Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että uusi miesystävä "ärsyttää", pitäisikö aina olla rakastunut fiilis alkuun
09.12.2021 |
N. 1/2 vuotta tunnettu ja oltu yhdessä.
Alkuun ihan tykkäsin, ja välillä vieläkin, mutta ei ole sellaista valtavan rakastunutta tunnetta, kuten yhdessä aiemmassa suhteessa.
Lisäksi moni asia hänessä ja hänen toiminnassaan, asenteissaan, tavoissaan, jopa olemuksesssankin, ärsyttää. Tämmöinenhän olisi ihan normaalia joskus 10v yhdessäolon jälkeen, mutta jo nyt?
Voikohan e-pillereiden syöminen saada tällaista oloa aikaan?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna oleminen - eikä mitään yrityksiä - voi olla mukavaa! Elät selibaatissa vaikka ensi kesään asti.
Ei pysty :D :D.
Ja joo, ei se sinkkuelämäkään niin kivaa ole, on sitäkin ehditty tässä eron jälkeisinä vuosina kokea.
ap
Jos et pysty olemaan yksin ja huomaat itsestäsi, että sinulla on tapana ihastua ongelmallisiin kumppaneihin (tunnet enemmän vetoa heihin, jotka aiheuttavat draamaa elämässäsi) niin se kertoo omista käsittelemättömistä asioista. Daddy-issues on oma villi veikkaukseni. Hyvin usein naisten huonon miesmaun taka on etäinen tai muulla tapaa haastava suhde isään lapsuudessa. Ennen kuin korjaat oman itsesi niin et kykene tunnistamaan sinulle oikeaa miestä vaan viehätyt heistä, jotka antavat sinun kokea uudelleen lapsuutesi traumat.
Miksi aina tulkinta on se, että huonot kumppanivalinnat johtuvat isäsuhteesta. Kai ne yhtä hyvin voivat johtua äitisuhteesta - tai ehkä jopa todennäköisemmin, kun etenkin aiemmin äitiin oli yleensä vahvempi suhde perinteisistä sukupuolirooleista ja perheen sisäisestä työnjaosta johtuen. Tällöin hankala kiintymyssuhde äidin kanssa vaikuttaisi enemmän kuin isäsuhde.
Kyse ei ole siitä, että kumpaan on vahvempi suhde. Teorian mukaan nainen pyrkii tulevissa parisuhteissaan korjaamaan ne "puutteet" mitä koki suhteessa isäänsä. Ja isä on mies.
Miksi ei ole tarvetta korjata äitisuhteessa olleita puutteita? Eihän lapselle vanhempi edusta sukupuolta, vaan vanhempaa, lapsuuden läheisintä suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sit se on vaan tää aika. Marraskuu on just lusittu, kohta joulu ja kaamee stressi kun sitä ei voi viettää "kuten ennen vanhaa" 2019.
Varmasti äiti- ja isäsuhteistakin löytyy yhtä ja toista, ja lapsuudesta, ja vaikka mistä.
Näillä nyt kuitenkin mennään...
Parisuhteesta odottaisin enemmän sitä, mikä on tulevaisuus? Ollaanko rassaavassa etäsuhteessa iät ajat, jossa mä joudun tekemään kauheasti järjestelyjä (välillä koettaa saada lapsille hoidon, omat kotihommat ja harrasteet jne sivuun), jotta ehditään nähdä.
Toinen ei ajele keskellä viikkoa mun luo (hän ei pysty tekemään etätöitä, mutta toisaalta, jos itse olisin yksinasuva, voisin hyvin ajaakin n. 100km/suunta edes joskus viikollakin, joko iltaseltaan että nähtäisiin jossain tai vaikka ajaisin aamulla töihin tunnin matkan).
Hän tuntuu olevan myös aika nuuka (asuu liian isossa talossa yksin).
