Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta

Surullinen sairaanhoitaja
07.12.2021 |

Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.

Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?

Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.

Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.

Kommentit (1468)

Vierailija
81/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan mieluummin potkut kuin syövän parin vuoden sisään. Injektiot estävät dna:n korjaamista, puhumattakaan verisuonistolle syntyvistä vaurioista sekä veritulpista.

Mitähän paskaa mä just luin?  "Injektiot estävät dna:n korjaamista".  Joltain hommailu voorumiltako tänne kopioidaan jalkasiltaa?!?

Rokotteista syöpää ja immuunikatoa

Tutkimus Tukholman ja Uumajan yliopistoista

Juuri tuli uutinen asiasta joka jo ennestään tiedettiin, eli että rokotteet aiheuttavat nopeasti eteneviä syöpiä. Rokote estää 90% dna-korjaantumisen jolloin elimistö ei voi korjata itse itseään vaan alkaa nopeasti kehittää erilaisia syöpiä.

Lääketieteellinen kauhu – Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa kehon DNA-korjausmoottorin

Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa ihmiskehon DNA:n korjausmoottorin, laukaisee syövän räjähdysmäisen kasvun, immuunipuutosten, autoimmuunisairauksien ja kiihtyneen ikääntymisen.

Tätä löytöä voidaan kuvailla vain todelliseksi ”kauhuksi” seurauksissaan. Hämmästyttävä uusi tutkimus, joka julkaistiin Virusissa, osa MDPI:n (Open Access Journals) SARS-CoV-2 Host Cell Interactions -julkaisua, paljastaa, että rokotteen piikkiproteiinit pääsevät solun ytimiin ja aiheuttavat tuhoa solujen DNA-korjausmekanismissa ja estävät DNA:n korjauksen 90 prosenttisesti.

Tämän löydön kauhistuttava lopputulos on, että ihmiset, jotka ovat ottaneet mRNA-rokotteita, kärsivät tukahdetutsta DNA:n korjauksesta, mikä lisää altistumista, joiden luultiin aiemmin olevan vähäisiä ongelmia heidän terveytensä kannalta merkittäville uhille.

Toisin sanoen ihmiset, jotka ovat alttiina 5G-säteilylle, mammografiatutkimuksille, pehmittimille elintarvikkeissa ja karsinogeeneille henkilökohtaisissa hygieniatuotteissa (pyykinpesuaineet, hajuvedet, shampoot, ihovedet jne.), eivät pysty korjaamaan näiden aiheuttamia DNA-vaurioita. altistuksia. Suhteellisen pienen altistuksen jälkeen ne alkavat mutatoitua ja kehittää syöpiä koko kehoon.

https://www.naturalnews.com/2021-11-02-science-horror-vaccine-spike-prot...

Voi tsiisus...tietolähteen osoite on naturalnews :D olette te hölmöjä, ei voi muuta sanoa.

Ei, vaan Tukholman ja Uumajan yliopistot. Tutkimuksesta informoi huippudosentti Sutinen myös eduskuntaa.

Vierailija
82/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Venäjällä on kielletty mRNA "rokote".

Siellä saa käyttää vain GMO-rokotetta.

(PS. En pidä GMO-rokotetta huonona, vaikka Suomessa sitä ei käytetä)

Venäjällä GMO on kielletty ruokateollisuudessa. Mrna-injektiot ovat myös kielletty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun kanssasi on turha alkaa keskustella mitenkään tiede- tai järkiperusteisesti näistä rokotuksista, koska selkeästi vain tunne ja mututieto ohjaa sinua asiassa, etkä tule tule ymmärtämään muiden tai omaa parastasi. Joten jospa tosiaan vaan häipyisit alalta vähin äänin.

Vierailija
84/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä on heikko psyyke Suomalaisilla näköjään. Ei tarvinnut kauaa aivoja pestä kun saatiin hölmöläiset jopa vaatimaan vahingollisia injektioita.

Vierailija
85/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä noihin rokotettuihin on pistetty. Tyhmyys ja vihamielisyys ovat pelottava yhdistelmä 😬

Vierailija
86/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinun kanssasi on turha alkaa keskustella mitenkään tiede- tai järkiperusteisesti näistä rokotuksista, koska selkeästi vain tunne ja mututieto ohjaa sinua asiassa, etkä tule tule ymmärtämään muiden tai omaa parastasi. Joten jospa tosiaan vaan häipyisit alalta vähin äänin.

Luitko koko ketjun vai vain aloitukseni?

Ketjussa käy nimenomaan ilmi, että perustan kaikki ajatukseni tutkittuun tietoon. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinun kanssasi on turha alkaa keskustella mitenkään tiede- tai järkiperusteisesti näistä rokotuksista, koska selkeästi vain tunne ja mututieto ohjaa sinua asiassa, etkä tule tule ymmärtämään muiden tai omaa parastasi. Joten jospa tosiaan vaan häipyisit alalta vähin äänin.

