Onko armeijassa niin, että mitä korkeampi sotilasarvo, sitä leppoisampi mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin kerran vänrikin joka oli yksikön ainoa vänrikki ja todella mukava mies. Kun hän sai ylennyksen ja hänestä tuli luutnantti toisten lutien joukkoon niin hänellä nousi samantien kusi päähän ja hän alkoi möykätä meille.

Korkeat upseerit kuten kenraalit tai everstit lähinnä menettävät kasvonsa jos he alkavat möykätä miehistön jäsenille joten he tyytyvät möykkäämään yksiköiden päälliköille jotka sitten möykkäävät miehistölle.

Missä yhteydessä kenraalit ja everstit ovat edes tekemisissä miehistön kanssa?

Metsäleireillä kävivät tarkastamassa ollaanko opittu mitään ja juttelivat mukavia.

Kertausharjoituksissa oli autokuski joka myös vahvisti sen, että mitä korkeampi upseeri niin sitä rennompi hän oli. Äksyily syntyy yleensä siitä kun ei pysty toteuttamaan ammatillisia tavoitteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Sotilasarvo ei vaikuta ihmisen luonteeseen niin kuin ei muukaan titteli.  

Mutta luonne kyllä vaikuttaa siihen, kuka ylipäätään katsotaan upseeriainesta olevaksi ja kuka ylenee.

Voihan se olla kun leppoisia asioitakin tekevät. Osasto Törnillä esim. ei oikein ollut leppoisat meiningit eikä osaston päällikkö myöskään ollut se kaikista leppoisin eikä hän pitänyt toimeettomista "herroista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Sotilasarvo ei vaikuta ihmisen luonteeseen niin kuin ei muukaan titteli.  

Mutta luonne kyllä vaikuttaa siihen, kuka ylipäätään katsotaan upseeriainesta olevaksi ja kuka ylenee.

Mutta eihän se noin mene. Upseerit tulevat ihan eri koulutusputkesta kuin muu henkilökunta. Ei sinne yletä jos on ainesta, vaan jos on käynyt kadettikoulun (tai on DI, eläinlääkäri tai pappi).

Todellakin on. Kainuun prikaatissa kaikki luutnanttia ylemmät kulki kengännauhat umpisolmussa, taskut auki ja baretti kuin pitsaleipurin lakki 😅

Ylemmät upseeri-tai aliupseeriarvot saavuteen virkauran loppupuolella jolloin ihmiselle on kertynyt jo ikää ja elämänkokemusta. Tämä tasoittaa, erityisesti miehiä. Eikä myöskään tarvitse enää esittää mitään, itsevarmuus on hyvä mutta realistinen. Ikääntyminen rakentaa ihmisestä parhaimmillaan timantin.

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla kun leppoisia asioitakin tekevät. Osasto Törnillä esim. ei oikein ollut leppoisat meiningit eikä osaston päällikkö myöskään ollut se kaikista leppoisin eikä hän pitänyt toimeettomista "herroista".

Lauri Törni ja Holger Pitkänen alkavat painimaan paitahihasillaan.

Viereen ajaa auto josta astuu ulos tykistöeversti.

"Mitäs miehiä te oikein olette?" -Tykistöeversti

"Olen Osasto Törnin päällikkö ja minä kyllä pystyn tämän maan edestä kuolemaan mutta pystyykö herra eversti? -Lauri Törni

Eversti lähtee paskat housussa pois eikä hänestä enää kuulla sen jälkeen.

Huutista "upseerille". :D

Retkuja kaikki.

Vierailija kirjoitti:

On. Ei tartte enää pingottaa.

Ainakin oman inttikokemukseni perusteella kusipäät löytyvät kadettikoulua suorittamattomista.

Vierailija kirjoitti:

K'sipää ei leppoisaksi muutu vaikka saisi korkeimman mahdollisen sotilasarvon. 

K*sipäät eivät saa korkeita sotilasarvoja. Viimeistään sotilasmestarina urapolku katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Sotilasarvo ei vaikuta ihmisen luonteeseen niin kuin ei muukaan titteli.  

Mutta luonne kyllä vaikuttaa siihen, kuka ylipäätään katsotaan upseeriainesta olevaksi ja kuka ylenee.

Mutta eihän se noin mene. Upseerit tulevat ihan eri koulutusputkesta kuin muu henkilökunta. Ei sinne yletä jos on ainesta, vaan jos on käynyt kadettikoulun (tai on DI, eläinlääkäri tai pappi).

Tulevatko aliupseerit jostain "koulutusputkesta"?

Vähän riippuu. Meidän joukkueen kouluttaja, vänrikki, oli todella hankala tyyppi ja raivohullu. Komppanianpäällikkö kapteeni oli leppoisampi, mutta jätti koulutuksen tälle vänrikille eikä puuttunut överiksi menneisiin juttuihin. Sitten taas pataljoonankomentaja majuri oli täysi mulkku ja puuttui ihan järjettömiin asioihin, kuten siihen että määräsi että on nyt talvi (lokakuussa) ja että kaikilla on oltava karvalakit, vaikka oli +12 astetta. Prikaatin komentaja, eversti, oli sitten kuulemma leppoisa, mutta sitä en nähnyt kuin jossakin paraatissa seisomassa.

