Naisasialiitto Unioni puolustaa joukkoraiskaajia henkeen ja vereen
Naisliitto se puolustaa joukkoraiskauksia
Onhan tämä koko maa mielisairas todellakin. Lukekaa tuo kuvottava oksennus, jonka naisliitto on pökeltänyt. Ei enää sanat riitä tuon mielipuolisuuden kuvaamiseen. Haluaisin nähdä edes yhden suomalaisen naisen joka alla olevan tekstin allekirjoittaa:
"Johtuen Tapanilassa tapahtuneesta raiskausrikoksesta, osa ihmisistä ja erityisesti nettikeskustelijoista on jälleen kaapannut naisten oikeudet keppihevoseksi, jonka varjolla tuoda esiin rasistisia ja siten antifeministisiä mielipiteitään. Raiskauksen syyksi on tarjottu "kulttuurisia tekijöitä". Joten arvioimme tässä kulttuurisia tekijöitä raiskausten takana.
Raiskaus on yhdistelmä patriarkaalisesta hierarkiasta kumpuavaa vallankäyttöä ja opittuja arvostuksia, joissa naisiin kohdistuva väkivalta ei edelleenkään ole ihan rikos. Ja sellaisena se koskettaa kaikkia kulttuureja, joissa tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, näin ollen myös Suomea. Kun uutisissa kerrotaan mistä tahansa raiskauksesta, sen alle ilmestyy raiskausapologisteja, joiden mielestä nainen teki jotain väärin joutuessaan uhriksi. Käytti vääriä vaatteita, antoi epäselviä viestejä tai kenties vain valehtelee leimatakseen jonkun miesparan. Tämä kaikki on kulttuurista ja näitä apologisteja yhdistää lähinnä ajatus siitä, että me miehet, ja nuo naiset. Ja he eivät ehkä itse pysty analysoimaan sitä sen pidemmälle, mutta tuo on kaikki sitä samaa perinteistä yhteiskuntajärjestystä, jolle koko kulttuurimme on rakennettu ja joka on sallinut esimerkiksi raiskauksen avioliitossa vuoteen 1994 asti. Suomella ei siis ole syytä ylpeillä naisrauhalla, kun meillä raiskaukseen ei suhtauduta vakavana rikoksena, raiskatuiksi joutuvat naiset tulevat vähätellyiksi, ja naiset ylipäänsä kohtaavat kansainvälisesti vertailtuna enemmän väkivaltaa kuin monessa muussa maassa – ja näihin lukuihin sisältyy myös seksuaalinen väkivalta.
Siksi onkin vastenmielistä, että ainoa poikkeus raiskausapologistien menettelytapaan on kun tekijä on eri etnistä taustaa. Silloin yhtäkkiä onkin satutettu yhtä meistä, eikä uhria poikkeuksellisesti syyllistetä, vaan syyllistetään tekijä tai tekijät oikein urakalla. Ei siksi, että se raiskaus tässä edelleenkään kiinnostaisi, vaan siksi, että vielä tärkeämpää kuin puolustaa perinteistä miesroolia, on puolustaa sen oikeutusta eli kansallista identiteettiä ja sen rajoja. Erityisesti näinä aikoina, kun tuo perinteinen miesrooli on alkanut niin voimakkaasti murtua, ja patriarkaatin puolustajille löytyy paikkansa lähinnä nettien keskustelupalstoilta.
Raiskaus on todellakin kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö. Sellaisena se juontaa perinteiseen patriarkaaliseen yhteiskuntaan, jollainen Suomikin vielä on.
HUOMIO mahdollisille kommentoijille: tämän statuksen alta poistetaan kaikki vähänkään rasistisilta vakuttavat kommentit, vaikka ne johtuisivat ilmeisestä ymmärtämättömyydestä."
Naisasialiitto Unioni on poliittisesti sitoutumaton Kokoomusvihreiden feministinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on naisten aseman parantaminen ja sukupuolisyrjinnän poistaminen. Unionissa vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon, viranomaistoimintaan ja julkiseen keskusteluun kirjoittamalla lausuntoja ja kannanottoja, järjestämällä seminaareja ja feministisiä tempauksia.
Kommentit (47)
Ehkä unionin naisilla on 89% turkkilainen mies joten ymmärrettävä lausunto :P
Jostain syystä suomalaisia femakkoja ei kiinnosta muu kuin suomalaisten miesten mollaaminen.
Vaikka tosiasia on se, että Somaliassa ei moinen unioni kauaa pöhisisi. On ne suomimiehet kauheita, antoivat ensimmäisinä äänioikeudenkin näille femakoille! Maailman paskimpia miehiä. Oikeita sovinistisikoja. Toisin kuin ihanat ja ahkerat afrikkalaismiehet. Suomimiehet vain juopottelevat ja hakkaavat naisia.
Itse on femakko-polojen tässä maassa pitänyt laivat, paperikoneet ja kännykät rakentaa! Suomimies vain juopottelee.
