Auttakaa, oon uupunut kun kaikki vastuu minulla

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:07"]

Kaikki laskut kannattaa hoitaa suoraan sinne nettipankkiin. Mieheltä valtakirja asioiden hoitamiseksi niin että voit miehen puolesta asioida niiden tahojen kanssa, joiden kanssa mies on tehnyt sopimuksen. 

En edes ymmärrä miksi tuollaisessa tilanteessa pitäisi yrittää saada miestä hoitamaan osa asioista, kun ei se mieheltä suju. Helpommalla ja vähemmällä stressillä pääsee kun hoitaa asiat itse. 

Minun miehellä ei ole mitään sairautta tai diagnoosia, mutta häneltä ei vaan juoksevien asioiden hoitaminen suju. Riittää kun hän käy töissä ja osallistuu kotona. Minä hoidan laskut, sijoitukset ja kaiken lapseen liittyvän. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että miehessä olisi jotain vikaa. Häntä ei vaan tällaiset asiat kiinnosta ja laskut jää maksamatta vaikka rahaa on. On ihan luontevaa että minä hoidan nämä asiat, koska minulta se sujuu ja minusta se on kivaa. Mies taas tykkää enempi ruuanlaitosta ja minä olen siinä enempi apulaisen roolissa. 

[/quote]

Joo, olen myös tästä syystä tehnyt vaan automaattisesti paljon itse. Nyt vaan olen väsynyt ja tuntuu että en voi hetkeksikään päästää irti tai pakka sortuu.

Kaipaan tosi paljon toista aikuista, joka automaattisesti hoitaisi asiat ja mun ei tarttis muistuttaa. Että asiat hoituisivat ilman mua, edes jotkut vaikka just autoon tai sijoituksiin liittyvät.

Toi sihteeri oli muuten hyvä vinkki vaikka vähän kitkerä oli sekin viesti.

ap

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 18:46"]Lyhyesti. Miehellä todettu sairaus, jonka vuoksi hän ei osaa tarttua toimeen lapsiin tai esim talouteen liittyvissä asioissa. Hyvä mies muuten ja työnsä hoitaa hyvin.

Mun vastuulla on aivan kaikki muu. Tekee kyllä, kun sanon riittävän monta kertaa mutta en jaksaisi olla koko ajan muistuttamassa. Maksan laskut, hoidan lasten terveyteen, lastenhoitoon ja ruokiin liittyvät asiat. Käytännössä aivan kaikki on lopulta minun vastuulla, asuntoon liittyvät, laskut, aikataulut ym. Asiat roikkuu ja tulee tehtyä parinkin vuoden viiveellä. Ulkopuoliset ei tiedä tästä sairaudesta ja luulevat varmaan että olen hermoheikko ja masentunut ja outo.

Olen aivan uupunut, onko joku kokenut vastaavaa?
[/quote]

Mikä sairaus mahdollistaa kyllä työnteon mutta ei vastuunkantoa kotiasioissa?

Masennus? Jokin neurologinen, esim. ADHD?

Joo, tervetuloa vaan lukuisten muiden naisten joukkoon. Osalla meistä ei ole sitä miestä ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:17"]

Miten on mahdollista että kykenee tekemään työtä mutta kotona ei mitään? Ja miksi sairaus pitää salata? Sehän lisää stressiä sinulle. On kyllä kummallinen tilanne. Mä saattaisin heivata tuollaisen miehen pihalle, eihän siitä ole mitään hyötyä perheen ja lasten kasvattamisen kannalta. Yksin tulisit todennäköisesti toimeen paljon paremmin, koska silloin vastuu lapsista olisi vain sinun, jos asutte erillänne. Jos ei pysty tekemään mitään lasten kanssa, ei hoitamaan kodin asioita, laskuja tai muuta, niin mitä siitä miehestä sitten saat? Paperilla miehen itsellesi? Mun mielestä jos sairastuu noin pahasti, ei voi olettaa että nainen muuttuu kodinhengettäreksi joka hoitaa lapset, kodin, raha-asiat ja sairaan miehen.

