Sosiaali-ja terveysalan työntekijöiden ylimielisyys
Kommentit (88)
Anteeksi, en lukenut ihan koko ketjua. Tiedän, että on kiire tk:ssa ja ajatkin ovat oman sinnikkyyden takana (vaikka aihetta olisi päästä lekurille ja lääkäri hoitaisikin hyvin). Mutta "meneppä tuon hoitajan kautta, joka varaa uuden ajan ja antaa tietyt paperi jne".
Menen hotaja ovelle, jossa lukee, että ruokatauko, palaan puolen tunnin päästä. Odotan. Noin 40 minuutin päästä saapuu kiireinen hoitaja. Yritän puheilleen ennen kuin sulkee oven. Sanoo, että pitää odottaa, on puheluita soitettavana. Odotan. Reillun 20 minuutin päästä pääsen hoitamaan asiaani. Pitäisi tehdä jotain hakuja ja tulostaa papereita allekirjoitettavaksi, niin sh totetaakin että tulostin on rikki ja voisinko tulla huomenna uudestaan yhden paperin takia.
En voisi. Olen odottanut jo pitkään ja matka työttömälle (bussilla edes takaisin 6,80 euroa) on suht iso raha. Tämän jälkeen huokailee ja paiskoo ovia, kun käy tulostamassa johonkin muuhun päätteeseen. Asia hoitui.
Tunnin odotuksen jälkeen olisin saanut vain tyhjää käteen, ellen olisi tiennyt oikeuksiani (ne paperit on saatava samalla käynnillä).
Terkkuja vaan sinulle tyly ja kireä sh! Tiedän, että aika on kortilla ja rikkinäiset laitteet eivät ole sinun (mutta eivät myöskään minun) vika. Ei siellä tk:ssa ihmiset huvikseen ramppaa.
Mutta jumal---, jos lähihoitajien taso on luokkaa: mikä on hyperventelaatio tai penissilliini?
Miten sieltä oppilaitoksista voi valmistua tällaisiakin?
No, kun kaikille on taattava peruskoulutus ammattiin Suomessa.
Lähi,-sairaanihoitajista ynnä muista hoiva-alan työntekijöistä on pula, niin kaikki kelpaa.
Olen huolissani.
Meillä ainakin joidenkin vanhusten ovet on lukossa öisin, koska ne vanhukset ITSE HALUAA. Ovat tottunee lukitsemaan oman kotinsakin ovet yöksi ja kokevat näin olonsa turvalliseksi jos saavat hoitokodissa ovet lukkoon.
Äitini oli aikoinaan töissä eräässä paikassa, ja kun alkoi asiakaspaikat täyttyä niin "tuuletettiin" eli ikkunat auki ja pari vanhusta keuhkokuumeeseen... En tiedä onko parempaan suuntaan muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana...
[/quote] Mikä valta? Pomo puuskuttaa niskaan että ylitöitä ei saa tulla, niistä ei makseta muttet myöskään saa vapaana, tarvikkeita eikä sijaisia saa ottaa, vedetään alimiehityksellä päivästä toiseen. Siinä ei kerkeä tekemään muuta kuin pakolliset. Ja kyllä, illalla ahdistaa kun tietää ettei pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi. Ja sama rumba jatkuu seuraavana päivänä. En kiellä etteikö sellaisia psykoja alalla saattaisi olla jotka käyttävät "valtaa" väärin, mutta ei tuota työtä tosiaankaan pelkän ilkeilyn voimalla kukaan tee.
[/quote]
Olen nähnyt niitäkin hoitajia ketkä "valtaa" väärin käyttää, valitettavasti. Mutta hyvän hoitajan tunnistaa, kuka tunteella työtä tekee. Vaikka meilläkin kiire on ja mihinkään ei kerkee, koska miehitys vähäistä ja se maksimi määrä vanhuksia vastuulla, nii tärkeintä kumminkin antaa se pieniki aika sille tarvitsevalle.
