Petetty, pettäjä, kolmaspyörä kokemusket.

up

Olen ollut pettäjä ja kolmaspyörä.
Itse asiassa olen parasta aikaa kolmaspyörä. Suhdetta takana melkein vuoden. Ikää on 48. Kuin myös miehellä. Molemmilla pitkä avioliitto takana, mikä erosin melkein heti kun tämä mies tuli kuvioihin. Minusta jos olin niin toisen vietävissä oli avioliittoni menetetty.
Miehellä tilanne toinen. Näyttäisi pitkältä erolta, mikäli sellainen edes tulee. Vaimo on tietoinen minusta. Tiedä sitten kuinka päättävät tehdä.

Ole ollut petetty, ja siihen särkyi elämäni ja koko tulevaisuus, tuli avioero.

Nyt olen pettäjä ja kolmas pyörä. Toivottavasti emme jää koskaan kiinni. Se mitä saan tästä suhteesta, tekee elämästäni kokonaista. Oma mieheni ei tiedä, uskon rakastajani vaimon jollain tasolla tietävän, ettei seksuaalisesti aktiivinen mies kuin hänen on, elä ilman seksiä ja sitä heillä ei ole ollut kymmeneen vuoteen. En tunne huonoa omaa tuntoa, rn edes mieheni takia. Hän taasen on pettänyt minut jollain toisella rasolla. Arki on kuitenkin suht hyvää, joten mennään näin kunnes lapset isoja, ja arvioidaan sitten tilanne uudelleen. Rakastajaani en usko koskaan omakseni saavani.

Petetty.
Kamalinta mitä ihminen voi kokea. Puoli vuotta uin siinä suossa kun munaton mieheni ei suoraa uskaltanut sanoa että haluaa erota. Vaan piti toista naista siinä mukana niin kauan että minulta meinasi järki lähteä. Siinä kiitos 26vuoden avioliitosta.
En enää ole katkera itse pettämisestä vaan miksi, oi miksi, ei voinut sanoa että tahtoo erota vaan roikotti minua vielä kuukausia siinä vaikka olisi voinut päästää minut, joka tyhmästi uskoi ja toivoi johonki olemattomaan, jatkamaan elämääni . Kylmä totuus kun oli että mieheni ei vain tapaillut toista naista vaan rakastui tähän.
Nyt vuode päästä - olen onnellinen. Kuin myös entinen mieheni. Odottaa lasta uuden puolisonsa kanssa ja olen myös heidän puolestaan iloinen. Olen hyvä ystävä mieheni kanssa, vuosi siihen meni mutta ymmärsin että kukaan ei ole yksinkertaisesti vain paha. En ehkä ollut enää nainen miehelleni - vaan ystävä.
Pahinta aikaa elämässäni tuo edellinen vuosi mutta nyt kaikki on paremmin jokaiselta osaalueelta kun vain uskalsin irrottaa.

Up

Mieheni petti luottamuksen rakastumalla 15 vuotta nuorempaan naiseen. Minun koko elämäni ja yhteiset lapset mitätöitiin hetkessä.
Halusi aloittaa uuden elämän naisen kanssa jolla useampi alle kouluikäinen lapsi..

Olemme vielä yhdessä. Halusi jatkaa kanssani. En ole antanut anteeksi. En pysty.

Minulla nyt panokaveri ollut yli vuoden. Petetystä tuli siis pettäjä...

L[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 15:42"]Mieheni petti luottamuksen rakastumalla 15 vuotta nuorempaan naiseen. Minun koko elämäni ja yhteiset lapset mitätöitiin hetkessä.
Halusi aloittaa uuden elämän naisen kanssa jolla useampi alle kouluikäinen lapsi..

Olemme vielä yhdessä. Halusi jatkaa kanssani. En ole antanut anteeksi. En pysty.

Minulla nyt panokaveri ollut yli vuoden. Petetystä tuli siis pettäjä...
[/quote]
Miksi et vaan eroa? Et ole yhtään miestäsi parempi.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 15:47"]L[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 15:42"]Mieheni petti luottamuksen rakastumalla 15 vuotta nuorempaan naiseen. Minun koko elämäni ja yhteiset lapset mitätöitiin hetkessä.
Halusi aloittaa uuden elämän naisen kanssa jolla useampi alle kouluikäinen lapsi..

