Seuraavassa on linkkejä Euroopan Unionin sivuille. Ensimmäisessä linkissä on kysymyksiä ja vastauksia EU:n suhteesta Lähi-Itään ja toisessa linkissä on yleistä pohdintaa EU:n asemasta kriisin ratkaisussa. Mielestäni tämän tekstin mukaan Eu on yrittänyt ottaa neutraalin aseman ja on yhteistyössä molempien osapuolien kanssa. Erityisesti taloudellinen tuki Palestiinaa kohtaan korostuu joissain kohdissa.
http://ec.europa.eu/comm/external_relations/mepp/index.htm
http://ec.europa.eu/comm/external_relations/mepp/faq/index.htm#6.
Sitten tulee linkki Hizbollahin omille sivuille. Ensin on ilmoitus siitä, mikä tarkoitus Hizbollahilla on. Toisaalta on myös Libanonin miehityksen historia vuosina 1985-2000.
http://almashriq.hiof.no/lebanon/300/320/324/324.2/hizballah/statement0…
http://almashriq.hiof.no/lebanon/300/350/355/occupation/israeli-terror-…
Lopuksi on linkki Helsingin Sanomien sivuille, missä lyhyesti kerrotaan Hizbollahista. Tässä on mielenkiintoista se kohta, missä kerrotaan Israelin ja Hizbollahin välisestä vankien vaihdosta 2000-luvun alussa. Ainakin minä kiinnitin huomiota siihen, että Israel vapautti tuhansia vankeja, mutta Hizbollahilla oli vain muutama vanki vapautettavanaan. Ilmeisesti he yrittivät samaa kesän 2006 alussa, mutta Israel ei enää suostunut tähän.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Hizbollah+sai+alkunsa+1982/11352206…
Kuten sanottua Lähi-Idän kriisi on paljon monimuotoisempi kuin miltä näyttää. Ennen tätä linkkien metsästystä itse olen vain katsonut, että siellä tapellaan. Olen kokenut, että minä en ole osallinen siihen sotaan ja se ei ole henkilökohtaisesti minua liikauttanut suuntaan tai toiseen. Tulipahan ainakin minulle vähän syvempää näkökulmaa siihen, mitä Lähi-Idässä tapahtuu.
Eli miehitys kestikin 22 vuotta. Muistin, että se kesti 15 vuotta ja päättyi vuonna 2000. Siksi kirjoitin vuosiluvut väärin. Eli se kestikin 22 vuotta eli miehitys oli vuosina 1978-2000.
Muutenkin kannattaa lukea mieluummin linkit kuin minun kommenttini niistä:)
" Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1Moos.12:3)
Raamattu kertoo juutalaisen kansan vaiheista, aina sen syntymästä aikojen loppuun asti. Juutalaiset polveutuvat Aabrahamin pojasta, Iisakista jonka kanssa Jumala teki liiton, ja Iisakin pojasta Jaakobista, jonka nimeksi Jumala antoi myöhemmin Israel, jonka 12:statoista pojasta varsinaisesti tuli juutalaisten 12 sukukuntaa.
Jumala sanoi jo Aabrahamille:
" Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1Moos.12:3)
Lauseen loppu viittaa Messiaaseen, joka nousisisi hänen jälkeläisistään. Aabrahamin vaimonsa orjattaren kanssa saama lapsi Ismael (josta arabit polveutuvat) ei voi tulla kysymykseen, koska Jumala sanoo Aabrahamille " sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset" (1.Moos.21:12)
Jumala vahvisti vielä Iisakille:
" Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä." (1.Moos.26:3-4)
Iisak sai kaksoispojat Eesaun ja Jaakobin, mutta heistä vain Jaakob (jonka nimeksi Jumala muuttaa Israel) saa tämän siunauksen:
" Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa."
Sen sijaan Eesau, jonka nimeksi tulee myöhemmin Edom, jonka siis jo ylläolevan sanan mukaan pitäisi kumartaa Israelia, saa Iisakilta tämän kirouksen: " Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä. Miekkasi varassa sinä olet elävä ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi." (1.Moos.27:39-40) Tämän päivän palestiinalaisten sanotaan olevan Eesaun jälkeläisiä.
