Lue keskustelun säännöt.
Miten rankaisette 4-vuotiasta tottelemattomuudesta?
13.03.2015 |
Siinäpä se kysymys olikin. Siis jos sanon 5 kertaa että ei saa vaikkapa kurottaa keittiön tasolle (kuumia astioita, veitsiä) eikä silti usko? Huutamiseksihan se lopulta menee. Tilanteet eskaloituu nopeasti kohtuuttomiksi siihen nähden että alussa oli vain yksinkertainen kielto. Esim menee huoneeseensa suuttuneena ja kiljuu ja paiskaa oven kiinni jolloin vauva 4 kk herää päiväunilta. Kaikki itkee. Sanon 4-vuotiaalle että älä enää tee noin. Hän huutaa takaisin jotain jolloin huomautan että nyt riittää. Tässä kohdin haluaisin "uhata" jollain - esim joku lelu takavarikoidaan päiväksi, telkkukielto tms. Mikä toimii? Haluaisin opettaa hänelle että TÄYTYY TOTELLA. Miten teen sen?!
Kommentit (57)
Rankaiseva kasvatus on huono kasvatustapa, sillä se kasvattaa uhmaa, lapsen vihaa aikuista kohtaan ja johtaa helposti käytöshäiriöihin ja ongelmiin. Jos perustat kasvatuksen siihen, että yrität saada auktoriteetin huutamalla, uhkailemalla rangaistuksilla, niin sinusta ei tule auktoriteettia lapselle, vaan olette kumpikin vastakkaintaistelijoita vallasta. Teidän pitäisi olla ns, samalla puolella, sinun rauhallisesti mutta päättäväisesti ohjata lasta, ei huuta ja käskyttää. NIin kuin aikaisemmin jo joku ehdotti, tilanteet pitää hoitaa pedagogisesti ,esim, ottamalla lapsi keittiöhommiin apulaiseksi, antamalla lapselle huomiota ja kiitosta siitä, että hän toimii hyvin ja esimerkillisesti - ja sinun pitää keksiä hänelle tilaisuuksia toimia oikein, antaa hänelle tilaisuus oikeaan toimintaan, ei vain kieltämällä rangaistuksen uhalla tiettyjä toimintoja. Nelivuotias on vielä pieni ja harjoittelee tilanteita - vanhemman johdolla. Sun vaan pitää kestää se, että lapselle on oma tahto, ja hän sen kanssa pilaa päiväsi nostamalla metakat kun tuntee että häntä ei kuunnella eikä huomioida. Jos lähdet mukaan samaan tunnetilaan, huudat jne, itse, ei lapsen itsesäätelykyky kehity eikä hän opi miten hankalien tunteiden aikana voisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:28"]
Joskus mietin, että nopea nippasu tai tukistus toimisi parhaiten. Se on vaan nykyään laissa kielletty.
[/quote]
Yläpeukutin vahingossa. En allekirjoita.
Mä otin käyttöön laskemisen.
"Se lelu on laitettava pos. Nyt minä ( tai "nyt äiti laskee viiteen")lasken viiteen ja siihen mennessä sinun pitää laittaa lelu pois". Sitten aloitan määrätietoisesti laskemisen. Jos ei usko niin kesken laskun saatan sanoa."..kolme...jos et viiteen mennessä ole laittanut lelua pois, niin sitten minä otan sen pois".
se on ihmeellisen tehokas keino. Jostain syystä se vaan tepsii. Siinä lapsi pääsee vaikuttamaan ja tietää, että raja tulee. Meillä se on toiminut nyt pari vuotta.
peraatteessa ei tarvi muuta...ei tarvi huutaa eikä suuttua, kun ton laskemisen muistaa.
