Miksi meillä työttömyyttä?
Kävin katsomassa mol.fi sivuston avoimien työpaikkojen lukumäärän: 14 425.
Kävin katsomassa Tilastokeskuksen työttömyysluvut. 230 000 työtöntä, 8,8% työikäisistä.
Jos jokainen molin paikka täytettäisiin, osa tehtäviin valituista tulee varmastikin jo työelämässä mukana olevista, mutta eikö heidänkin tilalle tarvita joku ihminen aina täyttämään se paikka, mikä juuri vapautui?
Kuitenkin Tilastokeskuksen luvuissa luottamusväli on 36 000, eli avointen työpaikkojen määrä häviää virhemarginaaliin kevyesti. Parhaassakin tapauksessa meillä on 230 000 - 18 000 = 212 000 työtöntä, ja vaikka näistä 14 000 menee töihin täyttäen vapaat paikat, meille jää silti lähes 200 000 työtöntä.
Jos yhden työttömän vaikutukset kansantalouteen (nostaa tukia vaan ei maksa veroja) on esimerkiksi 20 000 €, työttömien osuus valtion budjetista on 4 miljardia euroa. Paljonko me taas otetaankaan lisää velkaa tänä vuonna tämän systeemin pyörittämiseen?
Miksi me ei saada ihmisiä töihin? Jotkut ovat toki sairaita, vammaisia, masentuneita, juoppoja, narkkeja, mutta ei kai kuitenkaan kaikki. Eikö olisi viisaampaa vaikkapa tukityöllistää jokainen kynnelle kykenevä suomalainen, jotta kaikilla olisi päivisin järkevää puuhaa ja kohtuullinen toimeentulo kuin antaa ihmisten maata apaattisina kotonaan? Miten valtio ja TE-keskukset eivät pysty ratkaisemaan tätä yhtälöä? Miksi nyt työttömänä olevat suomalaiset eivät voisi tehdä niitä töitä, mitä odotetaan niiden ihmisten tekevän, joita tänne kaavaillaan tulevaisuudessa tuotavan työvoimapulaa ehkäisemään?
Kommentit (112)
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 20:16"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:05"] [quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:31"] Yksi syy työttömyyteen ovat liian korkeat tuet. Ei kannata tehdä töitä, kun tekemättä mitään saa enemmän käyttörahoja. Työtön saa lapset ilmaiseksi päivähoitoon, kunnon asumistuet jne. Työssäkäynti vie etuuksia ja sehän ei työttömälle sovi. Jos asumistukea saisi max 6 kk, alkaisi ihmeesti kiinnostaa heikomminpalkatut työtkin. [/quote] Työtön ei saa lapsia ilmaiseksi päivähoitoon, meillä ainakin menisi täydet maksut vaikka olen työtön. En saa asumistukea, mieheni joutuu yksin maksamaan asumiskulut. [/quote] Tosi ikävää miten lapsen etuja poljetaan työttömyydellä. Okei työttömällä on aikaa hoitaa lasta/lapsia mutta tarhassa saisi leikkikavereita. Olisi ihan kohtuullista että vaikka parina päivänä viikossa saisi työttömien lapset olla tarhassa. [/quote] Ja työttömällä olisi aikaa rustata niitä hakemuksia.
[/quote]
Väännä nyt sitten noin kun puhe oli lapsen edusta.
[/quote]
Mitä horiset, tuossa parin päivän hoidossa siis toteutuisi sekä lapsen etu, kavereita yms, että työttömän, voi tehdä rauhassa hakemuksia, sillä lasten läsnäollessa ja niitä hoitaessa on aika hankala tehdä kunnon hakemuksia. Niihin pitää tosissaan panostaa.
Ja edelleen, miksi koko ajan puhutaan asumis- ja toimeentulotuesta. Ei niitä todellakaan saa, kun on puoliso, joka sitten joutuu hoitamaan koko perheen menot. Aikuista ihmistä ketuttaa pyydellä ns. sukkarahoja mieheltä.
Juuri ja juuri tullaan toimeen lainojen ja muiden kanssa, mutta kun itse ei ole varaa käydä ruokakaupassa tai osallistua lainojen maksuun, niin ketuttaa todella.
Silti, olen hyväosainen, kun emme ole nälkä- ja tukiloukussa....
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:31"]
Yksi syy työttömyyteen ovat liian korkeat tuet. Ei kannata tehdä töitä, kun tekemättä mitään saa enemmän käyttörahoja. Työtön saa lapset ilmaiseksi päivähoitoon, kunnon asumistuet jne. Työssäkäynti vie etuuksia ja sehän ei työttömälle sovi. Jos asumistukea saisi max 6 kk, alkaisi ihmeesti kiinnostaa heikomminpalkatut työtkin.
