Lue keskustelun säännöt.
Puoliso in todella räjähdysherkkä. Mitä tehdä?
14.12.2021 |
Olemme kolmihenkinen perhe, meillä on yksi jo kouluikäinen lapsi.
Mieheni on aina ollut melkoisen lyhytpinnainen ja suuttuessaan todella aggressiivisen oloinen ihan tuntemattomillekin ihmisille.
Kotonakin oli aika, jolloin hän oli huonolla ja rähinä tuulella vähän liian usein. Tuolloin pakkasin tavarani ja lapsen, oltiin hetken vanhempieni luona ja olin täysin valmis eroamaan. Eronnut olisin vain lapseni vuoksi, en halunnut että hän kasvaisi semmoisessa kodin ilmapiirissä. No mies tuli katumapäälle ja soviteltiin asiat, joitakin aikoja meni oikein hyvin ilman suhteettomia raivokohtauksia.
Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että mies raivoaa entiseen tyyliinsä. Raivo saattaa syntyä vaikkapa siitä, että toinen autoilija on soittanut hänelle torvea! Näin kävi kun oltiin menossa asioille perheenä… Mies käski meidät sivumpaan ja meni itse huutaen raivoamaan ja uhkailemaan toisen auton kuljettajaa. Tuli sitten sieltä muina miehinä meidän seuraan ja sanoi vaan että tekipä hyvää vähän suuttua! Itse en oikein tiennyt miten reagoida, joten annoin asian olla vaan.
Nyt sai sitten myös hillittömän raivokohtauksen kotona. Mökötin miehelleni tekemättömistä kotihommista. Ehdin olla hiljaa kotona noin vartin, kunnes mies räjähti! Paiskoi tavaroita ja huusi inhottavia juttuja keuhkojen täydeltä minulle. Itse istuin vaan hiljaa lapsen kanssa. Onneksi mies päätti sitten poistua paikalta ja tilanne päättyi siihen.
Miten nyt toimisitte minun tilanteessa? Voiko tästä enää rakentaa toimivaa parisuhdetta?
Kommentit (51)
Miksi tulit viimeksi takaisin? "Luulin että hän on muuttunut" eiks niin.
Äitini ex-miesystävä oli juuri tuommoinen raivorape. Koska äiti ei viitsinyt pistää äijää pihalle, meni minun nuoruus sitten niin, etten poistunut huoneestani kun tämä tyyppi oli paikalla. Lopulta hän yritti määrätä vielä siten, etten saisi mennä vessaan tai keittiöön hakemaan ruokaakaan (en halunnut syödä "ruoka-aikaan" koska yhteiset ruokailuhetket olivat todella ahdistavia kiusaamis-kyttäämis-seremonioita).
Nyt aikuisena näen äitiäni pari kertaa vuodessa. Ei oikein kiinnosta nähdä enempää, kun hänessä ei ollut naista pitää lapsen kotia turvallisena. Suhde tähän mieheen kariutui monta vuotta sitten, äiti olisi halunnut sitä minulle surra, mutta totesin etten kuuntele yhtään. Kannattaa teidän äiti-ihmisten miettiä että minkä verran haluatte lapsistanne aikuisena kuulla, koska voi olla ettei lapsi halua nähdä nönnykkää joka ei lapsuudessa puolustanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kai nyt ymmärrät, että tuo on traumatisoivaa sinulle ja varsinkin lapsellenne. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään vanhempaansa.
Tuossa opitte muu perhe hiipimään pitkin seinänvieriä ja varomaan vääriä sanoja ja naamanilmeitä, ettei vaan isä hermostu. Se tappaa turvallisuuden tunteen ja rakkauden.
Jos ja kun miehesi ei selvästikään koe aidosti tuota miksikään ongelmaksi - jos kokisi, olisi jo hakenut impulssikontrollin puutteeseen apua - ero on ainoa järkevä ratkaisu. Sori nyt, et varmaan tätä neuvoa halua etkä hyväksy, mutta sun lapsesi ja sun oma mielenterveys on nyt tuon päätöksen varassa. Toimi nyt, äläkä kuuntele miehen aneluita. Jos hän menee terapiaan ja sitoutuu muutokseen, voit harkita sitten vaikkapa puolen vuoden päästä yhteen paluuta ja silloinkin ehdollista ja määräaikaista, mutta sitä ennen et kuuntele aneluita.
Ymmärrän että on traumatisoivaa. Ja minulle todella turhauttavaa! Lapsen turvallisuuden tunteen aion taata, tarkoitti se sitten mitä vaan.
Harmittaa vaan niin paljon! Meillä on minulle niin rakas koti, rakennettiin yhdessä oikein unelmieni talo meidän perheelle. Ja kauhea ajatus on että tästä joutuisin luopumaan :( lapsella myös kaikki muuten niin täydellisen hyvin.
