miltä vanheneminen tuntuu?

[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 23:02"]

Henkisesti on paljon helpompaa. Olen tiedostanut ja käsitellyt lapsuuden traumat. Mutta vituttaa, etten tajunnuut niitä aiemmin, elämäni olisi mennyt toisella tavalla. Mutta se on vain hyväksyttävä, kuten myös geenilotossa saatujen kremppojen realisoituminen.

[/quote]

Ikä unohtui, se on 41.

Pahalta on tuntunut oikeastaan juuri tuosta 20-vuotis syntymäpäiviltä asti. Elämän rajallisuus. Siinä suurin syy. Ei pelko "rupsahtamisesta" tai rypyistä tms. vaan pelko vanhempien menetyksestä, muiden tärkeiden menetyksestä iäisyydelle. Lapsena ajattelin aina, että olen vasta niin pieni, minulla on elämä edessä, ei minulle voi sattua mitään. Nyt olen aikuinen ja tiedän toisin. Pelkään kuolemaa. Enemmän, kuin mitään. Ja olen pelännyt sitä niin kauan, kun muistan.
N29

Ikäkriisistä selvittyäni olen onnellisempi ja tasapainoisempi kuin koskaan. Uskallan olla se mikä oikeasti olen, en enää mikään toisten miellyttäjä. Ihanaa olla itsevarma, vihdoin, kaiken sen vuosien epävarmuuden ja hapuilun jälkeen. Avioliitto on ihanan seesteinen, en enää kriiseile pikkujutuista, en odota toisen tekevän mua onnelliseksi, vaan ymmärrän, että onni on etupäässä omissa käsissäni. Mukavaa kun mieskin on nyt todella aikuinen, huomaavainen, ymmärtäväinen, on oppinut puhumaan asioistaan ja tunteistaan, ei enää näyttele niin Miestä kuin nuorempana. Olemme siis molemmat kasvaneet aikuisiksi! Ja samalla olemme kasvaneet kiinni toisiimme, tulleet toistemme parhaiksi ystäviksi ja kumppaneiksi. Elämme vähän kuin uutta rakastumisen vaihetta, huomaan joka päivä jotain hyvää miehessäni ja haluan ilahduttaa häntä mahdollisimman usein. Seksi on taivaallista, sille on aikaa, en enää häpeile vartaloani, se on mikä on ja mieheni on minut valinnut kaikkine vikoinenikin, eihän hänkään täydellinen ole.

Lapset ovat jo isoja ja melko itsenäisiä, mutta kuitenkin vielä tässä kotona. Mahtava huomata, että heistä on kasvanut fiksuja ja viisaita nuoria, ei mitään "huithapeleita". Perheaikaa on vähemmän kuin ennen, mutta olen iloinen, että sitä kuitenkin vielä on ja se mitä on, on kivaa yhdessäoloa. Luotan, että lapsemme löytävät paikkansa elämässä ja suurin toiveeni heidän suhteeni on, että heistä tulee onnellisia, muulla ei ole väliä.

Nautin suunnattomasti työstäni omassa yrityksessäni. Koko ajan kehittelen uusia juttuja ja saan ideoita, mitä seuraavaksi teen. Vihdoinkin voin toteuttaa luovuuttani, mitä en nuorempana uskaltanut, vaan puursin tylsässä työssäni, koska oli pakko saada rahaa. Nyt on lainat lähes maksettu, ja pärjäisimme vaikka yhdellä palkalla, olen kuitenkin iloinen, että yritykseni tuottaa jo ihan mukavasti ja koko ajan menee paremmin.

Olen täysin terve ja hyväkuntoinen, ei ole mitään kremppojakaan. Oikeastaan voin paremmin kuin nuorena, koska olen viime vuosina lisännyt liikuntaa ja vaihtanut ruokavalioni vhh:een. En ole koskaan tupakoinut, enkä käytä alkoholia juuri lainkaan. Vartaloni on ihan hyvässä kuosissa, pitkälle varmaan liikunnan ansiota, enkä enää välitä siitäkään, että vatsaani en saa kovin timmiksi synnytysten jälkeen. Asiaa tietysti on auttanut, kun mieheni sanoo aina, että ei haittaa, hän tykkää että naisella saa ja pitääkin olla pehmeyttä ja erityisesti vatsassa. Se on hänestä kuulemma naisellista ja riippuvat rinnatkin ovat kuulemma vaan todella kiihottavat, omani ei kyllä juurikaan vielä riipu. Mutta hyvä tietää tulevaisuuden varalle ;). Naamasta ikä jotenkin näkyy, vaikka ryppyjä ei vielä ole kuin ihan vähän pieniä silmien ympärillä. Naama on jotenkin valahtanut, vaikka iho on vielä hehkeä. Joskus tympii kun haluaisi näyttää oikein hyvältä, mutta minkäs teet. Pitää vaan hymyillä enemmän, näyttää nätemmältä. Ulkonäkö ei kyllä mua niin kamalasti kiinnosta, nuorempana oli siitäkin enemmän paineita.

