Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Itse aion jatkossa Kalasataman terveysasemalla asioidessani vaatia, ettei minulle tarjota rokottamattoman "sairaanhoitajan" palveluksia. Täysin väärällä alalla. Vähän kuin ruumiisiin sekaantuva haudankaivaja.
Kannattaa muutenkin panostaa hyviä viboja antaviin kiviin ja enkelihoitoihin, jos ei usko lääketieteeseen. Ateistipapinkin on parasta suksia v i t t u u n kirkosta.
Sokea lapsenusko lääkeTEOLLISUUTEEN on eri asia kuin luotto lääkeTIETEESEEN.
Pfizer on lahjonut terveysalan päättäjiä ennenkin edistääkseen lääkkeiden myyntiä vilpillisin keinoin. Mutta tätä ei toki voisi tapahtua uudelleen, ehei.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai olen rokotteet ottanut.
T. Sairaanhoitaja minäkin ja aion pysyä. Kutsumusammatti.
Miksi olet ottanut? Julkisuudessa olevien tietojen mukaan hyöty on pieni ja sekin hyöty häviää nopeasti jonka jälkeen pitäisi taas ottaa uusi rokote, sitten taas, sitten taas ja niin edelleen. Näillä näkyminen vuoden sisällä pitäisi ottaa kahdesta neljään rokoteannosta jotta se pieni hyöty säilyisi. Kenenkään keho ei todellakaan kestä sellaista joten ei kiitos minulle. Minä odotan jotain oikeasti toimivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitään hoitajien joukkoirtisanoutumista ei tule, vaikka rokotukset määrättäisiinkin pakollisiksi.
Mistään heille kaikille ei löytyisi töitä, ei mistään.
Moni jää aivan varmasti omaan työpaikkaansa edelleen ja on rokotuksen jälkeen turvallinen henkilö hoitamaan niitä kaikkein heikompia, eli sairaita ihmisiä sairaaloissa ja vanhuksia hoitokodeissa.
Hoitajien poistuminen hoitoalalta kiihtyy koko ajan. Se on fakta. Viimeinen niitti tulee olemaan nämä mahdolliset pakkorokotukset. Töitä löytyy kyllä muualtakin,kuin hoitoalalta. Siihen on turha tuudittautua etteikö töitä löytyisi muualta.
Venäjällä on kielletty mRNA "rokote".
Kirjoituksen perusteella en usko että AP on ainakaan lääketieteellinen hoitaja. Aloituksessa on useita kohtia, jotka normaali lääketieteellinen "perushoitotiede" tietää vääräksi. Lisäksi tekstiin on piilotettu monta folioteoriaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko, missä kohtaa sairaanhoitajan tutkintoa pätevöidyt epidemiologisesti ja virologisesti arvoimaan rokotteentehoa?
Missä kohtaa esim. Bill Gates on pätevöitynyt näillä aloilla? Hänhän esiintyy julkisuudessa rokoteasiantuntijana ja tätä harva kyseenalaistaa.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Venäjällä on kielletty mRNA "rokote".
Siellä saa käyttää vain GMO-rokotetta.
(PS. En pidä GMO-rokotetta huonona, vaikka Suomessa sitä ei käytetä)
Ulkomaalaiset ei maksa veroja kirjoitti:
Edelleen voidaan kysyä . Ennen oli erikseen keuhko taudeille omat sairaalat missä ne nyt on .
Niihin tarkoitetut rahta on ahneiden taskussa ja niin kansa rappioituu. Hyvää itsenäisyyspäivää joo tosiaan.
On se jännä kun jopa lähärin koulutuksella tiedetään nää rokotusfaktat paremmin kuin lääkärit...
Omicron:
CNBC:
"In the last two weeks, no fewer than 80% of admissions were below the age of 50 years."
"It said that the increase in younger admissions to the hospital could be a result of lower vaccination rates in younger people, stating, “it may be that this is a vaccination effect as 57% of people over the age of 50 have been vaccinated in the province compared to 34% in the 18-to-49-year group.”"
On tosi mielenkiintoista nähdä, miten suuri on se määrä, joka irtisanoutuu hoitajista, jos rokote tulee heille pakolliseksi.
Sillä kaikissa tapauksissa on niin, että suuri osa hoitajista on jo nuo rokotteet ottanut.
