Mikä auttaa iskiaskipuun?
Kommentit (10)
Mulla auttoi leikkaus, kokeiltiin kaikki kuppauksesta lähtien. Välillä vähäksi aikaa auttoi vuoroin kylmä vuoroin lämmin
Jos vaan pystyt kävelemään, niin sitä paljon. Googleta sciatica treatment tai relief, englanniksi löytyy monipuolisemmin venyttelyohjeita. Vältä selän pyöristämistä, koeta pitää ryhti kunnossa.
Monenlaiset konstit käyttöön
Yritä kivunsietämisen ja -hoidon lisäksi myös ennaltaehkäistä, jos mahdollista. Mm. nuku tasaisella alustalla, esimerkiksi täysin joustamaton (tämä on se tärkein juttu) puusohvan levyalusta (ei siis sälealusta tms.) ja siihen noin 10 cm vaahtomuovipatja, tiheys 30 kg/ m3. Kaikki joustavat paksut patjat ja sohvat ovat huonoja iskiasvaivaiselle, paksu Bonnellit mukaanlukien. Eivät anna minkäänlaista tukea juuri sille alueelle, missä sitä eniten tarvitaan eli keskivartalolle, joka pääsee vääntymään haitalliseen asentoon.
Vältä raskaita kantamuksia, esimerkiksi jo viiden kilon kantamukset molemmissa käsissä pidemmän aikaa, herättää uinuvan iskiaksen.
Hiihtäminen pehmeässä lumessa: sama vaikutus. Hiihdä siis tiellä tai kovalla latupohjalla.
Luulen, että iskiasvaiva syntyy alunperin liian raskaasta kantamisesta ja nostamisesta. Meillä esimerkiksi vielä 60-luvulla olivat käytössä 50 litran rautamaitotonkat, joita nosteltiin ylös kylmävesialtaista ja maitolaiturille. Vasta myöhemmin tulivat nelikymppiset ja sitten kolmikymppiset alumiinitonkat.
Kipuun auttaa lepo ja sietäminen. Itse en uskalla käyttää kipulääkkeitä niiden haittavaikutusten takia, varsinkin kun ikääkin on jo.
Alkuun Burana 800mg x3 vrk, kylmä (kylmäkalleja selän taakse) Voltaren Geeli, kävely, myöhemmin venyttely, itsellä auttoi myös piikkimatto, juo vettä jotta huutelee koko elimistöä.
asahi, youtubesta löytyy ohjeet