Mutta totta on se, että jos palvelutalojen toimintaa halutaan parantaa, nii isot tahot päättäis, että hoitajia palkattais lisää. Tällöin aika todellakin riittäis. Se riittäis siihen, että vanhus saisi esim. itse pukea paitansa päälle, vaikka siinä menisi se 10 minuuttia. Pelkästään tolla mitattömällä asialla vanhuksen toimintakyky pysyy yllä ja mielenkiinto päivittäisiin tekemisiin. Mutta miksi se ei toteudu ? Just siks koska valitettavasti aika on rajallinen ja työntekijät ei riitä... Hoitajia kuormitetaan paljon ja vanhusten hoitamisen lisäksi hoitajan täytyy huolehtia "oman hoitajan"-tehtävistä, lääkkeiden jakamisesta, huomioida lääkemuutokset, mahdolliset omaisten tapaamiset ja hoitosuunnitelman teko jnejne mitä nyt ikinä sattuu olemaankaa. Sivullista tehtävää riittää vielä sen "normaalin" työn lisäksi.
Näkökulmia on monia, mutta jos muutoksia halutaan tulisi silloin kuunnella itse vanhusta, omaisia ja etenkin hoitajia, koska he kaiken loppupeleissä toteuttaa. Jos omaisena et ole tyytyväinen isän/äidin tai isovanhemman tai kenen tahansa hoitoon, ANNA PALAUTETTA tai HOIDA ITSE. Palautteen perusteella toimintaa tulisi muuttaa ja palautetta täytyy osata ottaa vastaa. Mutta mitään ei voi muuttaa, jollei asian eteen mitää tee.
Mutta tota lukitus hommaa en kyllä ymmärrä... Liikkumisen rajoittamiseen tulisi sillo olla lääkärin lupa. Väliaikasesti liikkumista voidaan rajoittaa hyvällä perusteella esim. aggressiivisuuden vuoksi. Tai hoitolaitoksen oman huoneen oven voi laittaa lukkoon, jos vanhus itse haluua, mutta silloin hänen täytyy itse ovi lukita, koska hoitaja ei voi sitä mielestäni tehdä ? Olenko ihan kuutamolla ? Mutta meillä jossain paikassa ollut sellainen käytäntö, että hoitaja ei sitä lukitse. Että Varkaudessa vissii omat käytännöt ja ketkä muut asiasta tietoisia ? Ja jos osastolla sattuu olemaan niitä, ketkä paljon yöllä haahuilee ja käyttäytyy arvaamattomasti, tällöin omasta mielestä ja oman turvallisuuden vuoksi, vaatisin työnantajalta, että kaksi ihmistä valvoo. Vaikka olis ikää mittarissa lähemmäs 90v., nii voimaa tarvittaessa niiltäkin löytyy, että ihan oman turvallisuuden kannalta. Vanhusta ei voi kumminkaan omaan huoneeseen lukita. Aika pahasti lakia rikkoo...
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:42"]Ongelmahan tuossa rajoittamisessa on se, että ei koko yksikkö voi mennä yhden tai kahden yöllä valvovan potilaan ehdoilla, jotka välttämättä eivät nuku lääkityksestäkään huolimatta, ovat vain entistä enemmän sekaisin. Niiden kaikkien muiden kuitenkin pitää saada
a) nukkua
b) olla turvassa. Aggressiivinen, vaelteleva potilas + yksi tai kaksi hoitajaa yövuorossa per yksikkö on hankala yhdistelmä. Kukaan tuskin haluaa olla juuri se potilas, joka itse makaa liikuntakyvyttömänä vuoteessaan, kun huoneeseen tulee sekava ja väkivaltainen potilas, joko hoitajan tietämättä tai joka on niin voimakas ettei hoitaja siinä voi muuta tehdä kuin soittaa vartijalle.
[/quote]
Jep. Ne kaksi yökköä ovat kuivituskierroksella toisessa päässä taloa, js vaeltelija saa käydä sillä aikaa toisten huoneissa. Sitten häntä etsitään pelko persiissä että onko karannut ulos, kunnes jossain vaiheessa löydetään toisen, kauhistuneen, mummun vierestä sängystä. Onko tämä ok?
Voi hitto tätä sijaiskärsijöiden määrää. Aina kommentoimassa vaikka mistään ei mitään tiietä. Mutu tuntumalla ja korva kuulolla päättämässä muiden asioosta ja kärsimässä emPatiaanSa.