[/quote]
Joo. Näin just. Mun tulot on kuukaudessa 524e. Miks mä menisin töihin? No ehkä vaikka siksi että paskakin palkka olis puolet enemmän! Senttiäkään en mitään asumistukia saa. Mun jos kenen ois järkevää mennä töihin. Menisinkin kun niitä vaan olisi.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:09"]
Ei mua ainakaan kiinnostaisi mennä keräilemään käpyjä hiluja vastaan, jos edellinen duuni olisi ollut Nokialla 10 000 euron kk palkalla.
[/quote]
Aika harva siellä 10.000e/kk tienasi. Mutta softainssin koulutuksella ja työkokemuksella ei oikein mummoja vanhainkodissa käännellä. Nimim: 15 vuotta Noksun HR:ssä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:40"]
Kyllä se suurin syy työttömyyteen on ettei työpaikkoja ole. Eikä ne 9 euron orjuudet sitä korjaa mutta saahan niillä kyykytettyä työttömiä.
[/quote]
Just kattelin yhtä avointa työpaikkaa, palkka 7€/h. Onko tollanen palkka ees laillista millään alalla?
[/quote]
No 7e/h on sekin hemmetisti parempi kuin 9e/päivä...
Mä oon työtön ja en koe että lapseni tarvitsisivat päiväkoti paikka. Ovat käynneet 3 vuotiaasta seurakunnan kerhossa 2 päivää viikossa. Vaikka emme ole mitään uskovaisi. Lisäksi käymme puistoissa leikkimässä ja omassa pihassa on saman ikäisiä leikkikavereita lisäksi ystävävin ja sukulaisten kanssa kyläilemme useasti
sen lisäksi ehdin kyllä katsoa netistä avoimet työpäikkä ilmoitukset ja mahdollisesti työpaikka ilmoitukseen vastaamaan.
En koe että lapsien etuja poljetaan mun työttömyyden takia vaikka he eivät ole päiväkodissa
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 16:53"]Tämän keskustelun läpi käytyä muodostuu jo jonkinlainen kuva miksi tässä maassa on työttömyyttä.
Aika paljon tuntuu olevan sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelee, että yhteiskunta on heille jotain velkaa. Oma vastuu omasta elinkeinosta, toimeentulosta, tulevaisuuden rakentamisesta täysin ulkoistettu muille.
Olen tehnyt töitä tauotta viimeiset 16 vuotta. Koskaan en ole jäänyt työttömäksi vaikka paikkaa olen vaihtanut usein. En ole ollut koulutukseltani mitään muuta kuin lukion käynyt ja silti töitä on aina saanut. Olen muuttanut töiden perässä toiselle paikkakunnallekin. Silti olen hoitanut opiskeluni, säästänyt asuntoa varten, ostanut asunnon, ostanut auton. Olen saanut lomarahoja ja viettänyt kesälomaa ulkomailla. Veroja ja eläkettä olen maksanut jokaikisestä palkasta.
Penniäkään en ole saanut vanhemmiltani, ainoa tuki on ollut opintotuki ja opintolaina, joista toisen olen maksanut takaisin pankkiin ja toisen valtiolle veroina jo opintojeni aikana. Miksi yhtälö on toisille näin helppo ja toisille vaikea?
Ongelma on asenteissa. Molemmat vanhempani ovat tehneet ikänsä töitä. Kumpikaan ei koskaan ole ollut työttömänä. Olen saanut kotoa sellaisen kasvatuksen, että työ tekijänsä palkitsee. Aina ei ole ollut mukavaa mennä töihin, mutta olen mennyt silti. Olen kritisoinut työnantajaani henkilöstöpolitiikasta, mutta ollut myös kiitollinen saamastani mahdollisuudesta tehdä töitä. En ymmärrä miksi tämä ei arvomaailmana kaikille kelpaa.
Täälläkin moni kitisee, että "en lähde orjapalkalla töitä tekemään". Seuraavassa valitetaan kun "tuki ei riitä mihinkään". Ei tarvitse valittaa tukien pienuudesta, kun näkee sen vaivan, että hakeutuu aktiivisesti työmarkkinoille. Pienikin tuntipalkka kertyy tilille kuun lopussa ja sillä tulee paljon paremmin toimeen kuin minkään valtakunnan tuilla. Lisäksi on arvokas olo, että on elättänyt itsensä.
Tämän kommentin alapeukkujen määrästä voit laskea kuinka monta elätettävää asennevammaista tälläkin palstalla lymyilee.
