Meneekö tää koskaan paremmaksi? (Hankalaa vauvan kanssa)
Vauva in siis 9 kuukautta ja tällä hetkellä meidän arki on todella hankalaa. Oon yksinhuoltaja ja siihen yksityiskohtaan ei nyt tarvitse tarttua, vaan keskitytään olennaiseen. Eli vauva ei ole nyt nukkunut kunnolla moneen kuukauteen, herännyt 5-15 kertaa yössä. Sen lisäksi on yhtäkkiä koko ajan tyytymätön päivisin, seuraa mua koko ajan eikä suostu jäämään ollenkaan yksin. Heti kun yritän touhuta omia juttuja, niin hermostuu. Ei suoatu leikkimään enää millään leluillaan, kaikki on tylsää. Eikä jaksa päivät pitkät ulkoilla tai käydä vauvakerhoissa, mulla olis omiakin asioita. Oon täysin poikki ja ihan burn outin partaalla. Mulla käy kotipalvelu kerran viikossa 2 tuntia, ja sen ajan käytän istumalla ja tuijottamalla eteeni kun korvissa vaan soi. Meneekö tämä koskaan helpommaksi? Joo tiedän, oman soppani oon keittänyt, eikä ollut suunnitelmissa jäädä yksinhuoltajaksi. Rakastan lastani, mutta pelkään tulevani hulluksi unen putteessa ja kun vauva jatkuvasti vaatii huomiota. Tarvitsen omaa aikaa, eikä kerran viikossa riitä. Tunnen olevani huono äiti, kun en omaa lastani kestä ja stressaan koko ajan. Mua itkettää kun kirjotan tätä. Tuntuu ettei elämässä ole mitään iloa ja ahdistaa ja pelottaa tulevaisuus.
Kommentit (56)
Huh. Onneksi minulla ei ole lapsia.
Tsemppiä aloittajalle. Olet saanut hyviä neuvoja!
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:08"]Kaiken tämän muun lisäksi haluan kysyä vielä:
Onko vauvallasi vatsavaivoja? Jotkut ruoka-aineet muodostavat ilmaa vatsassa ja suolessa, mikä voi aiheuttaa kipuja.
Entä allergiat? Onko niitä suvussa/ vauvalla? Allergiat voivat aiheuttaa vatsavaivoja. Joillekin vauvoille ei sovi lehmänmaito.
Onko ollut korvatulehduksia? Omat lapseni muuttuivat kärtyisiksi korvatulehduksen vuoksi. - Sinun vauvasi tosin on ollut levoton pitemmän ajan.
Oletko puhunut vauvan itkuisuudesta neuvolassa tai lääkärissä? Saitko sieltä mitään apua?
[/quote]
Vauvalla kyllä ainakin toimii vatsa, eikä ole saanut lehmänmaitoa kun imetän vielä. Ei ole ollut mitään allergiaoireita ja syö monipuolisesti eri päivinä eri ruokia, mutta yöheräilyt on jatkuvia. Myöskään meillä vanhemmilla ei ole mitään allergioita. En ole myöskään nähnyt merkkejä korvatulehduksesta. Kerroin tästä neuvolassa ja siellä sanottiiin että voisin mahdollisesti päästä unikouluun sitä kautta, mutta tilannetta pitää vielä tarkkailla ja sen jälkeem meillä ei nyt ole ollut neuvola-aikoja.
Ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:08"]Kaiken tämän muun lisäksi haluan kysyä vielä: Onko vauvallasi vatsavaivoja? Jotkut ruoka-aineet muodostavat ilmaa vatsassa ja suolessa, mikä voi aiheuttaa kipuja. Entä allergiat? Onko niitä suvussa/ vauvalla? Allergiat voivat aiheuttaa vatsavaivoja. Joillekin vauvoille ei sovi lehmänmaito. Onko ollut korvatulehduksia? Omat lapseni muuttuivat kärtyisiksi korvatulehduksen vuoksi. - Sinun vauvasi tosin on ollut levoton pitemmän ajan. Oletko puhunut vauvan itkuisuudesta neuvolassa tai lääkärissä? Saitko sieltä mitään apua? [/quote] Vauvalla kyllä ainakin toimii vatsa, eikä ole saanut lehmänmaitoa kun imetän vielä. Ei ole ollut mitään allergiaoireita ja syö monipuolisesti eri päivinä eri ruokia, mutta yöheräilyt on jatkuvia. Myöskään meillä vanhemmilla ei ole mitään allergioita. En ole myöskään nähnyt merkkejä korvatulehduksesta. Kerroin tästä neuvolassa ja siellä sanottiiin että voisin mahdollisesti päästä unikouluun sitä kautta, mutta tilannetta pitää vielä tarkkailla ja sen jälkeem meillä ei nyt ole ollut neuvola-aikoja. Ap
[/quote]
Soita neuvolaan ja varaa aika. Valitettavasti eivät tule kotiin auttamaan eivätkä tiedä että sinulla ongelmat jatkuu, ellet varaa aikaa ja kerro. Lisäaikoja saa tarpeeseen, muuten on vaan säännölliset kontrollit.
Unikouluun, tarvitsette molemmat unta jotta jaksatte toisianne ja ilman toista vanhempaa perheessä.
Lisäksi on turha täällä arvailla mistä unihäiriö johtuu. Lääkärille, hoitajalle, allergiatesteihin, mihin vaan ammattilaiselle. Neuvolasta ohjaavat eteenpäin. He tietävät ja ottavat tietenkin selvää kun pyydät.
Kahdellekin tuo vaihe on rankka. Älä yhtään syytä itseäsi tästä tilanteesta. Hae vaan nyt aktiivisesti ja sinnikkäästi apua perheen ulkopuolelta. Puhelin käteen, jokainen haluaa auttaa kun vaan tietää että tarvitset apua. Neuvolassa on paljon asiakkaita, eivät ehdi soitella perään mutta pääset heti sisään kun kerrot että olet noin väsynyt.
T3
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:46"]Voi pieni, uskon että on raskasta olla yksin vastuussa. voitko päästä unikouluun? Vauvan olisi aika oppia nukkumaan öitä. vierota imetyksestä jos et ole sitä vielä tehnyt. Vauva alkaa nukkua paremmin ja sinäkin voit paremmin. [/quote] Olen vierottanut imetyksestä (imetän vain päivisin ruokailun yhteydessä) ja kokeillut kaikki mahdolliset unikoulun keinot. En tiedä johtuuko osittain siitä että vauvalla on puhkeamassa 3 uutta hammasta ja ehkä siitä että opettelee kävelemään tukea vasten, ja siksi nousee öisinkin unissaan seisomaan. Unikoulu on siitä hankala, että yritän kaiken lisäksi lukea tällä hetkellä pääsykokeisiin ja en haluaisi olla montaa päivää/viikkoa poissa kotoa. Hankala tilanne. Ap
[/quote]
Voit kokeilla antaa kipulääkettä illalla nukkumaan mennessä jos tuntuu että hampaiden puhkeamiskivut aiheuttavat nukkumisvaikeuksia.
Stressaan jola päivä ettei lapsi saa tarpeeksi unta ja ruokaa, eikä nuku taaskaan seuraavana yönä. Stressaan kuinka pahasti menetän taas hermoni kun lapsi ei nuku. Mua stressaa ihan kaikki ja loppua ei näy. Auttakaa...
Ap
Voi pieni, uskon että on raskasta olla yksin vastuussa.
voitko päästä unikouluun? Vauvan olisi aika oppia nukkumaan öitä.
vierota imetyksestä jos et ole sitä vielä tehnyt. Vauva alkaa nukkua paremmin ja sinäkin voit paremmin.
