Olen aina feikannut orgasmini, pitäisikö kertoa totuus?
Enkä ole saanut koskaan kenenkään muunkaan miehen kanssa orgasmia, mutta heidän kanssaan en edes jaksanut esittää että saisin. Nykyisen kumppanini kanssa kuitenkin seurustelen ja olen aivan tosissani.
Aloin feikkaamaan suhteen alussa orgasmeja, siksi että hänelle tulisi hyvä mieli, eikä luulisi, että seksimme olisi jotenkin huonoa, koska sitä se ei todellakaan ole ja siksi, että minua hävettää kun olen tälläinen, enkä ikinä saa. Hän aina painottaa sitä, kuinka tärkeää hänelle on se, että minä saan seksin aikana, eikä hän niinkään välitä siitä omasta tulemisestaan. Seksi on kuitenkin aivan loistavaa ja kemiamme toimii todella hyvin, mutta silti en saa.
Oman käden kautta orgasmin saamisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta seksissä se ei vain onnistu. Joskus on ollut tilanteita, että olen huomannut yhtäkkiä, että meinaankin saada, mutta sitten "säikähdän" sitä jotenkin ja sitten en saakaan.
Nyt olemme olleet vähän päälle vuoden yhdessä ja olen alkanut miettimään, että pitäisikö kertoa totuus, etten oikeasti ole saanut kertaakaan? Olisi kiva, jos sitä voisi alkaa yhdessä yrittämään, jos vaikka joskus onnistuisikin, mutta pelkään, että hän ottaa siitä itseensä ja luulee olevansa huono seksissä tmv. Onko kellään muulla ollut samanlaista tilannetta? Pitäisikö kertoa vai jatkaa vain feikkaamista? Eihän se orgasmi välttämättä senkään jälkeen onnistu, vaikka kertoisinkin totuuden ja sitä alettaisiin yrittämään... Jos teillä on vinkkejä orgasmin saamiseen, niin niitäkin saa kertoa (ei miellellään sitä, että "joku seksilelu mukaan").
Kommentit (152)
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 20:20"]
Raju ja nopeatempoinen seksi. Hmmmm...
Miksei joskus, joo, mutta yleensä kai naisen nautinnon kannalta hiukan lempeämpi ja hidastemoisempi meininki mahdollistaa nautinnon. Siis orgasmin. Jos en saisi orgasmia yhdynnässä, se tuntuisi siltä kuin tikkaria heiluteltaisiin nenän edessä, mutta en saisi syödä sitä.
[/quote]
Yleensä ja yleensä. Mä tykkään siitä, kun esileikki on erittäin pitkä ja hidas ja sitten itse seksi on rajua, intohimoista ja nopeatempoista. Jokaisella on oma makunsa ja jokaista kiihottaa eri asiat. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 20:14"]En minäkään miehenä haluaisi tuollaista kuulla, olisi aika kamalaa, vaikka kyllä luulisin sen tietävän että toinen feikkaa. Tai mistäs sen tietäisi vaikka en [/quote] jatkan tätä kun mokasi ja lähetin...Olen nimittäin itse miehenä feikannut yhden kerran yhden hoidon kanssa...se muija mölisi kun sonni kun sitä painoi muutenkin äänteli kun vailla järkeen! Mut olipahan tyhmä olo jälkeenpäin. Kysyi vielä numeroa et otetaan uusinta...vaihdoin numeroa seuraavana päivänä :D
[/quote]
Tuskinpa kukaan haluaisi tälläistä asiaa kuulla. Mutta en voi sille enää mitään, että tilanne on tämä. Ei tämä minullekaan mitenkään mukavaa ole; olen jo vuoden ajan kuitenkin kokenut asiasta syyllisyyttä ja harmitellut sitä, etten saa. Enkä tule koskaan saamaankaan, ellen tee tilanteelle jotain. - AP
Anna mennä vaan. Lakanat voi aina pestä.
Aikaa sitten ennen kuin edes mieheni kanssa kokeiltiin seksiä keskenämme, puhuimme paljon aiheesta. Mies sanoi kivasti, että miksi naisen pitäisi näytellä orgasmia, kun sen voi oikeastikin saada. Harjoittelemalla oppii ja ainakin mieheni huomaa, saanko vai en. Olen joskus kysynytkin tästä.
Ja aloittajan kysymykseen. Aika vaikea tilanne ja mielestäni olet valehdellut itsellesi ja miehellesi. Totuuden kertominen miehelle loukkaa, sillä hän on varmaankin olettanut sun olevan tyytyväinen. Hän voi alkaa epäillä, missä muussakin olet epärehellinen.