Tuosta tunteella töitä tekevästä hoitajasta. 30 vuoden kokemuksella hoitoalalta, itselleni haluan hoitajan, joka on hyvä ammatissaan, eikä tunteella töitä tekevä hoitaja.
Työkaveriksikin valitsen hyvän ammattilaisen, enkä tunteella tekevää hoitajaa. Ai miksikö? Koska työtä ei voi tehdä ns. tunteella, musta tuntuu, että tää olis kiva ja voi kun musta tuntuu,että mulla käy sääliksi ja musta tuntuu, että nyt mullon burnoutti, kun mullon niin isot tunteet.
Ammattitaitoinen hoitaja, kenellä on ammatillinen asenne hoidettaviin, osaa viedä mennessään, tuoda tullessaan, organisoi työn ja osaa tehdä yhteistyötä työkavereiden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 05:58"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:42"]Ongelmahan tuossa rajoittamisessa on se, että ei koko yksikkö voi mennä yhden tai kahden yöllä valvovan potilaan ehdoilla, jotka välttämättä eivät nuku lääkityksestäkään huolimatta, ovat vain entistä enemmän sekaisin. Niiden kaikkien muiden kuitenkin pitää saada a) nukkua b) olla turvassa. Aggressiivinen, vaelteleva potilas + yksi tai kaksi hoitajaa yövuorossa per yksikkö on hankala yhdistelmä. Kukaan tuskin haluaa olla juuri se potilas, joka itse makaa liikuntakyvyttömänä vuoteessaan, kun huoneeseen tulee sekava ja väkivaltainen potilas, joko hoitajan tietämättä tai joka on niin voimakas ettei hoitaja siinä voi muuta tehdä kuin soittaa vartijalle. [/quote] Jep. Ne kaksi yökköä ovat kuivituskierroksella toisessa päässä taloa, js vaeltelija saa käydä sillä aikaa toisten huoneissa. Sitten häntä etsitään pelko persiissä että onko karannut ulos, kunnes jossain vaiheessa löydetään toisen, kauhistuneen, mummun vierestä sängystä. Onko tämä ok?
[/quote]
Jokaiselle mummolle vierihoitaja, jos olette valmiit nostamaan kunnallisveroa ja maksamaan siitä, että mummonne saavat käveleskellä yöt rauhassa maalaamassa seiniä paskalla
Eli aapeen laittamassa linkissä professori Valvanne kertoo, että hoitajat ovat ylimielisiä, ammattitaidottomia eikä heitä tarvitse oikeastaan yhtään enempää palkata. Lisäksi hoitajilla on huonot esimiehet. Toivottavasti Valvanne ei sairastu ja joudu huonoon hoitoon.
Eikös tämä ole se sama äijä, joka oli siinä hoivakoti kuntoon -sarjassa? Tämän apurina toiminut leidi repi heti eka päivänä hoivakodin "paskalistan" hoitajien katsellessa suu auki vieressä. Juu ei hoitajien tarvitse tietää, milloin potilaat paskantavat. Sama vaikka tukkoon menisivät. Käsittämätöntä toimintaa ja ihmisten väheksymistä.
Yleensä "ylimielisyys" on vain keino selvitä päivästä suurinpiirtein täysissä järjissä. Suurimmalle osalle hoitajista on annettu mahdoton tehtävä. Monilla on mielipide kuinka asiat toimisivat paremmin, mutta jos menisivät töihin vanhainkotiin niin heidän mallillaan toimimalla vanhukset olisivat täysin heitteillä jopa nykyiseen verrattuna.
Mä ainaki otan vanhempani meille asumaan, jos eivät itse kotona pärjää. Ihmiset on nykyään niin vieraantuneita yhteisöllisyydestä että on luonnollista laittaa oma äiti tai isä johonki koppiin asumaan kuin hoitaa kotona.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 07:44"]
Mä ainaki otan vanhempani meille asumaan, jos eivät itse kotona pärjää. Ihmiset on nykyään niin vieraantuneita yhteisöllisyydestä että on luonnollista laittaa oma äiti tai isä johonki koppiin asumaan kuin hoitaa kotona.
[/quote]
Onnea matkaan! Minä en ottaisi omiani, enkä aio hoitaa edes miestäni, jos sairastuu esim. muistisairauteen. Ja jos itse sairastun sellaiseen, niin otan avioeron välittömästi.