Ja sellainen elämänasenne, jossa pitäisi aina päästä mahd. helpolla / minimiponnisteluin, ärsyttää mua. Toisaalta mun elämänasenne varmaan vaikuttaa rasittavalta suorittamiselta.
Aluksi tykkäsin että hän oli kiinnostunut kokeilemaan juttuja joista pidän, mutta se taisi olla alun kohteliasuuta, nyt huomaan tai vaistoan että häntä ärsyttää mun mielenkiiinnon kohteet, ravintolavalinnat jne. jne. mutta ei oikein kehtaa sanoa, tai sitten sillä tavoin nihkeästi. Tuntuu että kerää sisälleen asioita eikä uskalla tai osaa/halua puhua. Tiedän että hän varmaan haluaisi että minä (ja pakkokylkiäisenä lapset) muutettaisiin sinne lähes "maajussin morsiameksi" mutta täysin mahdoton ajatus mulle ja myöskään lapsia ei voi sinne siirtää.
Toisaalta en haluaisi nyt itsekään vetää keskustelua nii ntiukaksi, että mikä on tulevaisuudenodote (vielä tässä kohtaa). Eihän sitä tiedä jos tutustuessa hän joustaisi jossain kohtaa siitä, että voisiko meillä olla jossain joskus jotain yhteistä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Varmasti äiti- ja isäsuhteistakin löytyy yhtä ja toista, ja lapsuudesta, ja vaikka mistä.
Näillä nyt kuitenkin mennään...
Parisuhteesta odottaisin enemmän sitä, mikä on tulevaisuus? Ollaanko rassaavassa etäsuhteessa iät ajat, jossa mä joudun tekemään kauheasti järjestelyjä (välillä koettaa saada lapsille hoidon, omat kotihommat ja harrasteet jne sivuun), jotta ehditään nähdä.
Toinen ei ajele keskellä viikkoa mun luo (hän ei pysty tekemään etätöitä, mutta toisaalta, jos itse olisin yksinasuva, voisin hyvin ajaakin n. 100km/suunta edes joskus viikollakin, joko iltaseltaan että nähtäisiin jossain tai vaikka ajaisin aamulla töihin tunnin matkan).
Hän tuntuu olevan myös aika nuuka (asuu liian isossa talossa yksin).
Ja sellainen elämänasenne, jossa pitäisi aina päästä mahd. helpolla / minimiponnisteluin, ärsyttää mua. Toisaalta mun elämänasenne varmaan vaikuttaa rasittavalta suorittamiselta.
Aluksi tykkäsin että hän oli kiinnostunut kokeilemaan juttuja joista pidän, mutta se taisi olla alun kohteliasuuta, nyt huomaan tai vaistoan että häntä ärsyttää mun mielenkiiinnon kohteet, ravintolavalinnat jne. jne. mutta ei oikein kehtaa sanoa, tai sitten sillä tavoin nihkeästi. Tuntuu että kerää sisälleen asioita eikä uskalla tai osaa/halua puhua. Tiedän että hän varmaan haluaisi että minä (ja pakkokylkiäisenä lapset) muutettaisiin sinne lähes "maajussin morsiameksi" mutta täysin mahdoton ajatus mulle ja myöskään lapsia ei voi sinne siirtää.
Toisaalta en haluaisi nyt itsekään vetää keskustelua nii ntiukaksi, että mikä on tulevaisuudenodote (vielä tässä kohtaa). Eihän sitä tiedä jos tutustuessa hän joustaisi jossain kohtaa siitä, että voisiko meillä olla jossain joskus jotain yhteistä.
ap
No mikä siinä maajussissa on sitten niin ihmeellistä? Kuulostaa siltä ettei häneen ole edes mahdollista kunnolla tutustua, jos ei syystä tai toisesta pysty tapaamaan sinua kuin viikonloppuisin. Onko se suhde sitten sen arvoista, että joudut elämään jatkuvassa epätietoisuudessa niinkin tärkeän asian suhteen kuin tulevaisuuden?
