Miten saan yliotteen narsistista?
Ja nyt ei kiitos mitään diagnoosivalitusta, vaan tilanne on se, että käytös on suoraan oppikirjasta ja keinot on sitten ilmeisesti oltava sen mukaiset. Kyseessä on henkilö, joka käyttää suurta valtaa suhteessa läheiseeni ja tuhoaa hänet. Ja minä aion tämän lopettaa, oli miten oli. Kyseessä ei ole parisuhde, vaan sitä voisi verrata esimerkiksi oppilas-opettaja-suhteeseen. Minulla on mahdollisuus jossain määrin osallistua, tiedonsaanti-oikeus on. Siihen, miten tämä väärin valtaa käyttävä osapuoli informoi muita asianosaisia "kahden kesken", en voi vaikuttaa. Epäilen, että hän on tahallaan antanut tilanteesta täysin väärän vaikutelman muille, ja seurauksista kärsii läheiseni. Uhri itse ei pysty pitämään puoliaan.
Uskallusta minulta ei puutu, sen verran kovat panokset on kyseessä. Vinkkejä, näkemyksiä? En ole ihan untuvikko, olen näitä pelejä pelaillut ennenkin, mutta tilanne on uusi kun ennen kyseessä on ollut minä vastaan hyväksikäyttäjä- tilanteet, ja nyt tässä on pääkärsijänä toinen. Lain rajoissa toki mennään, en ole mikään mielipuoli veitsikostaja. Enkä siis havittele kostoa, vaan yksinkertaisesti haluan tehdä väärinkäyttäjälle täysin selväksi, että hänen todellakin ihan itsensä takia kannattaa lopettaa välittömästi.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten narsistista saa yliotteen, kun hänen juttuihinsa ei reagoi. Silloin hän menee suunniltaan, koska tarvitsee aina jonkun pönkittämään omaa itsetuntoaan.
Näkymättömyys on narsistille katastrofi. Eli huomioimattomuus, narsistin kohteleminen kuin hän olisi ilmaa. Silloin putoaa naamio ja narsisti hätääntyy ja tekee virheen koska narsisti elää huomiosta, toisten reaktioista ja siitä että toiset toimivat hänen peilinään.
Lue 101 keinoa tapaa karistaa narsisti kannoiltasi(googleta)narsisti elää huomiosta,negatiivinen käy myös,palvontaa janoaa,ja narsistin voi murtaa henkisesti,ei reagoi häneen mitenkään,lakkaa olemasta hänen lähteensä,narsistin pahin pelko on jäädä yksin,hänet on lapsuudessa hyljätty ja hän ei kestä sitä uudelleen.tuntemani narsisti kosti kaikille jotka oli selvinnyt omasta lapsuudestaan ja teki kaikkensa saadakseen selvinneet rikkomaan omat hyvät ihmissuhteensa,hän ei luota keneenkään eikä siedä muidenkaan luottamusta.katkaisin välit täysin,hänellä yhä hovissaan lastenhoitaja,ruohonleikkaaja,lumitöiden tekijä,kutoja ja koiranhoitaja sekä automekaanikko :D enkä tuntenut syyllisyyttä käyttäessäni hänen heikkouttaan hyväksi,hän teki yli 12v saman minulle ja muille uhreilleen.lue,hanki tietoa,opit ennakoimaan narsistin liikkeet,sinun ei tarvitse olla enää varuillaan ja huomaat eläväsi vapauttavaa elämää.
Kun tutustuit häneen, hän oli aivan toista kuin kukaan muu jonka olit aikaisemmin tavannut. Hän oli fiksu ja hyväkäytöksinen, huomaavainen ja kohtelias. Hän piti sinua kuin kukkaa kämmenellä ja lausui imartelevia huomioita, jotka imit kaikki itseesi. Hän kohotti sinut taivaisiin - vain ampuakseen sinut sieltä alas hetkeä myöhemmin. Halusit uskoa kohdanneesi vihdoinkin Sen oikean, häikäisevän ystävän tai ensimmäisen ihmisen, jonka tunsit ymmärtävän sinua ja välittävän sinusta.