Olemme vielä yhdessä. Halusi jatkaa kanssani. En ole antanut anteeksi. En pysty.

Minulla nyt panokaveri ollut yli vuoden. Petetystä tuli siis pettäjä...
[/quote]
Miksi et vaan eroa? Et ole yhtään miestäsi parempi.
[/quote]
En ole niin väittänytkään että olisin parempi.
Pointti onkin siinä että mailmani romahti täysin.
Olen tietysti mielestänne säälittvä. Mieheni toiminta ajoi minut toisen syliin. Mieti olin yli 30 v uskollinen.

Olen petetty. Mies ihastui ja lopulta rakastui 12 vuotta nuorempaan työkaveriin. Hulluinta on että tiesin heidän olevan paljon vapaa-ajalla yhdessä "harrastaen" ja luotin mieheeni 100 % joten en ollut mustasukkainen.
Eräänä päivänä se vaan löi tajuntaan. Niillä on suhde. Siitä alkoi tähän asti neljä kuukautta kestänyt helvettini. On puhuttu, itketty, riuduttu.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, nuorempi oireillut isän kotoa poissaolemisista puolisen vuotta enkä halua ottaa sitä riskiä että homma lähtee täysin käsistä jos isä lähtee just nyt kokonaan. Lapsi käy psykologilla, isänsä on terapiassa menneisyyden haamujen ja kai nykyistenkin takia.

Itse olen hajalla, mutta pakko kestää ja hoitaa arkea normaalisti. Mies välillä puhuu parisuhteen parantamisesta ja seuraavassa lauseessa kertoo ettei voi olla ajattelematta sitä toista.

Tuntuu että kun kuukausi sitten nainen lähti kauemmas ja mies tapaa häntä vain viikonloppuisin niin mies ikävöi naisen luo hirveästi. Kun oli lähempänä ja pystyivät tapaamaan koska vaan niin mies pystyi keskittymään perheeseensä hetkeksi enemmän.

Eräistä seikoista johtuen, vaikka erottaisiinkin, miehestä ja tuosta naisesta ei tulisi vakituista paria.
Kuitenkin mies aikoo pitää kiinni rakkaudestaan. Minua ei ole rakastanut puoleen vuoteen.
Olen enää lasten takia tässä. Joku aika sitten roikuin miehessä vain itseni takia, mutta nyt vaan pystyn ajattelemaan että voi kun jos noita kultaisia, ihania, rakkaita lapsia ei olisi että voisin lähteä ja unohtaa viimeiset 10 vuotta elämästäni...

Up

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:59"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:40"]Meillä mies jäi kiinni yli puolen vuoden suhteesta nuoreen naiseen, kun toinen lapsemme täytti vuoden. Peli oli selvä puoleltani heti, mutta menimme kuitenkin yhdessä terapiaan ja olen lastemme takia ollut myös "miehen tukena", koska hän on täysin hajalla siitä että menettää minut, ja että perheemme hajoaa. Viimeksi viime viikolla itki minulle ettei voi käsittää, ettemme vanhene yhdessä. Ollaan siis menty eroa iisisti, askel kerrallaan - lapsia ajatellen. Kamalaa tämä on, mutta koska omat arvoni rehellisyyden ja tukevan selkärangan suhteen ovat minulle tärkeitä, on rakkauteni pikku hiljaa muuttunut vanhemmuuden jakamiseksi. Haaveilen uudesta rakkaudesta sitten joskus, nyt ei kiire mihinkään. Haluan kokea itseni kokonaiseksi yksin ja saada yhteisen vanhemmuuden kahdesta kodista huolimatta toimimaan. Teen sen rakkaudesta lapsiani kohtaan, ystävyydestä ja kunnioituksesta puolisoni ja minun yhteistä aikaamme kohtaan. Ja miksi kykenen tähän? Kolaus oli niin kova, että minun oli otettava "hyppy tuntemattomaan" eli kasvoin luottavaiseksi maailmaa kohtaan - tällä on tarkoitus, kasvun paikka, universumi tarjoaa minulle muutospolun ihmisenä. Jos tarkoitusta ei ole niin se vaan vituttaa yli kaiken, tämä on keinoni päästä yli katkeruudesta ja vihasta. Oon nyt jopa paljon valoisampi ihminen kuin ennen - hassua, eikö?
[/quote]

