Personal trainereiden työehdot voivat olla surkeat
Treenisi ohjaaja voi tehdä työtä muutaman euron tuntipalkalla
Personal trainerien, ryhmäliikuntatuntien ohjaajien ja muiden yksityisellä liikunta-alalla työskentelevien palkkaus ja työehdot ovat usein surkeat, toimihenkilöitä edustavasta Ertosta sanotaan. Työntekijät eivät osaa vaatia oikeuksiaan, eivätkä työnantajatkaan aina tunne niitä.
Personal trainerien, ryhmäliikuntatuntien ohjaajien ja muiden yksityisellä liikunta-alalla työskentelevien työehdot ja palkkaus ovat usein kehnot
Alalla ei ole työehtosopimusta
Toimihenkilöitä edustavan Erton mukaan alan koulutuksessa ei myöskään kerrota tarpeeksi työelämän pelisäännöistä
Palkka on yleensä surkea, vaikka erilaiset bonusjärjestelmät saavat sen kuulostamaan todellisuutta hehkeämmältä alalle tulevan korvissa.
Ilta- ja viikonlopputöistä ei makseta ylimääräistä, ei ainakaan kunnolla. Palkka ei nouse, vaikka työkokemus kertyy.
Toimihenkilöliitto Erton asiantuntija Jarmo Lahti sanoo, että personal trainereita, ryhmäliikuntatuntien ohjaajia ja muita yksityisellä liikunta-alalla työskenteleviä saattavat kohdata monet ongelmat. Esimerkiksi palkkasaatavia saattaa joskus joutua karhuamaan. Jos sairastuu, työntekijän pitää itse järjestää joku sijaistamaan. Palkkataso voi olla "aivan olematon", Lahti kuvaa.
– Vaikka täyspäiväisestä maksetaan palkkaa 1 500 euroa.
Ei asiakkaita, ei rahaa
Monet ongelmista ovat tuttuja naiselle, joka on työskennellyt personal trainerina sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa.
Hän kertoo, että ongelmia oli lähinnä, kun hän oli töissä Etelä-Suomessa. Hänen työnantajansa oli iso kuntokeskusketju.
Osa palkasta perustui bonuksiin, joita sai portaittain. Bonusten takia hän ja kollegat tulivat töihin myös sairaina. Kun asiakkaita ei kesäisin käynyt, personal trainerin palkka romahti.
Työt alkoivat yleensä aamuseitsemältä ja loppuivat iltayhdeksältä, koska ohjausten välissä oli taukoja. Työntekijät kävivät varsinaisen työn lisäksi esimerkiksi markkinoimassa kuntokeskusta, usein iltaisin ja viikonloppuina. Palkinnoksi saattoi saada esimerkiksi kuukauden ilmaisen treenin kaverille tai muutamaan euroon jäävää tuntipalkkaa.
Työilmapiiri oli hyvä, koska kaikki vihasivat sitä työtä yhtä paljon, nainen kuvaa. Jos työoloista valitti, vastattiin, että työpaikkaan on muitakin tulijoita.
Nainen sanoo, että pienempi, pohjoissuomalainen kuntokeskus sen sijaan oli parempi työpaikka.
Ongelmia on monessa paikassa
Erton asiantuntijan Jarmo Lahden mukaan yksityisen liikunta-alan ongelmat johtuvat osin tietämättömyydestä. Hän arvelee, että sen takia isot ketjut ovat pieniä kuntokeskuksia parempia työnantajia.
Työpaikkoja, joissa ongelmia on, on aika paljon.
– Jarmo Lahti
Suureksi osin ongelmat johtuvat siitä, että alalla ei ole työehtosopimusta. Työntekijät tai työnantajat eivät ole juuri järjestäytyneet, työnantajia edustavaa järjestöä ei edes ole.
– Tällä hetkellä meiltä puuttuu neuvotteluosapuoli eli organisaatio, jonka kanssa tessiä neuvotella, niin kuin muilla aloilla tehdään. Kenen kanssa minä neuvottelen, jos työnantajat eivät ole järjestäytyneet?
Lahti sanoo, että tilanne tosin saattaa muuttua, koska ketjuuntumista on tapahtunut paljon.
Hänen mukaansa myös liikunta-alan koulutuksessa työelämän pelisäännöt jätetään aivan liian vähälle. Hän sanoo, että ongelmat eivät ole vain yksittäisiä tapauksia, vaikka myös vastuullisia kuntokeskuksia on.
– Oma kokemukseni on, että työpaikkoja, joissa ongelmia on, on aika paljon.
Yksityisen liikunta-alan työoloja muutama vuosi sitten selvittäneen opinnäytetyön mukaan lähes neljä viidesosaa vastaajista oli törmännyt epäkohtiin, joihin olisi halunnut puututtavan.
Alalle tehtiin muutama vuosi sitten palkkausuositukset.
– Minun kokemukseni mukaan osa noudattaa niitä, osa taas ei.
(Yle)
Muistan myös, että mun kuntokeskuksessa oli muutama vuosi sitten niin, että ohjaajan oli pakko hommata sijainen itse tai joutui tulemaan kipeänä töihin. Ja olin silloin yhden ohjaajan tunnilla, joka tuntia vetäessään sanoi olevansa kuumeessa.