Vertailun vuoksi: kun perheenjäsen kuoleen.

Mies taisi halata, en muista pahoitteliko. Sanat ja toivotukset ei oo oikein sen juttu, ja muodollinen osanotto nyt olisi ollut perheen sisällä sekin vähän liian... muodollinen. Lähdin itse katsomaan ruumista, mies ei tullut mukaan, mutta haki kotiin. Illalla joimme olutta ja muistelin isoäitiä hänen kanssaan. Mies osallistui hautajaisiin vieraana, mutta erityistä roolia hänellä ei ollut, koska ei tuntenut isoäitiäni niin hyvin.

Olin tyytyväinen miehen toimintaan. Mitään erityiskohtelua en saanut tai toivonutkaan, mutta tunsin hänen kyllä myötäelävän silti. Jos suvun poismenot sujuvat sukupolvijärjestyksessä, tulee aikanaan eteen vanhempieni kuolema. Sitten järjestelyt ovat harteillamme, ja mies osallistunee enemmän. 

Onkohan ap ollut tyytymätön miehensä toimintaan? Kaikki, etenkään nuoret, eivät ole kovin sinut kuoleman kanssa, ja käyttäytyvät siksi epäkohteliaasti. Ikävää, jos olet kokenut sellaista. Lohdutukseksi on kyllä sanottava, että yleensä elämä opettaa. 

Kun äitini teki kuolemaa ja olin hänen luonaan sairaalassa, haahuilin yöllä pitkin käytäviä ja soittelin välillä miehelleni. Hän ihanasti vastasi aina puheluihini, vaikka olikin menossa aamulla töihin. Jaksoi myös kuunnella kun jankkasin ja jankkasin asioita uudelleen. No, me olimmekin silloin olleet pari vuotta vaan yhdessä. Nykyään jos näen vaikka äidistäni unta ja haluaisin puhua asiasta, ei häntä kiinnosta. Voipi olla, että kiintiö tuli hänellä silloin joskus täyteen :P

Tuskin minun kannattaisi laittaa miehelle viestiä tai soittaakaan, kun mies pitää puhelimensa ainakin puoleen päivään asti kiinni, jotta saa nukkua. Ja sitten se lähtee luultavasti iltavuoroon ennen kuin minä saavun kotiin. Töihin ei kannata soittaa ja ehkä reaktio olisi tasoa "aha... Herra antoi Herra otti" tai jotain muuta vastaavaa ja ehkäpä saattaisi mennä muutama päiväkin ennen kuin ollaan edes samaan aikaan kotona, hereillä ja ylipäänsä juttutuulella. Kun ukkini kuoli, niin ei edes halannut tai sanonut mitään. Empatian taso noin 1 %.

Mies tulisi alas työpisteelleni halaamaan. Mutta mun mummun kuolema oli aika iloinen asia, pääsi pois kärsimästä. Ja jäi vähän mun isäni kuoleman jalkoihin.

No, isoäitini on minulle todella läheinen, joten pystyisin ehkä tehdä töissä sen askareen loppuun, jonka olen aloittanut, mutta sitten olisi pakko päästä kotiin. Isoäitini on myös miehelleni tärkeä ja mieheni todennäköisesti haluaisi lujaa ja pitkää minua. Jos olisi jossain, lähtisi välittömästi luokseni ja tukisi muutenkin.

Mies vastaa viestillä: Ok

Riippuu henkilöistä...

Velipoika sai minuun yhteyden ulkomailla työmatkalla ollessani ja ilmoitti äidinäitimme kuolleen, niin järjestin välittömästi itselleni paikan ensimmäiseen koneeseen suomeen, sattui ainut vapaa paikkakin olemaan business-luokassa, mutta ei väliä, kotiin tultiin niin nopeasti kuin mahdollista.

Tiesin, että oma äitini otti asian raskaasti ja halusin olla hänen tukenaan. Aamuyöstä pääsin perille, ja menin äitini sohvalle nukkumaan, niin että olin paikalla hänen aamulla herätessään.

Mies vastasi jotain osaaottavaa, illalla juteltiin. Just oli tää tilanne, mummo oli huonossa kunnossa ja 98, joten oli odotettua.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 20:29"]

Olen aika yllättynyt. Millaisissa asioissa suomalainen sitten tarvitsee ja haluaa myötätuntoa ja tukea jos perheenjäsenen kuolema ei ole sen arvoinen. Aikakausi tosiaan on kylmä, mykkä ja ihmiset vain itseään varten.