yleensä lapsi tekee mitä pitää. Ja jos ei tee, niin sitten autetaan, että homma toimii.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:01"]Rankaiseva kasvatus on huono kasvatustapa, sillä se kasvattaa uhmaa, lapsen vihaa aikuista kohtaan ja johtaa helposti käytöshäiriöihin ja ongelmiin. Jos perustat kasvatuksen siihen, että yrität saada auktoriteetin huutamalla, uhkailemalla rangaistuksilla, niin sinusta ei tule auktoriteettia lapselle, vaan olette kumpikin vastakkaintaistelijoita vallasta. Teidän pitäisi olla ns, samalla puolella, sinun rauhallisesti mutta päättäväisesti ohjata lasta, ei huuta ja käskyttää. NIin kuin aikaisemmin jo joku ehdotti, tilanteet pitää hoitaa pedagogisesti ,esim, ottamalla lapsi keittiöhommiin apulaiseksi, antamalla lapselle huomiota ja kiitosta siitä, että hän toimii hyvin ja esimerkillisesti - ja sinun pitää keksiä hänelle tilaisuuksia toimia oikein, antaa hänelle tilaisuus oikeaan toimintaan, ei vain kieltämällä rangaistuksen uhalla tiettyjä toimintoja. Nelivuotias on vielä pieni ja harjoittelee tilanteita - vanhemman johdolla. Sun vaan pitää kestää se, että lapselle on oma tahto, ja hän sen kanssa pilaa päiväsi nostamalla metakat kun tuntee että häntä ei kuunnella eikä huomioida. Jos lähdet mukaan samaan tunnetilaan, huudat jne, itse, ei lapsen itsesäätelykyky kehity eikä hän opi miten hankalien tunteiden aikana voisi toimia.
[/quote]
KIITOS! ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:12"]Mä otin käyttöön laskemisen.
"Se lelu on laitettava pos. Nyt minä ( tai "nyt äiti laskee viiteen")lasken viiteen ja siihen mennessä sinun pitää laittaa lelu pois". Sitten aloitan määrätietoisesti laskemisen. Jos ei usko niin kesken laskun saatan sanoa."..kolme...jos et viiteen mennessä ole laittanut lelua pois, niin sitten minä otan sen pois".
se on ihmeellisen tehokas keino. Jostain syystä se vaan tepsii. Siinä lapsi pääsee vaikuttamaan ja tietää, että raja tulee. Meillä se on toiminut nyt pari vuotta.
peraatteessa ei tarvi muuta...ei tarvi huutaa eikä suuttua, kun ton laskemisen muistaa.
yleensä lapsi tekee mitä pitää. Ja jos ei tee, niin sitten autetaan, että homma toimii.
[/quote]
Suuri kiitos myös tästä! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, en halua olla kohtuuton tai liian tiukka tai ääliö, en vain tiedä mitä tehdä. Tässä on tosi paljon hyviä vinkkejä ja näkökulmia! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:51"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:42"]Se hakee sun huomiota kun teilleon tullut vauva. Testaa rakastatko vielä häntä. Antakaa hälle erityishuomiota, kaksinkeskistä aikaa. Keksi tosiaan miten hän voisi osallistua kotitöihin, keksi tekemistä. Meillä myös vauva ja 4v ja on haastavaa.. Tyttö on aktiivinen ja "häiriökäyttäytyy" kun on liian vähän tekemistä.