Yksi tapa viedä tilannetta eteen päin on hankkia seksileluja mukaan hommaanne. Ne tuo joka tapauksessa uutta säpinää petipuuhiin ja voit sitä kautta kertoa miehelle, että seksi hänen kanssaan on parasta mahdollista. Toki, jos se sitä on.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 22:18"]

Olenkin tyytyväinen seksiin, vaikken niitä orgasmeja välttämättä ikinä tulisikaan saamaan. Ja se on parasta, mitä olen ikinä saanut. Mutta jos en kerro totuutta, en voi koskaan tietää, että onko se orgasmin saaminen edes mahdollista. - AP
Minäkin nykyisen mieheni kanssa aluisi feikkasin orgasmeja. Alettiin seurustelemaan todella nuorina enkä halunnut tuottaa hänelle pahaa mieltä. Suhteen vakavoituessa tajusin kuitenkin että pakkohan siitä nyt on sanoa, jos koskaan haluan hänen kanssan orgasmin saada. Mies oli aluksi toki pettynyt mutta ymmärsi syyni ja oloni hyvin, lähdimme rakentamaan koko seksielämäämme alusta. Nyt on yli vuosikymmen mahtavaa seksiä ja lukuisia orgasmeja takana sekä ensimmäinen lapsi tuloillaan :) Sanoisin siis, että kannattaa kertoa. Tee hienotunteisesti selväksi, miksi alun perin aloit feikkaamaan ja kerro että olet siitä oikeasti pahoillasi, sekä että haluaisit nyt asiaan muutosta, molempien hyväksi. Tsemppiä!!
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:05"]
Ouh :/ Hmm..saatko leluilla esim vibralla orgasmia? -20
[/quote] ei tarvi olla lelua vaan toimiva sormi ja mielikuvitusta kehiin, fantasiaa ja klito orkut tulee vuorenvarmasti yksin mutta emäntinorkkuja ei saa kun yhdynnässä jos saa silloinkaan mutta jos sen saa niin se on taivaallista ja silloin parisuhde kukoistaa.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 23:14"]Minäkin nykyisen mieheni kanssa aluisi feikkasin orgasmeja. Alettiin seurustelemaan todella nuorina enkä halunnut tuottaa hänelle pahaa mieltä. Suhteen vakavoituessa tajusin kuitenkin että pakkohan siitä nyt on sanoa, jos koskaan haluan hänen kanssan orgasmin saada. Mies oli aluksi toki pettynyt mutta ymmärsi syyni ja oloni hyvin, lähdimme rakentamaan koko seksielämäämme alusta. Nyt on yli vuosikymmen mahtavaa seksiä ja lukuisia orgasmeja takana sekä ensimmäinen lapsi tuloillaan :) Sanoisin siis, että kannattaa kertoa. Tee hienotunteisesti selväksi, miksi alun perin aloit feikkaamaan ja kerro että olet siitä oikeasti pahoillasi, sekä että haluaisit nyt asiaan muutosta, molempien hyväksi. Tsemppiä!!
[/quote]
Kiva että teillä menee nykyään noin hyvin. :) Niin, ei tämä tilanne koskaan muutu jos en ota asiaa puheeksi ja kerro totuutta. - AP
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 03:05"]
Ouh :/ Hmm..saatko leluilla esim vibralla orgasmia? -20
[/quote] ei tarvi olla lelua vaan toimiva sormi ja mielikuvitusta kehiin, fantasiaa ja klito orkut tulee vuorenvarmasti yksin mutta emäntinorkkuja ei saa kun yhdynnässä jos saa silloinkaan mutta jos sen saa niin se on taivaallista ja silloin parisuhde kukoistaa.
[/quote]
Haluan sanoa senkin, että voi seksi olla taivaallista ja parisuhde kukoistaa ilman orgasmejakin. Monet naiset eivät saa ikinä. Ajattelin kuitenkin hommata sen vibran. Eihän se pakollinen ole, mutta kiva lisä ja meistä on molemmista hauskaa kokeilla uusia juttuja. :) - AP
Mietipä, aloittaja, tätä niin päin, että miehesi olisi teeskennellyt nauttivasi seksistä kanssasi ja olet ollut itse siinä käsityksessä, että mies on saanut tyydytyksen. Pitkän ajan jälkeen kertookin, että ei se niin hyvää ole ollutkaan. Kun lukee näitä vastauksia, taitaa aika moni nainen feikata orgasminsa. Niin, eipä mies satavarmasti koskaan voi tietää, saako nainen orgasmia vai ei.