Vau. Jäin sanattomaksi. Upeata ja rohkeaa. Kuulostat ihmiseltä mikä jokaisen petetyn tuli itsestään löytää. Ja uuden rakkauden löydät vielä varmasti! Tämä kyllä kolahti.
Mitä miehesi kuvitteli kun noin jauan oiti suhdetta yllä, että saisi kaiken? Ei kai hänelle yllätyksenä tullut ettette vanhene yhdessä kun suhteen aloitti ja sitä niinkin kauan jatkoi? Käsittämätöntä.
[/quote]

Kiitos, ihanasti sanottu! <3 Myös saatu tuki todellakin voimauttaa! <3

Juu, on sitä ihmetelty! Mies kuin hukassa oleva koiranpentu, luuta ei voi sekä säästää että syödä. Tällä on siis tekemistä oman kriisinsä kanssa, lapsuuden kasvatuksen jonka takia oman toiminnan arviointi on vaikeaa ym. Terapiassa jatkaa nyt ilman minua ja tosi tärkeää on hänelle! Eniten mua just otti päähän se hölmöys - aikuinen pärjäävä fiksu ihminen. Kuva tottakai miehestäni romahti täysin ja muuttui. Se tässä oli rankinta varmaan. En olisi i k i n ä uskonut.

Omaan polkuuni toki on auttanut mahdollisuus pariterapiaan (jonka siis olen jo lopettanut 4kk jälkeen), läheiset suhteet perheeseeni sekä ystäviini. Tilanteessa vaikutti (sitä vaikeutti myös) se, että mies tiesi heti halustaan jäädä luokseni - hänen maailmansa oikeastaan romahti tuolloin. Ongelmallista oli, että minä jouduin ja joudun tekemään edelleen päätökset ja työn eron eteen - mutta näen tämän ikävänä rämeikkönä, josta vaan sisulla mennään läpi ja vuoden päästä huokaistaan, huh mikä reitti! Mutta lasten vuoksi, ja jaetun vanhemmuuden.

Lisäksi tunne omasta vahvuudesta, vitsi mä oon sissi -fiilis voimauttaa myös! Fiilistelen ihan kybällä ja olen todellakin tajunnut sen, että itse voit vaikuttaa omiin ajatusmalleihisi ja tunteisiisi. Toki välillä tulee epäuskon tunne, ottaa päähän, itkettää, surettaa, ikävöi. Mutta ne on läpikäytäviä fiiliksiä, minua lohduttaa se, että mies teki yhteiselostamme mahdotonta sillä minä en kykene itselleni rehellisenä viettämään elämääni ihmisen kanssa joka ei ole arvoissaan saman mittainen. Minulla ei siis ole vaihtoehtoja. Ja se varmasti on se syy - omien arvojen tunteminen - jotka toimivat ohjenuorana päätöksentekoon missä tahansa asiassa elämässä. Valoisaa viikkoa kaikille, kohdellaan hyvin itseämme ja muita! <3

