Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saan yliotteen narsistista?

Vierailija
28.02.2015 |

Ja nyt ei kiitos mitään diagnoosivalitusta, vaan tilanne on se, että käytös on suoraan oppikirjasta ja keinot on sitten ilmeisesti oltava sen mukaiset. Kyseessä on henkilö, joka käyttää suurta valtaa suhteessa läheiseeni ja tuhoaa hänet. Ja minä aion tämän lopettaa, oli miten oli. Kyseessä ei ole parisuhde, vaan sitä voisi verrata esimerkiksi oppilas-opettaja-suhteeseen. Minulla on mahdollisuus jossain määrin osallistua, tiedonsaanti-oikeus on. Siihen, miten tämä väärin valtaa käyttävä osapuoli informoi muita asianosaisia "kahden kesken", en voi vaikuttaa. Epäilen, että hän on tahallaan antanut tilanteesta täysin väärän vaikutelman muille, ja seurauksista kärsii läheiseni. Uhri itse ei pysty pitämään puoliaan.

 

Uskallusta minulta ei puutu, sen verran kovat panokset on kyseessä. Vinkkejä, näkemyksiä? En ole ihan untuvikko, olen näitä pelejä pelaillut ennenkin, mutta tilanne on uusi kun ennen kyseessä on ollut minä vastaan hyväksikäyttäjä- tilanteet, ja nyt tässä on pääkärsijänä toinen. Lain rajoissa toki mennään, en ole mikään mielipuoli veitsikostaja. Enkä siis havittele kostoa, vaan yksinkertaisesti haluan tehdä väärinkäyttäjälle täysin selväksi, että hänen todellakin ihan itsensä takia kannattaa lopettaa välittömästi.

Kommentit (128)

Vierailija
1/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistista persoonallisuudenhäiriötä ei voi parantaa eikä voittaa.  Erota voi.

Vierailija
2/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä voi voittaa.

Narsisti ei kestä ns. kuuma/kylmä leikkiä, sillä sen saa alistettua ja hulluksi. Narsistin trauma liittyy yleensä vanhempaan, jolla on ollut epävakaa pers.häiriö ja se on tehnyt narsistista narsistin. Sitä matkimalla saa narsistin ihan sekaisin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asenteesi on ainakin väärä. Narsistin kanssa pärjätäkseen on ensin tunnistettava oma narsisminsa. Jos ei näin tee, provosoituu tai menee itse sekaisin. Provosoitneena ei pysty tekemään yhtään mitään mikä ratkaisee tilanteen. Ja tekstistäsi päätelleen olet jo provosoitunut. Narsistin syy toisten väärinkohtelulle on oma hyöty. Sen hyödyn takana on todella rikkinäinen ja hädässä oleva ihminen, joka ei kestä mitenkään omaa häpeäänsä, vajaavaisuuttaan, pettymyksiä. Siksi hän käyttää muita, säilyttääkseen elämänhallinnan tunteen ja käsityksen itsestään haavoittumattomana, täydellisenä. Jos narsistin kanssa joutuu tekemisiin, on turha ruveta tappelemaan. Päinvastoin. Hän on vailla hyväksytyksi tulemista. Anna hänelle siis sitä. Lämpöä ja hyväksyntää. Mutta pidä rajat, jotta hän ei pysty vahingoittamaan sinua, etkä mene mukaan hänen peliinsä. Narsistin kanssa ei todellakaan kannata missään ylemmyydentunnossa ruveta pelaamaan, ainakaan jos ihan oikeasti haluaa jotain saada aikaan. Vaikeaa tietää mikä tuo tilanne on. Jos tilanne on sellainen että kyseisen ihmisen voi poistaa elämästään niin hyvä. Usein ei voi. Ja silloin kannattaa muistaa että kyseessä on todellakin hengenhädässä oleva ihminen, jonka puolustuskeinojen herättäminen ei ratkaise mitään. Mulla on käytännössä tästä paljon kokemusta, koska eräs lähipiiriini kuuluva ihminen on hyvin narsistinen. Olisi helppoa jos välit voisi katkaista kokonaan, mutta se ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto. Eli hyvällä. Ja rajoilla. Parhaiten narsisti lopettaa kiusaamisensa kun saa säilyttää kasvonsa. Suurimman raivon saa aikaan se, että hänet häpäisee. ja siitä seuraa helposti kostoa jne.

