Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saan yliotteen narsistista?

Vierailija
28.02.2015 |

Ja nyt ei kiitos mitään diagnoosivalitusta, vaan tilanne on se, että käytös on suoraan oppikirjasta ja keinot on sitten ilmeisesti oltava sen mukaiset. Kyseessä on henkilö, joka käyttää suurta valtaa suhteessa läheiseeni ja tuhoaa hänet. Ja minä aion tämän lopettaa, oli miten oli. Kyseessä ei ole parisuhde, vaan sitä voisi verrata esimerkiksi oppilas-opettaja-suhteeseen. Minulla on mahdollisuus jossain määrin osallistua, tiedonsaanti-oikeus on. Siihen, miten tämä väärin valtaa käyttävä osapuoli informoi muita asianosaisia "kahden kesken", en voi vaikuttaa. Epäilen, että hän on tahallaan antanut tilanteesta täysin väärän vaikutelman muille, ja seurauksista kärsii läheiseni. Uhri itse ei pysty pitämään puoliaan.

Uskallusta minulta ei puutu, sen verran kovat panokset on kyseessä. Vinkkejä, näkemyksiä? En ole ihan untuvikko, olen näitä pelejä pelaillut ennenkin, mutta tilanne on uusi kun ennen kyseessä on ollut minä vastaan hyväksikäyttäjä- tilanteet, ja nyt tässä on pääkärsijänä toinen. Lain rajoissa toki mennään, en ole mikään mielipuoli veitsikostaja. Enkä siis havittele kostoa, vaan yksinkertaisesti haluan tehdä väärinkäyttäjälle täysin selväksi, että hänen todellakin ihan itsensä takia kannattaa lopettaa välittömästi.

Kommentit (128)

Vierailija
81/128 |
02.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko joku jaksanut jo lukea 84:n laittaman linkin? Kerrotaanko siinä jotakin narsistin (muka) kokemasta häpeästä?

Vierailija
82/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:28"]

Ja nyt ei kiitos mitään diagnoosivalitusta, vaan tilanne on se, että käytös on suoraan oppikirjasta ja keinot on sitten ilmeisesti oltava sen mukaiset. Kyseessä on henkilö, joka käyttää suurta valtaa suhteessa läheiseeni ja tuhoaa hänet. Ja minä aion tämän lopettaa, oli miten oli. Kyseessä ei ole parisuhde, vaan sitä voisi verrata esimerkiksi oppilas-opettaja-suhteeseen. Minulla on mahdollisuus jossain määrin osallistua, tiedonsaanti-oikeus on. Siihen, miten tämä väärin valtaa käyttävä osapuoli informoi muita asianosaisia "kahden kesken", en voi vaikuttaa. Epäilen, että hän on tahallaan antanut tilanteesta täysin väärän vaikutelman muille, ja seurauksista kärsii läheiseni. Uhri itse ei pysty pitämään puoliaan.

Uskallusta minulta ei puutu, sen verran kovat panokset on kyseessä. Vinkkejä, näkemyksiä? En ole ihan untuvikko, olen näitä pelejä pelaillut ennenkin, mutta tilanne on uusi kun ennen kyseessä on ollut minä vastaan hyväksikäyttäjä- tilanteet, ja nyt tässä on pääkärsijänä toinen. Lain rajoissa toki mennään, en ole mikään mielipuoli veitsikostaja. Enkä siis havittele kostoa, vaan yksinkertaisesti haluan tehdä väärinkäyttäjälle täysin selväksi, että hänen todellakin ihan itsensä takia kannattaa lopettaa välittömästi.

[/quote]

Tuskin jättää tätä pompoteltavaa rauhaan, ellei jatkamisesta seuraa aivan varmasti ja konkreettisesti jotain vakavaa haittaa hänelle. Tosin..tuskin sekään lopettaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovuudella, älyllä, ennakointikyvyllä.

Vierailija
84/128 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No liinat kiinni vaan. Käske uhrin lähteä pois ja lopettaa kaikki yhteydenpito, tai jos jotain pakollista on, niin virallisesti tai muuten valvotusti.

Vierailija
85/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

47 lisää vielä, että julkinen nolaaminen tai pelko maineen mustaamisesta on tuolle mun lapsen isälle tosi tosi pahoja juttuja. Sille on todella tärkeä oma maine. 

