Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tärkeänä pidätte isovanhemmuutta lasten elämässä?
Lilomania
13.12.2021 |
En oikein osannut oikein kysymystä muotoilla, mutta selitän tässä tarkemmin, ainakin yritän ja toivon myös ihan asiallisia vastauksia ja näkemyksiä.
Itsestä tuntuu, että isovanhemmuus on vastakkain aseteltu vanhemmuuden kanssa. Ainakin mitä lukee eri artikkeleja isovanhemmuudesta. Pitäisi elää tyylin kuten ennen, että tehdään lapset, isovanhemmat vahtii ja elä uutta vanhemmuutta ja itse ollaan parisuhdeajan, oman ajan ja työn kanssa kiireisiä.
Ihan kuin vanhempi ei saisi panostaa omiin lapsiinsa ja kuin sillä vanhemmuudella ei olisi merkitystä ja vain isovanhemmat kykenevät tarjoamaan jotain eksoottista lapsen elämään mitä vanhemmat eivät voi tarjota.
Toki siis isovanhempia on eri-ikäisiä ja vain he voivat kertoa paremmin esimerkiksi oman aikansa lapsuudesta.
Itse siis olen se vanhempi, joka haluaa mahdollisimman paljon viettää aikaa omien lasten kanssa ja koko perheen kanssa. Kaipaan kyllä omaakin aikaa ja parisuhdeaikaa, mutta omaa aikaa saa kyllä niinkin, että mies vahtii lapsia ja on lapsilla muitakin aikuisia kuten tädit ja sedät, jotka mielellään lapsia ottavat.
Meidän lasten isovanhemmat ovat aivan ääripäissä keskenään. Omat vanhempani elävät omaa elämää, mutta välillä auttavat, mielestäni sopivasti ja näemme usein joko kyläilyn merkeissä tai mennään muualle kahvittelemaan tai mennään yhdessä johonkin tapahtumaan.
Miehen äiti taasen on liiankin innokas ottamaan lapsia yökylään ja on koko elämänsä valmistautunut isovanhemmaksi tulemiseen. Haluaa selvästi olla se paras mummu, joka leipoo, askartelee, antaa karkkia ja antaa tehdä mitä haluaa. Eikä tämä sinänsä haittaa silloin, kun lapset siellä ovat hoidossa, mutta itseäni häiritsee juurikin tämä isovanhemmuudessa, jos yrittämällä yritetään olla ihana aikuinen lapsen elämässä ja kalastellaan tykkäämistä herkuilla, lahjoilla ja rahalla.
Näen itse siis, että isovanhempi auttaa oman jaksamisensa mukaan ja ymmärtää sen, että joku vanhempi haluaa olla lapsensa elämässä mukana enemmän kuin isovanhempi. Ja että isovanhempi myös pitää säännöt ja rajat. Ei isovanhemmuus ole mielestäni oikeutus tehdä lapsen kanssa mitä haluaa eikä lapsia tehtailla sitä varten, että isovanhemmat saa sisältöä elämäänsä tai eläkepäiviinsä.
Eikä tämä mielipide mielestäni sulje isovanhemmuuden merkitystä ja tärkeänä pitämistä pois itseltäni.
Miten te asian näette? Olenko tämän kanssa ainut :D
Kommentit (34)
Omista isovanhemmistani 3/4 oli kuollut ennen syntymääni ja viimeinenkin asui toisella puolella Suomea. Joskus puhuin mummon kanssa puhelimessa, mummo lähetti meille kutomiaan sukkia ja lapasia, kerran-pari vuodessa matkustettiin kahville. Kerran ollessani mummolla pidempään koululaisena kesälomalla oli mummo oikein mielissään ja kertoi kaiken viime vuosisadasta ja esitteli minut koko kylän mummoille. Välit vanhempiini olivat hyvät ja mummosta jäi lämpimät muistot.
