Miksi opiskelijat nurisevat köyhyydestä - tässä vastaus!
Opiskelijat nurisevat köyhyydestä, koska heillä on tunne elintason tipahtamisesta eli köyhyydestä. He tulevat vanhempiensa huomasta, missä ovat nauttineet kohtuullisen hyvästä, ellei erinomaisesta elintasosta (Suomessa ON hyvä elintaso - älkää nyt ruvetko ruikuttamaan kansaneläkemummoista leipäjonossa, ne eivät kuulu tähän). Niinpä opiskelijat ovat päässeet nauttimaan ulkomaanmatkoista, muotivaatteista, hyvästä ruuasta, kaikista mahdollisista elektronisista härpäkkeistä ynnä muista nuorille tärkeistä asioista VANHEMPIENSA KUSTANNUKSELLA VANHEMPIENSA LUONA ASUESSAAN! Tottakai ovat, ei siinä ole mitään. Suomen kaltaisessa hyvän elintason maassa se on ihan normaalia perhe-elämään.
Tottumuksista luopuminen on vaikeaa. Niinpä opiskelijat eivät ole edes tilapäisesti valmiita luopumaan saavutetuista eduista vain siksi, että ovat opiskelijoita ja joutuvat pääosin muuttamaan muualle vanhempiensa luota. He kokevat, että on suuri vääryys, kun heidän varansa ja myös vanhemmilta mahdollisesti apuna saadut rahat kuluvatkin opiskeluaikana muuhun kuin yllämainittuihin asioihin. Kuten nyt vuokraan, ruokaan, oppimateriaalin hankintaan jne.
Tämä selittää myös aikaisempien sukupolvien ja nykyisten sukupolvien välisen eron suhtautumistavassa. Aikaisemmat sukupolvet eivät olleet koskaan kokeneet kovin korkeaa elintasoa, joten heille opiskeluaikojen nuukailu oli itsestäänselvyys ja helpompaa. Sitäpaitsi he elivät aikana, jolloin mikä tahansa koulutus toi satavarmasti työpaikan ja etenkin akateeminen koulutus takasi myös hyvät palkat ja sosiaalisen nousun. Se oli houkutin, joka kannusti sietämään nuukailua tilapäisesti ja toi myös rohkeutta sietää sitä sekä rohkeuttaa ottaa suuren koron opintolainaa.
Nykyisin työpaikka ei ole varma, vaikka kuinka kouluttautuisi. Siksi lainanottoakin kammoksutaan. Ei haluta ottaa riskejä, tietenkään. Asenneilmapiiri on tällä nuoremmalla sukupolvella toinen, minkä ekassa kappaleessa jo selitinkin.
Kommentit (54)
tämä aloitus kertoo pelkästään aloittajan tyhmyydestä
Kyllä siinä on aihetta nurinaan, kun työttömätkin saa selvästi enemmän rahaa ja paremman elintason.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:26"]
Ja lainaa ei kukaan halua ottaa.. jos ei ota opintolainaa niin on mun mielestä ihan turha märistä rahan puutteesta! Töihinkään ei voi mennä kun sitten ei jakseta käydä koulua.. Itse tein molempia opiskeluaikana. Otin lainaa ja kävin töissä noin joka toinen viikonloppu, joskus myös arkena koulun jälkeen + lomat. Ei tarvinnut tinkiä juurikaan mistään. Valintoja!
[/quote]
Kannatetaan vaikka täysin lainarahoitteista mallia, jos vaan saisi valmistumisen jälkeen vaikka vuodeksi vapautuksen veroista, jotta sen lainan voi heti maksaa pois. Juuri valmistuneena menee noin 1200€ tuloveroihin ja sen luonteisiin kuukaudessa ja yli 10 000 € opintolainaa niskassa.... Eli maksetaan oma opiskeluajan eläminen takautuvasti lainanlyhennyksinä ja vielä loiset siinä sivussa.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:26"]
Ja lainaa ei kukaan halua ottaa.. jos ei ota opintolainaa niin on mun mielestä ihan turha märistä rahan puutteesta! Töihinkään ei voi mennä kun sitten ei jakseta käydä koulua.. Itse tein molempia opiskeluaikana. Otin lainaa ja kävin töissä noin joka toinen viikonloppu, joskus myös arkena koulun jälkeen + lomat. Ei tarvinnut tinkiä juurikaan mistään. Valintoja!