Valheista kiinni jääminen, ja sen esille tuominen ison yleisön tietoisuuteen varmasti sattuu. Se sun varmasti pitäisi jotenkin saada tehtyä.

Vierailija
86/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 20:53"]

 Suurimman raivon saa aikaan se, että hänet häpäisee. ja siitä seuraa helposti kostoa jne.

[/quote] Entä jos häpeä onkin niin valtava että narsisti ei voi kostaa, koska täten joutuisi "julkisesti" myöntämään häpeänsä ja haavoittuvaisuutensa?

[/quote]

Narsisti ei tunne häpeää, sitä on ns. häpeää tuntevan ihmisen vaikeata ymmärtää ja uskoa. Ja narsisti tulee kostamaan. Eri asia on sitten, annatko narsistin kostolle vallan, eli sille samalle oravanpyörälle. Faktojen tuomisen esiin voi tehdä fiksulla tavallakin, narsistia polkematta. Valitse itse, millä tavalla lähdet asioihin suhtautumaan. Huomaat kyllä, kumpi tapa tekee elämästäsi onnellisemman ja vähemmän aiheuttaa lisäkonflikteja.

[/quote] Häpeähän on melkeinpä kaiken ydin, mistä kaikki alkoi. http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 15:32"]

Mulla jäi loppuosa ketjusta lukematta, mutta mikä on siis sinun suhteesi sekä narsistiin, että narsistin uhriin? Ei narsistia voi voittaa kukaan muu kuin "uhri" itse. Minun mielestä sekin on kyllä sinun puolelta narsistista, että pidät tätä läheistäsi(?) täysin kykenemättömänä puolustamaan itseään ja pitämään itsestään huolen. Sinä et voi muuttaa tilannetta, kuin juttelemalla avoimesti "uhrin" kanssa. Hänen pitää itse asettaa ne rahat, miten itseään kohdellaan. Jos taas koet, että tämä uhri on jonkinlaisen aivopesun uhri, niin et voi oikeastaan tilanteeseen vaikuttaa. Hetken jo kuulosti siltä, että kaksi narsistia kävisi taistoa yhdestä ihmisestä, mutta näin tuskin on kuitenkaan. Tarkastele sinäkin omia motiivejasi, ovatko ne täysin pyyteettömiä, vai haluatko olla tarinan sankari, ja voittaa tuon uhrin puolellesi. Ei sellainenkaan kovin terve lähtökohta ole. Jos kyse on todella siitä, että joku sinun läheisesi on narisisti uhri, niin et voi korjata tätä tilannetta minkään muun kuin uhrin kautta. Eli auttamalla sitä uhria, ja kertomalla että olet huolissaan tästä kyseisestä suhteesta.

[/quote]

No ehkä kuitenkin kannattaisi lukea ketjut, joihin vastaa.

Vierailija
88/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:25"]

No aina ei ole aikaa, jos ketju on pidempi, mutta silti tekee mieli kommentoida. En siis ole tuo jolle vastasit, mutta itse käyn yleensä suhteellisen pikasesti täällä kuitenkin. Neljä sivua toki kerkeää yleensä lukea, mutta siitä pidemmät on kyllä vähän niin ja näin. Voihan sitä aloittajakin toki aina laittaa ne oleellisimmat tiedot aloitukseen, tai ainakin minä oletankin että niin tehdään. Erikseen toki sellaiset viikotolkulla kestävät ketjut, jossa aloittaja käy jatkuvasti kirjoittamassa lisätietoja ajan myötä jostain tilanteesta.

Tuossakin oli kyseessä, että ap puhuu omasta lapsestaan? Jos kyseessä aikuinen lapsi, niin ei kai tuo nyt mitenkään erityisemmin poista kirjoittaneen mielipiteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:29"]

Julkinen nolaaminen on ihan ykkösjuttu.

[/quote]

Narsku osaa laskea nämäkin tilanteet nauramalla itselleen: "mä töppäsin", toiselle jauhot suuhun jo valmiiksi.

Todella nollalinja, voittaa aikaa-tyyli jatkuu kun vain inahdatkaan.

Nauru voi olla teeskenneltyä, hän kuitenkin hallitsee.

