Miten äitisi suhtautui mielenterveyskuntoutujiin, kun olit lapsi

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.
[/quote]

78 olen syntynyt ja äiti hyväksyi että olen sairas 2 vuotta sitten.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.
[/quote]

Auttaako psykoterapia laisinkaan?

T. 12 v eläkkeellä depression takia ollut kanssakulkija

70-luvulla. Hienosti. Silloisia ns. kylähulluja jotka tulivat höpöttämään jotain sekavaa tervehti ja kuunteli ystävällisesti, sanoi jotain ystävällistä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Antoi syömistä ja juomista jollekin vieraalle tyypille joka huutamalla vaati sitä pihassa. Hankki kyydin lumihangessa makaavalle humalaiselle. Auttoi tuttaviensa teinejä joilla oli ilmeisesti masennusta, anoreksiaa ja jotain vastaavaa siten että he saivat tulla aina meille juttelemaan ja oleskelemaan (kun itse olin vielä alakoululainen). 

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:27"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.
[/quote]

Auttaako psykoterapia laisinkaan?

T. 12 v eläkkeellä depression takia ollut kanssakulkija
[/quote]

Ei auta koska minulma ei ole tunnemuistia. Mulle eletty elämä on pelkkiä välähdyksenomaisia kuvia ja asioita jotka voisi olla kenen tahansa asioita. Erosin esim. marraskuussa. En muista miltä ex näyttää enkä suhdettani häneen. Kävelin vain ulos ovesta ja unohdin hänet. Terapiassa ei ole mitään järkeä.

Jumalan armo ja rakkaus kuului äidin mielestä kaikille, joten heihin ei suhtauduttu mitenkään erillalailla, kuin muihin. Meillä kävi kylässä psyykkisesti sairaita ihmisiä kuten muitakin. Olen syntynyt 70-luvulla ja äitini 40-luvulla.

Äitini ei hengaillut mt kuntoutujien kanssa ollessani lapsi, 70- ja 80 -luvulla.

En mä tiiä. Ihan hyvin kai. Ei puhuttu mielenterveyskuntoutujista, mutta tuskin se niitä karsasti, kun sillä oli itselläänkin erittäin vakavia ongelmia koko lapsuuteni ajan. Olen syntynyt 90-luvulla.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.
[/quote]

78 olen syntynyt ja äiti hyväksyi että olen sairas 2 vuotta sitten.
[/quote]
Ihanaa, että hyväksui vihdoin. Onko teillä nyt hyvät välit?

Mun äitini suhtautui nuvasti veljeensä joka oli mielenterveysongelmista kärsivä. teki pilkkaa ja naureskeli selän takana. Samoin isäni veljeen suhtautui nuivasti ja hän kärsi myös mielenterveysongelmista ja hurahti uskoon. Naureskeli selän takana. No, ainut tyttärensä sitten sairastui ja nyt en tiedä miten suhtautuu. Ei ainakaan syyllistä minua. Paitsi välillä..

Hyysäsi heitä ja oli aina valmis ymmärtämään ja auttamaan. Tosin oman perheensä kustannuksella. -79

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:32"]70-luvulla. Hienosti. Silloisia ns. kylähulluja jotka tulivat höpöttämään jotain sekavaa tervehti ja kuunteli ystävällisesti, sanoi jotain ystävällistä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Antoi syömistä ja juomista jollekin vieraalle tyypille joka huutamalla vaati sitä pihassa. Hankki kyydin lumihangessa makaavalle humalaiselle. Auttoi tuttaviensa teinejä joilla oli ilmeisesti masennusta, anoreksiaa ja jotain vastaavaa siten että he saivat tulla aina meille juttelemaan ja oleskelemaan (kun itse olin vielä alakoululainen). 
[/quote]
Hieno äiti sinulla!

Äiti on psykiatrinen sairaanhoitaja ja työskennellyt mielisairaalassa ja päihdeongelmaisten parissa. Olen saanut kasvaa suvaitsevaisuuteen, ja äiti on kertonut paljon mielenterveysongelmista. Joskus hänen asiakkaansa ovat tulleet puhumaan äidille kaupassa, mutta äiti ei ole koskaan kertonut, onko keskustelija asiakas vai tavallinen ystävä. Kerran arvasin, kun henkilö käyttäytyi erikoisemmin. Olen syntynyt 80-luvulla.

En oikein tiedä, lama-ajan pikkukaupungissa oli kaikilla liikaa omia ongelmia kiinnittääkseen hirveästi muiden kriiseihin. Mt-tapauksia oli kahta lajia: väkivaltaisia jotka tappoivat summamutikassa jengiä, puliukkoja. Äitini on kuitenkin aina suhtautunut armeliaasti ja empaattisesti lähes kaikkiin ihmisiin. (Olen syntynyt -86)

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 09:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 07:25"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 02:45"]Millä vuosikymmenellä olet syntynyt?
[/quote]

Ei minun nuoruudessa mitään kuntoutujia ollut. Oli vaan hulluja :D Itse sairastuin lapsena masennukseen. Ei hoidettu eikä todettu. 6 vuotta nuorempi siskoni kun sairastui teini-ässä niin masennuslääkkeet haettiin toisesta kaupungista. Häpeä oli suuri. Minä olen nyt sairastanut masennusta 29 vuotta. 15 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Lääkkeistä huolimatta masennus liukuu keskivaikean ja vaikean välillä. Eli lääkkeiden hyöty nolla. Minä olenkin eläkkeellä. Sisko opiskelee ammattikorkeassa toista ammattiaan.
[/quote]

78 olen syntynyt ja äiti hyväksyi että olen sairas 2 vuotta sitten.
[/quote]
Ihanaa, että hyväksui vihdoin. Onko teillä nyt hyvät välit?
[/quote]
Äiti jäi itse eläkkeelle 43 vuotiaana psyykkisistä syistä. Minun sairaus taas johtuu hänen pahoinpitelystään ja aivopesusta jossa jo pienestä pitäen istutti minuun uskon minun arvottomuudestani ja loputtomasta pahuudestani. Pahoinpitelyn seurauksena persoonani lopulta alkoi jakaantua. Kyllä. Rakastan häntä silti. Hän on äitini eikä täydellinen hänkään. Hän on myös joskus ollut pahoinpidelty ja kidutettu lapsi. Hän ei osannut muuta tapaa rakastaa kuin murtaa minut henkisesti jotta kasvaisin vahvaksi. Minä vain olin heikko ja en koskaan sisuuntunut.

Karttoi.

mt-kuntoutujat eivät olleet ikinä puheenaiheena, mutta jollain tapaa olen huomannut ettei hän ymmärrä heitä ja kuntoutujien elämäntilanteet on heidän kuntoutujien oma vika

Puhui heistä ikäänkuin he olisivat olleet "sirkuksen karvaisia naisia"... omituisia vitipäitä, jotka mahtuivat omaan elämään vain vitsailun aiheena, mutta heille ei voinut puhua tai olla heidän kanssaan tekemisissä.

Asenne 60-luvun lopulta.