Kumpi on väärässä, minä vai mies?
Tilanne on nyt siis semmoinen, että mies lähti autolla illanistujaisiin kilometrin päähän ja nyt joko minun pitäisi hakea auto kävellen tässä illalla, tai sitten luottaa siihen että mies tulee kotiin ja pitää lupauksensa siitä että hakee auton itse kävellen aamulla ennen kuutta että ehdin töihin. Periaatteessa ei ole syytä epäillä ettei mies tekisi kuten on luvannut, mutta ongelma on se että minä menetän yöuneni pienimmästäkin stressistä ja tiedän jo nyt että yöunet jäävät lyhyiksi enkä saa unen päästä kiinni tuntikausiin kun joudun miettimään että auto ei ole pihassa, mitä jos mies sammuukin sinne kaverinsa tykö, kauhea työ alkaa herättelemään sitä aamulla autonhakuun yms.
Lisänä tässä on vielä se, että tämä sama juttu on tapahtunut kerran aiemminkin. Vedin silloinkin asiasta herneet nenään kun jouduin yöllä hakemaan sen auton vain siksi että toinen ei jaksanut kävellä kyläilypaikkaan ja ahdisti liikaa ajatus siitä että se auto ei ole pihassa valmiina minun käyttööni aamulla. Tuolloinkin mies olisi hakenut auton kuulemma aamulla minulle.
Matkahan ei olisi pitkä minulla auto hakea, mutta ihan periaatteestakin olen sitä mieltä että ei ole minun homma joutua kävellen sitä autoa hakemaan ja mies on mulkku kun näin tekee vaikka tietää edellisen kerran perusteella että minulla menee tästä yöunet. Ajattelin nyt että autoa en missään nimessä itse hae kotiin koska muuten mies pääsee kuin koira veräjästä, taas.
Miehen mielestä ei ole mitään ongelmaa ja ylireagoin, eikä tarvitse mitään stressata koska hän aikoo herätä ja hakea sen auton minulle. Tai että minä voin ihan hyvin kävellä hakemaan sen auton jos en muka saa unta sen takia. Itse taas olen sitä mieltä että jos lähdet ryyppäämään niin tee se siten että siitä ei ole aikaiseen aamuvuoroon menevälle kumppanille kohtuutonta vaivaa ja yöunien menetystä.
Mielipiteenne, ylireagoinko minä vai tekeekö mies väärin?
Kommentit (150)
Siis miksei Ap kävele hakemaan sitä autoa illalla? En jaksanut lukea satua kuin 1. sivun.. Tylsä.
Mies lähti toisen naisen luo, siksi autokin mukana, ettei vaimo pääse asiaa selvittämään.
(Sori jos joku tämän jo aiemmin kirjoitti.)
Huhhuh. Jos meillä olisi vain yksi auto ja minulla aamulla töitä, niin a) mies pyytää minua kuskaamaan menoihinsa tai b) pyytää kyytiä muualta. Mitä h**lvettiä!? Sinulle on ok, että mies vaan lähtee, kun olet vessassa ja jättää sinut epävarmuuteen, että pääsetkö aamulla duuniin!? Ihan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksei Ap kävele hakemaan sitä autoa illalla? En jaksanut lukea satua kuin 1. sivun.. Tylsä.
Käveli hän. Olisit vaan jaksanut lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joo ei ollut provo tämä. Ton ois voinut kyllä tosiaan mainita aloitusviestissä että mies ei jaksanut odottaa että lähtisin heittämään.
Miehen sanaan voi kyllä luottaa että hakee auton aamulla, eikä ole koskaan jättänyt tulematta yöksi kotiin eikä ole kyllä sammunutkaan ikinä kunnolla.
Ongelma on nyt ehkä enemmänkin se että minusta oli väärin että mies lähti autolla vaikka tietää että mulla menee tuosta yöunet kun stressaan asiaa ettei auto ole pihassa. Varmaan stressaan ihan turhaa, mutta minkäs minäkään sille voin että päässä pyörii ajatukset että mitä jos mies tämän kerran sammuukin eikä tule kotiin ja joudunkin itse hätäpäissään juoksemaan sen auton sieltä aamulla ja sekin ahdistaaa että joudun sitten aamulla sitä miestä herättelemään ja potkimaan ylös. Herään kuudelta ja mulla on 30min aikaa selviytyä auton rattiin, siinä ei ihan hirveän paljon ole pelivaraa kun pitää pukeutua, syödä jne.
Miksi et sitten heti veskistä tultuasi lähtenyt hakemaan autoa? Auto olisi ollut siinä valmiina aamulla. Minä olisin mennyt kävellen ja vielä sisälle sinne miehen illanistujaisporukkaan ja sanonut jämäkästi sanottavani. Oletteko te molemmat vähän tyhmiä?
Siksi en hakenut heti koska suutuin ja ajattelin että en varmasti hae sitä autoa. En oo ikään mitään näin itsekästä miehen suusta kuullu kuin että minun pitää vasten tahtoani kävellä ettei miehen tarvitse.
No parin tunnin höyryämisen jälkeen kuitenkin hain auton että pääsen stressittömästi töihin ja ettei mies vahingossakaan aja kännissä ja nyt oon töissä.