Minullekin tulee joskus seksin aikana tunne, että pissaisin, mutta sillä ei ole orgasmin kanssa mitään tekemistä kohdallani. Vaan se johtuu siitä, että synnytysten myötä alakertani anatomia on sen verran kärsinyt, että kun virtsarakkoon kohdistuu kovasti painetta niin se uhkaa tyhjentyä :D Luulisi, että ejakuloisit AP myös itseksesi masturboidessasi, jos olisit squirttaavaa tyyppiä. Yleensä yhdynnän aikainen pissaamisen tunne johtuu siitä että rakkoa stimuloidaan emättimen kautta ja se yksinkertaisesti pissattaa. Varmasti pissa lentääkin, jos tuossa kohtaa ei pidättele.
Kerrot kovasti seksielämänne olevan avointa. Mutta onko se kuitenkaan, jos tarkemmin ajattelee? Ongelma ei niinkään tunnu olevan se, ettetkö pääsisi huipulle, vaan se, ettet uskalla antautua ja ottaa viimeistä askelta. Et uskalla olla oma itsesi, paitsi jos olet yksin. Ehkä tuo, että kerrot feikkaamisesta voisi auttaa tässäkin mielessä. Rohkaistuisit kenties antautumaan ja olemaan oma itsesi toisen edessä. Ihan loppuun asti. :)
-Niksu
Minullakin meni yli vuosi suhteessa, ennenkuin sain. Ei oltu asiasta puhuttu enkä tiedä mitä mies ajatteli vai ajatteliko mitään - siis tiesikö tilanteen (en ollut teeskennellyt tai mitään). En kuitenkaan uskaltanut hehkuttaa että "jee, nyt se tapahtui", koska olisi kuulostanut just siltä, että aiemmin on ollut jotenkin huonoa.
Mutta kun kerran oli saanut ja tiesi sen olevan mahdollista, en enää ollutkaan tyytyväinen jatkossa, kun sitä ei tapahtunut. Silloin tällöin toisinaan nykyään saan, mutta yritän olla stressaamatta asiasta ja ajattelematta että se on seksin Se Juttu, mitä ilman olisi huonoa.
Vastauksena kysymykseesi... Voin kuvitella, kuinka paljon mies loukkaantuisi jos paljastaisit valehdelleesi hänelle pitkään arassa asiassa. Toisaalta jos vahvasti tuntuu että haluat kertoa, perustele hyvin, miksi olet valehdellut. Ja muista samalla sanoa jotain positiivista, ettei kuulosta syyllistävältä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:06"]Mietipä, aloittaja, tätä niin päin, että miehesi olisi teeskennellyt nauttivasi seksistä kanssasi ja olet ollut itse siinä käsityksessä, että mies on saanut tyydytyksen. Pitkän ajan jälkeen kertookin, että ei se niin hyvää ole ollutkaan. Kun lukee näitä vastauksia, taitaa aika moni nainen feikata orgasminsa. Niin, eipä mies satavarmasti koskaan voi tietää, saako nainen orgasmia vai ei.
[/quote]
Minä saan tyydytyksen kyllä seksistä ja seksi mieheni kanssa edelleenkin on upeaa, parasta mitä olen koskaan saanut. Se ettei nainen saa orgasmia seksin aikana EI TARKOITA sitä, etteikö nainen muka nauttisi seksistä! Olisi minusta mukavaa joskus kokea se orgasmi yhdynnässä, mutta se ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Luulisi nyt, että miehetkin tietävät sen, että monet naiset eivät saa koskaan yhtäkään orgasmia elämänsä aikana, edes oman käden kautta. Silti seksi voi olla mahtavaa, siitä voi nauttia ja voi kokea olonsa tyydytetyksi. - AP
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:16"]Minullekin tulee joskus seksin aikana tunne, että pissaisin, mutta sillä ei ole orgasmin kanssa mitään tekemistä kohdallani. Vaan se johtuu siitä, että synnytysten myötä alakertani anatomia on sen verran kärsinyt, että kun virtsarakkoon kohdistuu kovasti painetta niin se uhkaa tyhjentyä :D Luulisi, että ejakuloisit AP myös itseksesi masturboidessasi, jos olisit squirttaavaa tyyppiä. Yleensä yhdynnän aikainen pissaamisen tunne johtuu siitä että rakkoa stimuloidaan emättimen kautta ja se yksinkertaisesti pissattaa. Varmasti pissa lentääkin, jos tuossa kohtaa ei pidättele.