Jumala sanoo Jaakobille (=Israelille):
" Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.
Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.
Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut." (1.Moos.28:13-15)
Tämä lupaus kuuluu siis Israelin 12 pojalle ja heidän jälkeläisilleen, joita juutalaiset ovat.
Nämä sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä, ja monet muut Jumalan profetiat täyttyivät kun Juudan heimosta syntyi luvattu Messias, Jumalan voideltu, Yeshua (Jeesus Kristus) (katso profetialista) joka ottaa pois maailman synnin.
Jumala, Isä, Kaikkivaltias valitsi siis tämän kansakunnan, Israelin kansan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset, tuomaan esiin maailmalle Hänen lunastussuunnitelmansa. He ovat ja pysyvät Jumalan valittuina ja ilman juutalaista kansakuntaa Hänen lunastustyönsä ei tule täyttymään.
Jerusalem on Jumalan valitsema kaupunki, juutalaisten ja kristittyjen pyhä kaupunki, josta käsin Herra Jeesus tulee hallitsemaan koko maailmaa 1000-vuotisen valtakunnan aikana.
Jumalan sana sanoo:
" Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat" (Ps. 122:6)
Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta, sillä Jerusalem on Israelin hengellisen perinnön keskus.
TÄMÄ ON VAKAVA VAROITUS SINULLE, RAKAS LUKIJA:
Asettumalla Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta vastaan, ja nykyisessä Lähi-idän konfliktissa palestiinalaisten/arabien puolelle, ihminen asettuu Jumalaa vastaan, hankkii päällensä kirouksen ja tulee tuomituksi.
Valitse elämä! Nöyrry Luojasi, Jumalan Kaikkivaltiaan edessä nyt, Hän rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella ja haluaa antaa sinulle ilmaisena lahjana ikuisen elämän, jos otat Jeesuksen vastaan sydämeesi ja annat Hänen pestä syntisi ja uudistaa sinut.
lainaukset löytyvät.
http://www.laverdaduniversal.org/siunisr.html
Siunatkaa Israelia, koska se on Jumalan kansa.
Saako heitä tappaa ja vainota? Mitä mielestäsi se, että palestiinalaisten puolelle ei saa asettua tarkoittaa, noin niinkuin käytännössä?
että Palestiinalaisia saa tappaa vain sen takia, että eivät ole " valittua kansaa" ? Ja ajaa pois kodeistaan.
Israelilaiset ja Usa pommittaa kouluja,sairaaloita,pakolaisleirejä...eikä siihen kukaan puutu! Hekö muka ovat Jumalan asialla? Saatanan, sanoisin.
Mutta paha saa palkkansa. Jos ei tässä elämässä, niin tounpuoleisessa.
Kristinusko ei ole mikään heimojumaluus uskonto.
Jokainen ihminen on arvokas ja Jumala ei tee eriarvoisia ihmisiä.
Kaikki kansat ovat Jumalan kansoja.
Palestiinalaisia pitäisi kohdella niinkuin kaikkia muitakin.
Raamatun Vanhassa testamentissa Jumala koko ajan jatkuvasti ,jatkuvasti profeettojen välityksellä puhuu tälle omalle kansalleen Israelille Israelin synneistä ja vaatii kääntymystä ! Ei Jumala katso läpi sormien oman kansansa syntejä, vaan jatkuvasti kutsuu ja kehottaa parannukseen.
Jumala itse uhkaa kansaansa tuomiolla, ties millä, ja koko ajan kehottaa että käänytkää ja tehkää oikein .
Siksi kristittyinä voidaan tarkastella asioita niin objektiivisesti kuin pystytään. Voi siunata Israelin kansaa ja voi samalla todeta että kaikki mitä Israelin valtio tai israelilaiset tekee ei suinkaan ole oikein !
Voi rukoilla Israelille viisautta ja Juamalan mielen mukaisia tekoja.
Mar1anne:
Jokainen ihminen on arvokas ja Jumala ei tee eriarvoisia ihmisiä.
Kaikki kansat ovat Jumalan kansoja.