Vierailija
90/128 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistin ongelma on häpeäongelma. KOko narsistinen käyttäytyminen perustuu siihen, että narsisti yrittää olla tuntematta häpeää, jota hän on täynnä, ja joka uhkaa koko hänen olemassaoloaan. Narsistinen raivo on juuri sitä, että joku uhkaa narsistin kaikivoipaisuutta. Kun kaikkivoipaisuus katoaa, esiin tulee syvä häpeä. AP:lle. En tiedä oletko itse narsististen ongelmien vallassa vai et. Kuitenkaan et ota vastaan neuvoa ottaa asiat neutraalisti, kohdella narsistia asiallisesti ja jopa lämmöllä. Toinen erittäin hyvä neuvo on olla rehellinen. Ihan vain. Vilpittömästi rehellinen ja vilpittömästi pahoillaan tilanteesta. Jos joku syyttää sinua jostain mitä olet tehnyt tai jostain miten hän on kokenut jonkun tilanteen, ota vastuu itsestäsi. Jos se on totta, myönnä ja ole pahoillasi. Jos narsisti valehtelee, ole sinä rehellinen. Ja ota vastuu tunteistasi. Ennen pitkää muut kyllä alkavat tajuta asian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/128 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta kun olet päässyt narsistin "ihon alle ja melkein kaveri" älä missään nimessä rupea menemään sen juttuihin messiin. Se käyttäää sen sua itteäs vastaan. Sehän on sen ihannetilaanne kun sillä on toinen kaveri mukana. Jos oikeasti haluat tuhota narsistin et mene sen juttuijin!!! Kun olet sen "kaveri" pysäytä kaikki ihan kaikki jutut sen kanssa ja sille tulee epävarma olo joten sä saat yliotteen siitä!!

Vierailija
92/128 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos osaat lukea hyvin narsistia, ala toimia kuten hän. Reagoi asioihin samalla tavalla. Suo itsellesi samat "aseet" kuin narsistilla.

Tällä keinolla nujersin täysin entisen mieheni. Useita vuosia luotin, odotin ja nielin kaiken. Lopulta napsahti taas erään luottamuksen pettämisen jälkeen. Annoin hänen tulla luokseni ja olla lähelläni luullen että kaikki on ok. Parissa kuukaudessa mursin hänet täysin, hänen omilla keinoillaan ja omilla sanoillaan. Toistelin kuulemiani asioita.

En ole koskaan ollut kenellekään niin ilkeä.

Sillä herkellä se tuntui pahalta. Jälkeenpäin en ole katunut sitä hetkeäkään. Sain edes osan voimasta takaisin, jonka olin antanut hänen minusta imeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/128 |
24.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahaa tekee katsoa, kuinka narsisti pelkää itsensä naurunalaiseksi tekemistä. Ytimessä on juuri häpeä, nolous ja lapsen tasolle jääneet kyvyt hallita näitä tunteita. Pahinta on narsistin nolaaminen ja vielä pahempaa on alentuvasti kertoa, miten hänen häpeänsä paistaa kilometrien päähän, vaikka hän yrittää kaikkensa tehdä sen peittämiseksi.

Vierailija
94/128 |
24.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/128 |
24.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rear naked choke on hyvä ote. Triangeli myös, mutta se voi herättää hämmennystä yleisellä paikalla. Yksi vaihtoehto on hakea kimuraa, ja jos narsissi pyrkii pakoon niin heittää lennosta giljotiiniin.

Eiköhän noilla otteilla pärjää.

Vierailija
96/128 |
10.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko narsistille tyypillistä näyttää keskisormea naapurille. Meillä narsisti-naapuri näyttää keskisormea ja irvistelee (vääntelee naamaansa) suoraan päin naapuria. Onko tällainen nainen vaan pöljä vai onko tyypillistä narsistille? Tietysti voihan naikkonen olla sekä pöljä että narsisti!

Tosi hyvää tietoa narsistista tässä ketjussa!

Pidetään juttelu asiallisena!  -Kiitos-

Vierailija
97/128 |
10.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parhaiten narsistista saa yliotteen, kun hänen juttuihinsa ei reagoi. Silloin hän menee suunniltaan, koska tarvitsee aina jonkun pönkittämään omaa itsetuntoaan.