Missä tuossa oli se raiskaajien puolustus? Minusta tekstissä lukee, että raiskaus on tuomittava teko tekijän kulttuuritaustasta riippumatta.
Eipä näkynyt naisten tekemien raiskausten tuomitsemista, vaikka meillä on Suomessakin ollut muutama uutisoitu naisen tekemä raiskaus lähiaikoina.
Eikö feminismi olekaan tasa-arvoa? Naisilla pitää kuitenkin olla oikeus raiskata?
No mitäpä meidän vakkarilassukan yöhön? Itse tulin just kotiin ja tulin peiton alle palstailemaan. Ei kyllä väsytä vielä.
Kirjoittaja on kirjoittanut sepustuksensa itseään varten, jotta saisi kanssaihmisiltään selkääntaputuksia "hienosta" kirjoituksesta. Ei mitään uutta naisasiarintamalta. Keskinäistä prestiisin keräilyä ja kilpailua sekä narsistista minäkuvaa hellivää toimintaa koko juttuhan loppupeleissä on.
Näkisinpä tuon tekstin kirjoittaneen naisen kuvan :D
dun dun dun dunnn
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 00:26"]
Eipä näkynyt naisten tekemien raiskausten tuomitsemista, vaikka meillä on Suomessakin ollut muutama uutisoitu naisen tekemä raiskaus lähiaikoina.
Eikö feminismi olekaan tasa-arvoa? Naisilla pitää kuitenkin olla oikeus raiskata?
[/quote]
Voisiko alapeukuttava feministi perustella, miksi feministit eivät tuomitse naisen tekemää raiskausta?
Onko sekin patriarkaatin vika, että nainen raiskaa?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 00:21"]
Missä tuossa oli se raiskaajien puolustus? Minusta tekstissä lukee, että raiskaus on tuomittava teko tekijän kulttuuritaustasta riippumatta.
[/quote]
Riippumatta kulttuuritaustasta kyllä, mutta entä sukupuolesta?
Entä kun nainen raiskaa naisen? Onko se sentään femakkojenkin mielestä tuomittavaa?
http://www.dailymail.co.uk/news/article-31150/18-year-old-woman-convicted-rape.html
Haluaisin nähdä edes yhden suomalaisen naisen
joka yllä olevan tekstin allekirjoittaa, siis julkisesti.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 00:30"]
Voisiko alapeukuttava feministi perustella, miksi feministit eivät tuomitse naisen tekemää raiskausta?
Onko sekin patriarkaatin vika, että nainen raiskaa?
[/quote]
Useimmat feministit eivät saisi miestä kuin raiskaamalla, joten heidän kantansa asiaan on sinänsä ihan ymmärrettävä, vaikkakin toki sairas.
"Naisasialiitto Unioni on poliittisesti sitoutumaton Kokoomusvihreiden feministinen kansalaisjärjestö" no nyt on ap laittanut omiaan. Unioni ei ole kokoomusvihreiden järjestö. Se on, kuten he tuossa sanovat, poliittisesti sitoutumaton.
Kertokaa nyt oikeasti feministit millä puolustelette naisten tekemiä raiskauksia?
Teoria alapeukun takana kiinnostaa!
Rasismi on patriarkaalisuuden muoto ja siksi ap. voisi suksia kuuseen täältä palstalta!
Eponyymi - Feministi
Naisasialiitto Unioni - sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, ilman miesjäseniä. Kuvitelkaapas järjestö nimeltä Miesasialiitto Unioni, joka ei hyväksyisi jäsenikseen naisia ja kirjoittelisi sukupuolten välisestä tasa-arvosta lähes yksinomaan vain miesnäkökannasta katsottuna. Kuinka moni uskoisi heidän ajavan sukupuolten välistä tasa-arvoa myös naisille vain sillä perusteella, että he itse sanovat niin tekevänsä? Niinpä niin.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 00:27"]
No mitäpä meidän vakkarilassukan yöhön? Itse tulin just kotiin ja tulin peiton alle palstailemaan. Ei kyllä väsytä vielä.
[/quote]
Älä nyt viitsi. Täällä sä olet ollut koko illan meuhkaamassa - tyylisi on melko tunnistettava :D
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 00:55"]
Naisasialiitto Unioni - sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, ilman miesjäseniä. Kuvitelkaapas järjestö nimeltä Miesasialiitto Unioni, joka ei hyväksyisi jäsenikseen naisia ja kirjoittelisi sukupuolten välisestä tasa-arvosta lähes yksinomaan vain miesnäkökannasta katsottuna. Kuinka moni uskoisi heidän ajavan sukupuolten välistä tasa-arvoa myös naisille vain sillä perusteella, että he itse sanovat niin tekevänsä? Niinpä niin.
[/quote]
Miesasialiitto Unioni tuomitsisi lisäksi vain naisten tekemät rikokset :D
Missä siis lukee, että puolustaa? Aikamoista vääristelyä tuosta tekstistä.