[/quote]

Hyvä mies, yrittää kovasti, rakastan häntä, lapset rakastaa. Halutaan olla yhdessä, mutta arki on ihan kamalan vaikeaa. Hän on sellaisessa asemassa, ettei sairaudesta voi puhua.

ap

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:17"]

Miten on mahdollista että kykenee tekemään työtä mutta kotona ei mitään? Ja miksi sairaus pitää salata? Sehän lisää stressiä sinulle. On kyllä kummallinen tilanne. Mä saattaisin heivata tuollaisen miehen pihalle, eihän siitä ole mitään hyötyä perheen ja lasten kasvattamisen kannalta. Yksin tulisit todennäköisesti toimeen paljon paremmin, koska silloin vastuu lapsista olisi vain sinun, jos asutte erillänne. Jos ei pysty tekemään mitään lasten kanssa, ei hoitamaan kodin asioita, laskuja tai muuta, niin mitä siitä miehestä sitten saat? Paperilla miehen itsellesi? Mun mielestä jos sairastuu noin pahasti, ei voi olettaa että nainen muuttuu kodinhengettäreksi joka hoitaa lapset, kodin, raha-asiat ja sairaan miehen.

[/quote]

Hyvä mies, yrittää kovasti, rakastan häntä, lapset rakastaa. Halutaan olla yhdessä, mutta arki on ihan kamalan vaikeaa. Hän on sellaisessa asemassa, ettei sairaudesta voi puhua.

ap

[/quote] Mutta eihän se yhdessä olo kannata, jos arki on kamalan vaikeaa! Et ehkä nyt pysty sitä myöntämään, mutta ajan kanssa tulet tajuamaan sen.

Huvittaa jotenkin tuollainen avuttomuus. Tartu toimeen ja arkeen järjestys. Ei sen vaikeampaa. Jos jäisit leskeksi, niin mitä sitten tekisit?Antaisit lapset pois, kun äitiä väsyttää arkiasioiden hoito?

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:24"]

Joo, tervetuloa vaan lukuisten muiden naisten joukkoon. Osalla meistä ei ole sitä miestä ollenkaan.

[/quote] Mun mielestä kanssa aika hassu aloitus. Ap ei pysty tajuamaan, että on paljon ihmisiä ilman kumppania. Vanhanaikainen näkemys, että kaikilla olisi mies joka hoitaa asiat. Pelkästään tuo ap;n luettelo on hassu. Ihan perus asioita jotka vaan pitää hoitaa. Mutta masennus tietysti vie voimia, jos ap on masentunut tai uupunut. Sitten ei perhettä hoida kukaan? Tukiperhe? Isovanhemmat?

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:32"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:17"]

Miten on mahdollista että kykenee tekemään työtä mutta kotona ei mitään? Ja miksi sairaus pitää salata? Sehän lisää stressiä sinulle. On kyllä kummallinen tilanne. Mä saattaisin heivata tuollaisen miehen pihalle, eihän siitä ole mitään hyötyä perheen ja lasten kasvattamisen kannalta. Yksin tulisit todennäköisesti toimeen paljon paremmin, koska silloin vastuu lapsista olisi vain sinun, jos asutte erillänne. Jos ei pysty tekemään mitään lasten kanssa, ei hoitamaan kodin asioita, laskuja tai muuta, niin mitä siitä miehestä sitten saat? Paperilla miehen itsellesi? Mun mielestä jos sairastuu noin pahasti, ei voi olettaa että nainen muuttuu kodinhengettäreksi joka hoitaa lapset, kodin, raha-asiat ja sairaan miehen.

[/quote]

Hyvä mies, yrittää kovasti, rakastan häntä, lapset rakastaa. Halutaan olla yhdessä, mutta arki on ihan kamalan vaikeaa. Hän on sellaisessa asemassa, ettei sairaudesta voi puhua.

ap

[/quote] Mutta eihän se yhdessä olo kannata, jos arki on kamalan vaikeaa! Et ehkä nyt pysty sitä myöntämään, mutta ajan kanssa tulet tajuamaan sen.

