Lue keskustelun säännöt.
luulin olevani hyvä kasvattaja
13.03.2015 |
Lapseni on ollut aina ennen rauhallinen, kiltti, huomioon ottava, empaattinen ja kaikin puolin mukava tyyppi. Toki kiukutakkin on osannut mutta niistä on selvitty aina kunnialla. Luulin aina olevani hyvä kasvattaja kun olen antanut hänelle rajoja ja rakkautta. Luulin todella että olen onnistunut kasvattajana. Nyt kuitenkin hänen ollessa 1v.9kk hän on täysin muuttunut. Hän ei kestä yhtään muita lapsia, paitsi yhtä. Ennen hän rakasti lapsiseuraa. Ruokakaupassa käynti ei onnistu ilman rusinoita ja suostuttelua..silti se on yhtä huutoa. Ennen vavastustin lapsen hiljentämistä lahjoilla ja tämä toimi hyvin. Nykyään joka asia on pelkkää kiukuttelua ja huutoa. Tuntuu että itselläkin kaikki päivät kuluu siihen että huudan lapselle ja latelen uhkauksia että jos et tottele niin..yms. Tiedän että on olemassa uhma ja tiedän että suhtautumiseni uhmaan on väärä ja tiedän jopa että miten siihen oppikirjojen mukaan pitäisi suhtautua..mutta..en vaan tunnu enää löytävän keinoja kun tuntuu että olen jo paljon kaikkea kokeillut..Varmasti löytyy vielä muitakin keinoja mistä en tiedä ja varmasti lapseni ei ole pahimmasta päästä..mutta ottaa vaan voimille kun luulin handlaavani nämä asiat..en tiedä..ahdistaa. Kertokaa omia kokemuksianne ja Auttakaa. En loukkaannu haukuistakaan, tarvitsen vain voimaa. Tätä on jatkunut n.3kk ja on mielestäni mennyt aaltomaisesti, ensin siis oli paha raivo, sitten vähän laantui ja nyt on taas menossa uusi aalto. En haluaisi valittaa tästä asiasta kun niin kovasti tämän lapsen halusin ja opiskelin paljon ja kyselin ihmisiltä neuvoja lapsen kasvatukseen mutta silti feilasin.
Kommentit (29)
Avuksi tarjoan sitä ettet ala lahjomaan lasta.
Jos haluat että jatkossa pärjäät lapsen kanssa ole johdonmukainen, ei on ei aina samasta asiasta et lähde myötäilemään lasta.
Kaikki vanhemmat eivät kestä lastensa kiukunpurkauksia ja ollaan ongelmissa.
Tähän on hyvä linkittää
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1426238208223.html
Väkivalta töissä: Lastentarhanopettajista jo liki 40 prosenttia joutuu potkujen ja lyöntien kohteeksi työpaikallaan.
LASTENTARHANOPETTAJIEN ja lastenhoitajien työssään kokema väkivalta on lisääntynyt kymmenessä vuodessa selvästi muita ammattiryhmiä enemmän, selviää Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksesta.
Ruumiillista väkivaltaa, kuten lyömistä ja potkimista, kertoi vuonna 2014 kokeneensa töissä 37 prosenttia lastentarhanopettajista, kun kymmenen vuotta sitten vastaava prosenttiluku oli 20.
Lastenhoitajista ruumiillista väkivaltaa koki viime vuonna töissä 30 prosenttia, eli puolet enemmän kuin vuonna 2004.
Tavaroiden heittelyä ja paikkojen rikkomista koki lastentarhanopettajista viime vuonna 40 prosenttia ja lastenhoitajista kolmannes. Vuonna 2004 näin ilmoitti lastentarhanopettajista 22,5 ja lastenhoitajista 18 prosenttia vastaajista.
LASTENPSYKIATRI Jari Sinkkonensanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.
– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.
Sinkkonen ja Helsingin yliopistossa varhaiskasvatuksen tutkijana toimiva Laura Repo puhuvat väkivallan sijaan mieluummin lapsen aggressiivisesta käytöksestä.
REVON mukaan lapsi voi käyttäytyä aggressiivisesti, jos kokee itsensä uhatuksi. Repo sanoo, että lasten aikuiseen kohdistaman väkivallan sijaan tulisi puhua ympäristöstä, jossa lapsi toistuvasti kokee itsensä uhatuksi.
– Päiväkoti voi olla sellainen ympäristö. Kaikki järjestelmät, joissa raportoidaan alle kouluikäisen lapsen aikuiseen kohdistamaa väkivaltaa ovat vastuuttomia. Lapsi tarvitsee kipeästi turvallista aikuista tuekseen, joka hyväksyy hänen tunteensa, myös silloin kun hän itse ei itseään hallitse.
– Ei ole vastuutonta tuoda esille, että lasten kyky hallita omia tunteitaan on selvästi heikentynyt. Lapsella on oikeus tunteisiinsa. Saa olla kiukkuinen ja pettynyt, mutta ei saa lyödä, rikkoa paikkoja, eikä heitellä esineitä. On olemassa ihmisiä, jotka ”ymmärtävät lapsen tunteita”, mutta lyömistä ei pidä ymmärtää, Sinkkonen puolestaan korostaa.