Eksäni oli tuollaisesta perheestä. Hän pelkäsi kaikkea suuttumista, eri mieltä olemista. Minun tavallinen turhautuminen vaikka kotitöistä sai hänet pois tolaltaan. Hänen isänsä ei ollut koskaan käynyt käsiksi keneenkään, mutta silti hän oli lapsuuden ajan pelännyt, että isä voisi suuttuessaan vaikka tappaa. Eksäni kävi vuosia terapiassa.
Mielestäni lapselle pitäisi turvata turvallinen kasvuympäristö. Se tarkoittaa myös psyykkistä turvallisuutta, ilmapiiriä, jossa voi vapaasti ilmaista tunteitaan ja olla oma itsensä. Kasvuympäristö luo pohjan koko loppuelämälle. Miehesi on kontrolloiva ja väkivaltainen luonne, vaatisi varsin paljon että miehesi asenne ja arvomaailma muuttuisi täysin toisenlaiseksi.
Lapsen kanssa ota etäisyyttä, koska lapselle tulee tuosta traumoja jotka näkyvät kyllä takuulla myöhrmmin hänen elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kai nyt ymmärrät, että tuo on traumatisoivaa sinulle ja varsinkin lapsellenne. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään vanhempaansa.
Tuossa opitte muu perhe hiipimään pitkin seinänvieriä ja varomaan vääriä sanoja ja naamanilmeitä, ettei vaan isä hermostu. Se tappaa turvallisuuden tunteen ja rakkauden.
Jos ja kun miehesi ei selvästikään koe aidosti tuota miksikään ongelmaksi - jos kokisi, olisi jo hakenut impulssikontrollin puutteeseen apua - ero on ainoa järkevä ratkaisu. Sori nyt, et varmaan tätä neuvoa halua etkä hyväksy, mutta sun lapsesi ja sun oma mielenterveys on nyt tuon päätöksen varassa. Toimi nyt, äläkä kuuntele miehen aneluita. Jos hän menee terapiaan ja sitoutuu muutokseen, voit harkita sitten vaikkapa puolen vuoden päästä yhteen paluuta ja silloinkin ehdollista ja määräaikaista, mutta sitä ennen et kuuntele aneluita.
Ymmärrän että on traumatisoivaa. Ja minulle todella turhauttavaa! Lapsen turvallisuuden tunteen aion taata, tarkoitti se sitten mitä vaan.
Harmittaa vaan niin paljon! Meillä on minulle niin rakas koti, rakennettiin yhdessä oikein unelmieni talo meidän perheelle. Ja kauhea ajatus on että tästä joutuisin luopumaan :( lapsella myös kaikki muuten niin täydellisen hyvin.
Ei sun lapsella ole kotona mikään hyvin niin kauan kuin hän joutuu pelkäämään, milloin isä alkaa raivota. Usko nyt jo. Tuo on se kivijalan murtuma, joka romahduttaa koko korttitalon. Ihan saat.nan samantekevää, mitkä on aineelliset puitteet, jos lapsi joutuu koko ajan pelkäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa raivossa voi tehdä jotain todella peruuttamatonta. Normaalia tuo ei ole.
Päinvastoin. Hyvä vaan että päästää raivoa ulos eikä pado sitä sisäänsä. ja hänhän teki ihan oikein että siirsi teidät syrjempään kun kävi raivoamassa sille idioottiautoilijalle joka oli syyttä suotta torvea soitellut. Mullakin menee hermo liikenteessä kun siellä on niin paljon huonoja kuskeja.
Hän uhkaili sitä kuskia väkivallalla! Miehen huuto kuului kilometrin päähän meidän korviin asti! Uhkasi repiä pään ja kuskin kaljun päänahan irti :D ei kyllä oikeesti naurata yhtään… Ap
Eli sun mies suuttui jollekin kuskille, jätti autonsa parkkiin kilometrin päähän, käveli kilometrin sinne toisen kuskin luokse huutamaan ja te kuulitte, käveli kilometrin takaisin ja oli tyytyväinen raivonpuuskaansa.
Etteköhän te kaksi oikeasti olleet korkeintaan 20 metrin päässä... Onko kaikki muukin sinun tarinassasi samanlaista liioittelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa raivossa voi tehdä jotain todella peruuttamatonta. Normaalia tuo ei ole.
Päinvastoin. Hyvä vaan että päästää raivoa ulos eikä pado sitä sisäänsä. ja hänhän teki ihan oikein että siirsi teidät syrjempään kun kävi raivoamassa sille idioottiautoilijalle joka oli syyttä suotta torvea soitellut. Mullakin menee hermo liikenteessä kun siellä on niin paljon huonoja kuskeja.
Hän uhkaili sitä kuskia väkivallalla! Miehen huuto kuului kilometrin päähän meidän korviin asti! Uhkasi repiä pään ja kuskin kaljun päänahan irti :D ei kyllä oikeesti naurata yhtään… Ap
Eli sun mies suuttui jollekin kuskille, jätti autonsa parkkiin kilometrin päähän, käveli kilometrin sinne toisen kuskin luokse huutamaan ja te kuulitte, käveli kilometrin takaisin ja oli tyytyväinen raivonpuuskaansa.