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:42"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:59"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:40"]Meillä mies jäi kiinni yli puolen vuoden suhteesta nuoreen naiseen, kun toinen lapsemme täytti vuoden. Peli oli selvä puoleltani heti, mutta menimme kuitenkin yhdessä terapiaan ja olen lastemme takia ollut myös "miehen tukena", koska hän on täysin hajalla siitä että menettää minut, ja että perheemme hajoaa. Viimeksi viime viikolla itki minulle ettei voi käsittää, ettemme vanhene yhdessä. Ollaan siis menty eroa iisisti, askel kerrallaan - lapsia ajatellen. Kamalaa tämä on, mutta koska omat arvoni rehellisyyden ja tukevan selkärangan suhteen ovat minulle tärkeitä, on rakkauteni pikku hiljaa muuttunut vanhemmuuden jakamiseksi. Haaveilen uudesta rakkaudesta sitten joskus, nyt ei kiire mihinkään. Haluan kokea itseni kokonaiseksi yksin ja saada yhteisen vanhemmuuden kahdesta kodista huolimatta toimimaan. Teen sen rakkaudesta lapsiani kohtaan, ystävyydestä ja kunnioituksesta puolisoni ja minun yhteistä aikaamme kohtaan. Ja miksi kykenen tähän? Kolaus oli niin kova, että minun oli otettava "hyppy tuntemattomaan" eli kasvoin luottavaiseksi maailmaa kohtaan - tällä on tarkoitus, kasvun paikka, universumi tarjoaa minulle muutospolun ihmisenä. Jos tarkoitusta ei ole niin se vaan vituttaa yli kaiken, tämä on keinoni päästä yli katkeruudesta ja vihasta. Oon nyt jopa paljon valoisampi ihminen kuin ennen - hassua, eikö?
[/quote]

Vau. Jäin sanattomaksi. Upeata ja rohkeaa. Kuulostat ihmiseltä mikä jokaisen petetyn tuli itsestään löytää. Ja uuden rakkauden löydät vielä varmasti! Tämä kyllä kolahti.
Mitä miehesi kuvitteli kun noin jauan oiti suhdetta yllä, että saisi kaiken? Ei kai hänelle yllätyksenä tullut ettette vanhene yhdessä kun suhteen aloitti ja sitä niinkin kauan jatkoi? Käsittämätöntä.
[/quote]

Kiitos, ihanasti sanottu! <3 Myös saatu tuki todellakin voimauttaa! <3

Juu, on sitä ihmetelty! Mies kuin hukassa oleva koiranpentu, luuta ei voi sekä säästää että syödä. Tällä on siis tekemistä oman kriisinsä kanssa, lapsuuden kasvatuksen jonka takia oman toiminnan arviointi on vaikeaa ym. Terapiassa jatkaa nyt ilman minua ja tosi tärkeää on hänelle! Eniten mua just otti päähän se hölmöys - aikuinen pärjäävä fiksu ihminen. Kuva tottakai miehestäni romahti täysin ja muuttui. Se tässä oli rankinta varmaan. En olisi i k i n ä uskonut.

Omaan polkuuni toki on auttanut mahdollisuus pariterapiaan (jonka siis olen jo lopettanut 4kk jälkeen), läheiset suhteet perheeseeni sekä ystäviini. Tilanteessa vaikutti (sitä vaikeutti myös) se, että mies tiesi heti halustaan jäädä luokseni - hänen maailmansa oikeastaan romahti tuolloin. Ongelmallista oli, että minä jouduin ja joudun tekemään edelleen päätökset ja työn eron eteen - mutta näen tämän ikävänä rämeikkönä, josta vaan sisulla mennään läpi ja vuoden päästä huokaistaan, huh mikä reitti! Mutta lasten vuoksi, ja jaetun vanhemmuuden.

Lisäksi tunne omasta vahvuudesta, vitsi mä oon sissi -fiilis voimauttaa myös! Fiilistelen ihan kybällä ja olen todellakin tajunnut sen, että itse voit vaikuttaa omiin ajatusmalleihisi ja tunteisiisi. Toki välillä tulee epäuskon tunne, ottaa päähän, itkettää, surettaa, ikävöi. Mutta ne on läpikäytäviä fiiliksiä, minua lohduttaa se, että mies teki yhteiselostamme mahdotonta sillä minä en kykene itselleni rehellisenä viettämään elämääni ihmisen kanssa joka ei ole arvoissaan saman mittainen. Minulla ei siis ole vaihtoehtoja. Ja se varmasti on se syy - omien arvojen tunteminen - jotka toimivat ohjenuorana päätöksentekoon missä tahansa asiassa elämässä. Valoisaa viikkoa kaikille, kohdellaan hyvin itseämme ja muita! <3
[/quote]