Kuulostaa hieman kummalliselta, jos mietitään, pitäiskö suhde kuopata jos välillä ärsyttää. Tuolla logiikalla ei selviä yhdessäkään suhteessa kovin kauaa :) Rakkauden alkuhuuma ilman suurempia ongelmia ei myöskään takaa kestävää suhdetta. Puolessa vuodessa ei myöskään vielä tunne toista kovinkaan hyvin. Antaisin aikaa tutustumiselle, elleivät nuo käytännön olosuhteet ole nyt sellaiset, että haluat viheltää pelin jo poikki.
Parisuhteessa ei kannata olettaa toisesta mitään, vaan puhua, puhua ja puhua. Toivon onnea matkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyyntyminen ei ole suhteen kannalta hyvä merkki.
Jos toinen aiheuttaa selkeitä ärsytyksen tunteita, niin tuskinpa hän on se oikea.
Sellainen satunnainen ärsyyntyminen toisen toiminnasta voi olla ihan ok, kyllä ihmiset aina välillä ärsyttävät toisiaan.
Mutta tunnetasolla ärsyyntyminen, silloin kun pitäisi tuntea lämpimiä tunteita, ei ole hyvä merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti äiti- ja isäsuhteistakin löytyy yhtä ja toista, ja lapsuudesta, ja vaikka mistä.
Näillä nyt kuitenkin mennään...
Parisuhteesta odottaisin enemmän sitä, mikä on tulevaisuus? Ollaanko rassaavassa etäsuhteessa iät ajat, jossa mä joudun tekemään kauheasti järjestelyjä (välillä koettaa saada lapsille hoidon, omat kotihommat ja harrasteet jne sivuun), jotta ehditään nähdä.
Toinen ei ajele keskellä viikkoa mun luo (hän ei pysty tekemään etätöitä, mutta toisaalta, jos itse olisin yksinasuva, voisin hyvin ajaakin n. 100km/suunta edes joskus viikollakin, joko iltaseltaan että nähtäisiin jossain tai vaikka ajaisin aamulla töihin tunnin matkan).
Hän tuntuu olevan myös aika nuuka (asuu liian isossa talossa yksin).
Ja sellainen elämänasenne, jossa pitäisi aina päästä mahd. helpolla / minimiponnisteluin, ärsyttää mua. Toisaalta mun elämänasenne varmaan vaikuttaa rasittavalta suorittamiselta.
Aluksi tykkäsin että hän oli kiinnostunut kokeilemaan juttuja joista pidän, mutta se taisi olla alun kohteliasuuta, nyt huomaan tai vaistoan että häntä ärsyttää mun mielenkiiinnon kohteet, ravintolavalinnat jne. jne. mutta ei oikein kehtaa sanoa, tai sitten sillä tavoin nihkeästi. Tuntuu että kerää sisälleen asioita eikä uskalla tai osaa/halua puhua. Tiedän että hän varmaan haluaisi että minä (ja pakkokylkiäisenä lapset) muutettaisiin sinne lähes "maajussin morsiameksi" mutta täysin mahdoton ajatus mulle ja myöskään lapsia ei voi sinne siirtää.
Toisaalta en haluaisi nyt itsekään vetää keskustelua nii ntiukaksi, että mikä on tulevaisuudenodote (vielä tässä kohtaa). Eihän sitä tiedä jos tutustuessa hän joustaisi jossain kohtaa siitä, että voisiko meillä olla jossain joskus jotain yhteistä.
ap
No mikä siinä maajussissa on sitten niin ihmeellistä? Kuulostaa siltä ettei häneen ole edes mahdollista kunnolla tutustua, jos ei syystä tai toisesta pysty tapaamaan sinua kuin viikonloppuisin. Onko se suhde sitten sen arvoista, että joudut elämään jatkuvassa epätietoisuudessa niinkin tärkeän asian suhteen kuin tulevaisuuden?
