En vaan jaksa enää

Sulla on täydet mahdollisuudet saada opinnot valmiiksi ja päästä työelämään. Jos  nykyinen ala ei tunnu omalta, mieti jotain muuta vaihtoehtoa?

Minkäikäinen olet? Onko sulla ketään, jonka seurassa vietät edes satunnaisesti aikaa? Kavereita, sukulaisia, perhettä?

Oon jo vaihtanut kerran alaa. Olen vajaa kolmekymppinen. Kavereita ei ole, olen käynyt yliopistolla ainejärjestön tapahtumissa mtta olen niin hiljainen että en ole tutustunut keneenkään. Samaan aikaan aloittaneet ovat alkaneet jo valmistua.

Sulla on elämä edesssä.

Pari vuotta sitten minusta tuntui ihan samalta kuin mitä ekassa viestissä kirjoitit. Taistelin opintoni loppuun, olin työttömänä, menin työkkärin kurssille, sain sieltä pari kaveria ja työpaikan. Vanha lapsuudenystävä otti yhteyttä ja ollaan nähty monta kertaa. Näen sisaruksiani aiempaa useammin. Aurinko paistaa taas.

Jatka vaan opintosi loppuun. Älä välitä siitä, vaikka se kestäisi kauemmin kuin muilla. Elä omaa elämääsi, tee asioita joista nautit. Oli se sitten av:lla roikkumista tai mitä tahansa. Älä vertaile liikaa itseäsi muihin. Välillä elämä on paskaa, mutta rämmi niistä vaikeista ajoista läpi. Parempaa on luvassa.

Tervetuloa kerhoon. Minäkin masentunut. Aion maata sängyssä koko päivän.

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 14:32"]

Mulla on niin paha olla yksinäisyyden takia. Kukaan ei välitä tai huomaa. Oon epäonnistunut yksinäisyyden ja ahdistuken takia yliopisto-opinnoissani, joten en tule koskaan pääsemään myöskään työelämään. Selaan vaan päivät vauvapalstaa.

Olen aina halunnut elää, mennä, tehdä, tavata ihmisiä, nauttia. Mutta en ole sosiaalisesti taitava eivätkä ihmiset pidä minusta. En haluaisi kuolla, mutta elämässäkään ei ole mitään hyvää. En jaksa enää self-help neuvoja, jotka painottavat itsensä rakastamista ja laatuaikaa kaikista rakkaimpien kanssa. En jaksa enää. Olen viimeksi puhunut jonkun kanssa viikko sitten, jolloin puhuin puhelimessa vanhempani kanssa. Mitä järkeä on elämässä. En mä jaksa taistella.

[/quote]

Hyvä juttu, että kirjoitit tänne. Mutta tosi harmi kuulla, että sinulla on tuollaisia ajatuksia :( Jäin miettimään, kun sanoit, että olet "epäonnistunut" yliopisto-opinnoissa etkä "koskaan tule pääsemään työelämään", että mitä tarkalleen ottaen tarkoitat? Minkä vuoksi ajattelet niin? Tuli vaan mieleen, että masentuneena ihminen helposti ylitulkitsee asioita negatiiviseen suuntaan. Musta tuntuu, niin kuin moni muukin tässä ketjussa sanoi, että sulla on elämä edessä ja kun valmistut, myös työn saanti on mahdollista.

Sitten mietin myös tuota, kun sanoit, etteivät ihmiset pitäisi sinusta. Olet ehkä vain sattunut sellaisten ihmisten porukoihin, missä et koe oloasi luontevaksi. Rohkaisisin sinua etsimään jotakin tekemistä tai harrastusta, josta todella pidät - luulen, että sitä kautta voisi löytyä myös ihmisiä, joiden kanssa kemiat kohtaa ja on helpompi olla oma itsensä.

Sanoit, että elämässäsi ei olisi mitään hyvää. Ymmärrän, että sinusta tuntuu tällä hetkellä tuolta. Tämä on ehkä klisee, jollasia et halua kuulla, mutta sanon silti, että kannattaa antaa elämälle mahdollisuus. Asiat voivat olla pienistä valinnoista ja joskus jopa sattumasta kiinni - vaikka sitä ei uskoisi, joskus voi tavata jonkun tai löytää jonkin mielekkään asian sillä hetkellä, kun sitä vähiten odottaa. Toivon sinulle tsemppiä eteenpäin! Muista, että olet tärkeä!