Vierailija
4/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:36"]

No liinat kiinni vaan. Käske uhrin lähteä pois ja lopettaa kaikki yhteydenpito, tai jos jotain pakollista on, niin virallisesti tai muuten valvotusti.

[/quote]

 

Pois lähteminen ei ole mahdollista (kyseessä siis ei ole parisuhde), ainoa keino on saada väärinkäyttäjä pelkäämään riittävästi. Ja tämän toteuttamiseen ei uhrin kompetenssi riitä, siksi joudun nyt itse tämän "pelottelijan" roolin ottamaan.

 

Ap

 

Ap

Vierailija
5/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on kyseessä auktoriteetti-alainen-suhde, vaadi alaiselle toista auktoriteettia, ts. toista asiainkäsittelijää tai mikä sitten onkaan kyseessä.

Vierailija
6/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

 Hän on vailla hyväksytyksi tulemista. Anna hänelle siis sitä. Lämpöä ja hyväksyntää. 

[/quote]

:) Tää on koko narsismin ydin.

Mutta nimenomaan tuohon perustuu narsistin manipulointi, jos on tarvetta sille. Annat sille ensin sen hyväksynnän, vedät sen pois, niin kauan aikaa, että narsisti murtuu. Monet narsistit tekevät itsarinkin jouduttuaan tekemisiin tuollaisen ihmisen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä että tuo taistelemalla voittoon -asenne tuottaa lisää hankaluuksia. Minullakin lähipiirissä ollut yksi. Olen ottanut hyvin etäisen virkamiesmäisen viestintätyylin, pääasiassa tekstareilla viestintää. Mahdollisimman vähän näkemistä.

Vierailija
8/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et mitenkään jos sinä itse olet ns terve. Vain toinen narsisti voi tanssia narsistin kanssa loppuun asti. Toisaalta, narsisti haluavat ennenkaikkea hyötyä joten yksi keino voisi olla se, että tarjoat hänelle jotain ystävääsi parempaa. Huono puoli on se, että tosi narsisti haluaa siinäkin tilanteessa kaiken.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paha neuvoa, jos sinä olet ulkopuolinen, kun ei siihen voi ulkopuolisena paljonkaan vaikuttaa.

Jos sinä olet se alistettu osapuoli, tässä neuvo oman kokemuksen perusteella: ole ylimitoitetun rehellinen! Älä mene hänen valheisiinsa mukaan äläkä missään tapauksessa salaa ja piilottele esimiehesi sanomisia (niin, omassa tapauksessani narsisti oli esimieheni). Ei kannata kieltää eikä puolustella, mutta ei missään tapauksessa myöskään myöntää. Faktat tiskiin sellaisina kuin ne ovat, esimerkiksi "sinä itse annoit ohjeen tehdä näin ja oma vikasi, jos et tarkistanut että näin tehtiinkin".

Vierailija
10/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:57"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

 Hän on vailla hyväksytyksi tulemista. Anna hänelle siis sitä. Lämpöä ja hyväksyntää. 

[/quote]

:) Tää on koko narsismin ydin.

Mutta nimenomaan tuohon perustuu narsistin manipulointi, jos on tarvetta sille. Annat sille ensin sen hyväksynnän, vedät sen pois, niin kauan aikaa, että narsisti murtuu. Monet narsistit tekevät itsarinkin jouduttuaan tekemisiin tuollaisen ihmisen kanssa.