[/quote]No tässäpä tämä sukupolvien välinen ero tulee juurikin ilmi. Aloittajahan kirjoittaa juuri tästä asiasta.
[/quote]
Pointti oli se, että asialle voi tehdä itsekin jotain eikä vaan kitistä.
No tämä ei ole tuon nuoremman sukupolven pääasiallinen ja varsinainen ongelma ollenkaan. Pahempi on esim. täydellinen uusavuttomuus, hyvä jos vettä osataan keittää. Naama osataan meikata, mutta jos ei äitien tekemää ruokaa tai snagareita olisi, niin itku tulis. Lisäksi eletään paskassa, kun ei viitsitä jälkiään siivota. Harvassa taitaa enää olla tuo sisukas, lainan ja työnteon yhdistelmällä eteenpäin puskeva, opiskelija.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:26"]
Ja lainaa ei kukaan halua ottaa.. jos ei ota opintolainaa niin on mun mielestä ihan turha märistä rahan puutteesta! Töihinkään ei voi mennä kun sitten ei jakseta käydä koulua.. Itse tein molempia opiskeluaikana. Otin lainaa ja kävin töissä noin joka toinen viikonloppu, joskus myös arkena koulun jälkeen + lomat. Ei tarvinnut tinkiä juurikaan mistään. Valintoja!
[/quote]No tässäpä tämä sukupolvien välinen ero tulee juurikin ilmi. Aloittajahan kirjoittaa juuri tästä asiasta.
[/quote]
Olen vasta 22-vuotias eli tähän nykyiseen ryhmään taidan ihan kuulua.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:31"]
Kyllä siinä on aihetta nurinaan, kun työttömätkin saa selvästi enemmän rahaa ja paremman elintason.
[/quote]Ei väestöryhmiä voi näin asettaa vastakkain. Saman tien sun kannattaisi nurista siitä, että rikkailla on parempi elintaso kuin opiskelijoilla ja että se on kauhean väärin. Kannattaa muistaa sekin, että opintoajan tuet ei ole suunniteltu pitämään sua verrannollisesti samalla elintasolla kuin joku tietty muu ryhmä, vaan niiden tehtävä on turvata perustarpeet. Opintotuen ei siis ole tarkoitus tasata elintasoeroja tai tuloeroja.
Osa työttömistä saa sitäpaitsi ansiosidonnaista päivärahaa, jota ovat työssäollessaan ehtineet itse kartuttaa omalla kassan jäsenmaksullaan. Opiskelijat sen sijaan (siis suurin osa) ei ole vielä ehtinyt olla työsuhteessa, jossa ansiosidonnainen olisi päässyt karttumaan, joten on ihan selvää, ettei heillä voi olla sellaiseen edes oikeutta.
Omasta mielestäni huoli velkaantumisesta ja työpaikan saannin epävarmuus ovat aika päteviä syitä olla ottamasta lainaa. Se on tosiaan sitten joko töihin tai kituutetaan. Mutta opiskelun tosissaan ottaminen vie oikeasti aikaa ja voimia, lisäksi siihen vielä työt päälle joka vaatii liikkumista koulun, työpaikan ja kodin välillä. Se on uuvuttavaa, eikä ole mitään takuuta että mikään näistä maksaa itsensä takaisin.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:37"]

Voihan nämä laittaa vastakkain ja pitää. Tunnen hyvin yhden pitäakaistyöttömän, joka ei halua kouluttautua, kun tulot tippuisi. Hän ilmeisesti sitten saa nurista?
Ei tietenkään opiskelijalle kuulu sama tulotaso kuin ansiosidonnaisella olevalle - tai hei, jotku saa opiskella sillä ansiosidonnaisella...,
Ei nämä nyt ihan näin yksinkertaisia juttuja ole - katsos kun se onko työtön vai opiskelija on myös valintakysymys.