Repo pitää erittäin vakavana pulmana, että jo alle kouluikäisten lasten käyttäytymisestä puhutaan aikuisiin kohdistuvana väkivaltana.
– Tässä on todellinen riski, että luomme ilmiön, jossa meillä on kohta 3–6-vuotiaita väkivallantekijöitä. Lastentarhanopettajien kohtaamat tilanteet ovat hyvin erilaisia kuin yläkoulun opettajien.
SINKKONENKAAN ei pidä mielekkäänä sitä, että aggressiivisesti käyttäytyviä lapsia pidettäisiin työturvallisuusongelmana. Hänen mielestään keskustelu aiheesta on kuitenkin ehdottoman tärkeää.
– Lapsen vaikeus hallita aggressiivisia tunteitaan on erittäin haitallista myöhemmän kehityksen kannalta: jos ongelmia on jo 4–5-vuotiaana, se näkyy myöhemmin kouluavustajien ja opettajien mukiloimisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on ydin
LASTENPSYKIATRI Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.
– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 12:34"]Meillä on saman ikäiset lapset, joten olen tutustunut lapsenkasvatukseen, kiitos vain. Siksi myös väitän tietäväni, mitä tuon ikäisillä liikkuu päässä. T. Se joka väitti ettei voi olla empaattinen (ja väitän edelleen!)
[/quote]
Ja vain sinäkö voit olla oikeassa? Kiitos vain itsellesi, vuosisadan nauruista. Narsisti. Terveisin ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:59"]Alle 2v ja pitää hyvänä kasvattajana.. Tuu puhuun millainen kasvattaja oot kun lapses on 18v.
[/quote]
Nuohan ne on yhtä kovia neuvomaan kuin lapsettomatkin :D
Olisipa mulla niin onnellinen vaihe edes muistoissani, että olisin joskus luullut olevani hyvä kasvattaja. En ole katkera, mutta olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 17:28"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:59"]Alle 2v ja pitää hyvänä kasvattajana.. Tuu puhuun millainen kasvattaja oot kun lapses on 18v.
[/quote]
Nuohan ne on yhtä kovia neuvomaan kuin lapsettomatkin :D
[/quote]
Varsinkin murkkujen vanhempia ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka ongelma on ehkä se, että koska luulit olevasi hyvä kasvattaja ja lapsesi on ihan taapero vasta niin kuvittelet, että olet jotenkin kasvattanut. Se kertoo siitä, että pidät lasta isompana kuin hän on ja ajattelevampana kuin hän on. Sulla on kotona taapero, joka tietää kyllä jo paljon, mutta on ajattelultaan ihan taapero. Hän ei ole tietämätön aikuinen, joka ajattelee kuin aikuinen vaan taapero, jonka pää toimii kuten taaperolla pää toimii. Jos lapsi näkee karkin, hän näkee vain sen karkin. Jos lasta sapettaa, häntä sapettaa eikä siinä ole analyysiä eikä ajatusta seuraavasta hetkestä eikä tunteiden hallintaa. Sun homma on opettaa se tunteiden hallinta, 5 min päähän ajattelu jne. Mutta koska kyseessä on taapero niin sun homma on opettaa noita ainakin 5 seuraavaa vuotta. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja tunteiden hallintaa ei voi opettaa hermostumalla ja huutamalla. Sitä opetetaan rauhallisesti ja rakastamalla (jämäkästi kuitenkin). Tsemppiä
Minulla on 17-vuotias ja olen vasta nyt viime vuosina alkanut ajatella pitkälti samoin kuin sinä, ap. Tosin olen aina ollut epävarma kasvattaja.
Olen antanut lapselle rakkautta ja mielestäni olemme pitäneet järkevät rajat. Lapsi oli pienenä aika helppo, kun nyt jälkeenpäin ajattelen asiaa. Mutta nyt tässä vaiheessa olemme ilmeisesti tehneet jotain kauheita virheitä. Lapsi nukkuu hyvin ja viihtyy yksin. Sosiaalinen hän ei ole juuri yhtään. Ilmeisesti meidän olisi pitänyt viedä häntä kesäleireille, vaikka hän ei olisi halunnut, ja erilaisiin liikuntaharrastuksiin, vaikka niihinkään hän ei halunnut. Emme olisi saaneet huomioida hänen mielipiteitään noissa asioissa, koska hänen sosiaalinen kehityksensä on nyt jotenkin mennyt kai pieleen. Tässä vaiheessa asialle on vaikea tehdä mitään. Toisaalta, kun hän oli nuorempi, tätä ei osattu aavistaa. Silloin hänellä vielä oli kavereitakin.
Syy, ettemme vieneet häntä leireille ja harrastuksiin, oli, ettemme halunneet pakottaa. Ilmeisesti olisi pitänyt pakottaa ja viedä rimpuileva ja itkevä lapsi noihin paikkoihin ja jättää hänet sinne. Ehkä hän olisi oppinut sosiaalisuutta sillä tavalla.
Hesarissa oli tänään aika hyvä yleisöosastokirjoitus: äitiä on helppo syyttää kaikesta. Teetpä niin tai näin, se on aina väärin päin, jos olet äiti.