Pitääkö kukaan omaa lastaan huonokäytöksisenä?

Pidätkö itse?

Sama lapsi voi käyttäytyä tosi eri tavoin eri tilanteissa. En tiedä, miten oma lapseni käyttäytyy hoidossa, huonommin vai paremmin, tuskin samalla tavalla kuitenkaan.

Mitä tulee siihen, ettei vanhempi huomaa lapsen huonoa käytöstä, joillain voi olla kyse siitä, ettei jaksa puuttua jatkuvasti lapsen käytökseen. Mäkin katson välillä lapsen töllöstelyä kotona läpi sormien, kun en kotona jaksa tehdä koko ajan numeroa kaikesta.

Noin pääsääntöisesti kaikki pienet lapset käyttäytyvät joskus huonosti. Ei se tee lapsesta pahaa, vaan kertoo siitä että lapsi tarvitsee vielä runsaasti ohjausta ja aikuisen valvontaa.

Oma kuopukseni on karseassa uhmassa, ottaa matsia joka asiasta. Taatusti ei mikään ideaalin käytöksen kukkanen. On silti minusta rakastava, oikein hyvä lapsi. Kaikkein parhain meille, meidän pieni pippuri.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:21"]Noin pääsääntöisesti kaikki pienet lapset käyttäytyvät joskus huonosti. Ei se tee lapsesta pahaa, vaan kertoo siitä että lapsi tarvitsee vielä runsaasti ohjausta ja aikuisen valvontaa.

Oma kuopukseni on karseassa uhmassa, ottaa matsia joka asiasta. Taatusti ei mikään ideaalin käytöksen kukkanen. On silti minusta rakastava, oikein hyvä lapsi. Kaikkein parhain meille, meidän pieni pippuri.
[/quote]
tämä oli hyvin sanottu. Meillä on oikein tempperamenttinen, uhmaiässä oleva lapsi jolla on toki huonot päivänsä ja piirteensä ja opettelee vielä käytösasioita, silti hän on valloittava ja ihana kaikin puolin! :)

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:19"]

Sama lapsi voi käyttäytyä tosi eri tavoin eri tilanteissa. En tiedä, miten oma lapseni käyttäytyy hoidossa, huonommin vai paremmin, tuskin samalla tavalla kuitenkaan.

Mitä tulee siihen, ettei vanhempi huomaa lapsen huonoa käytöstä, joillain voi olla kyse siitä, ettei jaksa puuttua jatkuvasti lapsen käytökseen. Mäkin katson välillä lapsen töllöstelyä kotona läpi sormien, kun en kotona jaksa tehdä koko ajan numeroa kaikesta.

[/quote]

En itsekään jatkuvasti puutu omien lasten käytökseen, mutta mielestäni he eivät tee mitään sellaista johon pitäisi puuttua. Asia johon aina melkein puutun, on jos sisarusta kiusataan (mitä onneksi tapahtuu ihmeen harvoin, oliko syy sitten se että aina ollaan siihen puututta vai mikä). Ja tietenkin puutun siihen, jos oma lapsi kiusaa tai satuttaa jotain toista. Jos siihen ei puututa, niin lapsi oppii ettei sillä niin väliä. Juoksenteluun ja muuhun riehumiseen en samalla tavalla puutu, eikä toisaalta minua häiritse jos muutkaan lapset huutavat tai leikkivät vähän riehakkaammin. -ap

Kyllä se välillä osaa melkoinen kauhukakara olla. Lähinnä kotona, mutta myös joskus tutussa kyläåaikassa tekee ilkeyksiä. Minun muksua saa kyllä muutkin komentaa, yritän pitää tiukan kurin mutta kyllä sitä joskus ummistaa silmänsä joltain pieneltä että joskus saisi juoda kahvit rauhassa.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:21"]

Noin pääsääntöisesti kaikki pienet lapset käyttäytyvät joskus huonosti. Ei se tee lapsesta pahaa, vaan kertoo siitä että lapsi tarvitsee vielä runsaasti ohjausta ja aikuisen valvontaa.

Oma kuopukseni on karseassa uhmassa, ottaa matsia joka asiasta. Taatusti ei mikään ideaalin käytöksen kukkanen. On silti minusta rakastava, oikein hyvä lapsi. Kaikkein parhain meille, meidän pieni pippuri.