[/quote]
Joo tämän kyllä myös tiedostan ja yritän parhaani! Mutta esim tänään hän sai valita mitä tehdään aamupäivällä yhdessä, mennäänkö valitsemaansa puistoon vai tehdään "puutarhatöitä" eli rairuohot hänelle omalle tarjottimelle jolla saa sitten leikkiä. Kerroin että molemmat voidaan tehdä, mutta hän saa päättää kumpi nyt heti. Valitsi puiston. Tätä seurasi hirveä riita siitä, minkä lelun voi ottaa puistoon mukaan. En nyt jaksa selittää mutta sitä lelua jonka toivoi mukaan ei nyt vaan voi viedä kotoa. Yritettiin selittää ja vääntää ja maanitella, mutta ei uskonut. Lopulta sanoin, että emme voi lähteä ollenkaan jos on niin kiukkuinen (joka on totuus). Riidan päätteeksi emme lähteneetkään, joka oli kyllä riittävä rangaistus tosta raivarista. Eli siihen ei nyt sen enempiä kaivattu. Mutta periaatteessa olisi niin ihanaa jos olisi joku patenttikeino, jolla uhata, joka auttaisi välttämään näitä ylilyöntejä. Mulle tuli sellainen olo että tyttö "pilasi kaikkien päivän", vaikka nimenomaan hänen annettiin päättää mitä tehdään (josta kyllä iloitsi). Samalla ymmärrän ettei 4-vuotiaan harteille voi tuollaista päivänpilaamistaakkaa kaataa, ja ajattelen että mun olisi pitänyt jotenkin osta toimia paremmin, enkä vaan osannut. Ei oo helppoa vanhemmuus :(
[/quote]
Mun mielestä rangaistuksen pitää liittyä aiheeseen ja olla kohtuullinen eli esim lelu poistetaan jos vaikka lyö sillä vauvaa. Jäähyjäkään asiantuntijat ei suosittele. Keinot on tosiaan vähissä. Täytyy käyttää mielikuvitusta ja huumoria jotta selviytyy noista tilanteista, ehdottaa vaikka jotain muuta tekemistä, josta innostuu. Se on niin tylsää koko ajan sanoa äläeiäläeieiei. Kun on aihetta suuttua, pitää suuttua mutta huutaa ei tarvi.
[/quote]
Jees, totta tämäkin. Hermoja tarvitaan... Ap
Miksi ihmeessä kiellät monta kertaa? Meillä lapset tietää, että kiellän tasan tarkkaan kerran ja sen jälkeen siirrän lapsen pois kielletystä. Mitään toista mahdollisuutta ei ole. Kun lapsi voi luottaa aikuiseen, ei synny tuollaista kierrettä, vaan lapselle on itsestäänselvää, että äidin "älä kiipeä pöydälle" myös tarkoittaa sitä ja jos yrittää uudestaan, päätyy erittäin ripeästi lattialle, siis jo ennen kuin on lähelläkään perillepääsyä.
Toiseksi jos meillä lapsi saa päättää, että ensin puistoon vai puutarhanhoitoon ja päätös on se puisto, niin siihen päättyy päättäminen. Puistolelut tai jalkineet päättää äiti eikä taaskaan vaihtoehtoja ole, koska näin vältetään mahdollinen kriisi. Lapsi saa taas päättää vaikka reitin puistoon tms. asian, jolla ei ole varsinaisesti merkitystä menemiselle eli aikuinen voi "antaa periksi" puistoilun kärsimättä.
Ja koska siitä puistoon menemisestä on sovittu, niin sinne mennään eikä syyllistetä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös lasketaan! Vaati toimiakseen useita toistoja, esim. "Äiti laskee kolmeen, sitten hiekan heittely loppuu tai mennään sisälle / otan lapion pois." Ja se uhkaus täytyy sen kolmeen laskemisen jälkeen aina toteuttaa, niin johan alkaa toimia. Olen myös käyttänyt sitä siirtymätilanteissa, esim. "Äiti laskee viiteen, sitten lähdetään puistosta kotiin. " Näin on vältytty monet raivarit. En tiedä miksi, mutta se toimii. Välillä lapsi pyytää itsekin laskemista, jos ei vaikka saa aloitettua lelujen keräämistä. Meillä myös 4-v.