Vierailija
98/128 |
10.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asenteesi on ainakin väärä. Narsistin kanssa pärjätäkseen on ensin tunnistettava oma narsisminsa. Jos ei näin tee, provosoituu tai menee itse sekaisin. Provosoitneena ei pysty tekemään yhtään mitään mikä ratkaisee tilanteen. Ja tekstistäsi päätelleen olet jo provosoitunut. Narsistin syy toisten väärinkohtelulle on oma hyöty. Sen hyödyn takana on todella rikkinäinen ja hädässä oleva ihminen, joka ei kestä mitenkään omaa häpeäänsä, vajaavaisuuttaan, pettymyksiä. Siksi hän käyttää muita, säilyttääkseen elämänhallinnan tunteen ja käsityksen itsestään haavoittumattomana, täydellisenä. Jos narsistin kanssa joutuu tekemisiin, on turha ruveta tappelemaan. Päinvastoin. Hän on vailla hyväksytyksi tulemista. Anna hänelle siis sitä. Lämpöä ja hyväksyntää. Mutta pidä rajat, jotta hän ei pysty vahingoittamaan sinua, etkä mene mukaan hänen peliinsä. Narsistin kanssa ei todellakaan kannata missään ylemmyydentunnossa ruveta pelaamaan, ainakaan jos ihan oikeasti haluaa jotain saada aikaan. Vaikeaa tietää mikä tuo tilanne on. Jos tilanne on sellainen että kyseisen ihmisen voi poistaa elämästään niin hyvä. Usein ei voi. Ja silloin kannattaa muistaa että kyseessä on todellakin hengenhädässä oleva ihminen, jonka puolustuskeinojen herättäminen ei ratkaise mitään. Mulla on käytännössä tästä paljon kokemusta, koska eräs lähipiiriini kuuluva ihminen on hyvin narsistinen. Olisi helppoa jos välit voisi katkaista kokonaan, mutta se ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto. Eli hyvällä. Ja rajoilla. Parhaiten narsisti lopettaa kiusaamisensa kun saa säilyttää kasvonsa. Suurimman raivon saa aikaan se, että hänet häpäisee. ja siitä seuraa helposti kostoa jne.

Tämä. Narsistista ei ole mahdollista saada yliotetta, tai silloin kyseinen henkilö ei ole narsisti.

Vaikka narsisti on vailla hyväksyntää (ja hän ihan oikeasti on vailla sitä), niin hän katkaisee välinsä välittömästi niihin, jotka sitä eivät anna. Eli siis häntä ei voi manipuloida tai hallita hyväksynnän puutteella, koska hän yksinkertaisesti huomatessaan sen hylkää. Hän pärjää mieluummin itse, kuin tuntee kenenkään kyljessä itsensä ei-hyväksytyksi. Lämpöä antava itsensä suojaava ihminen mahtuu narsistin elämään, mutta kuka sitten kykenee tai haluaa olla sitä on toinen asia.

Vierailija
99/128 |
10.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pahaa tekee katsoa, kuinka narsisti pelkää itsensä naurunalaiseksi tekemistä. Ytimessä on juuri häpeä, nolous ja lapsen tasolle jääneet kyvyt hallita näitä tunteita. Pahinta on narsistin nolaaminen ja vielä pahempaa on alentuvasti kertoa, miten hänen häpeänsä paistaa kilometrien päähän, vaikka hän yrittää kaikkensa tehdä sen peittämiseksi.

No et sinäkään miltään kivalta ihmiseltä kuulosta.

Vierailija
100/128 |
10.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos osaat lukea hyvin narsistia, ala toimia kuten hän. Reagoi asioihin samalla tavalla. Suo itsellesi samat "aseet" kuin narsistilla.

Tällä keinolla nujersin täysin entisen mieheni. Useita vuosia luotin, odotin ja nielin kaiken. Lopulta napsahti taas erään luottamuksen pettämisen jälkeen. Annoin hänen tulla luokseni ja olla lähelläni luullen että kaikki on ok. Parissa kuukaudessa mursin hänet täysin, hänen omilla keinoillaan ja omilla sanoillaan. Toistelin kuulemiani asioita.

En ole koskaan ollut kenellekään niin ilkeä.

Sillä herkellä se tuntui pahalta. Jälkeenpäin en ole katunut sitä hetkeäkään. Sain edes osan voimasta takaisin, jonka olin antanut hänen minusta imeä.

Miehesi ei ollut narsisti, koska narsisti ei murene eikä sure. Onnittelut jonkun epäkypsän ihmisen kiusaamisesta, ilmeisesti olitte samaa tasoa.