[/quote]

Tottakai lapsella on huonot päivänsä aivan kuten aikuisella, mutta jos lasta ei ohjata niin miten voi oppia kunnon ihmiseksi. Tässä nimenomaan tarkoitan sitä, kun huonoon käytökseen ei puututa mitenkään, eikä sitä "nähdä". -ap

Ainakin eräs äiti selvästi häpesi lastaan toisen lapsen syntymäpäivillä. Tosin ei liiemmin reagoinut tai komentanut kuitenkaan.
Lapsi heitteli tavaroita, mölysi ja räkäisi minua kasvoille kaksi kertaa kahvipöydässä kun istui vieressäni! vähän alta 3v poika.
Pakko sanoa että se kakara alkoi sen räkimisen jälkeen vituttaa!!

Huomaan ja puutun. Itseäni taas ärsyttää kun odotetaan että komennan myös niitä toisenki lapsia..
Tai sukulaisilla vähätellään tyyliin : kyllähän lapset reuhaa, annetaan lasten olla lapsia yms..

Kyllä pidän välillä lastani huonokäytöksisenä ja puutun siihen. Ihanin ja rakkain on silti. Jos hän käyttäytyy esim huonosti hoidossa niin kyllä uskon kun kerrotaan. Uhmaa ja temperamenttia löytyy. Suurimman osan ajasta ja pohjimmiltaan on kiltti ja empaattinen lapsi. Huonoja hetkiä on kaikilla.

Tiedän tuollaiset vanhemmat.. Eihän meidän ihana Pirkkoharri ikinä huuda/kiukuttele/suutu noin kuin tuo teidän JennaPertti.. Hui kauhea.

Niinpä niin.

Meidän lapset ainakin tekevät töllöntöitä eikä varmasti jää ipanoille epäselväksi milloin käytös on alittanut riman.

Meiltä löytyy koululainen joka ei anna hetkenkään rauhaa muille oppilaille vaan mölyää nonstoppina. Siihen ei luultavasti auttaisi edes 24/7 jäähykomennus koska hän ei vain voi käytökselleen mitään. Malttaa istua muutaman sekunnin kunnes keskittyminen pakollisesta paikallaanolosta herpaantuu ja sälli singahtaa pomppimaan tasajalkaa puheripulin saattelemana.

Sitten löytyy neiti draamaqueen vetää itkupotkuraivarit jos sisko ehtii laittaa ensin valot rappukäytävään tai joku juo hänen lempimukistaan.

Viimeisimpänä mukana smurffaa ärhäkkä terrierityyppinen kuopus joka ei pelkää talloa isompiakaan varpaita mutta onneksi pärjää melko hyvin sanallisestikin.

Eli ei... minulla ei ole vaaleanpunaisen vaahtokarkin tuoksuista kuvaa lapsistani. Toki he kaikki ovat ihania ja vahvuuksiakin löytyy mutta uskallan myös kyseenalaistaa kaikki herranenkelit :)

Kyllä meidän teinit käyttäytyy kotona välillä törkeesti. Onneksi kodin ulkopuoliset tahot eivät ole samaa infonneet.

Esikoisella adhd + uhmakkuus/käytöshäiriö.
Lapsen käytös koettelee moni tavoin, asioihin/käytökseen puututaan lapseen toimivin tavoin. Tämä ei silti muuta lapsen käytöstä lyhyellä juoksulla, hankala ja raskas tapaus. Välillä tuntuu ettei mikään toimi ja välillä mennään taas isoin harppauksin eteenpäin oikeaan suuntaan. Äitinä lapseni huono käytös hävettää ja kauhistuttaa. Kasvatus kun on ollut pojalla sama kuin kahdella hyvin käyttäytyvällä lapsellamme. Toisten kanssa on vaikeampaa, varsinkaan jos lapsi ei halua ymmärtää omaa parastaan, parempaa toimintamallia, jolla oma elämä helpottuisi muiden immeisten parissa.
Jos olisi ainukainen saattaisin suhtautua ankaremmin omaan onnistumiseeni vanhempan. Erityislapsen vanhemmuutta ei silti voi valitettavasti rinnastaa normilapsen vanhemmuuteen ja tämän tietää kaikki joilla perheessä on tälläinen rakas