[/quote]
Ymmärrä kuitenkin, että minua ei tällä KTM koulutuksella palkata suorittavaan työhön, vaikka kuinka haluaisin. Eivät usko motivaatioon, vaikka sitä onkin, koska aikuista närppii olla miehen elätti....
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:31"]
Yksi syy työttömyyteen ovat liian korkeat tuet. Ei kannata tehdä töitä, kun tekemättä mitään saa enemmän käyttörahoja. Työtön saa lapset ilmaiseksi päivähoitoon, kunnon asumistuet jne. Työssäkäynti vie etuuksia ja sehän ei työttömälle sovi. Jos asumistukea saisi max 6 kk, alkaisi ihmeesti kiinnostaa heikomminpalkatut työtkin.
[/quote]
Työtön ei saa lapsia ilmaiseksi päivähoitoon, meillä ainakin menisi täydet maksut vaikka olen työtön. En saa asumistukea, mieheni joutuu yksin maksamaan asumiskulut.
[/quote]
Tosi ikävää miten lapsen etuja poljetaan työttömyydellä. Okei työttömällä on aikaa hoitaa lasta/lapsia mutta tarhassa saisi leikkikavereita. Olisi ihan kohtuullista että vaikka parina päivänä viikossa saisi työttömien lapset olla tarhassa.
[/quote]
Ja työttömällä olisi aikaa rustata niitä hakemuksia.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 10:42"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:40"]
Kyllä se suurin syy työttömyyteen on ettei työpaikkoja ole. Eikä ne 9 euron orjuudet sitä korjaa mutta saahan niillä kyykytettyä työttömiä.
[/quote]
Just kattelin yhtä avointa työpaikkaa, palkka 7€/h. Onko tollanen palkka ees laillista millään alalla?
[/quote]
No 7e/h on sekin hemmetisti parempi kuin 9e/päivä...
[/quote]
En puolustele jälkimmäisiä, mutta olen todennut, että hyvin harvoin nämä 7 e/h -paikat tarjoavat riittävästi tunteja. Eli kyllä sekin on todella yhtä tyhjän kanssa, että tekee muutaman hassun tunnin viikossa tällaisella palkalla - se palkka hupenee todennäköisesti jo paikalle saapumiseen.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 16:53"]
Tämän keskustelun läpi käytyä muodostuu jo jonkinlainen kuva miksi tässä maassa on työttömyyttä.
Aika paljon tuntuu olevan sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelee, että yhteiskunta on heille jotain velkaa. Oma vastuu omasta elinkeinosta, toimeentulosta, tulevaisuuden rakentamisesta täysin ulkoistettu muille.
Olen tehnyt töitä tauotta viimeiset 16 vuotta. Koskaan en ole jäänyt työttömäksi vaikka paikkaa olen vaihtanut usein. En ole ollut koulutukseltani mitään muuta kuin lukion käynyt ja silti töitä on aina saanut. Olen muuttanut töiden perässä toiselle paikkakunnallekin. Silti olen hoitanut opiskeluni, säästänyt asuntoa varten, ostanut asunnon, ostanut auton. Olen saanut lomarahoja ja viettänyt kesälomaa ulkomailla. Veroja ja eläkettä olen maksanut jokaikisestä palkasta.
Penniäkään en ole saanut vanhemmiltani, ainoa tuki on ollut opintotuki ja opintolaina, joista toisen olen maksanut takaisin pankkiin ja toisen valtiolle veroina jo opintojeni aikana. Miksi yhtälö on toisille näin helppo ja toisille vaikea?
Ongelma on asenteissa. Molemmat vanhempani ovat tehneet ikänsä töitä. Kumpikaan ei koskaan ole ollut työttömänä. Olen saanut kotoa sellaisen kasvatuksen, että työ tekijänsä palkitsee. Aina ei ole ollut mukavaa mennä töihin, mutta olen mennyt silti. Olen kritisoinut työnantajaani henkilöstöpolitiikasta, mutta ollut myös kiitollinen saamastani mahdollisuudesta tehdä töitä. En ymmärrä miksi tämä ei arvomaailmana kaikille kelpaa.
Täälläkin moni kitisee, että "en lähde orjapalkalla töitä tekemään". Seuraavassa valitetaan kun "tuki ei riitä mihinkään". Ei tarvitse valittaa tukien pienuudesta, kun näkee sen vaivan, että hakeutuu aktiivisesti työmarkkinoille. Pienikin tuntipalkka kertyy tilille kuun lopussa ja sillä tulee paljon paremmin toimeen kuin minkään valtakunnan tuilla. Lisäksi on arvokas olo, että on elättänyt itsensä.
Tämän kommentin alapeukkujen määrästä voit laskea kuinka monta elätettävää asennevammaista tälläkin palstalla lymyilee.