Totta. jokainen ihminen on arvokas Jumalalle, olemmehen Jumalan kuva,ja Hän ei haluaisi kenenkään joutuvan kadotukseen.
Israelilla on erityinen arvo Jumalan silmissä ja siksi se on Jumalan kansa, kuten aikaisemmin luki.
Israel on ajan merkki maailmalle, raamatun ennustukset on käyny toteen ja loput tulevat käymään.
mariam-83-:Tarkoittaako se sitä
että Palestiinalaisia saa tappaa vain sen takia, että eivät ole " valittua kansaa" ? Ja ajaa pois kodeistaan.
Israelilaiset ja Usa pommittaa kouluja,sairaaloita,pakolaisleirejä...ei kä siihen kukaan puutu! Hekö muka ovat Jumalan asialla? Saatanan, sanoisin.
Mutta paha saa palkkansa. Jos ei tässä elämässä, niin tounpuoleisessa
Ei Palestiinalaisia saa tappaa sen paremmin kuin Israelilaisiakaan kuin muitakaan. palestiinalaisilla kuuluu olla koti siinä missä muillakin, kaikki sotimiset on pahaa.
Mutta Jumala kyllä omistaan huolen pitää tavalla tai toisella.
rock: no mariam on ainakin Palestiinalaisten puolella sanoissaan jo. Kaikki israelin lippujen poltot kertoo kenen puolella on.
Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi." (Aamos 9:14-15)
Jumala tulee vielä nöyrryttämään Israelin, jonka jälkeen Jeesus Kristus Messias tulee palaamaan ikuiselle Daavidin valtaistuimelleen Jerusalemiin ja on sieltä hallitseva kaikkea maailmaa vanhurskaudessa ja rauhassa. Jumala valitsi Israelin olemaan välineenä siinä, että Hänen rakkautensa, Sanansa ja lunastustyönsä saavuttaisi koko maailman.
Haluatko sinä olla osallinen Jumalan suunnitelmissa, vai taistella niitä vastaan omaksi tuhoksesi? Saanen ehdottaa: Siunatkaamme Israelia, siunatkaamme juutalaisia, toivottakaamme rauhaa Jerusalemille!
josefiina4:
Haluatko sinä olla osallinen Jumalan suunnitelmissa, vai taistella niitä vastaan omaksi tuhoksesi?
Saanen ehdottaa:
Siunatkaamme Israelia, siunatkaamme juutalaisia, toivottakaamme rauhaa Jerusalemille!
Saanko ehdottaa:
Siunatkaamme Ruotsia, siunatkaamme ruotsalaisia, toivottakaamme rauhaa Tukholmalle.
Millä perusteella siunaat mielummin Jerusalemin?
josefiina4:
Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi." (Aamos 9:14-15)
Ihan muuten tiedoksi, että ennustus ei voi toteutua, ellei sen ehtoja täytetä. Palestiina oli kaikkea muuta kuin autio. Se anastettiin pois ihmisiltä jotka siellä asuivat. Jokainen voisi toimia ns. ennustuksen mukaisesti, jos tietää ennustuksen lopputuloksen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että varsinainen ennustus olisi toteutunut. Tässäkin sinun ennustuksessasi on ehtoja joita ei ole täytetty. Taitaapi olla niin, ettei ennustuksen täyttymisen odotus ollut niin mukavaa, ja ihmiset ottivat sen toteuttamisen omiin käsiinsä, " koska näinhän tulee jokatapauksessa käymään JOSKUS" . Hyvähän se nyt on laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja sanoa noh, näin on ennustettu käyvän, mitä te ihmiset oikein ulisette. Mieti vaikka niin, että on ennustettu, että lastesi koulu tullaan tuhoamaan kun bla bla bla, niin joku sitten menee ja räjäyttää sen koulun tuusannuuskaksi tappaen kaikki oppilaat. No, voi voi, näinhän ennustettiin, eikö vain? Vai ennustettiinko, sillä bla bla bla ei kyllä tapahtunutkaan. Lopulta koulu rakennetaan uudestaan toimivaksi, ja se toimii ja toimii, ja kas, vuosien päästä kaupunki päättää tuhota koulun haitallisen rakennusvirheen johdosta. Ei uhreja. Ensimmäinen tuho olikin vain jonkun mielenhäiriö, ehkä saatanan johdattelemana. ;)
että vaikka juutalaiset ja kristityt ovatkin pallomme väestä iso joukko, on paljon muitakin. Mitäs jos vaikka jonkun muun uskonnon mukaan ennustus olisi käynyt niin, että skandinavia nyt vain sattuu olemaan heidän luvattu maansa, ja kunhan he ovat saaneet tarpeeksi suuren sotajoukon koolle, skandinavia on tuhoon tuomittu. Mutta mitäpä sitä kohtaloaan valittelemaan, kun ennustus kerran oli näin. Ilolla annamme henkemme joidenkin toisten opuksen ennustuksen edestä, hurskaina miehemme ja poikamme johdatamme kuolemaan ja kidutettavaksi, niinkö? Lohdutamme itseämme, että no, en nyt usko tuohon ennustukseen, mutta kunhan aika noista valloittajista jättää, niin heitä varmaan rangaistaan riittävästi. Voi ihmisen käsi.