Vierailija kirjoitti:

K'sipää ei leppoisaksi muutu vaikka saisi korkeimman mahdollisen sotilasarvon. 

Mutta saako nämä kusipäät ylimpiä sotilasarvoja? Sodan aikanahan kusipää on tosi huono johtajana. Tapattaa koko joukkonsa kerralla esimerkiksi.

Eversti oli suurin herra jonka näin noin sadan metrin päässä seisomassa ja puhumassa pari kertaa varusmiesaikanani. Kenraalia en nähnyt koskaan. 

Meinaatko että se alkaisi televisiossa räyhäämään toimittajalle? Tottakai se esiintyy asiallisesti ja rauhallisesti televisiossa. Todellista luonnetta vaikea arvioida tuon perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin kerran vänrikin joka oli yksikön ainoa vänrikki ja todella mukava mies. Kun hän sai ylennyksen ja hänestä tuli luutnantti toisten lutien joukkoon niin hänellä nousi samantien kusi päähän ja hän alkoi möykätä meille.

Korkeat upseerit kuten kenraalit tai everstit lähinnä menettävät kasvonsa jos he alkavat möykätä miehistön jäsenille joten he tyytyvät möykkäämään yksiköiden päälliköille jotka sitten möykkäävät miehistölle.

Missä yhteydessä kenraalit ja everstit ovat edes tekemisissä miehistön kanssa?

...no olihan se aikas muikea hetki kun erään isomman sotaharjoituksen lopussa kenraalimajuri erkani perskärpäsistään tullakseen paiskaamaan tassua, minun, upseerikokelaan kanssa. Kun nääs oltiin siviilistä tuttuja pidemmältäkin aikaa.

Ns oman sakin kapiukoilta kyllä silmät levähtivät ja varovaisesti kyselivät "mistäs kokelas tunteee kenraalimajurin kun niin hyvää pataa tuntui olevan ja juttua riittävän..."

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko että se alkaisi televisiossa räyhäämään toimittajalle? Tottakai se esiintyy asiallisesti ja rauhallisesti televisiossa. Todellista luonnetta vaikea arvioida tuon perusteella.

Tietynlainen narsistinen ärhäkkyys ja lipevyys näkyy kyllä esiintymisistäkin ja "hullun kiillosta silmissä". Yritysjohtajista moni menee tähän kategoriaan, että näkee jo suoraan, että hankala tyyppi.

Olen ollut aika paljon tekemisissä puolustusvoimien henkilöstön kanssa ulkopuolisen palveluntuottajan edustajana. Upseerien tikkaiden alimmilla portailla tapaa useimmiten hankalimmat ihmiset; etenkin sana "luutnantti" antaa ymmärtää, että tulossa on ylenkatsetta ja koppavaa käytöstä. Pari piirua ylempänä ei enää olla yhtä mahtavia, mutta ei sielläkään univormuton naishenkilö ole samassa asemassa kuin univormuton mieshenkilö.

Mahdollisesti veemäisin tuntemani henkilö on ollut eversti, joka haikaili kovasti ylennystä, mutta todellisuudessa oli jo tavallaan siirretty suojatyöpaikkaan pääesikunnan työpöydän taakse vakavan alkoholismin vuoksi. Sinne niitä on säilötty maailman sivu.

Vierailija kirjoitti:

Tunsin kerran vänrikin joka oli yksikön ainoa vänrikki ja todella mukava mies. Kun hän sai ylennyksen ja hänestä tuli luutnantti toisten lutien joukkoon niin hänellä nousi samantien kusi päähän ja hän alkoi möykätä meille.

Korkeat upseerit kuten kenraalit tai everstit lähinnä menettävät kasvonsa jos he alkavat möykätä miehistön jäsenille joten he tyytyvät möykkäämään yksiköiden päälliköille jotka sitten möykkäävät miehistölle.

Ihan uteliaisuudesta, voisitko tarkentaa, miltä ajalta tai millaisesta koulutusputkesta tuo vänrikki-luutnantti-tapaus on peräisin? Nykyisinhän kuvio menee kai tavallisesti niin, että vänskä ylennetään lutiksi silloin, kun kurssi päättyy ja hän valmistuu sotatieteen kandidaatiksi, ja samalla tulee siirto koulusta ensimmäiseen virkapaikkaan. En oikein näe, miten vänskä ainakaan normaalisti ylenisi lutiksi samassa paikassa palvelunsa aikana.

Korkeaksi upseeriksi (kenraalit, everstit) tuskin edes ylenee, jos itsehillintä ei ole kunnossa. Varusmiehen näkökulmasta jokainen kapiainen on esimies, mutta ylemmillä hierarkiatasoilla korostuu virkatien noudattaminen myös niin, että väliin sijoittuvia johtoportaita ei ohiteta - ei ylöspäin eikä alaspäin. Voin kuvitella, että (esimerkiksi) prikaatikenraalin ja kenraalimajurin kahdenkeskinen keskustelu suljettujen ovien takana ei välttämättä ole yhtä leppoisa kuin se vaikutelma, jonka kenraali osaa antaa niille, joiden ei tarvitse virallisesti asioida suoraan hänen kanssaan.