Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen itkenyt pakkeja nyt pari tuntia :(

Vierailija
05.03.2015 |

Kävin samanlaisia tunteita viimeeksi läpi vuosi sitten kun avioliittoni päättyi. Tämä oli ensimmäinen mies avioliiton jälkeen. Olin aluksi hyvin varuillani enkä heittäytynyt liiaksi, ja ajattelin kyseessä olevan pääasiassa reboundsuhde, nyt kun vihdoin tunsin päässeeni yli avioerosta. Mielestäni meillä klikkasi heti ensimmäisillä treffeillä ja vaikka harrastimmekin seksiä, mies katseli minua silmiin, silitteli, suuteli, piti hyvänä, pussaili otsaani ja nukahdin hänen kainaloonsa. Minulla oli todella hyvä olo, sillä tuollaista läheisyyttä en ollut kokenut vuosiin. Kyseli erostani ja että millaisen miehen kanssa voisin kuvitella jakavani elämäni tulevaisuudessa.

Yhteisen yön jälkeenkin mies oli minuun yhteydessä aivan arkipäiväisten asioiden tiimoilta. Tapasimme seksin merkeissä uudestaan, minkä jälkeen kerroin miehelle että olen nauttinut seksisuhteestamme äärettömästi, se on auttanut minua selviytymään erosta ja pystyn tulevaisuudessa taas deittailemaan. Mies sanoi, että vaikka se on tuntunut hyvältä, ei hän tahdo seksisuhdetta kanssani eikä ystävyys tällaisen jälkeen ole vaihtoehto. Olen täysin hämilläni, koska hetki sitten hän vielä suunnitteli tulevia tapahtumia kanssani ja teki siis suunnitelmia joihin minäkin kuuluin. Yhtäkkiä hän sitten ilmoittaa, ettei tunne minua kohtaan mitään. 

Minulla on tosi huono olo. Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä ja tunnen oloni sokeaksi. Oliko se kaikki sähkö välillämme vain minun oman pääni sisällä? Vai esittikö mies vain? Lopputulos lienee sama, tämä 36-vuotias on lukenut noita miehen viestejä uudelleen ja uudelleen silmät punaisina. Tuntuu pahalta, ja tajusin omaavani ihan oikeita tunteita miestä kohtaan kun nyt hänet näin menetin ihan kokonaan. 

Kommentit (41)

Vierailija
21/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sai säkit tyhjennettyä joten ajoit asiasi. Voi olla että mies ottaa yhteyttä jonkin ajan päästä jos ei saa naista ennen sitä. Olet panopatja.

Vierailija
22/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 23:34"]

Niin se kaikkien sydän särkyy joskus. :/ Kohta huomaat olevasi vahvempi !

[/quote]

Näinpä. Ja mitä tahansa nämä elämäänsä katkerat av-mammat sinulle sanovat, niin pidä pääsi pystyssä :) Ehkä mies vaan otti nokkiinsa sinun kommentista ja antoi samalla mitalla takaisin. Älä ihan vielä heitä kirvestä kaivoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 13:51"]

Ei vaan kiinnostanut

[/quote]

Mitä sinä, arvon kaksikymmentä olet ollut aina ja jokaisen miehen mielestä kiinnostava, seksikäs ja haluttava. *taputtaa selkään*

Vierailija
24/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tulee kyllä sellainen kuva, että ap ei oikeasti sure näitä pakkeja vaan avioeroaan.

Vierailija
25/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:30"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 13:51"]

Ei vaan kiinnostanut

[/quote]

Mitä sinä, arvon kaksikymmentä olet ollut aina ja jokaisen miehen mielestä kiinnostava, seksikäs ja haluttava. *taputtaa selkään*

[/quote]

No eihän se noin kirjoittanut O_o pientä ylireagointia.

Vierailija
26/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 23:09"]

Miksi mulle tuli ajatus, että mies ei halua seksisuhdetta eikä ystävyyssuhdetta, vaan parisuhteen kanssasi? Vai sanoiko mies, ettei tahdo enää tavata?

[/quote] tämä tuli minullekin ekana mieleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:42"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:30"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 13:51"]

Ei vaan kiinnostanut

[/quote]

Mitä sinä, arvon kaksikymmentä olet ollut aina ja jokaisen miehen mielestä kiinnostava, seksikäs ja haluttava. *taputtaa selkään*

[/quote]

No eihän se noin kirjoittanut O_o pientä ylireagointia.

[/quote]

Hjuuh, mä en kyllä käsitä yhtään tota "sä et vaan ollut sen mielestä kiinnostava" -huutelua. Jokainen pakit saanut nainen kyllä tietää tämän itsekin, mutta jonkun on aina pakko tulla kääntämään veistä haavassa.

Ja kyllä, minulle tulee ainakin joka ikisestä ko. kommentista mieleen lähinnä empatiakyvyttömyys tai se, että kirjottaja kokee itse olevansa jotenkin parempi nainen kuin dumpattu. Mutta jatka toki.