I feel you! Mulla on kanssa ollut ahdistusta ja yksinäisyyttä sekä masennusta. Jokainen ihminen tarvitsee toisen ihmisen tai ihmisiä, joita vasten peilata omaa itseään ja omia tunteitaan. Yksinään on vaikea rakentaa elämään mielekkyyttä. Oon huomannut sen omakohtaisesti viime aikoina: olen päivät työkokeilussa, jossa olen melko vähän tekemisissä ihmisten kanssa, ja illat yksin.

Masentuneena sitä joskus toivoisi, että joku tulisi hakemaan johonkin menoon tai porukkaan mukaan, mutta valitettavasti niin harvemmin käy. Mä oon ajatellut, että mun pitäisi aktivoitua etsimään ihmiskontakteja, jotta päivät ei olisi niin yksinäisiä ja tyhjiä. Voitaisiko me tehdä niin yhdessä, sä tahollasi ja mä tahollani? Periaatteella no pain, no gain? Tämä voi olla fraasi, mutta on hyvä joskus astua ulos mukavuusalueeltaan ja kurkata oman kuplansa ulkopuolelle. Mä luulen, että sitkeä työ palkitaan jossain vaiheessa. 

Mitä ajattelet Ap saamistasi vastauksista? Olisi kiva kuulla sun kommentteja asiaan.

Mene tanssikurssille.

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 15:21"]

Mitä ajattelet Ap saamistasi vastauksista? Olisi kiva kuulla sun kommentteja asiaan.

[/quote]

Kiitos vastauksista! Ihana saada tsemppiä, vaikka edes näin virtuaalisesti. Ajattelen epäonnistuneeni opinnoissa siksi, koska opintoaikani on venynyt todella paljon. Aikaisemman tutkinnon suorituksessa menin reippaasti yliajalle, sama tapahtuu tämänhetkistenkin opintojen kanssa. Jos olisin onnistunut pysymään tavoiteaikataulussa, en usko että tilanne olisi edes kovin paha. Pelkään sitä, kun joudun kirjoittamaan CV.hen suorittaneeni lyhyttä tutkintoa todella monen vuoden ajan. Pelkään, että työnantaja kuvittelee minun olevan laiska. Olen kuitenkin työpaikalla todella kova tekemään töitä, mutta opinnoissa valitettavasti tuntuu, etten saa mitään aikaan. Minulla on taustaa kiusattuna, ja lopulta tilanne eteni siihen että selvisin koulupäivistä vain vajoamalla oman pääni sisään. En reagoinut enää mihinkään, mitä ympärillä tapahtui. Valitettavasti myös tässä mielentilassa opiskelu muuttui mahdottomaksi. Menin yliopistoon masennusta sairastavana, joten kun en osannut saada kavereita, vajosin takaisin samaan aikaansaamattomuuteen. Olen ikäänkuin käpertynyt pieneksi palloksi ja sulkeutunut ulkomaailmalta. Niinpä elämä on ehtinyt mennä ohi.

Haaveilen TODELLA kovasti siitä että löytäisin kavereita. Olen kuitenkin kovin hiljainen. Olen käynyt harrastuksissa ja vaikka missä, mutta en "osaa" jutella joten tuttuja ei löydy. Ainejärjestömme järjestää paljon bileitä ja ihmiset ovat yleensä aika kovaäänisiä ja puheliaita. Heidän seurassaan en tunne kuuluvani joukkoon. Minua ei yleensä pyydetä minnekään mukaan, enkä itse kehtaa tuppautua.

Tiedän myös olevani laiska verorahojen tuhlaaja, tehoton kansalainen ja pummi, kun opintoni etenevät niin hitaasti ja aiheutan kustannuksia yhteiskunnalle. Haaveena on kuitenkin koko ajan ollut töihin pääsy.

Oliko sulla kavereita sitten aikasemmin, ennen yliopistoa? Mitä jos ottaisit niihin ihmisiin uudelleen yhteyttä vaikkei ne samassa koulussa oliskaan.

No niin. Miltä kuulostaisi seuraava? Järkätään sulle hyvää seuraa ns tositarkoituksella. Ihmisiä jolla sama ongelma, ettei meinaa löytää sitä oikeeta. 

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 15:57"]

Tiedän myös olevani laiska verorahojen tuhlaaja, tehoton kansalainen ja pummi, kun opintoni etenevät niin hitaasti ja aiheutan kustannuksia yhteiskunnalle. Haaveena on kuitenkin koko ajan ollut töihin pääsy.

[/quote]

Ensiksi voit vaikka lopettaa tuon itsesi haukkumisen. Ole armollisempi itsellesi, rankat kokemukset kuten koulukiusaaminen jättävät aina ihmiseen jälkensä. Opiskele omaa tahtiasi, tee parhaasi. Ei tarvitse olla puhelias eikä kuin muut. Ja niin kauan kun haaveilet töihin pääsystä, et voi olla laiska pummi.