Noh, arvostan kai sitä että pitkästä aikaa ylipäänsä löytyy joku, joka haluaa ehkä kuitenkin muutakin kuin vain jotain seikkailua / olisi ihan player. (Tai enhän mä hänestäkään oikeasti tiedä.., mutta monihan nykyään haluaa vain sellaisia salaisia tapaamisia, en jaksa oikein sellaisiakaan säätäjiä.)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna oleminen - eikä mitään yrityksiä - voi olla mukavaa! Elät selibaatissa vaikka ensi kesään asti.
Ei pysty :D :D.
Ja joo, ei se sinkkuelämäkään niin kivaa ole, on sitäkin ehditty tässä eron jälkeisinä vuosina kokea.
ap
Jos et pysty olemaan yksin ja huomaat itsestäsi, että sinulla on tapana ihastua ongelmallisiin kumppaneihin (tunnet enemmän vetoa heihin, jotka aiheuttavat draamaa elämässäsi) niin se kertoo omista käsittelemättömistä asioista. Daddy-issues on oma villi veikkaukseni. Hyvin usein naisten huonon miesmaun taka on etäinen tai muulla tapaa haastava suhde isään lapsuudessa. Ennen kuin korjaat oman itsesi niin et kykene tunnistamaan sinulle oikeaa miestä vaan viehätyt heistä, jotka antavat sinun kokea uudelleen lapsuutesi traumat.
Miksi aina tulkinta on se, että huonot kumppanivalinnat johtuvat isäsuhteesta. Kai ne yhtä hyvin voivat johtua äitisuhteesta - tai ehkä jopa todennäköisemmin, kun etenkin aiemmin äitiin oli yleensä vahvempi suhde perinteisistä sukupuolirooleista ja perheen sisäisestä työnjaosta johtuen. Tällöin hankala kiintymyssuhde äidin kanssa vaikuttaisi enemmän kuin isäsuhde.
Kyse ei ole siitä, että kumpaan on vahvempi suhde. Teorian mukaan nainen pyrkii tulevissa parisuhteissaan korjaamaan ne "puutteet" mitä koki suhteessa isäänsä. Ja isä on mies.
Miksi ei ole tarvetta korjata äitisuhteessa olleita puutteita? Eihän lapselle vanhempi edusta sukupuolta, vaan vanhempaa, lapsuuden läheisintä suhdetta.
Tottakai on tarvetta korjata äitisuhteen puutteita jos sellaisia on. Äitisuhteen ongelmat vaan yleensä sattuu heijastumaan eri tavalla kuin isäsuhteen ongelmat lapsen tulevassa elämässä aikuisena. Sanoisin, että äitisuhteen ongelmat vaikuttavat kokonaisuudessa henkilöiden elämään enemmän koska suurin osa ihmisistä on kiintyneempiä äitiinsä kuin isäänsä. Parisuhteen malli taas on yleensä saatu vastakkaista sukupuolta olevalta vanhemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti äiti- ja isäsuhteistakin löytyy yhtä ja toista, ja lapsuudesta, ja vaikka mistä.
Näillä nyt kuitenkin mennään...
Parisuhteesta odottaisin enemmän sitä, mikä on tulevaisuus? Ollaanko rassaavassa etäsuhteessa iät ajat, jossa mä joudun tekemään kauheasti järjestelyjä (välillä koettaa saada lapsille hoidon, omat kotihommat ja harrasteet jne sivuun), jotta ehditään nähdä.
Toinen ei ajele keskellä viikkoa mun luo (hän ei pysty tekemään etätöitä, mutta toisaalta, jos itse olisin yksinasuva, voisin hyvin ajaakin n. 100km/suunta edes joskus viikollakin, joko iltaseltaan että nähtäisiin jossain tai vaikka ajaisin aamulla töihin tunnin matkan).