Ensisijaisesti yritän ennakoida tilanteita ja tarjota järkevää tekemistä, mutta kun tilanne menee siihen, että kiellän jotain ja lapsi ei tottele, niin yksi varoitus ja sitten joutuu jäähylle. Yleensä homma toimii tuolla varoituksella, mutta aina välillä on muutaman päivän jaksoja jolloin testataan ihanko varmasti säänöt pitää ja kun ne pitää niin sitten lapsi kuluttaa jäähypenkkiä ahkerasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:39"]Miksi ihmeessä kiellät monta kertaa? Meillä lapset tietää, että kiellän tasan tarkkaan kerran ja sen jälkeen siirrän lapsen pois kielletystä. Mitään toista mahdollisuutta ei ole. Kun lapsi voi luottaa aikuiseen, ei synny tuollaista kierrettä, vaan lapselle on itsestäänselvää, että äidin "älä kiipeä pöydälle" myös tarkoittaa sitä ja jos yrittää uudestaan, päätyy erittäin ripeästi lattialle, siis jo ennen kuin on lähelläkään perillepääsyä.
Toiseksi jos meillä lapsi saa päättää, että ensin puistoon vai puutarhanhoitoon ja päätös on se puisto, niin siihen päättyy päättäminen. Puistolelut tai jalkineet päättää äiti eikä taaskaan vaihtoehtoja ole, koska näin vältetään mahdollinen kriisi. Lapsi saa taas päättää vaikka reitin puistoon tms. asian, jolla ei ole varsinaisesti merkitystä menemiselle eli aikuinen voi "antaa periksi" puistoilun kärsimättä.
Ja koska siitä puistoon menemisestä on sovittu, niin sinne mennään eikä syyllistetä lasta.
[/quote]
En ole tullut ajatelleeksi tota ensimmäistä pointtiasi, kun ajattelen että lapsi kyllä ymmärtää ja että hänen pitäisi uskoa. Mutta joo, kokeilen myös tuota.
Mitä tulee lelun valintaan, niin nimenomaan en antanut lapsen päättää että se mahdoton lelu tulee mukaan. Mutta siitä ei tullut mitään.
Yritän olla aikuisempi vastedes etten peruisi jo sovittua. Tänään vaan meni hermo totaalisesti, kun yritettiin tehdä mitä tyttö haluaa (puisto), mutta löytyi sitten niitä muita valittamisen aiheita siihen malliin, että lopulta ei kukaan vaan halunnut tehdä enää mitään :(
Pitää aina kertoa lapselle mitä haluaa hänen tekevän sen sijaan/sen lisäksi, että kertoo mitä ei halua hänen tekevän.
Sen sijaan, että sanoo "älä koske tuohon, ei saa ottaa veistä pöydältä" (=kertoo mitä ei saa tehdä) ,tulee kertoa mitä lapsen haluaa tekevän, esim. "laske veitsi pois, ota tämä esine, koske muualle kuin tähän kuumaan osaan".
Ihmismielen, varsinkin lapsen, on helpompi käsitellä lauseita, jotka on muodostettu myönteisesti (=tee näin) kuin kielteisesti (=älä tee näin). Myös uusia asioita ja toimintatapoja eri tilanteissa oppii nopeammin jos kerrotaan mitä halutaan, että tehdään kuin jos aina vaan kerrotaan mitä ei haluta. Tätä voi miettiä ihan omallakin kohdalla; aina kun koitat istua tuolille, joku sanoo vaan että "ei, älä istu siihen" mutta ei kerro, mitä sitten pitäisi tehdä. Aina kun yrität istua johonkin toiseen paikkaan, sinulle sanotaan vaan "älä istu siihen". Lopulta, kymmenen yrityksen jälkeen (jos enää siinä vaiheessa edes yrität etkä ole esim. suuttunut ja turhautunut ainaiseen yrittämiseen ja kieltämiseen) löydät paikan johon voit istua ilman, että kielletään. Helpomminhan homma olisi mennyt, jos heti aluksi olisi sanottu, että "hei, istu tuohon".