T. vanhustenhoitaja
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 06:47"]
Tuosta tunteella töitä tekevästä hoitajasta. 30 vuoden kokemuksella hoitoalalta, itselleni haluan hoitajan, joka on hyvä ammatissaan, eikä tunteella töitä tekevä hoitaja.
Työkaveriksikin valitsen hyvän ammattilaisen, enkä tunteella tekevää hoitajaa. Ai miksikö? Koska työtä ei voi tehdä ns. tunteella, musta tuntuu, että tää olis kiva ja voi kun musta tuntuu,että mulla käy sääliksi ja musta tuntuu, että nyt mullon burnoutti, kun mullon niin isot tunteet.
Ammattitaitoinen hoitaja, kenellä on ammatillinen asenne hoidettaviin, osaa viedä mennessään, tuoda tullessaan, organisoi työn ja osaa tehdä yhteistyötä työkavereiden kanssa.
[/quote]
Mä olen hyvä ammatissani ja teen työtä tunteella. Nuo kaksi ei sulje toisiaan pois.
Mä kunnioitan vanhuksia, tykkään heistä juuri sellaisina kuin ovat ja teen työni hyvin. Vanhukset tykkäävät minusta, samoin kolleegat. Mä teen työtäni sillä ajatuksella, että hoitamani vanhukset ovat omaisilleen rakkaita, jonkun äiti tai isä, mummo tai pappa. Teen työni sillä periaatteella, miten haluaisin itseäni tai omia vanhempiani hoidettavan.
Ei ole burnouttia ja tunteet on mulle vain positiivinen kannustin työssä. Eikö ne tunteet juuri tee sen, että haluaa tehdä parhaansa - ja tekee parhaansa!
Jos minulla on aamuvuorossa kahdeksan asiakasta, jotka kaikki pitää puoliksi kantaen kävelyttää rollan turvin vessaan (kuntouttava hoitotyö), pestä kasvot ja kainalot ja alapesut, ajaa parta ja harjata hampaat, pukea vaipat ja lonkkahousut ja vaatteet (ja joka ohjeen noudattamiseen kuluu noin 10 kertaa se aika joka sinulla itselläsi kuluisi), kävelyttää puoliksi kantaen rollan turvin päiväsaliin, laittaa aamiaistarjotin valmiiksi, tarkistaa lääkkeet, antaa lääkkeet suuhun (usein yksitellen ja erittäin hitaasti), katsoa että asiakas ryhtyy syömään ja auttaa tarvittaessa, mennä petaamaan sänky ja viemään pyykit ja roskat huoneesta....niin mitenkähän minun pitäisi arvon professorin mielestä vielä tätä toimintaani parantaa, kun kuitenkin yleensä viimeiset saadaan nipin napin lounasaikaan ylös? Sitten onkin jo kiire kattaa pöydät, hakea kaikki huoneisiinsa takaisin ehtineet päiväsaliin, jakaa lounas ja päivälääkkeet suuhun, syöttää syötettävät, hoitaa tiskit. Sitten alkaakin vessatus, eli kaikki viedään vessan kautta päivälevolle (kyllä, haluavat ihan itse levolle, virkeät viedään esim. katsomaan televisiota). Noin klo 13 pääsee hoitaja ensimmäiselle tauolle, paitsi jos joku asukkaista on sekava, huonovointinen, sotkenut huoneensa ulosteella tai muuta vastaavaa. Pyykkiä pitää ehtiä aamuvuoron aikana pestä ja viikata monta koneellista myös. Iltapäivällä on sitten raportti, käydään vuorotellen kirjaamassa, täytetään potilashuoneiden kaappeja, keitetään kahvit ja herätellään kaikki, haetaan huoneistaan kahville vessan kautta, vaihdetaan puhtaita vaatteita (vessatuksista huolimatta useat kastelevat päivälevon aikana itsensä niin että kaikki menee vaihtoon), tarjoillaan kahvit ja hoidetaan tiskit ja taas saatellaan yksitellen kenet minnekin. Lisäksi toki tehdään pyykki- ja ruokatilauksia, vaippatilauksia, lääketilauksia, jaetaan dosetteja ja varaillaan jalkahoitajia ja lääkäreitä, jutellaan omaisten kanssa, tehdään rait ja hoitosuunnitelmat, hoidetaan haavat, puretaan kuormat, lohdutellaan itkeviä, pidetään kädestä kuolevia, rauhoitellaan aggressiivisia, ohjaillaan harhailevia....
