Miksi ei oo sinkkutaloja?
Jos olisin rikas liikemies tai voittanut EuroJackpotissa, niin perustaisin sinkkutalon esim. Helsinkiin ja Turkuun. Se olisi sellainen talo, missä sinkut vois tutustuu toisiinsa ja solmia parisuhteita. Homma toimisi kutakuinkin näin: Nainen ottaa vuoronumeron, Mies ottaa vuoronumeron. Kun tulee vuoro niin kutsutaan Interview roomiin, jossa molemmat pääsisi tutustumaan toisiinsa. Tää sinkkutalo vois toimia vaikka vaan viikonloppuisin (TO-SU), ja kävijämäärät kohdistuisi viikonloppuiltoihin ja lauantai/sunnuntai iltapäivään. Sitten siellä sinkkutalossa voitaisiin järjestää jotaan ryhmäohjelmaa sinkuille, esim ilmoittautuu 10 naista ja 10 miestä tanssitunnille jossa etsittäis se mahdollinen kumppani johon vois tutustua.
Kommentit (27)
Minäkin toivoisin sinkkutaloja, mutta sellaisia omakotitaloja jotka olisi sinkulle sopivan kokoisia ja edullisia ;) Sinkkuna haluan pysyä joten ap:n ehdotuksen mukaiseen taloon en menisi.
Ap perustaisi siis viraston huolehtimaan asiasta, jonka ihmiset yleensä hoitavat ravintoloissa, kaupoissa, harrastuksissaan, työpaikoillaan ja kouluissaan. En ole kovin vakuuttunut idean toimivuudesta. Kyllähän tuota miljoonalla jonkun vuoden pyörittäisi.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:31"]
Minäkin toivoisin sinkkutaloja, mutta sellaisia omakotitaloja jotka olisi sinkulle sopivan kokoisia ja edullisia ;) Sinkkuna haluan pysyä joten ap:n ehdotuksen mukaiseen taloon en menisi.
[/quote]
Joku Aalto-yliopiston opiskelija on tehnyt (ehkä lopputyönään) semmoista sinkkutaloa. Hän asuu itsekin semmoisessa. Voi kun muistais enemmän, niin vois googlata!
Mä taas haluaisin sinkkutalon jossa kaikilla olisi oma asunto mutta myös yhteisiä tiloja. Yhteiset ruokailut jos haluaa ja ohjelmaa. Olis kivempaa kuin ihan yksin asuminen.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 10:33"]
Mä taas haluaisin sinkkutalon jossa kaikilla olisi oma asunto mutta myös yhteisiä tiloja. Yhteiset ruokailut jos haluaa ja ohjelmaa. Olis kivempaa kuin ihan yksin asuminen.
[/quote]
Eikös Helsingissä oo nyt rakennettu jotain semmosia taloja, joissa just on näitä yhteisiä tiloja ja mahdollisuus osallistua esim. yhteisruokailuun?
onhan näitä pikadeittitapahtumia pilvien pimein. Enempi vika on suomalaisten groucho -marks tyyppisessä asenteessa, joka jo olikin esillä heti kommentissa 2: en halua tutustua kaltaisiini seuranetsijöihin, koska ne kuitenkin olisivat yhtä epätoivoisia luusereita kuin minäkin, ja tutustumalla niihin myöntäisin, miten epätovoinen itse olen.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:22"]
Jos olisin rikas liikemies tai voittanut EuroJackpotissa, niin perustaisin sinkkutalon esim. Helsinkiin ja Turkuun. Se olisi sellainen talo, missä sinkut vois tutustuu toisiinsa ja solmia parisuhteita. Homma toimisi kutakuinkin näin: Nainen ottaa vuoronumeron, Mies ottaa vuoronumeron. Kun tulee vuoro niin kutsutaan Interview roomiin, jossa molemmat pääsisi tutustumaan toisiinsa. Tää sinkkutalo vois toimia vaikka vaan viikonloppuisin (TO-SU), ja kävijämäärät kohdistuisi viikonloppuiltoihin ja lauantai/sunnuntai iltapäivään. Sitten siellä sinkkutalossa voitaisiin järjestää jotaan ryhmäohjelmaa sinkuille, esim ilmoittautuu 10 naista ja 10 miestä tanssitunnille jossa etsittäis se mahdollinen kumppani johon vois tutustua.