[/quote]

Sehän riippuu niin siitä, miten yllätyksenä kuolema tulee. Jos on esim isovanhempi, joka sairastellut jo pitkään, poismenoon on kukin mielessään jo osannut valmistautua. Äkillinen kuolema on usein shokki, joka kokoaa läheiset yhteen ja pysäyttää normaalit arkiasiat.

No minulla kävi niin että isoäitini kuoli ja sain tiedon isältäni juuri kun viemässä lapsia päiväkotiin. Muutin välittömästi suuntaa, kävimme terkkarissa ja hain saikkua itselleni sen ja seuraavan päivän ja soitin miehelleni että isoäiti kuoli, haen saikkua. Mies oli jo töissä. Palasin kotiin, soittelin sukulaisia läpi ja kerroin asiasta rauhallisesti lapsille. Ovi kävi. Mies tuli kotiin, oli sanonut pomollen mitä oli tapahtunut. Hän halasi minua lujasti ja meni leikkimään lasten kanssa puistoon. 

Hän tiesi että tarvitsin häntä juuri silloin vaikka en sitä sanonut puhelimessa. 

31 vielä. Seuraavaksi yksi serkuistani ja molemmat sisarukseni tulivat meille. Kukaan ei pyytänyt tai kysynyt kyläily ajankohtia. Kaikki vaan tulivat. Sitten vanhempani tulivat (asuvat pidemmällä). Kuolema pysäyttää. Silloin haluaa olla muiden läheisten lähellä ja tukea toinen toisiaan.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:18"]

No minulla kävi niin että isoäitini kuoli ja sain tiedon isältäni juuri kun viemässä lapsia päiväkotiin. Muutin välittömästi suuntaa, kävimme terkkarissa ja hain saikkua itselleni sen ja seuraavan päivän ja soitin miehelleni että isoäiti kuoli, haen saikkua. Mies oli jo töissä. Palasin kotiin, soittelin sukulaisia läpi ja kerroin asiasta rauhallisesti lapsille. Ovi kävi. Mies tuli kotiin, oli sanonut pomollen mitä oli tapahtunut. Hän halasi minua lujasti ja meni leikkimään lasten kanssa puistoon. 

Hän tiesi että tarvitsin häntä juuri silloin vaikka en sitä sanonut puhelimessa. 

[/quote]

Hait saikkua? Miksi? Missä lääkärit edelleen antaa sairauslomaa siksi, että joku kuoli, nyt on akuutti stressireaktio. Helvetisti ottaa päähän porukka, joka maksattaa työnantajilla emotionaalisen epävakautensa.

Meillä kaltaisesi päätyvät työterveyteen psykologille samantien ja aika äkkiä tehdään masennusdiagnoosi, jolla voidaan estää esim. vakuutuskorvausten saaminen myöhemmin. TYöntekijä joutuu kahdesti miettimään, onko palkallinen vapaa aidosti niin tärkeä, että sillä leikataan uralla eteneminen.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:18"]

No minulla kävi niin että isoäitini kuoli ja sain tiedon isältäni juuri kun viemässä lapsia päiväkotiin. Muutin välittömästi suuntaa, kävimme terkkarissa ja hain saikkua itselleni sen ja seuraavan päivän ja soitin miehelleni että isoäiti kuoli, haen saikkua. Mies oli jo töissä. Palasin kotiin, soittelin sukulaisia läpi ja kerroin asiasta rauhallisesti lapsille. Ovi kävi. Mies tuli kotiin, oli sanonut pomollen mitä oli tapahtunut. Hän halasi minua lujasti ja meni leikkimään lasten kanssa puistoon. 

Hän tiesi että tarvitsin häntä juuri silloin vaikka en sitä sanonut puhelimessa. 

[/quote]

Hait saikkua? Miksi? Missä lääkärit edelleen antaa sairauslomaa siksi, että joku kuoli, nyt on akuutti stressireaktio. Helvetisti ottaa päähän porukka, joka maksattaa työnantajilla emotionaalisen epävakautensa.

Meillä kaltaisesi päätyvät työterveyteen psykologille samantien ja aika äkkiä tehdään masennusdiagnoosi, jolla voidaan estää esim. vakuutuskorvausten saaminen myöhemmin. TYöntekijä joutuu kahdesti miettimään, onko palkallinen vapaa aidosti niin tärkeä, että sillä leikataan uralla eteneminen.
[/quote]

Sun on pakko olla itsesi sairas mieleltään...