Hän tuntuu olevan myös aika nuuka (asuu liian isossa talossa yksin).
Ja sellainen elämänasenne, jossa pitäisi aina päästä mahd. helpolla / minimiponnisteluin, ärsyttää mua. Toisaalta mun elämänasenne varmaan vaikuttaa rasittavalta suorittamiselta.
Aluksi tykkäsin että hän oli kiinnostunut kokeilemaan juttuja joista pidän, mutta se taisi olla alun kohteliasuuta, nyt huomaan tai vaistoan että häntä ärsyttää mun mielenkiiinnon kohteet, ravintolavalinnat jne. jne. mutta ei oikein kehtaa sanoa, tai sitten sillä tavoin nihkeästi. Tuntuu että kerää sisälleen asioita eikä uskalla tai osaa/halua puhua. Tiedän että hän varmaan haluaisi että minä (ja pakkokylkiäisenä lapset) muutettaisiin sinne lähes "maajussin morsiameksi" mutta täysin mahdoton ajatus mulle ja myöskään lapsia ei voi sinne siirtää.
Toisaalta en haluaisi nyt itsekään vetää keskustelua nii ntiukaksi, että mikä on tulevaisuudenodote (vielä tässä kohtaa). Eihän sitä tiedä jos tutustuessa hän joustaisi jossain kohtaa siitä, että voisiko meillä olla jossain joskus jotain yhteistä.
ap
Parisuhde, jossa vain toinen joustaa ei ole hyvä. Työkaverit ajavat päivittäin 2 x 80-100 km työmatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla ihmisillä ongelmat suhteessa kumpaantahansa vanhempaan lapsuudessa heijastuvat aikuisiän suhteisiin. Yksioikoista keittiöpsylogiaa ei kannata harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloititko e-pillerit seurustelun myötä? E-pillerit nimittäin osalla naisista laittavat tunne-elämän sekaisin. Ja sanotaan, että naiset tykkäisivät pillereillä feminiinisemmistä miehistä kuin mitä tykkäävät hedelmällisenä (ilman pilleriä) eli voi ilmeisesti jonkun verran vaikuttaa miesmakuun.
Jos nyt vasta aloitit pillerit niin kannattaa ottaa vakavasti se mahdollisuus, että johtuvat niistä. Siis ihan masennustakin jotkut saa niistä joten pieni ärtymys ei ole yhtään mitään.
Jos nämä fiilikset alkoivat ennen pillereitä, niin olettaisin että kyse ehkä on miehestä. Jos tykkäsit hänestä enemmän silloin kun et vielä tiennyt millainen asenne ja millaiset tavat hänellä on, se viittaisi siihen ettei hän ole sopiva. Sen sijaan voimakasta "in love" tunnetta ei tarvitse olla. Miehen seurassa pitäisi kuitenkin olla hyvä olo ja sinun pitäisi olla sopivan kiinnostunut läheisyydestä tämän kanssa.
Oon syönyt niitä aikoinaan pitkään, sitten oli taukoa kun luulin jo että vaihdevuodet alkoi.
Sitten kokeilin uutta merkkiä (samat fiilikset), ei sopinut mulle, vaihdoin vanhaan merkkiin, ja tuli nää fiilikset. On nää samat tuntemukset muutenkin mietityttänyt mutta tuntuu voimistuvan heti kun alotan pillerit.
Toisaalta mietin, että olen niin rikki ja satutettu aiemmista suhteista, että ehkä mä en vaan osaa olla tietyllä tapaa "turvallisen" ihmisen kanssa, pidän sitä niin nössönä hitaana vetäytyvänä ja tahdottomana / ilman elämän kipinää ja tavoitteita olevana, paikoilleen jämähtäneenä.
ap
Hahaa, siinä luit varsinaiset madonluvut miehellesi! Tietääkö hän, että ajattelet hänestä noin? Sun ei ehkä sen jälkeen tarvi miettiä ratkaisua, kun toinen teki sen puolestasi!