Nyt itse vanhempana annan isovanhempien olla melkolailla semmoisia kuin heistä tuntuu luontevalta. Juomisen olen kieltänyt ja karkin mahdottoman tuputtamisen. Vähän pitää katsoa mummojen perään, toinen tahtoisi aivopestä lapsista jumalaa pelkääviä sekopäitä, toinen ei oikein tahdo pysyä pienten perässä. Isoisistä toisen luona pitää myös olla tarkkana, viljelee lattialle nitroja ja muita... toinen pitää lapsista, muttei tarjoa hoitoapua (ärtyy lasten arvaamattonuudesta), muuten auttelee perhettämme paljon. Tullaan kyllä kaikkien kanssa toimeen ja mukava on, että kaikki ovat elossa. Toki myös heidän sairastumisiaan joutuu sitten murehtimaan. Lapsenlapset ovat kaikille rakkaita, todellakin, mutta isovanhemmat eivät onneksi tungettele (juurikaan edes tuo miehen sielunpelastajaäiti). Lapsille isovanhemmat tuntuvat olevan läheisiä, mutta kai ihan pienetkin lapset ymmärtävät heidän olevan jo ikäihmisiä eivätkä ole sillälailla riippuvaisia ja kiinnittyneitä isovanhempii kuin omiin vanhempiinsa, jokapäiväisiin hoivaajiin. Arvostan isovanhempien suhdetta lapsiimme, sen laatu vaihtelee hieman enkä oikein koe tarvetta määrittää heidän suhdettaan. Sehän on lasten ja isovanhempien välinen. Onhan se kiva, että ovat olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä näkemyksiä täällä tähän mennessä :)
Itse pidän toki tärkeänä hyviä suhteita isovanhempiin ja että ovat omanlaisiaan. Itsellänikin oli/on läheiset välit mummuihini, toinen pappa kuollut ennen syntymää ja toinen oli alkoholisti ja väkivaltainen, joten häntä en koskaan tavannut ja hän kuoli, kun olin kahdeksan vanha.
Mummuni olivat ystävyksiä keskenään eikä heillä ollut tarve kilpailla kumpi on parempi mummu.
Mieheni äiti siis harrastaa tätä, vaikka mieheni sen kieltää, mutta monesti minun äidille, sisaruksille ja kummeilleni on tullut paha mieli, kun anoppi kaikilla synttäreillä yrittää omia lapsenlapsia.
Anopin näkemys isovanhemmuudesta on juurikin, että annetaan mahdollisimman paljon lahjaksi rahaa, tarjotaan paljon karkkia yms muita herkkuja ja että lapsenlapset ovat joka lomalla hoidossa isovanhemmilla eli hänen luonaan.
Monesti kun sanon vaikka, että lapset menisi minun siskolle hoitoon, niin vastaus on, että kyllä sinne ehtii myöhemminkin. Että hän vain olisi se ainut isovanhempi, joka hoitaa ja on paras mummu.
Mies aina kieltää kaikki tällaiset ja väittää, että me kaikki muut mielikuvitellaan asioita, mutta musta tuntuu, että mies on se, jolla on ne laput silmillä.
Olen näistä yrittänyt anopin kanss myös usein keskustella, mutta hän on niin itsepäinen. Missään tapauksessa en ole kieltämässä isovanhemmalta hoitamista ja näkemistä. Mutta sitä vaan toivoisi sellaista vilpitöntä asennetta lapsenlapsiin ja myös ymmärrystä siihen, että me vanhemmat ei olla kiireisiä eikä kaivata sitä omaa aikaa niin paljon, koska meillä lapset menevät hyvin nukkumaan ja saamme iltaisin kyllä yhteistä aikaa riittävästi ja myös pidämme perheajasta.
Ja toivoisin myös, että anoppi ymmärtäisi, että lapsilla on toisetkin isovanhemmat, on tätejä ja minun kummeilla ei ole omia lapsenlapsia, joten he ovat meidän lasten elämässä myös mukana, kyläillään heidän luonaan useamman kerran vuodessa ja myös kutsutaan heidät lasten synttäreille.
Yhden ystäväni miehen äiti oli ollut tyttärensä luona kylässä ja siellä oli ollut tyttären anoppi ja lapset. No hän oli lapsilta kysynyt kumpi on teidän suosikkimummo. Kauhean loukkaavaa ja juurikin tätä kilpailua siitä kumpi on parempi. Isovanhemman ei kuulu lähteä tällaiseen mukaan. Eikä minusta lapsia opeteta myöskään siihen, että eriarvoistetaan ihmisiä sen perusteella, kuka antaa lahjoja, karkkia ja rahaa eniten.
No lähdetäänkö siitä, että olemme joutuneet hakemaan mummolle lähestymiskiellon. Eivät kaikki isovanhemmat ole mukavia pullantuoksuisia.