Kuule, toi ikä on monilla vauvoilla niin hankala kun olla voi. Heräilyt ja toi takertuminen on niin tuttua, samoin itkuisuus. Mulla ei oo muuta lohtua sulle, kun että elämä helpottuu kun kesä tulee. Vauva oppii kohta puolin kävelemään ja kesällä on kiva ulkoilla. Siellä unohtuu turhat kitinät, kun maailma on niin mielenkiintoinen. Ulkoilu parantaa ruokahalua, ja unirytmikin löytyy helpommin kun vauva on ulkoilusta väsynyt. Tsemppiä :)
3 jatkaa...
Jäin miettimään, mikä sun työtilanne on? Jos vaan hakisit hoitopaikan lapselle ja menisit vaikka osapäivöisesti takaisin töihin.
Jos sun turvaverkko ei ole kunnossa, saisit kunnallisen lastenhoidon tueksesi. Silloin joka päivä voisit hengähtää ja saisit ilmaa. Muuten käy liian raskaaksi ja palat loppuun. Se ei ole kummankaan etu.
Vaativa vauva on hankala, etenkin kun et voi jakaa kuormaa toisen aikuisen kanssa.
Sun lapsesi peilaan sun omia tunteita. Se taito on meillä geeneissä, eli kun me ihmiset ollaan niin avuttomia syntymän jälkeen, että ei osata kävellä tai kommunikoida kunnolla, ei osata syödäkään itse, niin meillä on taito lukea vanhempien (tai muun hoitajan) tunnetiloja, siitä tietää onko itselläkin kaikki hyvin. Jos läheisin hoitaja joka ruokkii ja hoivaa, tuntuu olevan rauhallinen, vaaraa ei ole lähistöllä, ja voi itsekin rentoutua ja luottaa siihen että pidetään huolta. Kun hoitaja on ahdistunut, itkee ja on hermostunut, se kaikki tarttuu lapseen, lapsi aistii hyvin tarkasti että kaikki ei ole nyt hyvin, lapsi ei tiedä sitä että mikä on vinossa, mutta suuri vaara on että hänet ollaan hylkäämässä tavalla tai toisella oman onnensanojaan. Lapsi yrittää herättää hoitajan huomion että jos hoitaja lähtee karkuun ulkopuolista vaaraa, hoitaja ei unohtaisi ottaa lasta mukaan, samaa on myös se ripustautuminen, lapsella ei ole turvallinen olo omissa lekeissä, eikä varmaan nukkuessakaan, pitää tarkistaa vähän väliä että onko se äiti varmasti vielä siinä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:46"]Voi pieni, uskon että on raskasta olla yksin vastuussa.
voitko päästä unikouluun? Vauvan olisi aika oppia nukkumaan öitä.
vierota imetyksestä jos et ole sitä vielä tehnyt. Vauva alkaa nukkua paremmin ja sinäkin voit paremmin.
[/quote]
Olen vierottanut imetyksestä (imetän vain päivisin ruokailun yhteydessä) ja kokeillut kaikki mahdolliset unikoulun keinot. En tiedä johtuuko osittain siitä että vauvalla on puhkeamassa 3 uutta hammasta ja ehkä siitä että opettelee kävelemään tukea vasten, ja siksi nousee öisinkin unissaan seisomaan. Unikoulu on siitä hankala, että yritän kaiken lisäksi lukea tällä hetkellä pääsykokeisiin ja en haluaisi olla montaa päivää/viikkoa poissa kotoa. Hankala tilanne.
