Karseimmat piheilytarinat jakoon!
Enoni ei antanut vieraidenkaan vetää wc-pönttöä. Piti myös vaimonsa kanssa tarkkaa kirjaa (sentilleen) kuluista ja vahti että kaikki kasetaan tasan. Ei kuitenkaan koskaan maininnut jos jäi itse voitolle jostain. Heillä oli myös omat hyllyt jääkaapissa.
Kommentit (499)
Itse tunnustaudun pihiksi, koska en ole kovin hyvätuloinen. Perhe, 2 aikuista ja lapsi, ostimme vanhan ok-talon pikkukaupungista. Pakko pihistellä, kun koetetaan remontoida ja maksaa lainaa pois. Kyllä minäkin / mekin säästämme mistä voimme.
- Etsimme -30% laputetut tuotteet, ja Lidlin ym. halvimmat tarjoukset
- Viljelemme ruokaa itse
- Käyn usein ulkona pissalla (olen mies), talvisaikaan ei aina vedetä, jos käydään pienellä asialla
- Vauvan pesuvesi käytettiin viime kesänä uudelleen kukkasille
- Käytämme vanhat muovipussit uudelleen
- Ostamme vaatteita kirpputoreilta ja ainakin minä käytän ne niin loppuun, että niissä on jo isoja reikiä
- Kerään polttopuita itse kaupungin metsäalueilta (luvan kanssa), polkujen ja hiihtolatujen varsilta karsittua vesaikkoa, isompia oksia ja risuja jne
Tietenkin myös muita säästökeinoja käytetään, mitä voidaan. Vain säästämällä pärjätään.
Vain yhdessä asiassa en säästä: rakkaudessa läheisiini <3
M33
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 04:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"] Suihkussa ei vierailun aikana saa käydä. Setäni, eli mummoni vävy kerran lätkäisi mummoni käteen 20€ ja paineli suihkuun. [/quote] Setäsi oli oman äitinsä vävy? Eli naimisissa oman siskonsa kanssa? [/quote] Sulla tais mennä enot ja sedät sekaisin..
[/quote] No voi jumalauta, jos tyyppi on sun mummosi vävy, niin se ei ole sen enempää sun setä kuin enokaan!
[/quote]
Mummolla on lapset Pertti ja Liisa. Liisan mies on nimeltään Olavi. Pertin tytär Johanna päätti kirjoittaa palstalle mummostaan ja suihkuhalukkaasta sedästään Olavista, joka on kuin onkin mummon tyttären mies, jota kutsutaan suomeksi vävyksi.
[/quote]
Mutta kun setä on isän veli, niin tädin mies ei ole setä. Jotkut toki käyttävät setien, enojen ja tätien puolisoista nimityksiä täti ja setä, mutta eivät nämä henkilöt oikeasti niitä ole.
haha munkin poikaystävä ja minä itekin tehtiin sitä, että en käyttänyt koskaan lounastaukoa vessassa käymisiin kun sillon olin ulos leimattuna :D sillon vaan söin ja juoruilin ja sitten hoidin vessa-asiat työajalla... vaikuttaa niin typerält kun tän kirjottaa auki hahah
'punaisten lappujen'ruoat, eli pian viimeisen käyttöpäivämäärän ruokien ostaminen ei ole mitenkään noloa tai kerro köyhyydestä tai piheydestä, se juuri on fiksua, ekologista ja taloudellisesti kannattavaa..siis JOS se ruoka todellakin käytetään. Itse ainaskin todellakin ostan mielummin esim leivän tai jikurtin 30,50 tai jopa 70% halvemmalla hinnalla kuin saman tuotteen vierestä normaalihinnalla. Mitä ostan, sen käytän, ja ostan vain sellaista joka tulee myös käytettyä. Vanhentunuttakin ruoka-ainetta voi harkinnan mukaan käyttää, mutta perus järki on syytä säilyttää...Vierestä olen seurannut kuinka tässä muutamassa vuodessa omat vanhemmat ovat rakastuneet jotenkin tähän punaisten lappujen juttuun - enää tuskin mitään ostavat normaalihinnalla. Jopa vieraillekin tarjoavat klimppistä maitoa ja homeista leipää ja juustoa..Itse en ikinä voisi tarjota muille selvästi vanhaa ja pilaantunutta, enkä pöytävieraana tuntisi oloani kovin arvostetuksi jos minua ruokamyrkytettäisiin eikä vuokseni viitsittäisi ostaa ja tarjota kunnollista murkinaa..
Meillä isä katkaisi lämpimän veden, jos olit suihkussa yli 2min. Monesti sai lopuksi jääkylmän suihkun. Huonelämpötilakin oli talvisin max +18´C.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 22:17"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 17:30"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 13:40"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:41"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 16:43"]389 ja 390 ihan viisaita neuvoja. En tajua, miksi ihmiset ei käytä roskapusseiksi pullopussejaan, siihenhän ne on ihan passeleita. Ihmiset tuo pulloja palautukseen ja vips pussi roskiin, ja taas ostetaan ostoksille. Mulla on kaupassa käydessäni koppa ja pari kestokassia. Ja margariinirasioita voi käyttää ihan hyvin pakasterasioina.
[/quote]
Aika usein pullopussien pohjalle on valunut juomanjämiä. Enpä haluaisi pakata ostoksiani sokerista tahmaiseen pussiin. Kestokassit on mullakin käytössä muuten kauppareissuilla, ne uskaltaa pakatakin täyteen eikä tarvitse pelätä ripojen pettämistä.
[/quote
Olikin puhetta ROSKApusseista.
[/quote]
No mä en ainakaan tahdo kaljalta haisevia muovipusseja kaupassa kannella mukana. Heitän pois ja otan uudet kassalta. Ja vaikka ei olisikaan kaljanhajuisia niin en siltikään niitä viitsi mukana kantaa!
[/quote]
No kyllä mää tajuan huuhdella ne pullot kotona ensin ja laittaa alassuin.
Ja voin ottaa kassin talteen.
[/quote]
jos sen säästösyistä teet, niin mieti hei veden kulutusta!
[/quote]
Ding dinge dong??
Eräs hlö ei maksa asumisesta mitään vaikka nimi on lainapapereissa.
Maksattaa kaiken muilla.
Ei edes bensaa viitsi ostaa.
Lapsuudenkodissani käytettiin samaa teepussia monta kertaa.
Nuoruudestani muistan erään kaverini, aina kun lähdettiin baariin, tältä oli "unohtunut" rahapussi toiseen laukkuun. Äitini lopetti eläkkeellä kampaajalla käynnit. Väittää, että eräs kotikampaaja osaa leikata yhtä hyvin. Ei osaa! Tosi tökerösti leikattu, toinen puoli oli silmiinpistävän eripituinen. Minä tein lopputyön hiuksille, tasasin latvat jotenkuten.
Anoppiani ei voi syyttää siitä, että hän pihistelisi muiden ihmisten kustannuksella. Päin vastoin hän tykkää tehdä isollekin porukalle ruokaa ja järjestää päivällisiä, mikä tietenkin on mukava asia.
Täytyy silti sanoa, että sapuskoista on välillä vähän hankala nauttia, kun anoppi seurailee muiden syömistä vierestä ja huokailee, kuinka ei viitsi tuhlata rahaa syömällä samaa kuin muutkin. "Minä syön sitten, jos teiltä jää jotain rippeitä ja jos ei jää, on tuolla viisi päivää vanhaa nakkikeittoa jääkaapissa...", "Juokaa te vain tuota kunnon maitoa, minä voin hyvin juoda tätä mikä on jo mennyt huonoksi..."
Yks kaveri aina välillä "unohtelee" lomppakkonsa kaupassa, ja maksattaa minulla sitten parin euron ostoksia. Hieman kyllä huvittaa. Lupailee aina maksavansa, mutta tietää, etten minä mitään parin euron velkoja tule pyytämään.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 20:48"]Sukulaiseni on pihi.
Heillä ei vedetä vessaa, aina pissat pöntössä kun menee käymään. Lapset ei käy kunnolla suihkussa, ei edes allerginen.. Iho huonossa kunnossa eikä varmaan auta ettei huuhdota kunnolla pesuaineita pois.
Lapselle reseptillä vaikka mitä rasvaa lääkärit laittaneet. Käyttävät rasvaa niin vähän että on kylppärissä vuosia vanhoja purkkeja. Lapsi raukka.
Ostavat tarjouksesta tuotteita mitä ei tarvi. Esim pesuaineita kaapit pullollaan.
Jos jotain saa ilmaiseksi, sen eteen ajetaan kymmeniä kilometrejä. Kaiken ottavat vastaan, lapset kulkevat rikkinäisissä vaatteissa. Karkkia kyllä ostetaan paljon.
Asunto on jäätävän kylmä ja ovat aina kipeinä. Ruokaa ei kylässä käydessä saa tarpeeksi ja se on esim valkoista riisiä jossa pieni kananpala etsii kaveria. Vihanneksia on pari viipaloitua tomaattia kuudelle hengelle. Pullaa ja keksiä on montaa erilaista.
[/quote]
Lasu-ilmon paikka tuo allergisen lapsen peseytymisen ja ihonhoidon laiminlyönti. Hoitamattoman voi vikuttaa unee, koulumenestykseen, sosiaaliseen elämään ym. T. Atoopikko
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 14:05"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 13:51"]Sukulaismiehen kikka kolmoset:
- Tarjoaa lapsen lapsilleen ulkomaanmatkat. Koko matkan valittaa ja murjottaa kuinka kaikki on niiin kallista. Kävelyttää lapsia tunteja ympäri kaupunkia ja etsii halvinta ravintolaa/nakkikoppia. Tyyliin ei helvetti edelisen kaupunginosan nakkikoppi oli 30senttiä halvempi. Eiku takasin sinne, kävellen tietysti.
-ruokapaikka löydettyään, ei osta itselleen mitään vaan kyselemättä noukkii muiden lautasista ruoat omiin suihinsa. Suuttuu silmittömään raivoon jos ei anna "maistella".
- Ottaa lasten omat rahat omaan taskuunsa eikä anna käyttää niitä mihinkään, hyvä jos antaa takaisin.
- lapsille ostaa eriarvoisesti esim Linnanmäki liput yksi saa pääsymaksun ja 2ajelua toinen rannekkeen ja jätskin ja kolmas 20 lippua ja hattaran. Toinen sitten itkua niellen istuu penkillä katsellen kuinka muilla on hauskaa.
-kaikesta hänen maksamasta kuuluu tietenkin kiitellä loputtomiin.
-oikeastaan kaikki tässä ketjussa esitellyt jutut on nähty ja koettu tämän herran osalta. Myös ne 20vuotta vanhat kortsut joita lahjoitti rippilahjaksi serkulleni.
- keksi muka hyvinkin idean muutama vuosia sitten ja kiersi kaupat ja kiskat ja kerjäsi kaikki roskiin menevät päiväystuotteet ja ruoat. Ajoi noin 40 km lenkin viikoittain auto täyteen pilaantunutta/päivääntynyttä sapukaa. Niistä sitten jakoi suvulle kullekin " ansionsa" mukaan. "Ansioituneet" saivat kaiken syömäkelpoisen tai lähes tulkoon syömäkelpoisen ja me muut saatiin sitten esim puolimätiä tomaatteja, kananmunia ja rikkonaisia jugurttipurkkeja ja mätää leipää.
-karkit ja purkat jotka olivat päiväytyneet pahimmillaan vuosia aiemmin olivat hienoja lahjoja joista ois kuulunut kiittää myös vuosia jälkikäteen. -koskaan en ole saanut tuoretta karkkia häneltä.
-yhtenä vuonna sain synttärit ja joululahjaksi yli 20kg pilaantunutta soijajauhoa näistä kuormista. Siinä naapurit ihmetteli kun seisoin kippaamassa niitä pussukoita biojätekuiluun.