[/quote]

Hän saa kyllä apua koko ajan, että oppisi ottamaan vastuuta. Toivon, että tilanne helpottuu ja löydettäisiin myös keinoja juuri kuten tuo sihteeri, joka keventäisi taakkaa. Voihan se olla noinkin, kuin sanot. En tiedä.

No niin mammat! Kyllähän meistä jokainen sihteerin tarvitsee lääkäriajan varausta varten, eikö? :D

Oot siis tyypillinen suomalainen vaimo!

Jospa sulla on sama tauti

Mä oon yh, koska tiedän näin pääseväni helpommalla kuin asumalla yhdessä lapsen adhd-isän kanssa. Hänellä ei tosin ole työtäkään (raha-asiat ihan rempallaan), joten sen lisäksi että joutuisin kantamaan yksin vastuun kaikesta, joutuisin vielä elättämään häntä. Joo ei kiitos.

Ap:n arjen tekee raskaaksi se että vaikka muut olettavat miehen olevan toisena vanhempana ja aikuisena arjessa, niin tosiasiassa hän on yksi lapsi lisää. En  käsitä, miksi tässäkin ketjussa jotkut yh:t vetävät hernettä nenään. Eikö saa väsyä asioista, joista joku toinen selviytyy helpolla? Totaalliyh tietää olevansa yksin ja osaa asennoitua niin. Hän  saa paljon myötätuntoa ja ymmärrystä, ehkä jopa apua läheisiltään. Ap ei elä yksin mutta ei silti saa apua arjen vastuuseen, vaikka lähipiiri näin olettaa.

On helpompaa kun tietää olevansa yksin vastuussa kaikesta kuin että olettaa toisen hoitavan tiettyjä asioita eikä hän sitten hoidakaan tai häntä pitää jatkuvasti patistaa ja muistuttaa. Esim. varaan meidän perheessämme kaikki lääkäri- ja neuvola-ajat eikä se tunnu raskaalta, mutta jos pitäisi vielä miestä paapoa sen oman ajan muistamisen suhteen ja tarkistaa, että varmasti menee ja muistaa käydä labroissa jne. niin aika paljon raskaammaksi se arki muuttuisi kuin vain, että hoitaisin lapsiin liittyvät asiat. Tämän lisäksi oletan, että mies muistaa, jos sanon hänelle, että hänen pitää viedä lapsi hammaslääkäriin maanantaina ja aika paljon kuormittavammaksi arki muuttuisi, jos joutuisin tarkistamaan, ettei mies ole luvannut muuta ja että varmasti muistaa asian.

Meillä mies joutui joulukuun alussa sairaalaan ja hoidin aivan yksin kaikki jouluvalmistelut ja arjen pyörityksen. Mies pääsi joulun alla pois mutta oli vielä toipilas ja "passattavana". Sain valtavasti myötätuntoa, tsemppausta ja käytännönneuvoja. Kun tein jouluaterian itse, sain ihailua. Sellaisen vauhdittamana oli helppo kestää arkea. Kun mies tuli takaisin eikä kuitenkaan sopeutunut samantien arkeen (eikä saanutkaan tehdä kaikkea arjen askareita), niin muuttui homma hankalaksi. Nyt kaikki olettivat, että meillä on se toinen aikuinen mukana arjessa eikä oikein tajuttu, että itse asiassa se toinen aikuinen oli yksi lapsi lisää, ja hänen menonsa piti vielä sopeuttaa arkemme osaksi, kun ei itse niitä jaksanut muistaa. Elämä oli helpompaa totaaliyh:na kuin nyt, kun minulla on se ylimääräinen lapsi arkea jarruttamassa. Onneksi tilanne on meillä parantunut vauhdilla, voin vain kuvitella, miltä tuntuu ajatella, että toimin näin loppuelämäni.