Etteköhän te kaksi oikeasti olleet korkeintaan 20 metrin päässä... Onko kaikki muukin sinun tarinassasi samanlaista liioittelua?
Ei, vaan torven soiton jälkeen mies ajoi auton parkkihalliin. Me noustiin hallista torille ja mies marssi torin toiseen päähän raivoamaan sille kuskille. Auto oli taksi niin se oli helppo löytää. En uskonut että todistelusin täällä jotain tämmöistä asiaa :D mutta ole hyvä, tässä selitys ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes lukenut kuin otsikon, mutta sen perusteella voin todeta: oletan että olette heteropariskunta ja jos sinä olet mies, tee enemmän kotitöitä ja hemmottele kumppaniasi. Jos olet nainen, jätä se sika. Kas näin vastasin kaikkien raatilaisten puolesta. Tasa-arvoinen yhteiskunta vaatii tasa-arvoisia tekoja.
En sietäisi hetkeäkään tuollaista raivoajaa. Koko ajan joutuisi olemaan varpaillaan siitä, mistä räjähtää seuraavaksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö tuollaisia miehiä on olemassa? Jätä se sika!
Huumausaine tausta.
Kannabiskäyttäjät ovat juuri tuollaisia krapulassaan.
(siis 1-3 pvä pössyttelyn jälkeen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo raivoamisherkkyys on jotain sellaista, joka ei ihmisestä taida poistua koskaan. Ja jos se on se ominaisuus, joka sinua huolettaa ja pelottaakin, ap, kannattaa erota hyvän sään aikana.
Eroa, mun ex oli ns. temperamenttinen nainen. Otti vähintään kolme kertaa päivässä täyskilarit, aiheena mm. vessapaperi väärin päin telineessä. Tämän kokemuksen jälkeen päätin, että ei ikinä tällaista naista. Onneksi olin kaksi kertaa naista isompi, joten fyysisesti hän ei olisi pärjännyt tappelussa, voin vain kuvitella millainen tilanne on, jos pitää vielä kaiken päälle pelätä oman henkensä puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi edes lukea aloitusta. Miksi ihmiset ovat räjähdysherkkien puolisoiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tuollaisia miehiä on olemassa? Jätä se sika!
Minä en tiedä muunlaisten miehien olemassa olosta. Tämä on ensimmäinen parisuhteeni, ollaan oltu yhdessä 15v. Olen 32 vuotias.
Mieheni ei käytä huumeita tai alkoholia, onneksi! On ihan kunnollinen mies noin muuten. Hyvää tulosta tekevä yrittäjä. Siksi haluaisin vielä jotenkin yrittää asiat selvittää
Voiko sanaparia kunnollinen mies käyttää noin epäasiallisesti toisia kohtaan käyttäytyvästä ihmisestä? Tietenkin se on oma asiasi, en minä sitä väitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kai nyt ymmärrät, että tuo on traumatisoivaa sinulle ja varsinkin lapsellenne. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään vanhempaansa.
Tuossa opitte muu perhe hiipimään pitkin seinänvieriä ja varomaan vääriä sanoja ja naamanilmeitä, ettei vaan isä hermostu. Se tappaa turvallisuuden tunteen ja rakkauden.
Jos ja kun miehesi ei selvästikään koe aidosti tuota miksikään ongelmaksi - jos kokisi, olisi jo hakenut impulssikontrollin puutteeseen apua - ero on ainoa järkevä ratkaisu. Sori nyt, et varmaan tätä neuvoa halua etkä hyväksy, mutta sun lapsesi ja sun oma mielenterveys on nyt tuon päätöksen varassa. Toimi nyt, äläkä kuuntele miehen aneluita. Jos hän menee terapiaan ja sitoutuu muutokseen, voit harkita sitten vaikkapa puolen vuoden päästä yhteen paluuta ja silloinkin ehdollista ja määräaikaista, mutta sitä ennen et kuuntele aneluita.
Ymmärrän että on traumatisoivaa. Ja minulle todella turhauttavaa! Lapsen turvallisuuden tunteen aion taata, tarkoitti se sitten mitä vaan.
Harmittaa vaan niin paljon! Meillä on minulle niin rakas koti, rakennettiin yhdessä oikein unelmieni talo meidän perheelle. Ja kauhea ajatus on että tästä joutuisin luopumaan :( lapsella myös kaikki muuten niin täydellisen hyvin.
Miten aiot taata lapsen turvallisuuden tunteen?
Isäni on tuollainen raivoaja. Huusi milloin mistäkin, sai raivarit jos esim. ostettiin vääränlaista leipää. Ikinä ei ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta välttelin isää niin paljon kuin mahdollista. Pelotti mennä kysymään siltä yhtään mitään, kun tiesi, että vastaus saattaa olla huutoa. Isän käytös ei ole ainakaan parantunut ikääntymisen myötä, edelleen ollaan hirveän huonoissa väleissä.
Ihmisen on oltava tasapainoinen, tyytyväinen oman nahkansa sisällä, jotta hän olisi seksuaalisesti kiinnostava. Ei tunnesiirtoja ja energiavarkauksia, kiitos!