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 20:54"]Ap hyvä, ihmiset reagoivat vaikeisiin tilanteisiin eri tavoin. Introvertit haluavat vetäytyä rauhaan suremaan, ekstrovertit etsiytyvät toisten seuraan ja haluat jakaa tunteitaan. Suomalaisissa on ehkäpä tavallista enemmän introverttejä. Ei se ole vika, se on synnynnäinen ominaisuus.
[/quote]
Minä on introvertti ja koen silti nämä vastaukset tylyiksi. Itse olen pyytänyt miehen tuekseni paljon pienemmissäkin jutuissa. Samoin tukenut häntä.
Meillä saa töistä 3 päivää palkallista vapaata oman tai puolison lähiomaisen kuollessa. Sekä ymmärrystä ja tukea. Kukaan ei edes oleta että siinä vaan jatkettaisi työn tekemistä ihan normaalisti. Ja tästä työyhteisöstä reilusti yli puolet on introverttejä.
Introverttiys ei tarkoita tunnekylmyyttä eikä tylyyttä. Ei introverttikään mikään kone ole.

Joo, ap tässä. En yhtään enää ihmettele avokkini tunnekylmyyttä näiden vastauksien jälkeen. Ihmiset ovat tosi kylmiä.
Itse olisin toivonut mieheltäni edes yhtä yhteydenottoa jossa oltas kysytty miten voin. Näin minä olisin häneen päin vähintään toiminut. Hän tuli kotiin eikä edes "muistanut" että mummoni kuoli.

Kysyi, että tuleeko kotiin. Sanoin, että ei tarvitse, koska jäin itsekin töihin aamupäiväksi. Tätini kuollessa mieheni teki monta päivää etätöitä ja oli tukenani. Vastaavasti minä olen lähtenyt yötä vasten ajamaan toisele puolelle Suomea ja ollut mieheni ja hänen perheensä tukena, kun asiellä oli menetyksiä.

Tyhmää ilmoittaa kesken työpäivän esim isoäidin kuolemasta. On pakko jatkaa töitä ja mieli tietysti järkyttyy asiasta mutta ulospäin sitä ei saa näyttää. Voi olla jopa vaarallista, jos käyttää koneita joilla saisi vahingon, kun ei pysty keskittyä.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 07:33"]

Joo, ap tässä. En yhtään enää ihmettele avokkini tunnekylmyyttä näiden vastauksien jälkeen. Ihmiset ovat tosi kylmiä. Itse olisin toivonut mieheltäni edes yhtä yhteydenottoa jossa oltas kysytty miten voin. Näin minä olisin häneen päin vähintään toiminut. Hän tuli kotiin eikä edes "muistanut" että mummoni kuoli.

[/quote]

Miten niin ihmiset ovat "tosi kylmiä"? Ehkä sinun kysymyksen asettelusi oli väärä. Olisit kysynyt, että miten mies reagoi kun sinulle erittäin läheinen ihminen kuolee yllättäin tms. Esimerkiksi omat isovanhempani ovat jo kaikki kuolleet ja elivät hyvin vanhoiksi ja olivat kaikki elämänsä viimeiset hetket vuodepotilaina aika dementoituneina ja poissaolevina. Kyllä heidän kohdallaan se surutyö oli tehty jo aiemmin ja kuolema tuli vaan helpotuksena kaikille osapuolille.

Ja toisaalta hyvin läheisen ihmiset kuolemasta ei ehkä tule ilmoitettua tekstarilla vaan soittamalla tai kasvotusten.

En ollut ennen ajatellut asiaa, mutta tajusin, että kaikki minun ja miehen isovanhemmat ovat kuolleet joko viikonloppuna, kesälomalla tai pyhäpäivänä. Luultavasti olisimme keskustelleet töiden jälkeen, eikä sen takia olisi tarvinut työpäivää keskeyttää.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 08:10"]

Tyhmää ilmoittaa kesken työpäivän esim isoäidin kuolemasta. On pakko jatkaa töitä ja mieli tietysti järkyttyy asiasta mutta ulospäin sitä ei saa näyttää. Voi olla jopa vaarallista, jos käyttää koneita joilla saisi vahingon, kun ei pysty keskittyä.

[/quote]

Miksi alapeukkuja. No vielä miehen reaktio jos kerrotaan, niin ei vaikuttaisi hänen toimintaansa mitenkään. Joku prinsessa saa ehkä tukea ja halia mutta ei sitä yleensä normi ihmisille heru.