Vierailija
28/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselleni eräs mies teki vastaavanlaisen dumppauksen. Sanoi, että unohda koko juttu. Naisista on vain harmia. Itkin ja murehdin jonkin aikaa. Tapasin yllättäen uuden miehen. Aloin hänen kanssaan oikeesti seksisuhteen. Ei muuta. Ei huono homma. Nyt tämä dumppaaja otti yhteyttä ja kysyi, että jatketaanko puhtaalta pöydältä. Hän on vähän miettinyt asioita. Olen ymmällä. Jatkan kahvittelua dumppaajan kanssa. Mutta nyt ei sitten ole seksiä. En voikaan tavata seksisuhdettani. Voi jessus, että on vaikeeta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika! Ai niin sehän jätti jo sut, no ihan sama.

Vierailija
30/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bonski, mun tulee sua surku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:n ulkonäkö ei miellyttänyt tai sitten tosi huono sängyssä. Kyllä miehille aina helppo (ei tarvii olla edes tajunnanräväyttävää nussimista) seksi meinaan kelpaa.

Vierailija
32/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 23:06"]

Annoit liian nopeasti pillua. Mies ei voi ottaa sinua enää vakavasti.

[/quote] No se oli seksisuhde, joten tottakai. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis halusitko että seksisuhde olisi jatkunut vai jotain muuta? Eihän seksisuhdetta muuksi aleta muuttamaan, varsinkaan miesten on vaikea enää seksisuhteen jälkeen vaikea nähdä naista muuna kuin panopuuna.

Vierailija
34/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi pitää vetää herne nenään, kun joku sanoo totuuden? Ainahan se syy on, ettei kiinnostanut tarpeeksi. Mitä järkeä valehdella itselleen ja muille kehittelemällä muita syitä; kiireitä, ujoutta, väärää sanaa, väärää ilmettä tai väärää sukanväriä? Ihan kuin se siitä miksikään muuttuisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:42"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 14:30"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 13:51"]

Ei vaan kiinnostanut

[/quote]

Mitä sinä, arvon kaksikymmentä olet ollut aina ja jokaisen miehen mielestä kiinnostava, seksikäs ja haluttava. *taputtaa selkään*

[/quote]

No eihän se noin kirjoittanut O_o pientä ylireagointia.

[/quote]

Hjuuh, mä en kyllä käsitä yhtään tota "sä et vaan ollut sen mielestä kiinnostava" -huutelua. Jokainen pakit saanut nainen kyllä tietää tämän itsekin, mutta jonkun on aina pakko tulla kääntämään veistä haavassa.

Ja kyllä, minulle tulee ainakin joka ikisestä ko. kommentista mieleen lähinnä empatiakyvyttömyys tai se, että kirjottaja kokee itse olevansa jotenkin parempi nainen kuin dumpattu. Mutta jatka toki.

[/quote]

Jatka toki MITÄ? Hullu akka.

Vierailija
36/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sakset auki ja elätellään pilvilinnoja... siitäs sait

Vierailija
37/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 15:53"]

Miksi pitää vetää herne nenään, kun joku sanoo totuuden? Ainahan se syy on, ettei kiinnostanut tarpeeksi. Mitä järkeä valehdella itselleen ja muille kehittelemällä muita syitä; kiireitä, ujoutta, väärää sanaa, väärää ilmettä tai väärää sukanväriä? Ihan kuin se siitä miksikään muuttuisi.

[/quote]

Samaa mieltä. Eikä esim. 'sitä ei vain kiinnostanut' ole välttämättä negatiivinen kommentti. Sitä miestä ei nyt vain kiinnostanut = vika voi olla tietysti myös miehessä. Vain huonoitsetuntoinen vetää herneet nenään tuollaisesta neutraalista kommentista.

Ei itsetunto voi perustua siihen että 1 mies ei nyt vain ollut kiinnostunut. Deal with it ja jatka elämääsi, turha tuhlata aikaa tuollaisen miehen märehtimiseen.

Vierailija
38/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 08:34"]

Siis halusitko että seksisuhde olisi jatkunut vai jotain muuta? Eihän seksisuhdetta muuksi aleta muuttamaan, varsinkaan miesten on vaikea enää seksisuhteen jälkeen vaikea nähdä naista muuna kuin panopuuna.

[/quote]

 

Höpöhöpö, minä tapasin mieheni seksisuhteen merkeissä. Puoli vuotta vain paneskeltiin, sitten rupesi mukaan tulemaan muutakin kuin seksiä ja pian jo seurusteltiin. Nykyään naimissa ja lapsia. Eikä mieheni minua näe ainakaan pelkkänä panopuuna. Kyllä joskus toinen/molemmat ihastuvat seksisuhteessa ja suhde voi syventyä.

Vierailija
39/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,

selvitä nyt ensin vielä haluaako mies tavata sinua, ettei ole tullut väärinkäsityksiä. Ja älä seuraavan kerran mainitsemasia asioita puhu ääneen. Puhu niistä mielummin ystäväsi kanssa.

Ja nyt jos itkettää, itke pois. Minuakin itkettää. Eri asia vain, ei liity miehiin.

Vierailija
40/41 |
06.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näistä on muuten helppo huomata miten av:lla mennään halpaan. Tää sama keissi on ollut yhteensä kolmella eri foorumilla jo, vaan väännelty vähän tarinaa matkan varrella. Jos joku ei usko voisin tänne linkata.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan