Mistä apua jatkuvaan väsymykseen?
Olen ollut väsynyt melkein niin kauan kuin muistan. Alakoulun loppupuolella väsaymys alkoi niin kovaksi, että vietin suurimman osan ajasta nukkuen aina yläkoulun loppuun. Tällöin uskoin väsymyksen liittyvän kasvuun ja todettuun anemiaan. Anemiaa ei kuitenkaan ole ollut enää vuosiin. Välillä on hieman aktiviisempia kausia, mutta silloinkin väsymys on aina päällä vaikka en varsinaisesti nukkuisikaan niin paljoa. Mitään fyysistä vikaa ei ole löydetty, mutta minulla on adhd diagnoosi, johin on tälläkin hetkellä concertta lääkkeenä.
Olen kokeillut mm. kaikenlaisia ruokavalioita väsymyksen hoitoon, mutta mistään ei ole ollut pitkäaikaista apua. Kun aktiivisempi kausi on menossa olen myös yrittänyt lisätä liikuntaa vaikka koiran omistajana olen "pakotettu" liikkumaan päivittäin ainakin vähän. Ei pitkäaikaista vaikutusta. Tilanne on siis tämä: syöminen väsyttää, liikkuminen väsyttää, nukkuminen väsyttää, sosialisointi väsyttää jne.
Concertta auttaa sen pari tuntia päivässä vain vähän, eli saan aikaan asioita jonjin verran, mutta väsymys on silti taustalla. Myös lyhyistä 4-6h yöunista on jostakin syystä hetkellisesti apua, mutta usein vähäinen nukkuminen kostatautuu jissakin vaiheessa viikkojen unimaratonilla. Gluteiinittomaan ja vähähiilariseen ruokavalioon siirtyminen on auttanut siinä mielessä, että heti syömisen jälkeen ei iske kooma päälle ja vointi on muutenkin parempi, mutta yleiseen väsymykseen sekään ei auta. Liikunnasta en ole huomanut olevan mitään apua, liikkui sitten vähän, paljon tai ei ollenkaan väsyttää joka tapauksessa.
Olen niin helvetin kyllästynyt tähän. Vuoden aikana en ole saanut tehtyä koulua lainkaan, mulla ei myöskään ole mitään uskottavuutta (eikä varmaan vähiten sen takia että väsymyksestä huolimatta olen jonnekkin raahautuessani aina puhelias ja vilkas, mutta pelkästä parin tunnin kasvokkain rupattelusta tutun kanssa toipumiseen menee useita päiviä ja rasitus tuntuu vastaavan maratonia).
Kilpurauhaset on ok, sokerit ok, hemoglobiini on ok ja muutenkin fyysisesti olen yksi helvetin terveyden perikuva.
Nyt kuitenkin alan olla siinä pisteessä että jotain on pakko keksiä jis haluan elää edes jotenkin normaalisti. Mutta kun kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin syyt alkavat olla tutkittuja en enää keksi mitä tutkimuksia voisin pyytää lääkäriltä tai mitä voisin ylipäätään itse tehdä piristyäkseni.
Jos tunnistat itsesi teksistä ja olet löytänyt apua ongelmaan niin ole kiltti ja kerro miten jatkuvasta väsymyksestä pääsee.
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:40"]
En kyllä ole alkanut syömään naltreksonia, vaikka väsymyksestä kärsinkin, koska se estää luontaisten kehon omien opiaattien, endorfiinien eritystä ja näin vähentää mielihyvän kokemista. Alkoholistiystävälleni lääkäri tarjosi naltreksonia alkoholismin hoitoon, mutta tämä kieltäytyi juuri mielihyvän kokemisen vähenemisen vuoksi.
[/quote]
Ldn eli matala-annoksinen naltreksoni toimii päinvastoin. Käytetään mm. kroonisen väsymisoireyhtymän hoitoon. Ei ole kovinkaan yleinen lääke.
Pitäisi testata HIV ja borrelia. MS-tautikin aikaansaa pitkittynyttä väsymystä.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:55"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:40"]
En kyllä ole alkanut syömään naltreksonia, vaikka väsymyksestä kärsinkin, koska se estää luontaisten kehon omien opiaattien, endorfiinien eritystä ja näin vähentää mielihyvän kokemista. Alkoholistiystävälleni lääkäri tarjosi naltreksonia alkoholismin hoitoon, mutta tämä kieltäytyi juuri mielihyvän kokemisen vähenemisen vuoksi.