[/quote]
Onko autismisi aivan diagnosoitu?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 10:40"]
onhan näitä pikadeittitapahtumia pilvien pimein. Enempi vika on suomalaisten groucho -marks tyyppisessä asenteessa, joka jo olikin esillä heti kommentissa 2: en halua tutustua kaltaisiini seuranetsijöihin, koska ne kuitenkin olisivat yhtä epätoivoisia luusereita kuin minäkin, ja tutustumalla niihin myöntäisin, miten epätovoinen itse olen.
[/quote]
Mun mielestä suomalaisiin miehiin on ollut aina ihan hirveän vaikea tutustua. Heistä on ollut jotenkin tosi vaikea sanoa, ovatko he kiinnostuneita vai ei. Mun yksi Suomessa yli 10 vuotta asunut miespuolinen kaveri on monesti sanonut, että hän ihmettelee, miten suomalaiset miehet pariutuu, kun he eivät osaa ilmaista itseään.
Miesasiamiesten on nyt sitten turha tulla vinkumaan, mä en syyllistä tässä nyt JUURI SINUA, tässä on kyse laajemmasta kulttuurista. En tiedä, mahtaako nuorempien miesten kulttuuri olla erilaista, toivoa sopii. Mutta ainakin ikäisteni miesten ikäluokkaa leimaa vielä semmoinen avoimuuden ja itsensä likoon panemisen pelon puute.
Johtuisiko torjutuksi tulemisen pelosta, ettei sitä kiinnostusta kovin avoimesti näytetä. Tilanteeseen tullaan ns. käsijarru päällä ja ollaan jo valmiiksi kuin selkäänsä saanut.
M40
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 11:12"]
Johtuisiko torjutuksi tulemisen pelosta, ettei sitä kiinnostusta kovin avoimesti näytetä. Tilanteeseen tullaan ns. käsijarru päällä ja ollaan jo valmiiksi kuin selkäänsä saanut.
M40
[/quote]
Mun mielestä kyse on hieman laajemmasta asiasta. Torjutuksi tulemisen pelko on yksi faktori, mutta se koskee myös naisia. Huom. mä en puhu tässä nyt mistään baari-iskemisestä, semmoista en oo koskaan harjoittanut, vaan ihan tavallisissa ympyröissä tutustumisesta. Mun mielestä suomalaisilla miehillä, ainakin vanhemmilla, on semmoinen kauhean kova kuori ja pelko, että ei toteuta sitä miehen mallia, joka on semmoinen tunteita näyttämätön. TÄmähän ei tietenkään koske jokaista yksilöä, puhunkin nyt miehistä joukkona. Enkä mä SYYTÄ miehiä, musta poikien äitinä tuntuu kauhealta, että omien poikien pitäisi mukautua sellaiseen malliin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:31"]
Minäkin toivoisin sinkkutaloja, mutta sellaisia omakotitaloja jotka olisi sinkulle sopivan kokoisia ja edullisia ;) Sinkkuna haluan pysyä joten ap:n ehdotuksen mukaiseen taloon en menisi.
[/quote]
Joku Aalto-yliopiston opiskelija on tehnyt (ehkä lopputyönään) semmoista sinkkutaloa. Hän asuu itsekin semmoisessa. Voi kun muistais enemmän, niin vois googlata!
[/quote]
Tässä linkki:
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 10:40"]
onhan näitä pikadeittitapahtumia pilvien pimein.