[/quote]
Maalasin tästä kommentista kaiken, jota tänä päivänä käytetään hyvin tyypillisenä lyömäaseena työttömiä ja huonoilla työehdoilla työtä tekeviä kohtaan. Asenne! Kiitollisuus! Työn arvokkuus! Pitää olla kiitollinen, kun saa tehdä töitä, vaikka siitä ei mitään hyötyisikään - sehän on moraalisesti oikein! Ja niin kuin tässäkin kommentissa, näkemystä höystettiin omalla kokemuksella: vanhemmat, isovanhemmat ja esi-isätkin ovat painaneet töitä niska limassa, eivätkä ole koskaan valittaneet. Minäkään en ole koskaan valittanut, vaikka syytä olisi! Kyse on vain asenteesta!
Minusta se on ehdottomasti väärä asenne, että töitä täytyy painaa valittamatta, vaikka työehdot olisivat kelvottomat ja epäoikeudenmukaiset. Hymistely ja tyytyminen (ja luonnollisesti myös oman sädekehän kiillottaminen) ovat este muutokselle, ja kiitos sen saamme entistä enemmän tehdä näitä ilmaistöitä ja matalasti palkattuja, vähäisiä viikkotunteja. Yksittäinen ihminen saattaa saada oikeutuksen nostaa itsensä jalustalle, mutta hintana onkin sitten yhteiskunta, jossa palkataan entistä vähemmän oikeita työläisiä - siis silloinkin, vaikka nämä oikeita töitä havittelevat olisivat painaneet niska vääränä pieniä osa-aikaisia ja työkokeiluja jo useita vuosia!
Meillä on eri tulkinta asennevammalle. Minä tulkitsen asennevammaksi sen, että edellyttää muiltakin samaa määrätöntä ponnistelua kuin mitä itsekin on ponnistellut, vaikka sillä ei olisi järjen tai oikeudenmukaisuuden kanssa mitään tekemistä. "Asiat eivät saa parantua, koska minäkin olen kärsinyt."
jos suomessa työskentelee vuositta noin 20 000 ihmistä kuntouttavassa työtiminnassa ja siihen viellä päälle työharjoitteliat ja työkokeilussa olevat ihmiset jotka eivät saa palkkaa vain pelkkiä etuuksia.
nämä paikat voisi siirtää semmoisiksi että saisivat palkan niin olisi aikamonta työpaikkaa tarjolla.
Voisi tehdä aika hyvää valtion kassalle
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:05"] [quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:31"] Yksi syy työttömyyteen ovat liian korkeat tuet. Ei kannata tehdä töitä, kun tekemättä mitään saa enemmän käyttörahoja. Työtön saa lapset ilmaiseksi päivähoitoon, kunnon asumistuet jne. Työssäkäynti vie etuuksia ja sehän ei työttömälle sovi. Jos asumistukea saisi max 6 kk, alkaisi ihmeesti kiinnostaa heikomminpalkatut työtkin. [/quote] Työtön ei saa lapsia ilmaiseksi päivähoitoon, meillä ainakin menisi täydet maksut vaikka olen työtön. En saa asumistukea, mieheni joutuu yksin maksamaan asumiskulut. [/quote] Tosi ikävää miten lapsen etuja poljetaan työttömyydellä. Okei työttömällä on aikaa hoitaa lasta/lapsia mutta tarhassa saisi leikkikavereita. Olisi ihan kohtuullista että vaikka parina päivänä viikossa saisi työttömien lapset olla tarhassa. [/quote] Ja työttömällä olisi aikaa rustata niitä hakemuksia.
[/quote]
Väännä nyt sitten noin kun puhe oli lapsen edusta.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:47"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:40"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:32"]
No kerran noin hyvin menee, niin varmaan otat minut töihin? Isommalla palkalla tosin kuin sillä 9 eurolla, jolla varmaan mielelläsi "työllistät"...
[/quote]
Töihin tulee sellaistakin porukkaa, jolla ei ole tuollaista asennevammaa, joten ei kiitos.
[/quote]
Joo, kunhan vaan nuolee persettäsi tarpeeksi. Nämä ovat juuri niitä yrityksiä joista pitää varastaa ihan periaatteesta.
[/quote]
Ei mahdu 250 henkeä nuolemaan minun persettäni, ja jos halu töitten tekemiseen ja itsensä elättämiseen katsotaan perseennuolennaksi, niin eipä ihmetytä työttömien määrä nykysuomessa.
[/quote]
Itsensä elättäminen on eri asia kuin sun perseen nuoleskelun. Miksi nuolla sun persettä rahanipun takia, kun sulta varastamalla saa paljon isomman rahanipun?