Hän oli kaikkea sitä, mihin itse uskoit. Näit ihannekuvan, joka taipui kaikkiin unelmiisi. Nyt on aika ottaa vastuu siitä että hän tuli elämääsi. Ellei hän ole jompi kumpi vanhemmistasi, sinä olet itse valinnut hänet elämääsi. Olit imartelulle altis ja halusit epätoivoisesti uskoa siihen pajunköyteen jonka hän nielaisu kerrallaan sinulle syötti.
Unohda kaikki mitä hän ensin oli, se oli pelkkää illuusiota ja näytelmää. Ajan myötä kulissit ja roolit murenivat ja susi kuoriutui lampaan vaatteista. Lakkaa heti uskomasta sellaiseen mitä ei ole olemassa. Hän ei parane. Jos edelleen uskot hänen paranemiseensa, kiellät hänen todellisen luonteensa ja juutut yhä syvemmälle suohon.
Olen tullut siihen päätelmään, että kaikilla ihmisillä on kultainen, hyvä ydin - kaikilla paitsi narsistilla. Se mitä ensin näit, ei ollut todellista, joten lakkaa märehtimästä sen perään. Unohda ihannekuvat kaikkien ihmisten kohdalla.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kolikolla on aina kääntöpuolensa.
Narsisti pitää jättää huomiotta. Narsisti-akka on kuin ilmaa. Sitä ei ole olemassakaan.
Tarkoittaako tämä, että kun näen narsisti-tutun kadulla, en katso narsisti-akkaan lainkaan? Tarkoittaako tämä, että käännän pääni muualle?
Entä, jos sattumalta satun (huomaamattomuuttani) katsomaan narsisti-akkaan? Miten sitten toimin?
Vierailija kirjoitti:
Kovuudella, älyllä, ennakointikyvyllä.
EI mitenkään.
Anteeksi että väitän vastaan, näin se vain on. Voi vain vältellä, yliotetta ei kannata edes yrittää, narsku voi olla vaikka 40 vuotta samanlainen.
Mistä sitten tietää onko narsisti vai skitsofreenikko?
Luin myös jostain, että viidenkympin iässä narskun oireet alkaa helpottaan. Pitääkö se paikkansa?
Meillä naapurissa juuri yli 5-kymppinen narsku muija. Onko toivoa?
101 kirjoitti:
Kun tutustuit häneen, hän oli aivan toista kuin kukaan muu jonka olit aikaisemmin tavannut. Hän oli fiksu ja hyväkäytöksinen, huomaavainen ja kohtelias. Hän piti sinua kuin kukkaa kämmenellä ja lausui imartelevia huomioita, jotka imit kaikki itseesi. Hän kohotti sinut taivaisiin - vain ampuakseen sinut sieltä alas hetkeä myöhemmin. Halusit uskoa kohdanneesi vihdoinkin Sen oikean, häikäisevän ystävän tai ensimmäisen ihmisen, jonka tunsit ymmärtävän sinua ja välittävän sinusta.
Hän oli kaikkea sitä, mihin itse uskoit. Näit ihannekuvan, joka taipui kaikkiin unelmiisi. Nyt on aika ottaa vastuu siitä että hän tuli elämääsi. Ellei hän ole jompi kumpi vanhemmistasi, sinä olet itse valinnut hänet elämääsi. Olit imartelulle altis ja halusit epätoivoisesti uskoa siihen pajunköyteen jonka hän nielaisu kerrallaan sinulle syötti.
Unohda kaikki mitä hän ensin oli, se oli pelkkää illuusiota ja näytelmää. Ajan myötä kulissit ja roolit murenivat ja susi kuoriutui lampaan vaatteista. Lakkaa heti uskomasta sellaiseen mitä ei ole olemassa. Hän ei parane. Jos edelleen uskot hänen paranemiseensa, kiellät hänen todellisen luonteensa ja juutut yhä syvemmälle suohon.
Olen tullut siihen päätelmään, että kaikilla ihmisillä on kultainen, hyvä ydin - kaikilla paitsi narsistilla. Se mitä ensin näit, ei ollut todellista, joten lakkaa märehtimästä sen perään. Unohda ihannekuvat kaikkien ihmisten kohdalla.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kolikolla on aina kääntöpuolensa.