Ne hoitajat jotka rokotteen takia lähtevät duunistaan, joutavat totisesti mennä menojaan.
Eikä enää mitään asiaa terveydenhuollon ammatteihin.
Rokottamattomilta hoitajilta tulisi viedä myös ammatioikeudet ja sen myötä poistaa Valviran rekisteristä.
Olen saanut tarpeekseni noista nokkavista ja ylimielisistä hoitajista, jotka oikein korostavat ja kehuvat sillä, etteivät rokotetta ota.
Kuitenkin ovat hoitamassa juuri niitä kaikkein haavoittuvassa asemissa olevia ihmisiä Suomessa.
Sairaita lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.
Silti kehtaavat törkeästi räkättää ja pilkata koko rokotusta juttua Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hakeutua lääketieteen tutkijaksi ja professoriksi, jos sinulla kerran on pätevyys arvioida rokotteen turvallisuus paremmin kuin nykyisillä tutkijoilla. Miksi kitkutella pienellä palkalla hoitajana, kun voisit kääriä rahat rokoteasiantuntijana? Miten muuten olet päätynyt siihen, että juuri tässä asiassa sinun osaamisesi ja pätevyytesi ylittää lääketieteen tohtorit ja tutkijat?
Vastaa tähän vikaan kysymykseen, koska muut eivät relevantteja.
En ole ajatellut saati väittänyt, että osaamiseni ylittää jonkun toisen osaamista tai tietämystä, mutta olen lukenut tieteellisiä alkuperäisjulkaisuja (ovat olleet vertaisarvioituja, toki uusimmat vielä arvioimatta) kymmenittäin ellei jo sata ole mennyt rikki ja päätelmäni perustuvat siis täysin tieteeseen, joka on vallitsevan maailmamme korkeinta faktaa.
Niistä on täysin helposti jokaisen luettavissa kaikki, mitä olen tässä ketjussa sanonut. Nimenomaan tieteen perusteella nykyiset toimenpiteet ovat epäloogisia eivätkä suojaa ketään. Pandemia menee ohi itsekseen, ei sillä että ihmisiä rokotetaan jatkuvasti tai aletaan rajoittaa joidenkin pääsyä jonnekin. Ihmisten tulisi tässä pandemian vaiheessa pysyä kotona, välttää kontakteja ja on täysin väärin hallitukselta ja medialta uskotella, että koronapassi toisi jotain turvaa ja niiden haltijat voisivat tavata toisiaan riskittä.
ap
Huomaatko että sinun ohjeet ovat hyvin ristiriitaiset?
"menee ohi itsekseen"
"Ei pidä rajoittaa"
"pitää pysyä kotona"
Näiden vuoksi pidän sinua trollina, joka yrittää vaikuttaa sairaanhoitajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hakeutua lääketieteen tutkijaksi ja professoriksi, jos sinulla kerran on pätevyys arvioida rokotteen turvallisuus paremmin kuin nykyisillä tutkijoilla. Miksi kitkutella pienellä palkalla hoitajana, kun voisit kääriä rahat rokoteasiantuntijana? Miten muuten olet päätynyt siihen, että juuri tässä asiassa sinun osaamisesi ja pätevyytesi ylittää lääketieteen tohtorit ja tutkijat?
Ranskalainen nobelisti nimenomaan lyttäsi rokotukset epidemia-aikana ja sanoi niiden aiheuttavan uudet variantit.
Mutta kaikki keskeiset variantit ovat tunnetusti syntyneet alueilla, joilla on ollut runsaasti rokottamattomia ihmisiä. Tämä jo todistaa ettu tuo yksi mies on väärässä. (En halua toistaa hänen tieteellisen toimintatavan rikkomusten listaa tällä kertaa.) Kukaan varteenotettava koronaasiantuntija ei ole hänen kanssaan samaa mieltä.
Niin, jos potilailla on jo rokote, se suojaa heitä aika paljon ja kolmannen piikin jälkeen vielä enemmän, tarvitseeko henkilökunnalla olla rokote? Toki sekin auttaa kokonaiskuvassa mutta kuinka paljon...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hakeutua lääketieteen tutkijaksi ja professoriksi, jos sinulla kerran on pätevyys arvioida rokotteen turvallisuus paremmin kuin nykyisillä tutkijoilla. Miksi kitkutella pienellä palkalla hoitajana, kun voisit kääriä rahat rokoteasiantuntijana? Miten muuten olet päätynyt siihen, että juuri tässä asiassa sinun osaamisesi ja pätevyytesi ylittää lääketieteen tohtorit ja tutkijat?