Ap
En osaa yhtään sen enempää sua neuvoo, enkä haluu kokemattomana lähtee kommentoimaan, mutta haluan sua kuitenkin tsempata tossa tilanteessa ja sen uskallan sanoa, että koita jaksaa, kyllä se ihan varmasti vielä helpottaa! Pyydä apua, älä luovuta! ❤
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:50"]
Sun lapsesi peilaan sun omia tunteita. Se taito on meillä geeneissä, eli kun me ihmiset ollaan niin avuttomia syntymän jälkeen, että ei osata kävellä tai kommunikoida kunnolla, ei osata syödäkään itse, niin meillä on taito lukea vanhempien (tai muun hoitajan) tunnetiloja, siitä tietää onko itselläkin kaikki hyvin. Jos läheisin hoitaja joka ruokkii ja hoivaa, tuntuu olevan rauhallinen, vaaraa ei ole lähistöllä, ja voi itsekin rentoutua ja luottaa siihen että pidetään huolta. Kun hoitaja on ahdistunut, itkee ja on hermostunut, se kaikki tarttuu lapseen, lapsi aistii hyvin tarkasti että kaikki ei ole nyt hyvin, lapsi ei tiedä sitä että mikä on vinossa, mutta suuri vaara on että hänet ollaan hylkäämässä tavalla tai toisella oman onnensanojaan. Lapsi yrittää herättää hoitajan huomion että jos hoitaja lähtee karkuun ulkopuolista vaaraa, hoitaja ei unohtaisi ottaa lasta mukaan, samaa on myös se ripustautuminen, lapsella ei ole turvallinen olo omissa lekeissä, eikä varmaan nukkuessakaan, pitää tarkistaa vähän väliä että onko se äiti varmasti vielä siinä.
[/quote]
No ja tämä ylianalysointi auttaa ap:tä millä tavalla?
Lisään, että en koskaan itke tai raivoa vauvan kuullen, vaan yritän aina hymyillä ja olla rauhallinen. Vain öisin räjähdän joskus, vaikka tiedän että sekin on äärimmäisen haitallista ja stressaavaa vauvalle. Jos itkettää, sulkeudun makuuhuoneeseen itkemään pariksi minuutiksi.
Ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:46"]Voi pieni, uskon että on raskasta olla yksin vastuussa. voitko päästä unikouluun? Vauvan olisi aika oppia nukkumaan öitä. vierota imetyksestä jos et ole sitä vielä tehnyt. Vauva alkaa nukkua paremmin ja sinäkin voit paremmin. [/quote] Olen vierottanut imetyksestä (imetän vain päivisin ruokailun yhteydessä) ja kokeillut kaikki mahdolliset unikoulun keinot. En tiedä johtuuko osittain siitä että vauvalla on puhkeamassa 3 uutta hammasta ja ehkä siitä että opettelee kävelemään tukea vasten, ja siksi nousee öisinkin unissaan seisomaan. Unikoulu on siitä hankala, että yritän kaiken lisäksi lukea tällä hetkellä pääsykokeisiin ja en haluaisi olla montaa päivää/viikkoa poissa kotoa. Hankala tilanne. Ap
[/quote]
3 jatkaa...Tarvit apua unikouluun toiselta aikuiselta varmasti. Ootko puhunut neuvolassa? Hampaat heikentää unta varmasti, siinä olet ihan oikeassa ja tuo ikä on tosi aktiivinen kun mieli menee jo mutta vauva ei vielä pääse. Toi 2 tuntia kunnallista apua ja pääsykokeet kuulostaa aika rajulta. Saisitkoo lisää apua? Vaikka palvelusetelin?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:53"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:50"]
Sun lapsesi peilaan sun omia tunteita. Se taito on meillä geeneissä, eli kun me ihmiset ollaan niin avuttomia syntymän jälkeen, että ei osata kävellä tai kommunikoida kunnolla, ei osata syödäkään itse, niin meillä on taito lukea vanhempien (tai muun hoitajan) tunnetiloja, siitä tietää onko itselläkin kaikki hyvin. Jos läheisin hoitaja joka ruokkii ja hoivaa, tuntuu olevan rauhallinen, vaaraa ei ole lähistöllä, ja voi itsekin rentoutua ja luottaa siihen että pidetään huolta. Kun hoitaja on ahdistunut, itkee ja on hermostunut, se kaikki tarttuu lapseen, lapsi aistii hyvin tarkasti että kaikki ei ole nyt hyvin, lapsi ei tiedä sitä että mikä on vinossa, mutta suuri vaara on että hänet ollaan hylkäämässä tavalla tai toisella oman onnensanojaan. Lapsi yrittää herättää hoitajan huomion että jos hoitaja lähtee karkuun ulkopuolista vaaraa, hoitaja ei unohtaisi ottaa lasta mukaan, samaa on myös se ripustautuminen, lapsella ei ole turvallinen olo omissa lekeissä, eikä varmaan nukkuessakaan, pitää tarkistaa vähän väliä että onko se äiti varmasti vielä siinä.