Vaan toisaalta tiedän hyvin, mitä tarkoitat. Minullakin oli vaiherikas nuori aikuisuus, jossa tapahtui enemmän kuin olisi ollut hyväksi. Sitten tapasin ihmeellisen, rauhallisen ja vakaan miehen, josta sain tuen ja turvan itselleni. Mutta... ajan mittaan, kun olin hyvää vauhtia toipumassa menneistä koettelemuksistani, tämä hyvä ja luotettava mies alkoi tuntua nössöltä ja ennalta-arvattavalta, huonossa mielessä. Olen itse spontaani ja eloisa "lämminveritamma", mutta miehen kanssa elämämme oli kuin kaksi työhevosta vetämässä kuormaa samoja uria päivästä toiseen.
Päädyin lähtemään suhteesta. Sen jälkeen en ole tavannut ketään, joka tulisi lähellekään tuota ihmistä. Toisinaan kadun päätöstäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hieman kummalliselta, jos mietitään, pitäiskö suhde kuopata jos välillä ärsyttää. Tuolla logiikalla ei selviä yhdessäkään suhteessa kovin kauaa :) Rakkauden alkuhuuma ilman suurempia ongelmia ei myöskään takaa kestävää suhdetta. Puolessa vuodessa ei myöskään vielä tunne toista kovinkaan hyvin. Antaisin aikaa tutustumiselle, elleivät nuo käytännön olosuhteet ole nyt sellaiset, että haluat viheltää pelin jo poikki.
Parisuhteessa ei kannata olettaa toisesta mitään, vaan puhua, puhua ja puhua. Toivon onnea matkaan!
Tiesitkö, että monet miehet eivät halua puhua parisuhteen ongelmista? Heitä ärsyttää suunnattomasti, kun nainen yrittää nostaa hiertäviä asioita pöydälle. En tiedä, kokevatko miehet sen(kin) syyllistämisenä, vaikka tämmöistä asennetta nainen pyrkii välttämään viimeiseen asti. Miehen mielestä puhuminen ei auta mitään. Naisen vain pitää elää ja olla suhteessa niin, ettei ongelmia synny. 😏
Jos ja kun haasteet kasvavat ylivoimaisen suuriksi, mies haluaa erota. Siksi, että 'meni niin vaikeaksi'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hieman kummalliselta, jos mietitään, pitäiskö suhde kuopata jos välillä ärsyttää. Tuolla logiikalla ei selviä yhdessäkään suhteessa kovin kauaa :) Rakkauden alkuhuuma ilman suurempia ongelmia ei myöskään takaa kestävää suhdetta. Puolessa vuodessa ei myöskään vielä tunne toista kovinkaan hyvin. Antaisin aikaa tutustumiselle, elleivät nuo käytännön olosuhteet ole nyt sellaiset, että haluat viheltää pelin jo poikki.
Parisuhteessa ei kannata olettaa toisesta mitään, vaan puhua, puhua ja puhua. Toivon onnea matkaan!
Tiesitkö, että monet miehet eivät halua puhua parisuhteen ongelmista? Heitä ärsyttää suunnattomasti, kun nainen yrittää nostaa hiertäviä asioita pöydälle. En tiedä, kokevatko miehet sen(kin) syyllistämisenä, vaikka tämmöistä asennetta nainen pyrkii välttämään viimeiseen asti. Miehen mielestä puhuminen ei auta mitään. Naisen vain pitää elää ja olla suhteessa niin, ettei ongelmia synny. 😏
Jos ja kun haasteet kasvavat ylivoimaisen suuriksi, mies haluaa erota. Siksi, että 'meni niin vaikeaksi'.