[/quote]

No. Minä en halua tuhota narsistista läheistäni. Haluan tulla hänen kanssaan jotenkuten toimeen. Ja ap, lopeta nyt hyvä ihminen tuo isottelu. MItään asioita ei hoideta millään pelotteluilla. Tulee vähän sellainen olo, että sulla itselläsi on tarvetta korottaa itsesi johonkin, kun pitää nyt joku kamala hirviö voittaa ja kampittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 23:43"]

Voisitteko kertoa jonkun ihan konkreettisen tilanteen, jossa mielestänne olette päihittäneet tällaisen ihmisen? Miten se onnisstui?

[/quote]

Se aiemmin mainitsemani ylimitoitettu rehellisyys. Minä ns nostin kissan pöydälle epäilemättä vähääkään omia kykyjäni. Kyse oli työpaikasta, joka oli onneksi määräaikainen. En voi väittää suorastaan 'päihittäneeni' häntä, mutta luultavasti ilo on molemminpuolinen, kun emme ole enää toistemme kanssa tekemisissä.

Työkaverin toimintatapa oli toinen. Hän myönteli kaiken, mutta toimi silti oman päänsä mukaan. Narsistiesimiehemme ei siis saanut hänestä mitään otetta.

Vierailija
12/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 21:00"]

Et mitenkään jos sinä itse olet ns terve. Vain toinen narsisti voi tanssia narsistin kanssa loppuun asti. 

[/quote]

Ei tääkään pidä paikkaansa.

Narsisti tuntee vetoa ja "tanssii loppuun asti" epävakaan persoonallisuushäiriöisen kanssa, ns. borderlinen, myös dark triadit pärjää ihan hyvin narsistien kanssa.

Hyvin tyypillinen pari on esim. borderline ja narsisti. Mies on se narsisti ja nainen borderline. Netistä löytyy lisää tietoa näistä jutuista, jos jollakin kiinnostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä yritin laittaa narsistin kuriin. Sekosihan se. Ja näin se meni sitten. Älä yritä. Auta uhri eroon hänestä. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/02/26/lahtelaismies-kidutti-vaimoaan-kehossa-ei-ollut-yhtaan-kohtaa-jossa-ei-ollut-pahoinpitelyn-jalkia#articleComments

Vierailija
14/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun narsistinen (ei nyt kliinisesti narsisti kuitenkAaan) ex kiusasi pitkään eron jälkeen. Syytti ja haukkui. Sain hänet jättämään minut rauhaan sillä, kun aloin osoittamaN että hän käyttäytyy minus kohtaa rumasti, koska on henkilökohtaisessa elämässä vaikeaa. Vedin mukaan tutkimukset, uinka onnellinen ihminen ei kohtele toista näin.

 Ex joutui itse puolustusasemaan, eikä niin herkästi yritä haukkua enää, vaan kaikella tavlla yrittää todistaa minulle olevansa onnellismpi kuin koskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 21:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 21:00"]

Et mitenkään jos sinä itse olet ns terve. Vain toinen narsisti voi tanssia narsistin kanssa loppuun asti. 

[/quote]

Ei tääkään pidä paikkaansa.

Narsisti tuntee vetoa ja "tanssii loppuun asti" epävakaan persoonallisuushäiriöisen kanssa, ns. borderlinen, myös dark triadit pärjää ihan hyvin narsistien kanssa.

Hyvin tyypillinen pari on esim. borderline ja narsisti. Mies on se narsisti ja nainen borderline. Netistä löytyy lisää tietoa näistä jutuista, jos jollakin kiinnostaa.

[/quote]

Mä muuten tunnen kaksi tällaista paria. Ihan sekopäistä puuhaa, mutta aina se hetken hyvä hetki tulee ja sitten taas mennään. Olen joskus miettinyt että miten ihmeessä nuo suhteet mahtavat päättyä. Jotenkin surullista myös, kun hehkuttavat suurta rakkautta aina sen hyvän päivän, mutta eihän rakkaudella ole mitään tekemistä persoonallisuushäiriöiden ja riippuvuuksien kanssa. Yksin jäämisen pelkoa pikemminkin.