-kehuskeli taannoin kuinka ei vuosiin ole ostanut muuta kuin kahvimaitoa ja säästänyt tuhansia. Kasvoista terveydestä ja koko kropasta näkee kuinka mätä ruoka on tehnyt tehtävänsä. Tyyppi pieree jatkuvasti ja haisee muutenkin sille mitä syö.
-ulkomailla käy mutta matkat on kans kuvailemaani saituutta.
Vastaavaa pahempaakin on mutta ne paljastaa jo henkilöllisyyden joten jätän kertomatta.
Mainittakoon että kyse ei todellakaan ole mistään köyhästä pikkutuloisesta eläkeläisestä.
[/quote]
Jos olis mulle sukua esim isä niin halvimpaan hoitokotiin vaan ja jääkööt sinne säästelemään. En viitsisi edes käydä moikkaamassa
[/quote]
Linnanmäellä ei ole sisäänpääsymaksua.
Ex-miesystävän veljen vaimo leikkasi ruislimpusta tasan yhtä monta viipaletta ruokapöytään kuin oli syöjiäkin. Ei siinä toki mitään, mutta kun ne siivut olivat niin ohuita, ettei voidella tohtinut ja eivät muutenkaan kasassa pysyneet. Vaati myös yhteiskuluissa kaikki maksettavaksi sentilleen. Laittoi aivan ylös kirjaan, jos ei just silloin ollut antaa sitä 5 cnt:n kolikkoa takaisin jostain rahasummasta ja jäin ns. auki. :)
Kaverin kanssa mentiin leffaan. Ennen elokuvan alkua piti lähteä parin kilometrin päähän kauppaan ostamaan kamulle limua, leffateatterissa oli 20cnt kalliimpaa :D
Miten ap tuo käytännössä tapahtui? Tuliko se eno aina vessaan mukaan vahtimaan ettet vaan pönttöä?
Itsehän olisin tasan vetässyt ja sit vaikka pahoitellut tyyliin: sori, unohdin ettei olis saanut kun kotona niin totuttu tapa..
Vai jankuttiko se koko ajan oven takana että älä sit vetäse pönttöä?
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 15:05"]
Miten ap tuo käytännössä tapahtui? Tuliko se eno aina vessaan mukaan vahtimaan ettet vaan pönttöä?
Itsehän olisin tasan vetässyt ja sit vaikka pahoitellut tyyliin: sori, unohdin ettei olis saanut kun kotona niin totuttu tapa..
Vai jankuttiko se koko ajan oven takana että älä sit vetäse pönttöä?
[/quote]
Jos joku meni vessaan niin ilmoitti ettei pönttöä tarvitse vetää, ja jos kuitenkin veti niin sai saarnan siitä miten paljon vettä menee hukkaan ja kuinka paljon se maksaa. Uhkaili myös maksattavansa huuhteluvedet vessan vetäjällä muttei kuitenkaan kehdannut vaatia keneltäkään mitään.
Ap
Mies kieltäytyi antamasta baarissa. Perus tarina. Siksi mä äännestän pers Suomalaisia
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 00:15"]
Anoppiani ei voi syyttää siitä, että hän pihistelisi muiden ihmisten kustannuksella. Päin vastoin hän tykkää tehdä isollekin porukalle ruokaa ja järjestää päivällisiä, mikä tietenkin on mukava asia. Täytyy silti sanoa, että sapuskoista on välillä vähän hankala nauttia, kun anoppi seurailee muiden syömistä vierestä ja huokailee, kuinka ei viitsi tuhlata rahaa syömällä samaa kuin muutkin. "Minä syön sitten, jos teiltä jää jotain rippeitä ja jos ei jää, on tuolla viisi päivää vanhaa nakkikeittoa jääkaapissa...", "Juokaa te vain tuota kunnon maitoa, minä voin hyvin juoda tätä mikä on jo mennyt huonoksi..."
[/quote]
AARGH! Äitini tekee ihan samaa!! :D Raivostuttavaa. :D