Kaikkinensa elämä on nyt oikein hyvällä mallilla ja uskon, että edessä on vielä paljon hyviä vuosia. Ainoastaan se jo hieman pelottaa, että jos elää kovin vanhaksi ja kaikki ystävät ympäriltä kuolee ja itsekin tulee muiden hoidokiksi. Toivon kuolemaa ns. suorilta jaloilta, kukapa ei toivoisi. Haluaisinko olla nuori? En. En jaksaisi kaikkia niitä paineita mitä nuorilla on ja varsinkin nykyään. Ehkä sitten jos olisi mahdollista omata tämä nykyinen järki ja viisaus, itsevarmuus ja tasapaino..eikä tarvitsisi huolehtia toimeentulosta niin paljon. Mutta toivon, että tulevat vuodet kuluvat hitaammin kuin menneet. Toisaalta uskon jälleensyntymään, joten pian olen taas lähtöpisteessä ;D.

Niin ja edellinen kirjoittaja on 46 v.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 18:27"]

Ja ikäsi?

[/quote]Olen 60v mies  ja olisin 30 kriisissä ollut onnellinen, jos olisin tiennyt, miten hyvässä kunnossa vielä 60 olen.

Ei ole lääkitystä, eikä vaivoja. Vanheneminen tuntuu siinä, että ei fyysisesti jaksa kuten nuorena. Terveet elämäntavat viivyttävät vanhuutta.

Ihanalta tuntuu olla 38v. Meillä on 3 alle 6v. lasta.  Elämä on juuri nyt parasta. Takana pitkät sinkkuvuodet reissuineen. Ulkonäon muutokset eivät vaivaa pätkääkän.

Olen pohtinut vanhenemista ainoastaan sen takia että kolmekymppisille tungetaan jo ties mitä ryppyvoiteita ja varotellaan että kohta ei saa mukuloita kun on jo "niin vanha". Olen 33 vuotias nainen, ilmeisen sinut itseni kanssa koska en tod kaipaa aikaani tai ulkonäköäni parikymppisenä. Tosin osaksi voi johtua siitä että minua pidetään edelleen ulkonäöllisesti ikäistäni nuoremman näköisenä. Vanheneminen omalla kohdalla on tuntunut hyvältä. Pidän jopa inimini silmäjuonteistani mitä ei vielä muutama vuosi sitten ollut. On mukavaa vihdoin olla aikuisen näköinen nainen. :) Olin niin pitkään itsestäni riippumattomista syistä "teinin" näköinen.

Vanheneminen pelottaa ja kuolema ahdistaa yhä vaan enemmän mitä lähemmäksi mennään. :(

[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 18:39"]

Ihanalta! Alkaa vihdoin tuntua siltä, että elämä on omissa käsissä ja on varaa, aikaa ja rohkeutta toteuttaa haaveitaan. Lapset pian täysi-ikäisiä. Elämänkokemus on tuonut itsetuntemusta ja ymmärrystä sekä ennen kaikkea suvaitsevaisuutta. Missään tapauksessa en haluaisi olla päivääkään nuorempi enkä ymmärrä, miksi jotkut ikäiseni haluavat salata ikänsä ja toivovat näyttävänsä nuoremmilta. N43. 

[/quote]

Ihanaa kuulla:)

Itse olen 34v. pian ja odotan innolla milloin ja millainen olen nelikymppisenä, sillä elämän laatu paranee iän myötä. Toki voin nyt oikein hyvin, mutta ihailen kypsiä naisia ja tiedän, että olen henkisesti kehittyneempi sitten kuin nyt.

Elämä on vasta hiljattain alkanut tuntumaan nautittavan vakaalta.