Pidän tärkeänä. Isovanhemmat ovat osa suvun eli myös lapsen omaa historiaa. He voivat olla lapsille tärkeitä, vaikka asuisivat kaukana ja harvemmin näkisivät.
On tärkeää, että isovanhemmat saavat rakentaa oman näköisen suhteen lapsenlapseensa, ilman anoppi-miniä problematiikkaa tai kilpailuasetelmaa.
Vierailija kirjoitti:
No, mä HALUAISIN lapsille välittävät isovanhemmat ja mulla itselläni oli ihanat isovanhemmat (jotka paikkasi valtavasti mun huonoja vamhempia)
Mutta, meillä yksikään isovanhemmista ei ole kiinnostunut olemaan millään lailla lastemme elämässä mukana. Eivät halua nähdä tai pitää yhteyttä ja heillä on asenne ”elämme itseämme varten”. Noinhan se varmaan on mutta tää on aivan totaalista piittaamattomuutta, eivät siis pidä ollenkaan yhteyttä. Kerta vuoteen soittavat nuivan puhelun ja siinä kaikki.Mua tää asia satuttaa, mutta toisaalta ei kai tämä yllätys ollut ainakaan omien (huonojen) vanhempien osalta. Mutta miehen puolelta vähän yllätti että sielläkin tunnevammaista menoa ja välinpitämättömät vanhemmat miehellä.
Kaikkea ei aina saa vaikka haluaa.
Kaikkea ei tosiaan saa, mitä haluaa, mutta tuolla asenteella ei paljoa hyvää lähipiiriltä kannata edes odottaa. "Huonoja, huonoja, tunnevammaisia..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe tuollaista painetta. Pidän isovanhempi todella tärkeinä ja heillä on oikeus myös hemmotella ja lahjoa lapsia. Lapsillani on järkevät isovanhemmat ja ovat kiinnostuneita heidän elämästään, kävelemättä kuitenkaan ylitseni. Itselläni on isovanhemmat jotka ovat olleet todella läheisiä lapsenlapsilleen ja myös hemmotelleet paljon. Kivaahan se on.
Näissä ketjuissa mua ärsyttää aina, kun nämä isovanhempien puolustelijat ovat alapeukuttamassa ja vaatimassa 100% oikeutta lapsenlapseen. Olipa kyseessä naisen tai miehen vanhemmat, niin tiedoksi: isovanhempi ei ole se lapsen elämän tärkein ihminen, eikä vastuussa lapsesta. Isovanhemmat ovat saaneet oman lapsensa/lapsiensa kohdalla tehdä ratkaisut kasvatuksen suhteen. He ovat saaneet vaatettaa lapset haluamiinsa vaatteisiin, tutustuttaa itselleen tärkeisiin asioihin ja viettää ajan parhaaksi katsomallaan tavalla lasten kanssa. Nyt on vanhempien vuoro tehdä niin omien lasten kohdalla. Isovanhemmilla ei ole tähän nokan koputtamista. Kiva, jos olette läsnä lastenlasten elämässä, mutta lapsenlapset eivät voi olla elämänne keskipiste. Ei tarvitse loukkaantua, että vanhempi oikeutetusti sanoo sanansa lapseen liittyvissä asioissa. Isovanhempi ei ole se, joka sanelee säännöt. Vanhemmat ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidän tärkeänä. Isovanhemmat ovat osa suvun eli myös lapsen omaa historiaa. He voivat olla lapsille tärkeitä, vaikka asuisivat kaukana ja harvemmin näkisivät.
On tärkeää, että isovanhemmat saavat rakentaa oman näköisen suhteen lapsenlapseensa, ilman anoppi-miniä problematiikkaa tai kilpailuasetelmaa.
Ei isovanhemmat voi rakentaa minkäänlaista suhdetta toisen ihmisen lapsiin, jos he ei tule toimeen sen toisen ihmisen kanssa tai kunnioita tätä. Isovanhemmat ei myöskään ole mikään portti suku, historiaan tai sukulaisiin - vaikka näitä portinvartijoiksi pyrkiviä toki on.