Jos et tunne kuuluvasi joukkoon ainejärjestössä, niin älä mene sen bileisiin. Löytyisikö yliopistolta tai jostin muualta jotain harrastusta, jossa voisit tutustua enemmän samanhenkisiin ihmisiin, kuin itse olet? Ehkä joku osakunta?

Annan vinkin, jota itse testasin ja sillä sai jotain elämään sentään. Eli jos vielä mahis mennä ainejärjestöjen tapahtumiin niin MENE. Vedä perseet, ota vähän enemmän kuppia ja mene vaan juttelemaan kaikille! Minä opettelin tuolla tavalla takaisin sosiaaliseksi huonon ajan jakson takia ja sain tosi paljon itseluottamusta. Enää ei tarte juoda edes että uskaltaa mennä höpöttämään kelle vaan.

Ei ole ihan perusvinkki tämä, mutta tolla tavalla saat oikeesti uusia tuttuja!!Puhu ihan mistä vaan, kreisibailaa, tanssi!Yliopistolla on mukavaa opiskelijaporukkaa ja kun he pikkasen juovat niin ovat avoimia ja jutustelevat paljon.

Jos kerrot mistä kaupungista olet ja mitä luit yliopistolla niin voin antaa parempia konkreettisia neuvoja jos sattuisin jotain tietämään. Mutta usko pois, tuosta on uloskin reitti tuosta tilasta missä olet!

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 15:48"]

Kiitos vastauksista! Ihana saada tsemppiä, vaikka edes näin virtuaalisesti. Ajattelen epäonnistuneeni opinnoissa siksi, koska opintoaikani on venynyt todella paljon. Aikaisemman tutkinnon suorituksessa menin reippaasti yliajalle, sama tapahtuu tämänhetkistenkin opintojen kanssa. Jos olisin onnistunut pysymään tavoiteaikataulussa, en usko että tilanne olisi edes kovin paha. Pelkään sitä, kun joudun kirjoittamaan CV.hen suorittaneeni lyhyttä tutkintoa todella monen vuoden ajan. Pelkään, että työnantaja kuvittelee minun olevan laiska. Olen kuitenkin työpaikalla todella kova tekemään töitä, mutta opinnoissa valitettavasti tuntuu, etten saa mitään aikaan. Minulla on taustaa kiusattuna, ja lopulta tilanne eteni siihen että selvisin koulupäivistä vain vajoamalla oman pääni sisään. En reagoinut enää mihinkään, mitä ympärillä tapahtui. Valitettavasti myös tässä mielentilassa opiskelu muuttui mahdottomaksi. Menin yliopistoon masennusta sairastavana, joten kun en osannut saada kavereita, vajosin takaisin samaan aikaansaamattomuuteen. Olen ikäänkuin käpertynyt pieneksi palloksi ja sulkeutunut ulkomaailmalta. Niinpä elämä on ehtinyt mennä ohi.

Haaveilen TODELLA kovasti siitä että löytäisin kavereita. Olen kuitenkin kovin hiljainen. Olen käynyt harrastuksissa ja vaikka missä, mutta en "osaa" jutella joten tuttuja ei löydy. Ainejärjestömme järjestää paljon bileitä ja ihmiset ovat yleensä aika kovaäänisiä ja puheliaita. Heidän seurassaan en tunne kuuluvani joukkoon. Minua ei yleensä pyydetä minnekään mukaan, enkä itse kehtaa tuppautua.

[/quote]

Sinulla oli masennusta jo yliopistoon mennessäsi, joten minusta sinun ei kannattaisi syyllistää itseäsi siitä, että opintosi ovat ehkä venyneet. Luulen myös, että ei kannata etukäteen jännittää, mitä työnantajat ajattelevat siitä, jos opintojen suorittamiseen on mennyt enemmän aikaa. Ihmisillä on nykyään tosi monenlaisia elämäntilanteita, ja opinnot voivat venyä monestakin syystä. Tärkeintä on niin kuin itse sanoit, että olet ahkera työntekijä. Luulen, että se paistaa sinusta läpi, kun menet työhaastatteluun ja vakuuttaa työnantajan. Työnantajathan usein etsivät juuri motivoituneita työntekijöitä nykyisin.