Vierailija
16/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
17/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 21:07"]

Mä muuten tunnen kaksi tällaista paria. Ihan sekopäistä puuhaa, mutta aina se hetken hyvä hetki tulee ja sitten taas mennään. Olen joskus miettinyt että miten ihmeessä nuo suhteet mahtavat päättyä. Jotenkin surullista myös, kun hehkuttavat suurta rakkautta aina sen hyvän päivän, mutta eihän rakkaudella ole mitään tekemistä persoonallisuushäiriöiden ja riippuvuuksien kanssa. Yksin jäämisen pelkoa pikemminkin.

[/quote]

Joo, mäkin tunnen.

Ja se epävakaa borderline melkolailla aina tuhoaa sen narsistin elämän, täysin ja totaalisesti. Sen takia mulla aina huvittaakin miten ihmiset jotenkin pitää narsisteja niin "hurjina", jos ne näkisi millaista jälkeä borderline tekee narsistille saattaisi mieli muuttua....

Tässä juttukin siitä  -

http://gettinbetter.com/dance.html

Jos täällä on epävakaita lukemassa, niin älkää!! menkö tuonne sivustolle, se on hyvin triggeröivä ja vain narsistin näkökulmasta nuo jutut. Tiedän itse ettei epävakaat ole "pahoja" ihmisiä, vaikka ovatkin hyvin tuhoavia narsisteille, mutta tuo sivusto ei ota sitä huomioon.

Vierailija
18/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen huomannut, että kun ei mitenkään lähde ymmärtämään narsistin/epävakaan juttuja, niin silloin narsisti jättää rauhaan. Tietysti, jos ollaan jo suhteessa tai kyseessä on esim. oma vanhempi niin silloin on vaikeampaa.

Esim " ex:äni oli hullu, hän repi vaatteeni " sinä: no, voi tuollaisella ihmisellä on varmasti paha olla, mikäköhän on saanut ihmisen voimaan noin pahoin, hänen elämässään on varmasti tapahtunut kauheita asioita, tuollainen ihminenhän tarvitsee tukea"

eli EI Ymmärrystä narsistille ja oma puhe yleismaallista!" 

Esim. "Teppo ei tee töitään, jättää kaikki minun niskaan" Sinä: voi jaksamattomuuten voi  olla jokin syy. Kun itselläni oli kanssa huono kausi jolloin en jaksanut töissä, mutta onneksi Riitta ymmärsi ja jaksoi silloin kannatella minuakin, nyt sitten kun riitalla on ollut vaikeampaa olen ottanut ennemmän vastuuta. 

Äitini on epävakaa ja parhaaksi olen kokenut em. esimerkit sekä välttelyn ja sen että annan hänen juttujensa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mihinkään hänen juttuihinsa en luota yhtään. 

Vierailija
19/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lainaus tuosta-

In truth, the Narcissist is no match for the Borderline.

It doesn't matter how smart or powerful he is, she'll turn his world upside-down to where he could lose his entire fortune, acquire a serious disease, and become a shadow of his former self.

The Narcissist's grandiosity works against him in this type of coupling, because he has an unquenchable need to win, due to self-worth issues.

He won't let himself be one-upped by anyone, but the Borderline is always better at this game than he is.

Vierailija
20/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

Asenteesi on ainakin väärä. Narsistin kanssa pärjätäkseen on ensin tunnistettava oma narsisminsa. Jos ei näin tee, provosoituu tai menee itse sekaisin.

[/quote]

 

Hei, kiitos paljon näkemyksestäsi! Tunnistan itsessäni kyllä paljon narsistisia piirteitä. Olen tietyllä tapaa kylmä, häikäilemätön jos se on tarpeen. Osaan manipuloida ihmisiä (mutta en yleensä tunne siihen tarvetta enkä koe olevani siinä mikään mestari kuitenkaan), olen laskelmoiva ja joissain asioissa jopa julma. Toisaalta minussa on myös monia piirteitä, jotka eivät yleisen käsityksen mukaan esiinny narsismin yhteydessä, joten olen päätellyt että kenties olen vain jossain määrin lapsuuteni vammauttama eivätkä kriteerit patologisessa mielessä täyty lähimainkaan.