Haluan yhtälailla antaa molempien puolien isovanhemmille mahdollisuuden luoda välit lapsenlapsen kanssa. Tähän sisältyy perheessämme se, että isovanhemmille on samat säännöt kummallakin puolella. Meillä isovanhemmat eivät saa ansaita välittämistä lahjomisella, vaan tärkeää on yhteinen aika tavallisen tekemisen parissa. Emme anna isovanhempien ostella rajattomasti lahjoja, tehdä vastoin perheemme sääntöjä lasta lelliäkseen jne. Toisille isovanhemmille tämä on ihan luontaista ja kuuntelevat meitä perheemme säännöistä. Toiset isovanhemmat eivät ota kuuleviin korviinsa, vaikka olemme asioista monta kertaa sanoneet. Lahjojen suhteen olemme joutuneet vääntämään kättä lukuisia kertoja, joulu- ja synttärilahjan pitäisi riittää. Eiköhän taas viimeisimmällä kerralla lapsen mukana tullut kotiin kassillinen kirjoja. Ei tarvitse sanoa, että asenteeseeni näitä isovanhempia kohtaan vaikuttaa se, että eivät kunnioita meitä vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni siis kummastuttaa se, että tietyt asiat ois korvamerkittyjä isovanhemmille ja heidän joku oikeutensa yli vanhempien.
Ja suurennellaan, että isovanhemmat tarjoavat jotain mitä vanhemmat eivät pysty tarjoamaan.
Tässä se on juuri mitä pidän vastakkainasetteluna/kilpailuna. Ja koen, että vanhemmat joutuu isovanhempien kanssa kilpailemaan tai että toiset isovanhemmat joutuvat kilpailemaan toisten isovanhempien kanssa.
Mutta kaikki isovanhemmat eivät tunnu huomaavan asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mä HALUAISIN lapsille välittävät isovanhemmat ja mulla itselläni oli ihanat isovanhemmat (jotka paikkasi valtavasti mun huonoja vamhempia)
Mutta, meillä yksikään isovanhemmista ei ole kiinnostunut olemaan millään lailla lastemme elämässä mukana. Eivät halua nähdä tai pitää yhteyttä ja heillä on asenne ”elämme itseämme varten”. Noinhan se varmaan on mutta tää on aivan totaalista piittaamattomuutta, eivät siis pidä ollenkaan yhteyttä. Kerta vuoteen soittavat nuivan puhelun ja siinä kaikki.Mua tää asia satuttaa, mutta toisaalta ei kai tämä yllätys ollut ainakaan omien (huonojen) vanhempien osalta. Mutta miehen puolelta vähän yllätti että sielläkin tunnevammaista menoa ja välinpitämättömät vanhemmat miehellä.
Kaikkea ei aina saa vaikka haluaa.
Kaikkea ei tosiaan saa, mitä haluaa, mutta tuolla asenteella ei paljoa hyvää lähipiiriltä kannata edes odottaa. "Huonoja, huonoja, tunnevammaisia..."
Niin. Ei ole tämä omasta asenteesta kiinni. Omat vanhempani on väkivaltaiset ja narsitiset ja olleet sitä aina. Ihan tosissasi meinaat että jo vauvana ja taaperona ”omalla asenteella” sain aikaan sen että tuli huonoa kohtelua?
Olet kyllä omahyväinen tyyppi, onneksi en tunne sinua.
Ihan vaan tiedoksesi että on ihan hirveitä vanhempia olemassa, vaikka se lapsi olisi miten kiltti ja ihana.
Kun olin lapsi, niin ei ollut paljon mahdollisuutta olla tekemisissä isovanhempien ym sukulaisten kanssa. Asuivat kaukana ja kellään ei ollut omia autoja ja matkustaminen oli kallista.
Joskus harvoin tavattiin, mutta tykättiin.
Omat lapset ja heidän lapsensa asuvat lähellä ja meillä on läheiset ja hyvät välit.
Kolulaiset viestittelevät ja kyselevät monista asioista, koska ovat oppineet, että mummiin voi luottaa, eikä hän huijaa muulloin kuin aprillipäivänä.
Esim. Koulussa oli taannoin puhuttu lasten ahdistelusta jotakin, niin kyselivät jostain syystä asiasta lisää mummilta kuin omilta vanhemmiltaan.
Syynä vaan ilm se, että vanhemmat tekevät pitkää työpäivää ja selitykset voivat joskus olla lyhyempiä kuin mummilla, joka vastaa joka kysymykseen🤔
Niin, jopa me 1960-luvulla lapsuutemme viettäneet olemme erilaisia.