Hitsi kun kirjoitit hyvin! Kiitos! Juuri noin. Unohda kiiltokuva joka sulle näytettiin, se oli vain naamio. Todellisuus paljastui ja se on ainoa totuus. Nyt kun katsoo noita erilaisia tapoja hurmata joku viaton, naurahtaa itsekseen ja miettii tuohon halpaan minäkin menin, mutten enää.
Et mitenkään. Narsistäti tukee ja tunkee miekan aun abaaliin.
Jos on pakkotilanteessa, että narsisti pitää voiittaa, pitää ensin laskea kustannukset. Ja selviääkö niistä. Pitää tuntea itsensä. Edessä voi olla vuosikausien vääntö, joutuu ehkä palkkaamaan kalliin juristin, menettää maineensa kun narsisti mustamaalaa jne. Eli onko valmis itse kestämään kaiken paskan?
Itse olin koska kysymys oli lapsistani. Vaikka olen vahva ihminen, taistelu vei aika äärirajoille. Menetin ystävät, maineen ja rahani ja kotini. Kaiken. Paitsi lapset pelastin. Apua ei sitten tule mistään, siihen on hyvä varautua. Päinvastoin: kaikki kääntyvät sinua vastaan. Eritoten viranomaiset.
Narsisti pitää vaan unohtaa...mitään tai mihinkään EI PIDÄ REAKOIDA.Se on narsitisen demonin tuho...ja kierrä kaukaa.
Tietääkö narsisti olevansa narsisti?
Meillä on lakimies, joka toivottavasti hoitaa homman niin että siipeilijästä päästään mahdollisimman tehokkaasti.
Sen jälkeen voidaan puhua järkeä eksyneelle lampaalle. Jos ei mene perille, ei voi mitään.
Samankaltaista vaihetta eletään.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö narsisti olevansa narsisti?
Harvoin.
Täällä sitä sitten ollaan hovia keräämässä, arvon ap.
Heh, heh.
Ja ihmiset uskoo kaiken lööperin.
Ihmisen nyt vaan pitää itse opetella pitämään puolensa.
Jos sinä lyöt taitaa sattua lähinnä omaan käteen.
Epämääräinen vihjailu ym manipulointi kertoo ettei ole kykyä minkäännäköiseen oikeaan kohtaamiseen.
Hiekkalaatikolla viimeistään niitten kaikkivoipaisuuskuvitelmien pitäs haihtua.
Mut aina on niitä jotka hienosti Delegoi ja Rekrytoi.
Noh, jokaisen kai pitäs se oma leiviskänsä hoidella.
Bara lycka till.
narsisti-akka kirjoitti:
Narsisti pitää jättää huomiotta. Narsisti-akka on kuin ilmaa. Sitä ei ole olemassakaan.
Tarkoittaako tämä, että kun näen narsisti-tutun kadulla, en katso narsisti-akkaan lainkaan? Tarkoittaako tämä, että käännän pääni muualle?
Entä, jos sattumalta satun (huomaamattomuuttani) katsomaan narsisti-akkaan? Miten sitten toimin?
Antoiko acca mielestäsi ymmärtää eikä ymmärtänyt antaa?
Joillain ihmisillä nyt vain on voimakas persoona ja ne jotka ei ole sinut itsensä kanssa saattaa saada allergisen reaktion accoja kohdatessaan.
Virallinen suositus on vaihtaa asennetta tai osoitetta.
Ikävä vain että acathan ei sitten maailmasta minnekään katoa vaan suorastaan lisääntyy.
N44
Ugh.
Kun kantaa itsensä ei toisten tartte. Kun ei sekaannu pskaan ei haise.
Aina voi äänestää jaloillaan.
Omasta itsetuntemuksesta lähtee kaikki.
Ja siihen tarvitaan tilaa ja aikaa.
Et voi säätää todellisuutta.
Säädä päätäs.
Tällainen ihminen ei ole kärsinyt narsistin toiminnasta. Korkeintaan joistain itseään vähemmän kypsistä ihmisistä. Helppoahan se on sellainen jättää taakseen, narsistin epäreiluus onkin sitten aivan omaa luokkaansa, koska hän useimmiten panee ihmisen tekemään itse pahaa itselleen syyttäen uhriaan vialliseksi. Siihen ei sun epäkypsät läheisesi kykenekään.
Sellainen on aivan oikeutettua haluta kostaa narsistille, joskin hyvin vaikeaa.