 

Väärintekijä nojaa auktoriteettinsa ja valta-asemaansa, ja siksi on tässä tapauksessa tärkeää, että hän ymmärtää etten ole peloteltavissa tai hallittavissa. Ylemmyydentuntoinen olen jossain määrin, se liittyy itselläni usein tilanteisiin joissa läsnä on voimattomuuden pelko. Selviytymismekanismi, mutta onhan niitä kai jokaisella. Ja niitä tarvitaan, jotta uskaltaa kohdata vaikeita asioita. Uskoa siihen, että pärjää ja hallitsee. Ja olen tosiaan kokenut aika paljon kaikenlaista, menneet onnistumiset osaltaan voimistavat pelottomuutta.

 

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

Provosoitneena ei pysty tekemään yhtään mitään mikä ratkaisee tilanteen. Ja tekstistäsi päätelleen olet jo provosoitunut.

[/quote]

 

Tässä olet varmasti täysin oikeassa. Mutta kun kyseessä on läheinen, jota rakastaa niin että sydän pakahtuu...niin ei sitä kai oikein voi olla provosoitumatta. Olen raivoissani. Olen ollut jo aiemminkin, mutta niin hölmö en onneksi ole, että tekisin mitään mistä tämä toinen saisi "kiinni". Tähän asti siis olen selvinnyt antamatta hänelle yhtään asetta käteen. Ja kun tässä hion suunnitelmiani, saan pahimmat höyryt päästeltyä ja pystyn jatkamaan viileällä ja rationaalisella linjalla.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

Narsistin syy toisten väärinkohtelulle on oma hyöty. Sen hyödyn takana on todella rikkinäinen ja hädässä oleva ihminen, joka ei kestä mitenkään omaa häpeäänsä, vajaavaisuuttaan, pettymyksiä. Siksi hän käyttää muita, säilyttääkseen elämänhallinnan tunteen ja käsityksen itsestään haavoittumattomana, täydellisenä. Jos narsistin kanssa joutuu tekemisiin, on turha ruveta tappelemaan. Päinvastoin. Hän on vailla hyväksytyksi tulemista. Anna hänelle siis sitä. Lämpöä ja hyväksyntää. Mutta pidä rajat, jotta hän ei pysty vahingoittamaan sinua, etkä mene mukaan hänen peliinsä. Narsistin kanssa ei todellakaan kannata missään ylemmyydentunnossa ruveta pelaamaan, ainakaan jos ihan oikeasti haluaa jotain saada aikaan. Vaikeaa tietää mikä tuo tilanne on. Jos tilanne on sellainen että kyseisen ihmisen voi poistaa elämästään niin hyvä. Usein ei voi. Ja silloin kannattaa muistaa että kyseessä on todellakin hengenhädässä oleva ihminen, jonka puolustuskeinojen herättäminen ei ratkaise mitään. Mulla on käytännössä tästä paljon kokemusta, koska eräs lähipiiriini kuuluva ihminen on hyvin narsistinen. Olisi helppoa jos välit voisi katkaista kokonaan, mutta se ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto. Eli hyvällä. Ja rajoilla. Parhaiten narsisti lopettaa kiusaamisensa kun saa säilyttää kasvonsa. Suurimman raivon saa aikaan se, että hänet häpäisee. ja siitä seuraa helposti kostoa jne.

[/quote]

 

Kasvojen säilyttäminen on olennainen seikka kaikissa ihmisten välisissä konflikteissa. Pyrin aina ratkaisemaan ristiriitatilanteet siten, että toinen osapuoli voi perääntyä menettämättä kasvojaan. Tässä tilanteessa näkisin, että kasvojen menettämisen uhka voisi hillitä epätoivottua käytöstä riittävästi. Se, mitä vielä mietin, on keinot konkretisoida asia.

 

Suuret kiitokset ajatuksia herättävästä vastauksestasi :)

 

Ap