No kuule kun työttömät on jo omat opiskelunsa opiskelleet ja voi vaikka olla sitä lainaakin jäljellä jota makselevat. Toisilla taas on kenties jo ehtinyt kertyä säästöjä, kun työttömiksi jäävät, joten ei raha vält. mistään sossusta tule. Ja ei ole varmasti helppoa hakea paikkoja, joihin on 500 hakijaa ja yksi onnellinen valitaan. Näitä kahta ryhmää EI voi verrata mistään perspektiivistä.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:42"]

[/quote]Nurista saa kuka vaan, ja pitkäaikaistyötönkin löytää sitten aikanaan omien valintojensa seuraukset nenänsä edestä. Ansiosidonnaisella voi opiskella, sitä on turha kadehtia, mutta sitä varten on pitänyt olla työsuhteessa eli tienata sitä ansiosidonnaista.
Onko sulle ongelma, että sun omat rahat ei opiskeluaikana riitä, vai onko ongelma se, että joku muu saa jossain enemmän rahaa kuin sinä?
Suomessa valittaa ihan kaikki - miksi opiskelijat olisivat poikkeus. Jos elät tulonsiirroilla (luetaan näihin vielä eläkkeet), niin nämä tulonsiirrot ovat liian pieniä. Jos käyt töissä, niin valitetaan veroista, jotka on liian korkeita.
AP:n väittämä siitä, ettei opiskelijat ole valmiita elintasonlaskuun edes väliaikaisesti, on absurdi. Tilastojen mukaan kun Suomessa on näitä opiskelijoita, ja jos ei olisi, niin eihän niitä riittäisi valittamaan.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:38"]
Omasta mielestäni huoli velkaantumisesta ja työpaikan saannin epävarmuus ovat aika päteviä syitä olla ottamasta lainaa. Se on tosiaan sitten joko töihin tai kituutetaan. Mutta opiskelun tosissaan ottaminen vie oikeasti aikaa ja voimia, lisäksi siihen vielä työt päälle joka vaatii liikkumista koulun, työpaikan ja kodin välillä. Se on uuvuttavaa, eikä ole mitään takuuta että mikään näistä maksaa itsensä takaisin.
[/quote]Tämäkin on valintakysymys. Jos kokee sen uuvuttavaksi ja tietää etukäteen ettei sitä kestä, niin sitten on mahdollisuus jäädä kokonaan työttömäksi tai olla tekemättä mitään ja sitten hän pääsee käsiksi niihin ruhtinaallisiin työttömyyskorvauksiin, joita opiskelijat tälläkin palstalla jatkuvasti kadehtivat.
Ja iänkaiken ihmiset ovat liikkuneet opintojen vuoksi, ei se uusi asia ole. Ja tottakai opiskelu on työlästä, millaista sen sitten pitäisi olla? Onkohan sulla nyt vähän epärealistisia odotuksia opiskelusta?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:31"]
Kyllä siinä on aihetta nurinaan, kun työttömätkin saa selvästi enemmän rahaa ja paremman elintason.
[/quote]Ei väestöryhmiä voi näin asettaa vastakkain. Saman tien sun kannattaisi nurista siitä, että rikkailla on parempi elintaso kuin opiskelijoilla ja että se on kauhean väärin.
[/quote]
Miksei opiskelijoiden ja työttömien elintasoa muka voi asettaa näin vastakkain? Miksei pitkää päivää raatavat opiskelijat ansaitsisi vähintään yhtä paljon rahaa kuin työttömät, joilla on vaikka kuinka paljon vapaa-aikaa käytettävissään?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:47"]

[/quote]saahan sitä valittaa ja verrata mutta edelleenkään kumpikaan tuki - opintotuki tai työttömyystuet - eivät ole elintason ja tuloerojen tasaamisen välineitä
Niin pitkään kun opiskelusta ylipäätään maksetaan rahaa, opiskelijoilla ei ole yhtään mitään valittamista. Miettikääpä sitä maailmanlaajuisesti yleisintä tilannetta, että opiskelupaikka maksaisi tuhansia euroja vuodessa eikä opintorahaa olisi tarjolla lainkaan, vaan kaikki pitäisi kustantaa opintolainalla.