Nimenomaan tuollaisia kommentteja luetaan heiltä, jotka suhtautuvat asiaan tunteella, jonka nimi on pelko. Pelätään koronarokottamattoman olevan sairaampi (tartuttaja) kuin muut, vaikka tämä olisi terve.

Vierailija
88/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sukulaiseni ystävä oli parantunut syövästä ja kaikki näytti hyvältä vielä vuoden vaihteessa vuosi sitten. Oli saanut molemmat rokotteet tänä vuonna ja menehtyi kesän lopulla yllättäen koska syöpä ilmestyi  yhtäkkiä takaisin ja levisi agressiivisesti. En tiedä liittyykö rokotteisiin mutta oudosti muuttui kaikki hetkessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan mieluummin potkut kuin syövän parin vuoden sisään. Injektiot estävät dna:n korjaamista, puhumattakaan verisuonistolle syntyvistä vaurioista sekä veritulpista.

Mitähän paskaa mä just luin?  "Injektiot estävät dna:n korjaamista".  Joltain hommailu voorumiltako tänne kopioidaan jalkasiltaa?!?

Rokotteista syöpää ja immuunikatoa

Tutkimus Tukholman ja Uumajan yliopistoista

Juuri tuli uutinen asiasta joka jo ennestään tiedettiin, eli että rokotteet aiheuttavat nopeasti eteneviä syöpiä. Rokote estää 90% dna-korjaantumisen jolloin elimistö ei voi korjata itse itseään vaan alkaa nopeasti kehittää erilaisia syöpiä.

Lääketieteellinen kauhu – Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa kehon DNA-korjausmoottorin

Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa ihmiskehon DNA:n korjausmoottorin, laukaisee syövän räjähdysmäisen kasvun, immuunipuutosten, autoimmuunisairauksien ja kiihtyneen ikääntymisen.

Tätä löytöä voidaan kuvailla vain todelliseksi ”kauhuksi” seurauksissaan. Hämmästyttävä uusi tutkimus, joka julkaistiin Virusissa, osa MDPI:n (Open Access Journals) SARS-CoV-2 Host Cell Interactions -julkaisua, paljastaa, että rokotteen piikkiproteiinit pääsevät solun ytimiin ja aiheuttavat tuhoa solujen DNA-korjausmekanismissa ja estävät DNA:n korjauksen 90 prosenttisesti.

Tämän löydön kauhistuttava lopputulos on, että ihmiset, jotka ovat ottaneet mRNA-rokotteita, kärsivät tukahdetutsta DNA:n korjauksesta, mikä lisää altistumista, joiden luultiin aiemmin olevan vähäisiä ongelmia heidän terveytensä kannalta merkittäville uhille.

Toisin sanoen ihmiset, jotka ovat alttiina 5G-säteilylle, mammografiatutkimuksille, pehmittimille elintarvikkeissa ja karsinogeeneille henkilökohtaisissa hygieniatuotteissa (pyykinpesuaineet, hajuvedet, shampoot, ihovedet jne.), eivät pysty korjaamaan näiden aiheuttamia DNA-vaurioita. altistuksia. Suhteellisen pienen altistuksen jälkeen ne alkavat mutatoitua ja kehittää syöpiä koko kehoon.

https://www.naturalnews.com/2021-11-02-science-horror-vaccine-spike-prot...

Tässä tutkimuksesta ymmärtävä selittää, miten asia on.

https://www.science.org/content/blog-post/coronavirus-vaccines-and-canc…

Löysit sitten reutersin palkkaamaan rokotemafian faktavääristelijän valehtelemaan, hahahahaaa

Vierailija
90/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisit poistua jo nyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muuta kuin krematoriokapasiteetti maksimiin.

Vierailija
92/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällä hetkellä vapaita lähihoitajan paikkoja 2345 ja sairaanhoitajan paikkoja 1741 kappaletta. Vertailun vuoksi insinööri 528 paikkaa ja merkonomi 125 paikkaa.

Tämän mukaan hoitajista jo nyt huutava pula! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onhan nytkin pakolliset influenssa rokotukset yms muita rokotuksia hoitajille. On tietenkin selvää että et voi olla sairaalassa mitenkään riskitön sielläkäyville ihmisille, joilla on oikeus saada turvallisesti hoitoa. Et tunnu ymmärtävän, että kuinka helposti delta esim tarttuu. Olet selvästi väärällä alalla, joten tee hyvä päätös ja palaa siihen aikaisempaan ammattiisi.

Ap on trolli ja keksi tarinan. Tilintallin ei tiedä että nytkin on olemassa rokotepakko.