Mikä sairaus sillä miehellä on? Voit kai sen tänne anonyymisti kertoa, että mihin kategoriaan kuuluu. Onko teillä montakin lasta ja onko nekin jatkuvasti sairaana? Neuvola nyt ainakin on ollut tähän asti ihan vapaaehtoista, jos jostain haluat vähentää taakkaa. Ei kai niitä laskujakaan tarvitse maksaa kuin parina päivänä kuukaudessa. Varaa kalenteristasi pari päivää ja pari tuntia paperitöille.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:29"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:17"]

Miten on mahdollista että kykenee tekemään työtä mutta kotona ei mitään? Ja miksi sairaus pitää salata? Sehän lisää stressiä sinulle. On kyllä kummallinen tilanne. Mä saattaisin heivata tuollaisen miehen pihalle, eihän siitä ole mitään hyötyä perheen ja lasten kasvattamisen kannalta. Yksin tulisit todennäköisesti toimeen paljon paremmin, koska silloin vastuu lapsista olisi vain sinun, jos asutte erillänne. Jos ei pysty tekemään mitään lasten kanssa, ei hoitamaan kodin asioita, laskuja tai muuta, niin mitä siitä miehestä sitten saat? Paperilla miehen itsellesi? Mun mielestä jos sairastuu noin pahasti, ei voi olettaa että nainen muuttuu kodinhengettäreksi joka hoitaa lapset, kodin, raha-asiat ja sairaan miehen.

[/quote]

Hyvä mies, yrittää kovasti, rakastan häntä, lapset rakastaa. Halutaan olla yhdessä, mutta arki on ihan kamalan vaikeaa. Hän on sellaisessa asemassa, ettei sairaudesta voi puhua.

ap
[/quote]

Avaa nyt vähän. Onko kyseessä psyykensairaus? Neurologinen oireyhtymä?

Mun miehellä on ilmeisesti sama sairaus, mutta sitä ei ole diagnostisoitu.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:48"]

Ap:n arjen tekee raskaaksi se että vaikka muut olettavat miehen olevan toisena vanhempana ja aikuisena arjessa, niin tosiasiassa hän on yksi lapsi lisää. En  käsitä, miksi tässäkin ketjussa jotkut yh:t vetävät hernettä nenään. Eikö saa väsyä asioista, joista joku toinen selviytyy helpolla? Totaalliyh tietää olevansa yksin ja osaa asennoitua niin. Hän  saa paljon myötätuntoa ja ymmärrystä, ehkä jopa apua läheisiltään. Ap ei elä yksin mutta ei silti saa apua arjen vastuuseen, vaikka lähipiiri näin olettaa.

On helpompaa kun tietää olevansa yksin vastuussa kaikesta kuin että olettaa toisen hoitavan tiettyjä asioita eikä hän sitten hoidakaan tai häntä pitää jatkuvasti patistaa ja muistuttaa. Esim. varaan meidän perheessämme kaikki lääkäri- ja neuvola-ajat eikä se tunnu raskaalta, mutta jos pitäisi vielä miestä paapoa sen oman ajan muistamisen suhteen ja tarkistaa, että varmasti menee ja muistaa käydä labroissa jne. niin aika paljon raskaammaksi se arki muuttuisi kuin vain, että hoitaisin lapsiin liittyvät asiat. Tämän lisäksi oletan, että mies muistaa, jos sanon hänelle, että hänen pitää viedä lapsi hammaslääkäriin maanantaina ja aika paljon kuormittavammaksi arki muuttuisi, jos joutuisin tarkistamaan, ettei mies ole luvannut muuta ja että varmasti muistaa asian.