Samoin kun lasta (tai aikuistakaan) neuvoo ylipäätään missään, kannattaa mieluummin kannustaa positiivisin lausemuodoin kuin negatiivisin: "Ole varovainen, katso mihin astut jotta pysyt pystyssä" (=myönteinen verbimuoto, "pysyt pystyssä") vaikuttaa alitajunnassa eri tavalla kuin "Ole varovainen, katso mihin astut että et kaadu" (=kielteinen verbimuoto, "et kaadu"). Alitajunta on aika hyvä sivuuttamaan tuon "ei" -sanan tuosta ja tällöin alitajuntaan rekisteröityy vain "kaadu" --> kaatuminen on todennäköisempää, koska se mitä visualisoit alitajunnassasi, tulee helpommin esille toiminnassi. Tähän liittyy ne self-help-oppaidenkin neuvot positiivisesta ajattelemisesta ja onnistumiseen uskomisesta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:48"]Pitää aina kertoa lapselle mitä haluaa hänen tekevän sen sijaan/sen lisäksi, että kertoo mitä ei halua hänen tekevän.
Sen sijaan, että sanoo "älä koske tuohon, ei saa ottaa veistä pöydältä" (=kertoo mitä ei saa tehdä) ,tulee kertoa mitä lapsen haluaa tekevän, esim. "laske veitsi pois, ota tämä esine, koske muualle kuin tähän kuumaan osaan".
Ihmismielen, varsinkin lapsen, on helpompi käsitellä lauseita, jotka on muodostettu myönteisesti (=tee näin) kuin kielteisesti (=älä tee näin). Myös uusia asioita ja toimintatapoja eri tilanteissa oppii nopeammin jos kerrotaan mitä halutaan, että tehdään kuin jos aina vaan kerrotaan mitä ei haluta. Tätä voi miettiä ihan omallakin kohdalla; aina kun koitat istua tuolille, joku sanoo vaan että "ei, älä istu siihen" mutta ei kerro, mitä sitten pitäisi tehdä. Aina kun yrität istua johonkin toiseen paikkaan, sinulle sanotaan vaan "älä istu siihen". Lopulta, kymmenen yrityksen jälkeen (jos enää siinä vaiheessa edes yrität etkä ole esim. suuttunut ja turhautunut ainaiseen yrittämiseen ja kieltämiseen) löydät paikan johon voit istua ilman, että kielletään. Helpomminhan homma olisi mennyt, jos heti aluksi olisi sanottu, että "hei, istu tuohon".
Samoin kun lasta (tai aikuistakaan) neuvoo ylipäätään missään, kannattaa mieluummin kannustaa positiivisin lausemuodoin kuin negatiivisin: "Ole varovainen, katso mihin astut jotta pysyt pystyssä" (=myönteinen verbimuoto, "pysyt pystyssä") vaikuttaa alitajunnassa eri tavalla kuin "Ole varovainen, katso mihin astut että et kaadu" (=kielteinen verbimuoto, "et kaadu"). Alitajunta on aika hyvä sivuuttamaan tuon "ei" -sanan tuosta ja tällöin alitajuntaan rekisteröityy vain "kaadu" --> kaatuminen on todennäköisempää, koska se mitä visualisoit alitajunnassasi, tulee helpommin esille toiminnassi. Tähän liittyy ne self-help-oppaidenkin neuvot positiivisesta ajattelemisesta ja onnistumiseen uskomisesta ;)
[/quote]
Loisteliasta, kiitos sullekin! Huh huh, tää on eka ketju minkä aloitan täällä ja saan näin paljon oikeaa apua! HALLELUJA av-mammat. Ihanaa tällainen osaava neuvominen, joskus tuntuu että täällä vain ilkeillään ja syyllistetään. Thanks <3