[/quote]
No ja tämä ylianalysointi auttaa ap:tä millä tavalla?
[/quote]
Kyllä ihmisen pitää ymmärtää se miksi toimii kuten toimii. Ja sen tietäminen auttaa siten että voi itse toimia niin että lapsikin voi rauhoittua. Kyllä aika tyhmä pitää olla jos ei tuosta osaa tehdä itse mitään päätelmiä, pitääkö kaikki vääntää sulle rautalangasta? Ap:n pitää itse rauhoittua, lopettaa stressaaminen. Ja siihen pitää hakea lisää ulkopuolista apua jos ei muuten pysty.
3 vielä
Jos oot Helsingistä, saat täältä apua ja tuke lapsenhoitoon
Ja tänne voit soittaa anonyymisti ja purkaa väsymystäsi
http://www.mll.fi/mll/auttavatpuhelimet/vpn/
Tosi paljon tsemppiä, ulkoilkaa paljon, nyt kun aurinkokin paistaa.<3
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 13:46"]Voi pieni, uskon että on raskasta olla yksin vastuussa. voitko päästä unikouluun? Vauvan olisi aika oppia nukkumaan öitä. vierota imetyksestä jos et ole sitä vielä tehnyt. Vauva alkaa nukkua paremmin ja sinäkin voit paremmin. [/quote] Olen vierottanut imetyksestä (imetän vain päivisin ruokailun yhteydessä) ja kokeillut kaikki mahdolliset unikoulun keinot. En tiedä johtuuko osittain siitä että vauvalla on puhkeamassa 3 uutta hammasta ja ehkä siitä että opettelee kävelemään tukea vasten, ja siksi nousee öisinkin unissaan seisomaan. Unikoulu on siitä hankala, että yritän kaiken lisäksi lukea tällä hetkellä pääsykokeisiin ja en haluaisi olla montaa päivää/viikkoa poissa kotoa. Hankala tilanne. Ap
[/quote]
Missä vauva nukkuu? Jos vauvalla on eroahdistusta ja muutenkin paljon heräilyä, auttaisiko jos ottaisit hänet viereen nukkumaan? Esim niin, että laitat oman sänkysi seinän viereen ja vauva nukkumaan sun ja seinän väliin?
Ja ruokailusta älä pliis ala ottaa stressiä! Vauvat syö välillä paremmin, välillä huonommin, ja pahinta mitä voit tehdä, on tehdä ruokailuista ikäviä tilanteita oman hermostumisen kautta! Varsinkin jos vielä imetät, niin et voi tietää miten paljon vauva saa energiaa pelkästä maidosta, jaehkä sen takia ruoka ei maistu hyvin?
Itse kärsin vuosia siitä kun stressasin esikoisen syömisten kanssa, ja kaikki ruokailuun liittyvä meni vuosikausiksi ihan sirkukseksi -eikä se lapsi yhtään sen paremmin alkanut niillä sirkustempuilla syödä. Nyt on 12-v linnunluinen urheilijapoika, joka on edelleen pieniruokainen.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:07"]Juuri tuossa iässä vauvalle tulee vaihe, jolloin hän ripustautuu äitiin. Se on vain vaihe ja menee ohi. Ihmettelen kuitenkin tuota, että hän herää öisin noin usein. Nukkuuko lapsi sinun lähelläsi? Voisiko illat, että hän herää maidon tuoksuun? Eli jos näin, kokeile siirtää lapsi omaan huoneeseen nukkumaan. Toinen mahdollisuus on, että teillä nukutaan liian pitkät päikkärit, jotka verottaa yöunia. Anna kunnon setti iltapuuroa, tms. ennen unille menoa.
[/quote]
Tarkoitin, että voisiko olla eikä voisiko illat :D