Sanoit tässä niiin monta totuutta. Ensinnäkin eron läpi vieminen niin usein jää petetyille, kuin viimeinen naula arkkuun. Joillekkin tietenki voi ollaan myös terapeuttista. Siltikin pettäjältä viimeinen raukkamaisuuden osoitus. Olisi sen verta selkärankaa että tekisi edes tässä puolisolleen palveluksen.
Myöskin se että yhtä äkkiä kadutaan ja haluaisikin jatkaa, eikö tästä olisi kannattanut miettiä aikaisemmin. Olisi mies ja sanois näin tuli tehtyä,anteeksi ja kiitos menneistä vuosista. Itkisi sitten piilossa,ettei enempää huolta ja surua löisi puolison harteille.
Viimiseksi se että tunnustat että saat ikävöidä surra ja itkeä. Mutta en alistu sen vietäväksi. Rehellisyys on se mille liitto rakennetaan. Sortuva talo siitä tulee ilman perustuksia.
Voimia, olet mahtava!

Pettäjä. Petin siksi koska. Miljoona syytä, kaikki yhtä hyviä tai huonoja. Siinä vaiheessa, kun suora puhe ei auttanut, mutta emme osanneet erotakaan. En tiedä pettikö puoliso. Elimme yhteisessä suhteessa kumpikin omaa elämää. Petin monta vuotta ja tunsin oloni tyhjäksi. Olin tunteeton kuori. En enää välittänyt mistään. Rakastin puolisoa, joka ei kuullut eikä nähnyt minua. Petin tappaakseni tunteeni.

Kunnes eräänä päivänä totesin, ettei pettäminen täytä tyhjyyttä. Valheessa eläminen oli liian helppoa. Ennen kaikkea valehtelin itselleni. Rakastin yhä vain yhtä. Otin itseäni niskasta kiinni ja ehdotin eroa. Löysimme yhteisen puheen aiheen, jossa kumpikaan ei halunnut enää puhua toisen ohi. Keskustelujen jälkeen totesimme, että haluamme vielä kerran yrittää yhdessä. Koska kumpikin rakasti ja rakastaa vieläkin. Ehkä entistäkin enemmän. Tiedän myös sen, etten halua enää koskaan pettää. Pettäminen jäädyttää sielun.

Olin se kolmas pyörä. Tapasin miehen työn merkeissä.  Työ yksinäistä ja työajat huonot, joten hänkin oli avioliitostaan tavallaan ulkona. Ja siitä kehkeytyi suhde. Mies oli alkuun eron kannalla ja sitä suunnitteli kovasti, mutta sitten talouden realiteetit ajoivat tajuntaan ja ero jäi. 

Suhde pysyi salassa ja siihen salailuun se kaatuikin. Minä olen jo aikaa sitten eronnut, joten ei minulla ollut tarvetta salailla. 

Miehen vaimo oli eron tyrmännyt kokonaan, kun nyt heillä menee paremmin. Eli kun mies kävi luonani purkamassa paineensa ja puhumassa, vaimo koki liiton parantuneen.. 

Minä lopetin sitten suhteen viimein ja jatkan nyt yksin matkaani.  Sen verran kyllä kokemusta karttui, että tämä kyllä jäi viimeiseksi kokeiluksi tällä saralla. Ei kannata ja kolmantena pyöränä ei ainakaan rakkautta saa..

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 16:52"]Olen petetty. Mies ihastui ja lopulta rakastui 12 vuotta nuorempaan työkaveriin. Hulluinta on että tiesin heidän olevan paljon vapaa-ajalla yhdessä "harrastaen" ja luotin mieheeni 100 % joten en ollut mustasukkainen.
Eräänä päivänä se vaan löi tajuntaan. Niillä on suhde. Siitä alkoi tähän asti neljä kuukautta kestänyt helvettini. On puhuttu, itketty, riuduttu.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, nuorempi oireillut isän kotoa poissaolemisista puolisen vuotta enkä halua ottaa sitä riskiä että homma lähtee täysin käsistä jos isä lähtee just nyt kokonaan. Lapsi käy psykologilla, isänsä on terapiassa menneisyyden haamujen ja kai nykyistenkin takia.