Nimim. nostin opintolainat tappiin enkä valita, koska halvaksi tuli silti.
Yksin asuessa ei ollut mitään ongelmaa, enkä nurissut. Mihinkään muotivaatteisiin, elektroniikkahärpäkkeisiin ja ulkomaanmatkoihin ei oltu totuttu, hyvä jos oli ehjät vaatteet päälle niin hyvä.
Nyt perheellisenä opiskelijana saa kyllä penniä venyttää ja hammasta purra. Ei saa asumistukea kun on lapsi, lainaa ei viitsisi enää ottaa ja töihin ei ehdi kun pitää olla miltei kaikilla tunneilla ja on parin tunnin ajot päivässä. 380€ /kk on tulot ja siitä pitää maksaa laskut ja ruokia ja tarhamaksua ja muuta. Ei auta itku markkinoilla, pitää vain toivoa että töitä saa kun valmistuu. Syy miksi joskus nurisen köyhyydestä ei todellakaan ole tuosta kermapeppumeiningistä johtuvaa mitä ap listasi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:43"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:31"]
Kyllä siinä on aihetta nurinaan, kun työttömätkin saa selvästi enemmän rahaa ja paremman elintason.
[/quote]
No kuule kun työttömät on jo omat opiskelunsa opiskelleet ja voi vaikka olla sitä lainaakin jäljellä jota makselevat. Toisilla taas on kenties jo ehtinyt kertyä säästöjä, kun työttömiksi jäävät, joten ei raha vält. mistään sossusta tule. Ja ei ole varmasti helppoa hakea paikkoja, joihin on 500 hakijaa ja yksi onnellinen valitaan. Näitä kahta ryhmää EI voi verrata mistään perspektiivistä.
[/quote]
Hiphei mikä järjen riemuvoitto. Kaikki opiskelijathan on parikymppisiä nuoria, joilla on vielä koko elämä edessään! Ja kukaan ei tietenkään jää työttömäksi heti amiksen jälkeen, ennen kuin on ehtinyt edes muuttaa äidin helmoista omaan kämppään...
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:51"]
Yksin asuessa ei ollut mitään ongelmaa, enkä nurissut. Mihinkään muotivaatteisiin, elektroniikkahärpäkkeisiin ja ulkomaanmatkoihin ei oltu totuttu, hyvä jos oli ehjät vaatteet päälle niin hyvä.
Nyt perheellisenä opiskelijana saa kyllä penniä venyttää ja hammasta purra. Ei saa asumistukea kun on lapsi, lainaa ei viitsisi enää ottaa ja töihin ei ehdi kun pitää olla miltei kaikilla tunneilla ja on parin tunnin ajot päivässä. 380€ /kk on tulot ja siitä pitää maksaa laskut ja ruokia ja tarhamaksua ja muuta. Ei auta itku markkinoilla, pitää vain toivoa että töitä saa kun valmistuu. Syy miksi joskus nurisen köyhyydestä ei todellakaan ole tuosta kermapeppumeiningistä johtuvaa mitä ap listasi.
[/quote]
Edelleen sanoisin, että kyse on valinnoista. Lapsenteko on oma valinta, ei pakollista. Valinnasta on seurauksia, jotka jokainen normijärkinen ihminen kyllä ymmärtää. Kaikkia ihmisten valintoja ei yhteiskunta vain voi korvata tai kustantaa.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 12:26"]Ja lainaa ei kukaan halua ottaa.. jos ei ota opintolainaa niin on mun mielestä ihan turha märistä rahan puutteesta! Töihinkään ei voi mennä kun sitten ei jakseta käydä koulua.. Itse tein molempia opiskeluaikana. Otin lainaa ja kävin töissä noin joka toinen viikonloppu, joskus myös arkena koulun jälkeen + lomat. Ei tarvinnut tinkiä juurikaan mistään. Valintoja!
[/quote]
Niin ja asuin myös n. 25km päässä koulusta, koska vuokra+ bussilippu oli niin paljon edullisempi kuin kämppä koulun vieressä.