Mies tuli kyllä yöllä kotiin kello x mutta ei oo mitään tietoa missä kunnossa se on, aamulla kun heräsin kysyin että onko ajokunnossa niin vastasi olevansa. Tiiä sitten oliko vai eikö kun ei ollut promillemittaria millä tarkistaa.
Just laitto viestiä että huomenta. Saapa nähdä millainen soppa tästä tulee ku pääsen kotia aukomaan sanaista arkkuani...
Kolmatta tämmöstä kertaa en ainakaan ala kattelemaan, saa ukko pakata kamppeensa jos ei seuraavalla kerralla älyä kävellä tai pyytää kyytiä sinne. Auton on kuitenki jatkossa oltava yö pihassa jos minä sitä tarvin aamulla.
T. Ap
Minä en noin itsekkään miehen kanssa seurustelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miehen käytöstä. Ei voi kävellä yhtä kilometriä kaverilleen? Karkaa autolla, kun toinen on vessassa? Ei vaikuta ihan normaalilta tapaukselta.
Toki nainenkin on melkoinen stressaaja, mutta sentään ymmärrän hänen käytöstään.
Sen naisen stressaamisen (juurisyy kaikelle) taikia hän karkaa. Miksi ei autolla saisi ajaa, jos sillä ei arvon nainen silloin aja, ja se on käytettävissä silloin kun arvon nainen sitä tarvitsee? No sen naisen stressin takia. No kun se nainen ei edes usko että mies ei hakisi autoa ja tästä on jo ennakkotapauskin. Miten voit ymmärtää naisen käytöstä?
Mies lähtee autolla kilometrin päähän ryyppäämään. En ymmärrä.
Nainen tarvitsee autoa työmatkaan. Ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joo ei ollut provo tämä. Ton ois voinut kyllä tosiaan mainita aloitusviestissä että mies ei jaksanut odottaa että lähtisin heittämään.
Miehen sanaan voi kyllä luottaa että hakee auton aamulla, eikä ole koskaan jättänyt tulematta yöksi kotiin eikä ole kyllä sammunutkaan ikinä kunnolla.
Ongelma on nyt ehkä enemmänkin se että minusta oli väärin että mies lähti autolla vaikka tietää että mulla menee tuosta yöunet kun stressaan asiaa ettei auto ole pihassa. Varmaan stressaan ihan turhaa, mutta minkäs minäkään sille voin että päässä pyörii ajatukset että mitä jos mies tämän kerran sammuukin eikä tule kotiin ja joudunkin itse hätäpäissään juoksemaan sen auton sieltä aamulla ja sekin ahdistaaa että joudun sitten aamulla sitä miestä herättelemään ja potkimaan ylös. Herään kuudelta ja mulla on 30min aikaa selviytyä auton rattiin, siinä ei ihan hirveän paljon ole pelivaraa kun pitää pukeutua, syödä jne.
Miksi et sitten heti veskistä tultuasi lähtenyt hakemaan autoa? Auto olisi ollut siinä valmiina aamulla. Minä olisin mennyt kävellen ja vielä sisälle sinne miehen illanistujaisporukkaan ja sanonut jämäkästi sanottavani. Oletteko te molemmat vähän tyhmiä?
Siksi en hakenut heti koska suutuin ja ajattelin että en varmasti hae sitä autoa. En oo ikään mitään näin itsekästä miehen suusta kuullu kuin että minun pitää vasten tahtoani kävellä ettei miehen tarvitse.
No parin tunnin höyryämisen jälkeen kuitenkin hain auton että pääsen stressittömästi töihin ja ettei mies vahingossakaan aja kännissä ja nyt oon töissä.
Mies tuli kyllä yöllä kotiin kello x mutta ei oo mitään tietoa missä kunnossa se on, aamulla kun heräsin kysyin että onko ajokunnossa niin vastasi olevansa. Tiiä sitten oliko vai eikö kun ei ollut promillemittaria millä tarkistaa.
Just laitto viestiä että huomenta. Saapa nähdä millainen soppa tästä tulee ku pääsen kotia aukomaan sanaista arkkuani...
Kolmatta tämmöstä kertaa en ainakaan ala kattelemaan, saa ukko pakata kamppeensa jos ei seuraavalla kerralla älyä kävellä tai pyytää kyytiä sinne. Auton on kuitenki jatkossa oltava yö pihassa jos minä sitä tarvin aamulla.
T. Ap
Minä en noin itsekkään miehen kanssa seurustelisi.
No et tietenkään, kun se on varattu. Ellet sitten harrasta varattuja?
Ei kyllä ole normaalia, ettei pysty odottamaan paria minuuttia, mikä vessassa kuluu. Olettaen, että ap:n vessa-asiat eivät ole normaalia pidemmät.
Miksi siis mies ei voinut sitä n. kahta minuuttia odottaa? Todella outoa, ei sillä parilla minuutilla pitäisi olla mitään merkitystä, vain kaverin luo mentäessä.
Eli kysymys ap: miksi mies ei voinut odottaa pientä hetkeä?

Olet ymmärtänyt aivan väärin. Vessareissu oli tilaisuus häipyä paikalta.
Piilota avaimet jatkossa, jos et halua, että mies ajaa autolla. Jos se on sun autosi, sulla on siihen oikeus. Jos se taas on miehesi auto, niin miksi olet edes avannut koko ketjun?