Vaikutat ajattelevalta ja syvästi tuntevalta ihmiseltä, ja luulen, että löydät kavereita kyllä, kunhan vaan pääset omanhenkisten ihmisten joukkoon. Masentuneena sitä on vaikea uskoa eikä ehkä jaksa yrittää aiempien negatiivisten kokemusten takia. Mutta kun tiedostat tarpeesi, eli haluat saada kavereita, niin se on jo yksi askel sillä tiellä, että hakeudut ihmisten pariin. Voimia sinulle! Olet ajatuksissani.

Ehkä olet etsinyt seuraa vähän väärästä paikasta. Itse olen myös koulukiusattu, hiljainen ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Ainejärjestön bileet, kreisibailaus ja perseet olalla eivät vaan ole minun juttuni, vaikka sitäkin kyllä opintojen alkuvaiheessa yritin.

Ehkä juuri sen takia löysin ne sielunkumppani sitten myöhemmin työkkärin kurssilta kaltaisteni luusereiden parista. :D Ei vaan, sieltä löytyi samassa elämäntilanteessa olevia mukavia, monenlaisia ja monenikäisiä ihmisiä.

Olet sentään päässyt yliopistoon! Pidä sitä jo hyvänä saavutuksena. Monet juuri tälläkin hetkellä kamppailevat hakemusten kanssa ja lukevat todella paljon pääsykokeisiin, mutta silti heitä ei oteta. Jo who cares vaikka valmistuisit hitaammin kunhan tutkinnon saat edes joskus suoritettua mikäli sitä haluat. :) jos ala on oikea, pidä siitä kiinni. Kannattaa avautua jatkossakin edes tänne nettiin, sillä kyllä me autamme. Välillä saattaa tulla trolleja vastaan mutta älä välitä heistä. Ja kyllä minä olisin varmasti sinun kaverisi tai pyytäisin kahville tms jos oltaisiin tavattu/hyvän päivän tuttuja. :)

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 15:57"]

Haaveena on kuitenkin koko ajan ollut töihin pääsy.

[/quote]

Jatka haaveilua, haaveile kaikesta muustakin. Niistä kavereista, tulevaisuudesta, mistä vaan. Haaveet vie sinua eteenpäin ja auttaa jaksamaan vaikeat ajat. Voit vielä yllättyä siitä, mitä kaikkea tulet elämässä saamaan.

Mulla on hyvin samanlainen tilanne kuin ap:lla. Paitsi että olen muutaman vuoden vanhempi ja vieläkin yksinäisempi, koska edes vanhempani eivät soita minulle (isä on kuollut, äiti on itsekäs ja sairas paskiainen, joka ei ole koskaan tukenut minua), ei ole sisaruksia eikä sukulaisia.

Teen myös toista tutkintoani ja molemmissa opinnot ovat viivästyneet masennuksen takia. Arvosanani ovat hyviä, mutta tahti normaalia hitaampi. Olin koulukiusattu enkä ainejärjestössä saanut kavereita. Koen olevani yhteiskunnasta syrjäytetty. Luonteeltani olen avoin ja melko sosiaalinen, mutta ujo. Tulkitsen herkästi niin, etteivät ihmiset pidä minusta, enkä yritä tunkea mukaan, jos ehdotuksistani kieltäydytään. 

Työelämään pääsin, mutta olen saanut potkut jo 2 kertaa ahkeruudestani huolimatta. Syytä ei kerrottu kummallakaan kerralla, mutta luulen, että jännitykseni, suorituspaineeni, masennukseni, hitauteni ja kiltteyteni sekä työpaikkakiusaaminen vaikuttivat asiaan. Nyt en enää usko pääseväni työlämään ja saavani koulutustani vastaavia töitä. Työelämä on niin nopeatempoista, kilpailuhenkistä ja raskasta nykyään, että tavallisillakin ihmisillä on rankkaa siellä. Olen luovuttamassa. Aiemmin haaveilin hyvistä töistä ja uralla etenemisestä. Työttömänä yritin ihan tosissani hakea unelmapaikkoihini, vähitellen laskin rimaa ja lopulta hain enää kaupan kassalle yms. Kun en päässyt niihinkään, luovutin yrittämästä. 

Olen päätynyt naimisiin kaksi kertaa, mutta molemmat miehet käyttivät minua kohtaan henkistä ja lievää fyysistäkin väkivaltaa, vaikka olivat aluksi vaikuttaneet kilteiltä ja hiljaisilta nörttimiehiltä. Epäonnistuin siis siinäkin. Nyt olen kolmekymppisenä ilman perhettä, ilman töitä, ilman tosiystäviä, ilman rahaa, kohta asunnottomana. Elämäni saavutukset ovat kaksi tutkintoa, mutta mitä  niistä on iloa, kun ei töihin pääse ikinä? 

Nyytin toiminta on sinua varten!