Kai nyt mies haluaa erota, jos nainen ahdistaa hänet nurkkaan. Tässäkin aloittaja on jo tehnyt miehestä kaikenlaisia päätelmiä kysymättä häneltä mitään. Päätelmät eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Moni toimii sen perusteella, mitä kuvittelee toisen ajattelevan, vaikka asia ei todellisuudessa ole sinne päinkään miten hän kuvittelee sen olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna oleminen - eikä mitään yrityksiä - voi olla mukavaa! Elät selibaatissa vaikka ensi kesään asti.
Ei pysty :D :D.
Ja joo, ei se sinkkuelämäkään niin kivaa ole, on sitäkin ehditty tässä eron jälkeisinä vuosina kokea.
ap
Jos et pysty olemaan yksin ja huomaat itsestäsi, että sinulla on tapana ihastua ongelmallisiin kumppaneihin (tunnet enemmän vetoa heihin, jotka aiheuttavat draamaa elämässäsi) niin se kertoo omista käsittelemättömistä asioista. Daddy-issues on oma villi veikkaukseni. Hyvin usein naisten huonon miesmaun taka on etäinen tai muulla tapaa haastava suhde isään lapsuudessa. Ennen kuin korjaat oman itsesi niin et kykene tunnistamaan sinulle oikeaa miestä vaan viehätyt heistä, jotka antavat sinun kokea uudelleen lapsuutesi traumat.
Miksi aina tulkinta on se, että huonot kumppanivalinnat johtuvat isäsuhteesta. Kai ne yhtä hyvin voivat johtua äitisuhteesta - tai ehkä jopa todennäköisemmin, kun etenkin aiemmin äitiin oli yleensä vahvempi suhde perinteisistä sukupuolirooleista ja perheen sisäisestä työnjaosta johtuen. Tällöin hankala kiintymyssuhde äidin kanssa vaikuttaisi enemmän kuin isäsuhde.
Vastakkainen sukupuoli. Lapselle isä on ensimmäinen suhde mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna oleminen - eikä mitään yrityksiä - voi olla mukavaa! Elät selibaatissa vaikka ensi kesään asti.
Ei pysty :D :D.
Ja joo, ei se sinkkuelämäkään niin kivaa ole, on sitäkin ehditty tässä eron jälkeisinä vuosina kokea.
ap
Jos et pysty olemaan yksin ja huomaat itsestäsi, että sinulla on tapana ihastua ongelmallisiin kumppaneihin (tunnet enemmän vetoa heihin, jotka aiheuttavat draamaa elämässäsi) niin se kertoo omista käsittelemättömistä asioista. Daddy-issues on oma villi veikkaukseni. Hyvin usein naisten huonon miesmaun taka on etäinen tai muulla tapaa haastava suhde isään lapsuudessa. Ennen kuin korjaat oman itsesi niin et kykene tunnistamaan sinulle oikeaa miestä vaan viehätyt heistä, jotka antavat sinun kokea uudelleen lapsuutesi traumat.
Miksi aina tulkinta on se, että huonot kumppanivalinnat johtuvat isäsuhteesta. Kai ne yhtä hyvin voivat johtua äitisuhteesta - tai ehkä jopa todennäköisemmin, kun etenkin aiemmin äitiin oli yleensä vahvempi suhde perinteisistä sukupuolirooleista ja perheen sisäisestä työnjaosta johtuen. Tällöin hankala kiintymyssuhde äidin kanssa vaikuttaisi enemmän kuin isäsuhde.
Kyse ei ole siitä, että kumpaan on vahvempi suhde. Teorian mukaan nainen pyrkii tulevissa parisuhteissaan korjaamaan ne "puutteet" mitä koki suhteessa isäänsä. Ja isä on mies.
Miksi ei ole tarvetta korjata äitisuhteessa olleita puutteita? Eihän lapselle vanhempi edusta sukupuolta, vaan vanhempaa, lapsuuden läheisintä suhdetta.
Tämä on tätä nykyajan sukupuolettomuuslässytystä. Kyllä isä lapselle edustaa miestä nimenomaan sukupuolensa perusteella.