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:39"]Miksi ihmeessä kiellät monta kertaa? Meillä lapset tietää, että kiellän tasan tarkkaan kerran ja sen jälkeen siirrän lapsen pois kielletystä. Mitään toista mahdollisuutta ei ole. Kun lapsi voi luottaa aikuiseen, ei synny tuollaista kierrettä, vaan lapselle on itsestäänselvää, että äidin "älä kiipeä pöydälle" myös tarkoittaa sitä ja jos yrittää uudestaan, päätyy erittäin ripeästi lattialle, siis jo ennen kuin on lähelläkään perillepääsyä. Toiseksi jos meillä lapsi saa päättää, että ensin puistoon vai puutarhanhoitoon ja päätös on se puisto, niin siihen päättyy päättäminen. Puistolelut tai jalkineet päättää äiti eikä taaskaan vaihtoehtoja ole, koska näin vältetään mahdollinen kriisi. Lapsi saa taas päättää vaikka reitin puistoon tms. asian, jolla ei ole varsinaisesti merkitystä menemiselle eli aikuinen voi "antaa periksi" puistoilun kärsimättä. Ja koska siitä puistoon menemisestä on sovittu, niin sinne mennään eikä syyllistetä lasta. [/quote] En ole tullut ajatelleeksi tota ensimmäistä pointtiasi, kun ajattelen että lapsi kyllä ymmärtää ja että hänen pitäisi uskoa. Mutta joo, kokeilen myös tuota. Mitä tulee lelun valintaan, niin nimenomaan en antanut lapsen päättää että se mahdoton lelu tulee mukaan. Mutta siitä ei tullut mitään. Yritän olla aikuisempi vastedes etten peruisi jo sovittua. Tänään vaan meni hermo totaalisesti, kun yritettiin tehdä mitä tyttö haluaa (puisto), mutta löytyi sitten niitä muita valittamisen aiheita siihen malliin, että lopulta ei kukaan vaan halunnut tehdä enää mitään :(
Miksi ihmeessä lapsi uskoisi sinua, jos et koskaan ole opettanut, että yhdestä kerrasta uskotaan?
Perhekerhossa on kymmenkunta kaltaistasi äitiä, jotka kieltelevät kieltämisen ilosta ja sitten ihmettelevät, miksi meidän muksu uskoo yhdestä kerrasta, heidän ei kymmenestäkään. Tietty meillä kuunnellaan se eka sanominen/kielto/kehotus, koska lapsilla ei ole koskaan tullut eteen tilannetta, että sanon saman uudestaan perään. Jos ilmoitan, että nyt puetaan ulkovaatteet, niin ne puetaan juuri nyt (tietenkin tilannetta edeltää kerhon päättyminen jne. eli ei tule yllätyksenä). Jos lapsi ei reagoi, niin minä reagoin ja annan sukat käteen ja sanon, että tästä voit aloittaa. Jos ei siihenkään tule mitään vastetta, laitan itse ne sukat jalkaan - tätä tosin tapahtuu todella, todella harvoin. Siinä vaiheessa muiden lapset riekkuu ympäriinsä ja äidit huhuilee, että nyt pukemaan tekemättä elettäkään siihen suuntaan, että on poislähdön aika.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:28"]No en tietääkseni, tässä juuri nyt apua pyydän. Haluaisin olla tiukka mutta järkevä. Ollaanko annettu tolle liikaa huomiota? Ap
[/quote]
Eli sekoamisellasi pilaat kaikkien elämän?.
Tää otsikko on vaan jotenkin niin järeä =)
... "miten rankaiset talousrikollista petoksesta, miten rankaiset vankikarkuria pahoinpitelystä, miten rankaiset humalaista seuralaisen heitteillejätöstä.... ja vielä lopuksi, miten rankaiset 4-vuotiasta tottelemattomuudesta..."