Tuo yllämainitsema frofetia on jo toteutunut kun Israelin valtion parustaminen alkoi jälleenrakennuksin v.1948.
toteutumattomia profetioita, koskien islamilaisia kansoja:
" ..niin että viimeinenkin mies häviää Eesaun vuorelta murhatöitten tähden. Väkivallan tähden veljeäsi Jaakobia kohtaan peittää sinut häpeä, ja sinut hävitetään ikiajoiksi. ...Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo liekki, mutta Eesaun heimo kuin olki, ja ne polttavat sen ja kuluttavat sen; eikä jää pakoonpäässyttä Eesaun heimosta. Sillä Herra on puhunut." (Ob.9-10,18)
= Palestiinalaiset tuhoutuvat viimeiseen mieheen.
" Egypti tulee autioksi, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa." (Jooel 3:19)
= Egypti ja Palestiina tulevat autioksi erämaaksi.
" Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri." (Sak.12:6)
= Israelin naapurimaat tuhoutuvat.
" Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi" (Jes.17:1)
= Damasko tuhoutuu.
Islaminuskoisten tulevaisuus
Ennen kun Jumalan Karitsa, Herrojen Herra Jeesus Kristus tulee pilvissä tekemään lopun tästä jumalattomasta maailmasta, saatana tekee viimeisen tuhoon tuomitun yrityksensä ottaa maailman herruus; maailmanpolitiikan näyttämölle astuu mies, jota muslimit, " ja kaikki maan päällä asuvat kumartavat, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu maailman perustamisesta alkaen teurastetun Karitsan elämänkirjaan." (Ilm.13:8)
Tämä mies on kaikkien harhaoppien messias, antikristus, " tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2.Tess.2:4) Tämän perusteella voidaan ymmärtää että ennen kuin tämä kaikki voi tapahtua, Temppelivuorelle rakennetaan juutalaisten kolmas temppeli. Islamistien kalliomoskeija raivataan tieltä jossain tätä edeltävässä konfliktissa.
Antikristus siis yhdistää uskonnot, ja islaminuskoisten maailmanvalloitus ei ehdi tapahtua ennen tätä.
Kun Venäjä, Iran ja lukuisat muut kansat hyökkäävät lopun aikana Israeliin, tulee Jumalan oman sanan mukaan tapahtumaan tämä:
Hes.38:18. " Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19. Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20. Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
21. Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
22. Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
23. Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."
Eiväthän edes kaikki juutalaiset hyväksy Israelin toimintaa. Olisikin hyvä, jos nähtäisiin ero uskonnon ja politiikan välillä; juutalaisuus on uskonto, mutta Israel harjoittaa politiikkaa valitsemallaan linjalla.
Sekä Israel että Palestiina ovat niin kaukana sovusta, että toisen totaalinen tukeminen ei ole muille kuin fanaatikoilla mahdollista. Molemmilta osapuolilta puuttuu tahtotila rauhaan, muut intressit ovat ajaneet ohi.