Itse olen hajalla, mutta pakko kestää ja hoitaa arkea normaalisti. Mies välillä puhuu parisuhteen parantamisesta ja seuraavassa lauseessa kertoo ettei voi olla ajattelematta sitä toista.

Tuntuu että kun kuukausi sitten nainen lähti kauemmas ja mies tapaa häntä vain viikonloppuisin niin mies ikävöi naisen luo hirveästi. Kun oli lähempänä ja pystyivät tapaamaan koska vaan niin mies pystyi keskittymään perheeseensä hetkeksi enemmän.

Eräistä seikoista johtuen, vaikka erottaisiinkin, miehestä ja tuosta naisesta ei tulisi vakituista paria.
Kuitenkin mies aikoo pitää kiinni rakkaudestaan. Minua ei ole rakastanut puoleen vuoteen.
Olen enää lasten takia tässä. Joku aika sitten roikuin miehessä vain itseni takia, mutta nyt vaan pystyn ajattelemaan että voi kun jos noita kultaisia, ihania, rakkaita lapsia ei olisi että voisin lähteä ja unohtaa viimeiset 10 vuotta elämästäni...
[/quote]
Tiedän tunteen. Myöskään mieheni ei halunnut luopua toisesta. Halusi pitää ystävänään.
Rakastan miestäni yli kaiken mutta teollani haen hyvitystä..tai jotain.
Miten yli 30 vuotta voidaan kuitata pois sanomalla..meillä ei ole mitään yhteistä! Unohti ihanat lapsemme. Vaikka minut halusikin unohtaa mutta lapsemme!

Jotain meni rikki eikä elämäni tule enää koskaan olemaan mielekästä ja hyvää..tämän tosiseikan kanssa on elettävä!

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 17:07"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 16:52"]Olen petetty. Mies ihastui ja lopulta rakastui 12 vuotta nuorempaan työkaveriin. Hulluinta on että tiesin heidän olevan paljon vapaa-ajalla yhdessä "harrastaen" ja luotin mieheeni 100 % joten en ollut mustasukkainen.
Eräänä päivänä se vaan löi tajuntaan. Niillä on suhde. Siitä alkoi tähän asti neljä kuukautta kestänyt helvettini. On puhuttu, itketty, riuduttu.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, nuorempi oireillut isän kotoa poissaolemisista puolisen vuotta enkä halua ottaa sitä riskiä että homma lähtee täysin käsistä jos isä lähtee just nyt kokonaan. Lapsi käy psykologilla, isänsä on terapiassa menneisyyden haamujen ja kai nykyistenkin takia.

Itse olen hajalla, mutta pakko kestää ja hoitaa arkea normaalisti. Mies välillä puhuu parisuhteen parantamisesta ja seuraavassa lauseessa kertoo ettei voi olla ajattelematta sitä toista.

Tuntuu että kun kuukausi sitten nainen lähti kauemmas ja mies tapaa häntä vain viikonloppuisin niin mies ikävöi naisen luo hirveästi. Kun oli lähempänä ja pystyivät tapaamaan koska vaan niin mies pystyi keskittymään perheeseensä hetkeksi enemmän.

Eräistä seikoista johtuen, vaikka erottaisiinkin, miehestä ja tuosta naisesta ei tulisi vakituista paria.
Kuitenkin mies aikoo pitää kiinni rakkaudestaan. Minua ei ole rakastanut puoleen vuoteen.
Olen enää lasten takia tässä. Joku aika sitten roikuin miehessä vain itseni takia, mutta nyt vaan pystyn ajattelemaan että voi kun jos noita kultaisia, ihania, rakkaita lapsia ei olisi että voisin lähteä ja unohtaa viimeiset 10 vuotta elämästäni...
[/quote]
Tiedän tunteen. Myöskään mieheni ei halunnut luopua toisesta. Halusi pitää ystävänään.
Rakastan miestäni yli kaiken mutta teollani haen hyvitystä..tai jotain.
Miten yli 30 vuotta voidaan kuitata pois sanomalla..meillä ei ole mitään yhteistä! Unohti ihanat lapsemme. Vaikka minut halusikin unohtaa mutta lapsemme!