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:01"]Rankaiseva kasvatus on huono kasvatustapa, sillä se kasvattaa uhmaa, lapsen vihaa aikuista kohtaan ja johtaa helposti käytöshäiriöihin ja ongelmiin. Jos perustat kasvatuksen siihen, että yrität saada auktoriteetin huutamalla, uhkailemalla rangaistuksilla, niin sinusta ei tule auktoriteettia lapselle, vaan olette kumpikin vastakkaintaistelijoita vallasta. Teidän pitäisi olla ns, samalla puolella, sinun rauhallisesti mutta päättäväisesti ohjata lasta, ei huuta ja käskyttää. NIin kuin aikaisemmin jo joku ehdotti, tilanteet pitää hoitaa pedagogisesti ,esim, ottamalla lapsi keittiöhommiin apulaiseksi, antamalla lapselle huomiota ja kiitosta siitä, että hän toimii hyvin ja esimerkillisesti - ja sinun pitää keksiä hänelle tilaisuuksia toimia oikein, antaa hänelle tilaisuus oikeaan toimintaan, ei vain kieltämällä rangaistuksen uhalla tiettyjä toimintoja. Nelivuotias on vielä pieni ja harjoittelee tilanteita - vanhemman johdolla. Sun vaan pitää kestää se, että lapselle on oma tahto, ja hän sen kanssa pilaa päiväsi nostamalla metakat kun tuntee että häntä ei kuunnella eikä huomioida. Jos lähdet mukaan samaan tunnetilaan, huudat jne, itse, ei lapsen itsesäätelykyky kehity eikä hän opi miten hankalien tunteiden aikana voisi toimia.
[/quote]
Viimeinen lause ok, mutta tuo muu on taas sellaista "näin teet lapsesta ongelmanuoren" -tekstiä. Osa lapsista ei osaa uhmata juurikaan, mutta osa ttarvitsee todellakin tiukat rajat ja pahimmissa vaiheissa myös rangaistuksia.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:57"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:39"]Miksi ihmeessä kiellät monta kertaa? Meillä lapset tietää, että kiellän tasan tarkkaan kerran ja sen jälkeen siirrän lapsen pois kielletystä. Mitään toista mahdollisuutta ei ole. Kun lapsi voi luottaa aikuiseen, ei synny tuollaista kierrettä, vaan lapselle on itsestäänselvää, että äidin "älä kiipeä pöydälle" myös tarkoittaa sitä ja jos yrittää uudestaan, päätyy erittäin ripeästi lattialle, siis jo ennen kuin on lähelläkään perillepääsyä. Toiseksi jos meillä lapsi saa päättää, että ensin puistoon vai puutarhanhoitoon ja päätös on se puisto, niin siihen päättyy päättäminen. Puistolelut tai jalkineet päättää äiti eikä taaskaan vaihtoehtoja ole, koska näin vältetään mahdollinen kriisi. Lapsi saa taas päättää vaikka reitin puistoon tms. asian, jolla ei ole varsinaisesti merkitystä menemiselle eli aikuinen voi "antaa periksi" puistoilun kärsimättä. Ja koska siitä puistoon menemisestä on sovittu, niin sinne mennään eikä syyllistetä lasta. [/quote] En ole tullut ajatelleeksi tota ensimmäistä pointtiasi, kun ajattelen että lapsi kyllä ymmärtää ja että hänen pitäisi uskoa. Mutta joo, kokeilen myös tuota. Mitä tulee lelun valintaan, niin nimenomaan en antanut lapsen päättää että se mahdoton lelu tulee mukaan. Mutta siitä ei tullut mitään. Yritän olla aikuisempi vastedes etten peruisi jo sovittua. Tänään vaan meni hermo totaalisesti, kun yritettiin tehdä mitä tyttö haluaa (puisto), mutta löytyi sitten niitä muita valittamisen aiheita siihen malliin, että lopulta ei kukaan vaan halunnut tehdä enää mitään :(
Miksi ihmeessä lapsi uskoisi sinua, jos et koskaan ole opettanut, että yhdestä kerrasta uskotaan?