En tiedä yhtään ihmistä,joka ei joskus ärsyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap nyt tarkoittaa mitään jännyyttä/kiltteyttä kun tässä näistä (taas) puhutaan. Luultavasti kyse on energiatasoista. Jos mietitte vaikka koiria, niin ihmiset helposti tajuaa millainen koira heille sopii; kotona köllöttävä vai joka paikassa hästäävä. En tiedä miksi tätä on niin vaikea ymmärtää huomioida ihmissuhteissa. Sitten mietitään mikä siinä toisessa ärsyttää, kun itse on energinen ja ulospäinsuuntautunut ja toinen möllöttää päivät pitkät kotona näperrellen jotain laitetta, eikä ole oma-aloitteisesti tekemässä koskaan mitään. Tai toisin päin.
Äärimmäisen hyvin kiteytetty! Tai siis usein tuntuu että ihmiset eivät ymmärrä tätä, tai ajattelevat kiltteyden ja passiivisen/estyneen luonteen tarkoittavan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti äiti- ja isäsuhteistakin löytyy yhtä ja toista, ja lapsuudesta, ja vaikka mistä.
Näillä nyt kuitenkin mennään...
Parisuhteesta odottaisin enemmän sitä, mikä on tulevaisuus? Ollaanko rassaavassa etäsuhteessa iät ajat, jossa mä joudun tekemään kauheasti järjestelyjä (välillä koettaa saada lapsille hoidon, omat kotihommat ja harrasteet jne sivuun), jotta ehditään nähdä.
Toinen ei ajele keskellä viikkoa mun luo (hän ei pysty tekemään etätöitä, mutta toisaalta, jos itse olisin yksinasuva, voisin hyvin ajaakin n. 100km/suunta edes joskus viikollakin, joko iltaseltaan että nähtäisiin jossain tai vaikka ajaisin aamulla töihin tunnin matkan).
Hän tuntuu olevan myös aika nuuka (asuu liian isossa talossa yksin).
Ja sellainen elämänasenne, jossa pitäisi aina päästä mahd. helpolla / minimiponnisteluin, ärsyttää mua. Toisaalta mun elämänasenne varmaan vaikuttaa rasittavalta suorittamiselta.
Aluksi tykkäsin että hän oli kiinnostunut kokeilemaan juttuja joista pidän, mutta se taisi olla alun kohteliasuuta, nyt huomaan tai vaistoan että häntä ärsyttää mun mielenkiiinnon kohteet, ravintolavalinnat jne. jne. mutta ei oikein kehtaa sanoa, tai sitten sillä tavoin nihkeästi. Tuntuu että kerää sisälleen asioita eikä uskalla tai osaa/halua puhua. Tiedän että hän varmaan haluaisi että minä (ja pakkokylkiäisenä lapset) muutettaisiin sinne lähes "maajussin morsiameksi" mutta täysin mahdoton ajatus mulle ja myöskään lapsia ei voi sinne siirtää.
Toisaalta en haluaisi nyt itsekään vetää keskustelua nii ntiukaksi, että mikä on tulevaisuudenodote (vielä tässä kohtaa). Eihän sitä tiedä jos tutustuessa hän joustaisi jossain kohtaa siitä, että voisiko meillä olla jossain joskus jotain yhteistä.
ap
Kuulostaa kyllä oikeasti hieman perässävedettävältä persoonalta, into uusia asioita kohtaan todennäköisesti vähenee entisestään. Jos et ole vielä valmis muumioitumaan, ehkä kannattaa tosiaan miettiä tuota tulevaisuutta, jompikumpi joutuu taipumaan pois mukavuusalueeltaan tai sitten seuraus on kompromissi joka ei miellytä kumpaakaan.
Kolmas miestyyppi on tavallinen mies, näitä on lukumäärällisesti kaikkein eniten. Palstan miehet ei toki tunnusta heitä olevan olemassakaan.