[/quote]
Ei jossain periferiassa noita pikadeittitapahtumia ole nähty kuin telkkarissa. "Ai jaa, tommosiakin on..." :)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 10:33"]Mä taas haluaisin sinkkutalon jossa kaikilla olisi oma asunto mutta myös yhteisiä tiloja. Yhteiset ruokailut jos haluaa ja ohjelmaa. Olis kivempaa kuin ihan yksin asuminen.
[/quote]Oletko kommunisti ? Mene solukämppään asumaan
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:31"]
Minäkin toivoisin sinkkutaloja, mutta sellaisia omakotitaloja jotka olisi sinkulle sopivan kokoisia ja edullisia ;) Sinkkuna haluan pysyä joten ap:n ehdotuksen mukaiseen taloon en menisi.
[/quote]
Pienimmät talopakettitalot on noin 70-80 neliötä. "Mökki" nimikkeellä löytyy sitten täysin varusteltuja jopa 40-50 neliöisinä. Kuinka ihmeen pienen talon sinä haluaisit, jos tuokin on liian iso?
Otsikosta tuli mieleeni jotain muuta kuin aloittaja tarkoitti. Eli tämä on hieman OT mutta liittyy kuitenkin sinkkuihin, joihin itsekin lukeudun.
Katsoin Yleltä ohjelman Tiededokumentti, Sinkut tulevat. Siinä kerrottiin, että sinkkujen määrä kasvaa monissa länsimaissa ja myös esimerkiksi Kiinassa. USA:ssa on 100 miljoonaa sinkkua (USA:n väkiluku on yli 300 miljoonaa). New York tuntuu olevan sinkkupääkaupunki. Ruotsi tuntuu olevan oikein sinkkumyönteinen paikka. Siellä on ns. yhteisökoteja sellaisille sinkuille, jotka eivä halua asua yksin. Tuossa on loistava idea ja tuollaisia taloja pitäisi saada Suomeenkin.
Ohjelman viesti oli mielestäni, että ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, mutta ei välttämättä parisuhdetta. Olen samaa mieltä. Oikeastaan olenkin unelmoinut sellaisesta, että asuisin yhdessä vaikkapa usean naisen muodostamassa sinkkutalossa ja minulla olisi kuitenkin lapsi/a, jotka olisin hankkinut vaikkapa jonkun kaverimiehen kanssa ja tämä kaverimies olisi tietysti oleellinen osa lasten elämää.
Minä puolestani perustaisin sinkkunaisille sinkkutalon. Se olisi iso lukaali, jossa olisi paljon bileitä. Vähän niin kuin playboy-kartano. Välillä tilailtaisiin miesstrippareita ja joskus kutsuttaisiin komeita miehiä bileisiin. Pariutuminen ei olisi ensisijainen tarkoitus vaan sinkkuilu. Parhaimmat tyypit saavat asua siellä.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 11:54"]
Oikeastaan olenkin unelmoinut sellaisesta, että asuisin yhdessä vaikkapa usean naisen muodostamassa sinkkutalossa ja minulla olisi kuitenkin lapsi/a, jotka olisin hankkinut vaikkapa jonkun kaverimiehen kanssa ja tämä kaverimies olisi tietysti oleellinen osa lasten elämää.
[/quote]
Miksi kukaan sinkku haluaisi asua lapsiperheen kanssa samassa talossa? Ei varmasti kovinkaan moni.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 12:01"]

Tuota... miksi ei? Ja onhan monella sinkulla itselläänkin lapsia.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 12:02"]

Koska se lapsiperhe-elämä on yleensäkin aika lailla erilaista kuin elämä, jota tuollaiseen kommuuniin muuttavat sinkut todnäk haluaisivat elää. Jos haluaisi elää lapsiperhe-elämää, olisi hommannut itse niitä lapsia. Jos ei halua, eikä hirveästi halua edes pariutua, niin tuskin haluaa elää siellä lasten mekastuksessakaan.
Mun tuurilla saman vuoronumeron ottais aina joku nelikymppinen pilluhaukka. Tarvis ees vähän tarkemman systeemin. N24