Perhekerhossa on kymmenkunta kaltaistasi äitiä, jotka kieltelevät kieltämisen ilosta ja sitten ihmettelevät, miksi meidän muksu uskoo yhdestä kerrasta, heidän ei kymmenestäkään. Tietty meillä kuunnellaan se eka sanominen/kielto/kehotus, koska lapsilla ei ole koskaan tullut eteen tilannetta, että sanon saman uudestaan perään. Jos ilmoitan, että nyt puetaan ulkovaatteet, niin ne puetaan juuri nyt (tietenkin tilannetta edeltää kerhon päättyminen jne. eli ei tule yllätyksenä). Jos lapsi ei reagoi, niin minä reagoin ja annan sukat käteen ja sanon, että tästä voit aloittaa. Jos ei siihenkään tule mitään vastetta, laitan itse ne sukat jalkaan - tätä tosin tapahtuu todella, todella harvoin. Siinä vaiheessa muiden lapset riekkuu ympäriinsä ja äidit huhuilee, että nyt pukemaan tekemättä elettäkään siihen suuntaan, että on poislähdön aika.
[/quote]
Kyllä me mielestäni ollaan näin yritetty tehdäkin, ei tää mitenkään uudelta kuulosta. Mutta jos ei vaan tee. Ja sitten on toisenlaisia tilanteita, esim just tuo "vaiva nukkuu, nyt ei saa metelöidä". Jos kuitenkin jatkaa, niin enhän mä voi väkisin sen suuta tukkia vaan vaihtoehdoksi jää tuo useasti pyytäminen.
Ja vielä haluaisin sanoa että meillä on tosi hyväkäytöksinen lapsi, välillä vain on tällaista ja sekin aina kotona kun ollaan kaikki paikalla. Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:51"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:42"]Se hakee sun huomiota kun teilleon tullut vauva. Testaa rakastatko vielä häntä. Antakaa hälle erityishuomiota, kaksinkeskistä aikaa. Keksi tosiaan miten hän voisi osallistua kotitöihin, keksi tekemistä. Meillä myös vauva ja 4v ja on haastavaa.. Tyttö on aktiivinen ja "häiriökäyttäytyy" kun on liian vähän tekemistä.
[/quote]
Joo tämän kyllä myös tiedostan ja yritän parhaani! Mutta esim tänään hän sai valita mitä tehdään aamupäivällä yhdessä, mennäänkö valitsemaansa puistoon vai tehdään "puutarhatöitä" eli rairuohot hänelle omalle tarjottimelle jolla saa sitten leikkiä. Kerroin että molemmat voidaan tehdä, mutta hän saa päättää kumpi nyt heti. Valitsi puiston. Tätä seurasi hirveä riita siitä, minkä lelun voi ottaa puistoon mukaan. En nyt jaksa selittää mutta sitä lelua jonka toivoi mukaan ei nyt vaan voi viedä kotoa. Yritettiin selittää ja vääntää ja maanitella, mutta ei uskonut. Lopulta sanoin, että emme voi lähteä ollenkaan jos on niin kiukkuinen (joka on totuus). Riidan päätteeksi emme lähteneetkään, joka oli kyllä riittävä rangaistus tosta raivarista. Eli siihen ei nyt sen enempiä kaivattu. Mutta periaatteessa olisi niin ihanaa jos olisi joku patenttikeino, jolla uhata, joka auttaisi välttämään näitä ylilyöntejä. Mulle tuli sellainen olo että tyttö "pilasi kaikkien päivän", vaikka nimenomaan hänen annettiin päättää mitä tehdään (josta kyllä iloitsi). Samalla ymmärrän ettei 4-vuotiaan harteille voi tuollaista päivänpilaamistaakkaa kaataa, ja ajattelen että mun olisi pitänyt jotenkin osta toimia paremmin, enkä vaan osannut. Ei oo helppoa vanhemmuus :(
[/quote]
Mun mielestä rangaistuksen pitää liittyä aiheeseen ja olla kohtuullinen eli esim lelu poistetaan jos vaikka lyö sillä vauvaa. Jäähyjäkään asiantuntijat ei suosittele. Keinot on tosiaan vähissä. Täytyy käyttää mielikuvitusta ja huumoria jotta selviytyy noista tilanteista, ehdottaa vaikka jotain muuta tekemistä, josta innostuu. Se on niin tylsää koko ajan sanoa äläeiäläeieiei. Kun on aihetta suuttua, pitää suuttua mutta huutaa ei tarvi.