Jotain meni rikki eikä elämäni tule enää koskaan olemaan mielekästä ja hyvää..tämän tosiseikan kanssa on elettävä!
[/quote]
Olen siis tuo 7/10

Kituva sielu kiinni terveessä ruumiissa. Yön pakokauhu, aamun lamaantumisen tunne, päivän epätoivo, tässä petetyn vuorokausi rytmi. ratkaisun jälkeen epäilys olisko pitänyt koittaa toista tietä?

Juuri näin. Osuvasti kuvailtu,ap.

Olin siis petetyn roolissa.

Pettäjä olin. Pitkä suhde, joka voi tosi huonosti. Lapsia useampi. Käytiin terapiassa ja yritettiin, mutta kun mikään ei muuttunut. Molemmissa oli vikaa, mutta lopulta mulla ei enää ollut yhtään motivaatiota yrittää, mutta kun mies uhkaili itsemurhalla ja ties millä, jos erottais, että en sitten uskaltanut liian pitkään aikaan tehdä lopullista päätöstä.
.
Tapasin toisen miehen. Ihastuin. Aloitettiin suhde. Rakastuin. Alkuun kyse oli vain seksistä, mutta pikku hiljaa alkoi molemmille muodostua tunteita. Mies kuitenkin lopetti suhteen vajaan vuoden jälkeen, halusi että mä teen kunnon päätöksen ja katsottais sitten.
.
Mä erosin. Alettiin sit eron jälkeen seurustella kunnolla. Edelleen yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:42"]Niin paljon kuulee tarinoita ja kokemuksia, mielipiteitä ja oletuksia pettämisestä.
kuka sitten mitenkin toimii ja mikä on lähtötilanne ja mikä tekojen seuraus.
Kuka pettää kun lapset ovat pieniä, kuka kun lapset ovat jo isoja, jotkut koko ajan.
Toiset jäävät kiinni ensimmäisestä panosta, kuka ylläpitää suhdetta vuosi tolkulla. Jotjut matelevat edessä, itkevät ja parkuvat anteeksiantoa, toiset katuvat vain kiinni jäämistä.

Entä petetyt? On ehkä suuri osa jotka mielensä sopukoissa osasivat jotain aavistaa mutta työnsi epäilykset pois, joku koitti kai keskustella, toinen raivota. Entö kun totuus paljastuu? Kuinka sitten menetellä? Kuinka säilyttää omat kasvonsa sen jälkeen kun oma aviomies on paljastunut aivan toiseksi ihmiseksi kun luulit. Salailu, valehtelu, kaikki selän takana juonittelu. Mistä vaimo jäi paitsi kun mies sai kaiken?
Elämä sen jälkeen? Kituva sielu kiinni terveessä ruumiissa. Yön pakokauhu, aamun lamaantumisen tunne, päivän epätoivo, tässä petetyn vuorokausi rytmi. ratkaisun jälkeen epäilys olisko pitänyt koittaa toista tietä?

Entä se kolmapyötä, niin ulkopuolinen mutta silti niin kiinni kaikessa. Kaukana ja lähellä. Vaimon tuska melkein kosketusetäisyydellä, miehen rakkauden tunnustukset, lupaus huomisesta, pelko eilisestä..

Vain vain sivusta seuraaja joka haluaisi ravistella kaikki paikoilleen.

Kertokaa missä roolissa olit, kuinka toimit ja miksi, mikä on tilanteesi nytten? Mitä kadut, et kadu?
[/quote]
Asiallinen teksti. Mutta pisti silmään asenne, että mies oli pettäjä ja nainen petetty. Voi se kuule toisinkinpäin olla.

Kyllä voi olla molemmin päin. ap kertoi oman kokemuksen ja hänellä on siihen täysi oikeus.