[/quote]
Määrääkö sitä kukaan normaali läääkäri, vai pitääkö juosta erikoislääkäreillä?
Ldn eli matala-annoksinen naltreksoni toimii päinvastoin. Käytetään mm. kroonisen väsymisoireyhtymän hoitoon. Ei ole kovinkaan yleinen lääke.
[/quote]
Eipä tota paksua pötköä pysty edes lukemaan.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:19"]Eipä tota paksua pötköä pysty edes lukemaan.
[/quote] Kiitos kuitenkin etä vaivauduit kommentoimaan. Lisäättäköön nyt kuitenkin että kirjoitusvälineenä toimii tabletti.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:28"]D-vitamiini auttoi minua!
[/quote] d-vitamiini ei valitettavasti ole omallakohdallani ole auttanut, vaikka syönkin sitä päivittäin :-( ap
Voi olla monia syitä. Sellanen vaiva on olemassa kuin krooninen väsymysoireyhtymä. Kiistelty diagnoosi kuitenkin. Masennus väsyttää. Harvoin sitä itselleen myöntää olevansa masentunut tai edes itse tajuaa. Teepä tämä masennustesti : http://www.terveysportti.fi/xmedia/pgr/100.012.html
Myös ahdistus voi väsyttää, jos koko kroppa on koko ajan liikakierroksilla. Sosiaalinen fobia? Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö?
ADHD:ssä tulee touhuttua niin paljon, että väsymys saattaa iskeä ennalta-arvaamatta.
Oletko tsekkauttanut kilpirauhasarvot, ettei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:19"]Eipä tota paksua pötköä pysty edes lukemaan. [/quote] Kiitos kuitenkin etä vaivauduit kommentoimaan. Lisäättäköön nyt kuitenkin että kirjoitusvälineenä toimii tabletti.
[/quote]
Selitykset aina löytyy. Älä kirjoita sitten niin pitkää tarinaa.
Oletko kokeillut LDN:ää? Kannattaa kokeilla, mua piristi nopeasti. Mulla kilpparivajis sekä krooninen tulehdus ja väsymys on välillä tosi lamauttavaa.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:41"]
Oletko kokeillut LDN:ää? Kannattaa kokeilla, mua piristi nopeasti. Mulla kilpparivajis sekä krooninen tulehdus ja väsymys on välillä tosi lamauttavaa.
[/quote]
mikä on ldn?
Matala-annoksinen nalreksoni. Kannattaa googlata :)
Ootko varma, ettei oo tää kyseessä: http://www.ask.com/wiki/Delayed_sleep_phase_disorder?o=2802&qsrc=999&ad=doubleDown&an=apn&ap=ask.com
Esiintyy usein keskittymishäiriöiden yhteydessä. DSPS:n takia mun kouluaamut oli yhtä helvettiä, enkä kyennyt normaaliin päivätyöhön. Yötöitä ja iltavuoroa oon tehny. Iltaisin ei uni tuu ja aamulla väsyttää. Jaxuhali :D
Minäkin olen aina väsynyt. Missään tutkimuksissa en ole ollut, enkä ihan noin väsynyt ole kuin ap. Olen vain koittanut hyväksyä, että mä saan vähemmän aikaan kun muut ja tarvitsen enemmän unta.
Ärsyttää kun aina vedotaan masennukseen, jos sanoo olevansa väsynyt. Itse esim innostun kovastikin asioista ja odotan innolla tulevaa, mutta fyysinen väsymys on vaan niin suuri että monesti sängynpohja voittaa.
En kyllä ole alkanut syömään naltreksonia, vaikka väsymyksestä kärsinkin, koska se estää luontaisten kehon omien opiaattien, endorfiinien eritystä ja näin vähentää mielihyvän kokemista. Alkoholistiystävälleni lääkäri tarjosi naltreksonia alkoholismin hoitoon, mutta tämä kieltäytyi juuri mielihyvän kokemisen vähenemisen vuoksi.
Jätä gluteeni pois ruokavaliosta! Ja valkoinen sokeri myös.