[/quote]
Masturboidessa hieron vain klittaani, joten silloin saan sitä kautta orgasmin. En koskaan esim. sormeta itseäni, enkä vielä omista minkäänlaisia seksilelujakaan. Se "pissaamisen" tunne on vähän erilainen kuin se, kun silloin kun oikeasti pissattaa. Sitä on vaikea selittää. Ja tuota tunnetta yleensä säikähdänkin. Mietin vain tuotakin mahdollisuutta, sillä sen yhden ainoan kerran kun tulin, niin squirttasin joskus vuosia sitten. Mutta olen lukenut jostain, että jokainen nainen pystyy ejakuloimaan.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 14:21"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:16"]Minullekin tulee joskus seksin aikana tunne, että pissaisin, mutta sillä ei ole orgasmin kanssa mitään tekemistä kohdallani. Vaan se johtuu siitä, että synnytysten myötä alakertani anatomia on sen verran kärsinyt, että kun virtsarakkoon kohdistuu kovasti painetta niin se uhkaa tyhjentyä :D Luulisi, että ejakuloisit AP myös itseksesi masturboidessasi, jos olisit squirttaavaa tyyppiä. Yleensä yhdynnän aikainen pissaamisen tunne johtuu siitä että rakkoa stimuloidaan emättimen kautta ja se yksinkertaisesti pissattaa. Varmasti pissa lentääkin, jos tuossa kohtaa ei pidättele.
[/quote]
Masturboidessa hieron vain klittaani, joten silloin saan sitä kautta orgasmin. En koskaan esim. sormeta itseäni, enkä vielä omista minkäänlaisia seksilelujakaan. Se "pissaamisen" tunne on vähän erilainen kuin se, kun silloin kun oikeasti pissattaa. Sitä on vaikea selittää. Ja tuota tunnetta yleensä säikähdänkin. Mietin vain tuotakin mahdollisuutta, sillä sen yhden ainoan kerran kun tulin, niin squirttasin joskus vuosia sitten. Mutta olen lukenut jostain, että jokainen nainen pystyy ejakuloimaan.
[/quote]
- AP
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 13:15"]Kerrot kovasti seksielämänne olevan avointa. Mutta onko se kuitenkaan, jos tarkemmin ajattelee? Ongelma ei niinkään tunnu olevan se, ettetkö pääsisi huipulle, vaan se, ettet uskalla antautua ja ottaa viimeistä askelta. Et uskalla olla oma itsesi, paitsi jos olet yksin. Ehkä tuo, että kerrot feikkaamisesta voisi auttaa tässäkin mielessä. Rohkaistuisit kenties antautumaan ja olemaan oma itsesi toisen edessä. Ihan loppuun asti. :)
-Niksu
[/quote]
Mielestäni seksielämämme on avointa, verrattuna useimpien muiden seksielämään. Ainoa ongelma on tämä. Koska sitä orgasmia en ole koskaan saanut ja olen aloittanut tämän typerän feikkauksen ja tehnyt koko asiasta niin suuren ongelman päässäni, niin varmasti siinä on joku henkinen este. Sitä olen miettinyt itsekin, että totuuden kertominen varmasti auttaisi minua rentoutumaan. - AP
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 13:42"]Minullakin meni yli vuosi suhteessa, ennenkuin sain. Ei oltu asiasta puhuttu enkä tiedä mitä mies ajatteli vai ajatteliko mitään - siis tiesikö tilanteen (en ollut teeskennellyt tai mitään). En kuitenkaan uskaltanut hehkuttaa että "jee, nyt se tapahtui", koska olisi kuulostanut just siltä, että aiemmin on ollut jotenkin huonoa.
Mutta kun kerran oli saanut ja tiesi sen olevan mahdollista, en enää ollutkaan tyytyväinen jatkossa, kun sitä ei tapahtunut. Silloin tällöin toisinaan nykyään saan, mutta yritän olla stressaamatta asiasta ja ajattelematta että se on seksin Se Juttu, mitä ilman olisi huonoa.
Vastauksena kysymykseesi... Voin kuvitella, kuinka paljon mies loukkaantuisi jos paljastaisit valehdelleesi hänelle pitkään arassa asiassa. Toisaalta jos vahvasti tuntuu että haluat kertoa, perustele hyvin, miksi olet valehdellut. Ja muista samalla sanoa jotain positiivista, ettei kuulosta syyllistävältä.
[/quote]
Minäkin mietin tuota, että mitä jos seksi menisi totuuden kertomisen jälkeen vain orgasmin saamisen yrittämiseksi ja molemmat ottaisivat liikaa paineita asiasta. En kuitenkaan haluaisi, että seksielämämme muuttuisi yhtään mihinkään. Pidän siitä tälläisenä kuin se on, jos tuota feikkaamista ei lasketa. - AP