Meillä mies joutui joulukuun alussa sairaalaan ja hoidin aivan yksin kaikki jouluvalmistelut ja arjen pyörityksen. Mies pääsi joulun alla pois mutta oli vielä toipilas ja "passattavana". Sain valtavasti myötätuntoa, tsemppausta ja käytännönneuvoja. Kun tein jouluaterian itse, sain ihailua. Sellaisen vauhdittamana oli helppo kestää arkea. Kun mies tuli takaisin eikä kuitenkaan sopeutunut samantien arkeen (eikä saanutkaan tehdä kaikkea arjen askareita), niin muuttui homma hankalaksi. Nyt kaikki olettivat, että meillä on se toinen aikuinen mukana arjessa eikä oikein tajuttu, että itse asiassa se toinen aikuinen oli yksi lapsi lisää, ja hänen menonsa piti vielä sopeuttaa arkemme osaksi, kun ei itse niitä jaksanut muistaa. Elämä oli helpompaa totaaliyh:na kuin nyt, kun minulla on se ylimääräinen lapsi arkea jarruttamassa. Onneksi tilanne on meillä parantunut vauhdilla, voin vain kuvitella, miltä tuntuu ajatella, että toimin näin loppuelämäni.

[/quote]

kiitos. Ap

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 19:53"]

Mikä sairaus sillä miehellä on? Voit kai sen tänne anonyymisti kertoa, että mihin kategoriaan kuuluu. Onko teillä montakin lasta ja onko nekin jatkuvasti sairaana? Neuvola nyt ainakin on ollut tähän asti ihan vapaaehtoista, jos jostain haluat vähentää taakkaa. Ei kai niitä laskujakaan tarvitse maksaa kuin parina päivänä kuukaudessa. Varaa kalenteristasi pari päivää ja pari tuntia paperitöille.

[/quote]

En ole ap mutta vastaan silti. Meillä on ollut joulu-maaliskuun välisenä aikana pienimmän lapsen puheterapia 1 krt/vko, isomman lapsen neljä lääkärikäyntiä (oli influenssa ja siitä seurannut keuhkokuume), keskimmäisen lapsen terveystarkastus, kahden vanhimman lapsen hammaslääkärit (äiti paikalla), pienimmän neuvola ja sieltä lähete toimintaterapeutille sekä toimintaterapeutin arviointijakso 2 kertaa. Lisäksi on ollut kaikkien lasten harrastusten pikkujoulua, koulun joulujuhlaa, luokan pikkujouluja, päiväkodin joulujuhlaa, urheiluleirejä 2 kappaletta, rahankeruumyyjäisiä, leipomisia lasten harrastusten myyntipöytään, normaali harrastuskuskaukset, viikonloppuiset pelit ja turnaukset sekä konsertteja 2 kpl.

En tiedä, mitä ajattelet normaaliperheen hommiksi, mutta kyllä noissa on ollut muistamista. Omaa hammaslääkäriä en ole saanut varattua, kun tiedän, että taas pitäisi nipistää työajasta eikä esimies katsele enää hommaa hyvällä. Ihan normaalia arkea täällä vietetään, mutta jo lasten kaverisynttäreille kuskaus ja lahjan hankkimiset vaativat muistamista ja organisointia enkä oikein ymmärrä, miten tällaiset delegoidaan, ellei sitten vain todeta lapselle, että menet, jos itse muistat. Tällä hetkellä tiukkaa tekee lasten vaatevaraston päivittäminen. Ihan laitan kalenteriin ylös lämpölukuja, jotta tiedän, mihin mennessä ennusteen mukaan pitää olla mitäkin vaatetta valmiina. Kauppaan kun ei meillä pelmahdeta tuosta vaan, arjessa on sen verran kuskausta ja organisointia muutenkin.

Itsehän tietysti olemme lastemme harrastukset valinneet. Kun mieheni sairastui, mietin tosissani, että jätän lasten harrastukset pois, mutta näkihän noista, miten tärkeitä juttuja ne ovat ja miten tärkeää lapsille on, että arki jatkuu turvallisena ja tuttuna.

Onko se sairaus Y-kromosomi? Oon kuullu että siihen voi liittyä tollasta oikein tyypillisesti.