Onko teidän nuorille, siis 12-17 v., tullut korona-rokotteesta mitään ylimääräisiä oireita tai haittoja?
Ja jos, niin minkä rokotteen ovat saaneet? Pfizer? Moderna?
Kommentit (136)
Sehän hyvä siis tietenkin että jos ei mitään ylimääräistä ole tullut. Ylimääräisellä tarkoitan niiden listattujen yleisoireiden ulkopuolisia juttuja. Esim. sydänlihastulehdus, raajojen puutumiset, kasvohalvaus, lihasten totaalinen voimattomuus yms.
Ei mitään, mitä ei jostain muustakin rokotteesta saisi eli pistoskohdan kipua muutaman päivän, lievää kuumetta yhden päivän (tätä oli vain yhdellä lapsella 2. rokotteen jälkeen). Taitaa olla kaikilla lapsilla 2x Pfizer, en ihan varma ole.
Ei tullut mitään. Kaksi nuorta saanut kaksi rokotetta.
Poika sai pitkäkestoisen flunssan ja heidän luokassaan moni oli sanonut saman tulleen piikistä. Mutta tosiaan voi olla myös, että osunut ajallisesti joku sitkeä virus.
Kasvohalvauksen sai ihan läheinen kaveri, mutta se parani. Toinen piikki nosti kuumeen ja parin päivän päästä toinen puoli nassusta oli valahtanut. Ei ole mikään rokotevastustaja, mutta piti selvänä että tosta johtui.
Itse olen kaksi rokotetta ottanut ilman oireita.
Kannattaa tarkistaa heidän passit: onko seilä ykköne, kakkone vai kolmonen. Niistä pitäs selvitä ovakko saaneet pleisboa vai ehtaa
Olen yläkoulun ja lukion opettaja ja voin kertoa, että kyllä oppilaissa näkyy ikäviä muutoksia jo nyt ja nämä ovat tulleet tässä muutaman kuukauden aikana. Valtavaa väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, jatkuvaa sairastelua, vyöruusuja, kuukautisvaivoja, rytmihäiriöitä ja kognitiiviset taidot selkeässä laskusuunnassa. Mutta ei siinä, laittakaa vaan kolmatta tulemaan, mitäpä Suomen nuorisolla väliä.
Ekasta oli käsivarsi vähän kipeä, tokasta ei mitään. 17v.
Kaksi teiniä ja molemmat saaneet kaksi rokotusta. Ei mitään oireita.
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun ja lukion opettaja ja voin kertoa, että kyllä oppilaissa näkyy ikäviä muutoksia jo nyt ja nämä ovat tulleet tässä muutaman kuukauden aikana. Valtavaa väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, jatkuvaa sairastelua, vyöruusuja, kuukautisvaivoja, rytmihäiriöitä ja kognitiiviset taidot selkeässä laskusuunnassa. Mutta ei siinä, laittakaa vaan kolmatta tulemaan, mitäpä Suomen nuorisolla väliä.
No ihan en taida uskoa että nämä korona-rokotteista johtuisivat. Vyöruusu on toki mahdollinen mutta että oikein usempi oppilas jolla vyöruusu.. Se ei kuulosta todelliselta.

Et ole. Yksikään yläkouluikäinen ei avaudu minkään aineen opettajalle kuukautisvaivoisaan. Ja rytmihäiriöt kuuluvat korkeintaan liikunnanopettajalle, jos hänellekään.
wertewr kirjoitti:
Kannattaa tarkistaa heidän passit: onko seilä ykköne, kakkone vai kolmonen. Niistä pitäs selvitä ovakko saaneet pleisboa vai ehtaa
Mitä höpötät?
Olen itse rokotekriittinen mutten halua tähän keksiä mitään omakohtaista kokemusta kun ei ole. Bump.
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun ja lukion opettaja ja voin kertoa, että kyllä oppilaissa näkyy ikäviä muutoksia jo nyt ja nämä ovat tulleet tässä muutaman kuukauden aikana. Valtavaa väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, jatkuvaa sairastelua, vyöruusuja, kuukautisvaivoja, rytmihäiriöitä ja kognitiiviset taidot selkeässä laskusuunnassa. Mutta ei siinä, laittakaa vaan kolmatta tulemaan, mitäpä Suomen nuorisolla väliä.
Vai oikein opettaja :D. Taidat opettaa niitä elämänkoululaisia?
Vierailija kirjoitti:
wertewr kirjoitti:
Kannattaa tarkistaa heidän passit: onko seilä ykköne, kakkone vai kolmonen. Niistä pitäs selvitä ovakko saaneet pleisboa vai ehtaa
Mitä höpötät?
Olisko rokotuksen sivuoire ;) ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun ja lukion opettaja ja voin kertoa, että kyllä oppilaissa näkyy ikäviä muutoksia jo nyt ja nämä ovat tulleet tässä muutaman kuukauden aikana. Valtavaa väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, jatkuvaa sairastelua, vyöruusuja, kuukautisvaivoja, rytmihäiriöitä ja kognitiiviset taidot selkeässä laskusuunnassa. Mutta ei siinä, laittakaa vaan kolmatta tulemaan, mitäpä Suomen nuorisolla väliä.
No ihan en taida uskoa että nämä korona-rokotteista johtuisivat. Vyöruusu on toki mahdollinen mutta että oikein usempi oppilas jolla vyöruusu.. Se ei kuulosta todelliselta.
Kyllä kuukautishäiriöt ja rytmihäiriöt ovat ihan yleisiä haittavaikutuksia. Samoin kuin tuo kasvohalvaus, jonka joku mainitsi. Tiedän myös kasvohalvauksen saaneen. Kesti pari viikkoa.
Ei ole tullut. Kahteen kertaan rokotettu Pfizer.
Eikö kellekään mitään?