Ranskalainen nobelisti nimenomaan lyttäsi rokotukset epidemia-aikana ja sanoi niiden aiheuttavan uudet variantit.
Mutta kaikki keskeiset variantit ovat tunnetusti syntyneet alueilla, joilla on ollut runsaasti rokottamattomia ihmisiä. Tämä jo todistaa ettu tuo yksi mies on väärässä. (En halua toistaa hänen tieteellisen toimintatavan rikkomusten listaa tällä kertaa.) Kukaan varteenotettava koronaasiantuntija ei ole hänen kanssaan samaa mieltä.
Laaja rokottaminen luo tilanteen jossa juuri se variantti menestyy joka onnistuu kiertämään rokotuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hakeutua lääketieteen tutkijaksi ja professoriksi, jos sinulla kerran on pätevyys arvioida rokotteen turvallisuus paremmin kuin nykyisillä tutkijoilla. Miksi kitkutella pienellä palkalla hoitajana, kun voisit kääriä rahat rokoteasiantuntijana? Miten muuten olet päätynyt siihen, että juuri tässä asiassa sinun osaamisesi ja pätevyytesi ylittää lääketieteen tohtorit ja tutkijat?
Ranskalainen nobelisti nimenomaan lyttäsi rokotukset epidemia-aikana ja sanoi niiden aiheuttavan uudet variantit.
Mutta kaikki keskeiset variantit ovat tunnetusti syntyneet alueilla, joilla on ollut runsaasti rokottamattomia ihmisiä. Tämä jo todistaa ettu tuo yksi mies on väärässä. (En halua toistaa hänen tieteellisen toimintatavan rikkomusten listaa tällä kertaa.) Kukaan varteenotettava koronaasiantuntija ei ole hänen kanssaan samaa mieltä.
Esimerkiksi Geert Vanden Bossche on varoittanut, ettei vuotavalla rokotteella pitäisi koskaan rokottaa pandemian aikana, koska se pahentaa tilannetta. Katso hänen ansioluetteloaan ja tule sitten kertomaan ettei kukaan varteenotettava asiantuntija ole samaa mieltä.
Näitä esimerkkejä on paljon, mutta media ei anna heidän lausunnoilleen sijaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko, missä kohtaa sairaanhoitajan tutkintoa pätevöidyt epidemiologisesti ja virologisesti arvoimaan rokotteentehoa?
Sanotaan nyt vaikka näin, että hoitajat saavat kyllä valmiudet käsitellä ja ymmärtää vaikeampaakin tekstiä ja kykenevät näin ollen myös itsekin arvioimaan yhtä sun toista. Ei se nyt niin vaikeaa ole, etteikö normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen voisi virusten ja rokotteiden toimintamekanismeja ymmärtää.
Onhan jotkut hoitajat sittemmin opiskelleet lääkäreiksikin.
Jos asenteesi hoitohenkilökuntaan on tuollainen, niin ihmettelen kyllä miten uskallat heidän palvelujaan ollenkaan käyttää.
Mielenkiintoista nähdä ensimmäisen kerran debattia valtionjohdon ja kyseenalaistajien välillä.
Tähän mennessä ei ole mitään dialogia ,kun ei vallitsevasta tahosta suostuttu ,on vain sensuroitu.
Kuulemme toivottavasti päivien kuluttua.
Tieteellistä tutkimusta ko. aiheista voi lukea ja ymmärtää kuka tahansa, jolla on osaamista tilastollisista menetelmistä. Ei niiden tulkinta ole vaikeaa. Normaalijakauma, p-arvo, luottamusväli, frekvenssit, kvartaalit, spesifisyys ja testien herkkyys riittävät jo aika pitkälle.
Pidän kummallisena sitä, että kysellään aina pätevöitymistä tietyille aloille. Tieteellinen tutkimus on avointa ja julkista juuri siksi, että kuka tahansa voi varmistaa ja hakea tietoa päätöksentekonsa tueksi. Suurin osahan sitä ei tee, vaan tekee, kuten joku muu käskee ja kertoo.
ap