Vierailija
94/1468 |

Tämä.

Hoitoalalla työskentelevän on otettava influenssarokote ensi vuonna, jos haluaa pitää työpaikkansa.

Lakiesityksessä mainitaan tuhkarokko, hinkuyskä ja vesirokko sekä kausi-influenssa. Tuhkarokolta suojaa MPR-rokote ja hinkuyskältä DTAP-rokote. Influenssarokote on otettava vuosittain.

Uusi tartuntatautilaki tulee voimaan 1.3.2017. Rokotusmääräykset tulevat voimaan 1. maaliskuuta 2018

https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/uusi-laki-tuo-pakkorokotukset-tyopa…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan nytkin pakolliset influenssa rokotukset yms muita rokotuksia hoitajille. On tietenkin selvää että et voi olla sairaalassa mitenkään riskitön sielläkäyville ihmisille, joilla on oikeus saada turvallisesti hoitoa. Et tunnu ymmärtävän, että kuinka helposti delta esim tarttuu. Olet selvästi väärällä alalla, joten tee hyvä päätös ja palaa siihen aikaisempaan ammattiisi.

Ap on trolli ja keksi tarinan. Tilintallin ei tiedä että nytkin on olemassa rokotepakko.

Ei ole, älä valehtele!!

Vierailija
96/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olihan toisessa ketjussa joku pitkäaikaistyötön lähihoitaja kärkkymässä koronarokottamattomien työpaikkoja, "pääsen minäkin vihdoin töihin." Kuitenkin lähihoitaja joka on vasten tahtoaan työttömänä yli vuoden putkeen, kuuluisi luultavasti joko eläkkeelle ikänsä tai terveydentilansa takia, tai on jostakin syystä vaikeasti työllistettävä. Poikkeuksena hyvin pienet paikkakunnat, joilla ei työtä ole. Jos lähihoitaja jää yhtään suuremmassa kunnassa pitkäaikaistyöttömäksi, sille löytyy usein syy muualta, kuin työpaikkojen vähäisyydestä.

Pointtina on, ettei tällainen henkilö, vaikka olisi koronarokotettu, jostakin syystä sovellu alalle. Haluatko mieluummin ammattitaidottoman koronarokotetun, vaiko ammattitaitoisen koronarokottamattoman hoitajan?

Vierailija
97/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hakeutua lääketieteen tutkijaksi ja professoriksi, jos sinulla kerran on pätevyys arvioida rokotteen turvallisuus paremmin kuin nykyisillä tutkijoilla. Miksi kitkutella pienellä palkalla hoitajana, kun voisit kääriä rahat rokoteasiantuntijana? Miten muuten olet päätynyt siihen, että juuri tässä asiassa sinun osaamisesi ja pätevyytesi ylittää lääketieteen tohtorit ja tutkijat?

Etpä ole tieteellistä keskustelua aiheesta tainnut seurata? Konsensus nimittäin on aika vahva siitä, että mRNA-tekniikan turvallisuudesta ja tehosta ei ole riittävästi tietoa hitaasti kehittyvien haittojen suhteen. Sinä siis ainoastaan luulet, että lääketieteen tutkijat ovat samaa mieltä sinun kanssasi.

Vierailija
98/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kanssasi on turha alkaa keskustella mitenkään tiede- tai järkiperusteisesti näistä rokotuksista, koska selkeästi vain tunne ja mututieto ohjaa sinua asiassa, etkä tule tule ymmärtämään muiden tai omaa parastasi. Joten jospa tosiaan vaan häipyisit alalta vähin äänin.

Nimenomaan tuollaisia kommentteja luetaan heiltä, jotka suhtautuvat asiaan tunteella, jonka nimi on pelko. Pelätään koronarokottamattoman olevan sairaampi (tartuttaja) kuin muut, vaikka tämä olisi terve.

On yhä enemmän näyttöä siitä, että rokotetuilla henkilöillä on edelleen merkittävä rooli tartunnan levittämisessä.   jne...   The Lancet.   20.11 2021

Vierailija
99/1468 |

https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(21)0224…

Vierailija
100/1468 |
07.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On se jännä kun jopa lähärin koulutuksella tiedetään nää rokotusfaktat paremmin kuin lääkärit...

Kerropa, montako tuntia lääkärin koulutukseen kuuluu opetusta aiheesta rokotukset. Jos mikään ei ole muuttunut viime vuosina, se määrä on lähestulkoon ei yhtään mitään. 

Ihan mielenkiintoista on myös se, että nuo saman koulutuksen saaneet ovat tästä aiheesta keskenään kovin eri mieltä. Muissa maissa se näkyy selvästi. Suomessa vaiennetaan ne, jotka uskaltavat sanoa mitään eriävää. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kaksi