Olen alkanut nauttimaan suuresti arjesta.

voi sentään 20v jo vanha.No olen kyllä eri mieltä.Tästä AV:mammoille uusi harrastus,niin pysyy vartalo kauniina sekä mieli virkeänä.  

[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 19:18"]

Miltäs teistä tuntuu kun kuolema lähestyy? 

[/quote]

Elämän rajallisuuden tiedostaminen antaa entistä enemmän intoa nauttia jokaisesta päivästä ja tehdä niitä asioita, joista oikeasti nauttii. Enää ei tee asioita sen vuoksi, että niin "kuuluu tehdä" tai että joku toinen haluaa, että tekisin niin. Ehkä parasta tässä onkin juuri se, että saa olla täysin vapaasti itsekäs ja toteuttaa omia unelmiaan eikä muiden toiveita. Ihmissuhteet ovat muuttuneet mutkattomimmiksi ja antoisammiksi, kun kenenkään kanssa ei tarvitse olla velvollisuudesta. Ikäville tyypeille voi toivottaa hyvää loppuelämää ja mukavien tyyppien kanssa tehdä kaikkea kivaa. Juuri varasin hyvän ystäväni kanssa toukokuuksi matkan Roomaan. 

Olen vanha ja rupsahtanut:/
n20

Olen 53-vuotias. En ole koskaan ymmärtänyt aikaa. Sen kuluminen ja peruuttamattomuus on aina surettanut minua, alle kouluikäisestä alkaen. Ensin oli surullista, kun yksi kiva päivä oli lopullisesti ohi ja oli pakko mennä illalla nukkumaan tietäen, ettei se koskaan palaa.

Nyt takana on jo monenlaisia päiviä. Omien lasten pikkulapsiaika on peruuttamatta takana ja harva se päivä ajattelen, etten panostanut tarpeeksi läsnäoloon ja kasvattamiseen silloin, kun he olivat pieniä.

Huonosta omastatunnosta ei pääse helposti, ei vaikka ikää tulisikin.

Vanhenemisesta noin yleensä, niin sitä tosiaan innostuu vähemmän, oppii hitaammin ja unohtaa enemmän.

Minäkin ihmettelen niitä ikätovereita, jotka sanovat, että elämä on tässä vaiheessa parempaa kuin koskaan. Heillä on tainnut olla aika kamalaa sitten aiemmin. Minusta tuntuu, että pääni sisällä on vieläkin semmoinen teini kuin olin alle parikymppisenä. Kokemusta vaan on nyt enemmän ja ulkokuori on aivan toisen näköinen.

En siis pidä vanhenemisesta enkä viihdy tässä "roolissa". Tuntuu, että elämä on liian pian ohi, siis se aktiiviaika.

Up.

kauhistuttavalta. Juuri lomamatkalla 70-vuotias mummo reippaili ohitseni (38) rapuissa.

Tuntuu kivalta. Jo nyt on paljon mukavampi olla omissa nahoissaan kuin 20-vuotiaana. Keho tietysti muuttuu kuten aina, mutta ei se pelota tai tunnu pahalta. Kuolemaakaan en pelkää, vaikka luultavasti elän vielä kauan. Nyt 28v.

Miten te 34 vuotiaat voitte kokea ikäkriisiä? Mä tunnen oloni ihan nuoreksi vaikka olen teitä muutaman vuoden vanhempi.

Miten 27-vuotiaana voi olla iän takia ongelmia jaksamisessa?itse aloitin esim maratonharrastuksen 36-vuotiaana,ja harrastus jatkuu vielä 10 vuotta myöhemminkin. Tietysti jaksaminen voi olla henkistäkin laatua..

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:25"]Miten 27-vuotiaana voi olla iän takia ongelmia jaksamisessa?itse aloitin esim maratonharrastuksen 36-vuotiaana,ja harrastus jatkuu vielä 10 vuotta myöhemminkin. Tietysti jaksaminen voi olla henkistäkin laatua..
[/quote] Voisko johtua hormonitoiminnasta, joka vaihtelee henkilöstä toiseen?

olen tyytyväinen kolmekymppinen. Luonne kehittynyt nuoruuden päivistä, arvojärjestys alkaa olla kohdillaan, hyväksyn itseni sisäisesti ja ulkoisesti. Olen muuten huomannut että iän karttuessa ihmiset (varsinkin naiset) ovat mielenkiintoisempaa seuraa; ottavat seurassa oman tilansa, eivät ota itseään liian vakavasti, huumori ym kukoistaa..