Ja silti ei kelpaa. Pitää pystyä enempään ja parempaan. Minä kestän työn raskauden, mutta sitä en että ihan kaikki on aina hoitajan syytä. Jos asiakas kaatuu, hoitajan syy kun ei vahdittu
Jos ei anneta kävellä vahtimatta, niin sitten se on sadistihoitaja joka laiskuuttaan kahlitsee. Jos riehuu ja huutaa, hoitajan syy. Jos lääkitään, niin eihän sekään käy kun se onkin ykskaks hoitajan olon helpottamista eikä suinkaan sen potilaan etu ettei ahdista niin helvetisti koko ajan.
En minä vaan kohta enää jaksa, vaikka vanhuksista tosi paljon tykkään.
Vaipaŧ vaihdetaan kerran päivässä ja joskus vähän ruokitaan. Muuten kaikki hoitajien aika meneekin raportilla, osastonkokouksissa, kehittämiskokouksissa, koulutuksissa, pullakahvilla, kansliassa juoruillessa, harjoittelijoita mustamaalaamassa ym. näennäistoiminnassa. Oikeasti hoitajat haluaisivat olla "asiantuntijoita", jonka vuoksi on kehitetty hoito"tiede" palvelemaan ei-yhtään-mitään tieteellistä ongelmaa. Hoitaminen ei kiinnosta, mutta asiantuntijan leikkiminen kiinnostaa. Juoruilun ja pullakahvien lomassa.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 08:21"]
Vaipaŧ vaihdetaan kerran päivässä ja joskus vähän ruokitaan. Muuten kaikki hoitajien aika meneekin raportilla, osastonkokouksissa, kehittämiskokouksissa, koulutuksissa, pullakahvilla, kansliassa juoruillessa, harjoittelijoita mustamaalaamassa ym. näennäistoiminnassa. Oikeasti hoitajat haluaisivat olla "asiantuntijoita", jonka vuoksi on kehitetty hoito"tiede" palvelemaan ei-yhtään-mitään tieteellistä ongelmaa. Hoitaminen ei kiinnosta, mutta asiantuntijan leikkiminen kiinnostaa. Juoruilun ja pullakahvien lomassa.
[/quote]
Jos teillä työskennellään tuolla mallilla, se ei tarkoita, että joka paikassa on sama peli. Voisitte itse tehdä jotain työyhteisössänne, että asiat paranisivat.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 15:48"]Olin vanhainkodissa työharjoittelussa ja siellä lukittiin yöksi joidenkin vanhusten ovet, ettei ne pääse vaeltelemaan. Vanhainkoti on vankila. [/quote] Tuo on laitonta itsemääräämisoikeuden rikkomista.
[/quote]
Kyllähän dementoituneita vanhuksia lukitaan kotiinsa jatkuvasti kotihoidon puolella. Onko sekin itsemääräämisoikeuden rikkomista?
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 07:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 07:44"]
Mä ainaki otan vanhempani meille asumaan, jos eivät itse kotona pärjää. Ihmiset on nykyään niin vieraantuneita yhteisöllisyydestä että on luonnollista laittaa oma äiti tai isä johonki koppiin asumaan kuin hoitaa kotona.
[/quote]
Onnea matkaan! Minä en ottaisi omiani, enkä aio hoitaa edes miestäni, jos sairastuu esim. muistisairauteen. Ja jos itse sairastun sellaiseen, niin otan avioeron välittömästi.
T. vanhustenhoitaja
[/quote]
Olen itsekin hoitoalalla, ja kyllä aion hoitaa miestäni jos hän sairastuu muistisairauteen. Vanhempani ovat jo kuolleet, joten heitä en voi enää hoitaa, mutta appivanhempiani kyllä.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:09"]Sinähän varmaankin olet jo alan rautainen ammattilainen, eikö vaan?
[/quote]
Sinä sitä vastoin et ole se käy vähemmälläkin selväksi.