Saisiko teidän miehenne lähteä toiselle paikkakunnalle firman pikkujouluihin, jos siellä ollaan myös hotellissa yötä?
Ja kotona on vaimo sekä 6-vuotias lapsi? Firma kuulemma kustantaa hotellin kaikille ketkä tulevat yli 100 kilometrin päästä. Sanoin miehelle, että voin hakea hänet juhlista, mutta hän haluaa jäädä sinne yöksi. Kysyin myös, että eikö kukaan muu aja sieltä takaisin niin ei kuulemma. Kieltäisittekö te tällaisen reissun?
Kommentit (789)
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole miestä, mutta olen niin mustasukkainen ja epäluuloinen, että en todellakaan tykkäisi jos mies menisi sinne. Miettisin koko ajan mitä siellä tekee ja kyselisin reissusta, kunhan takaisin tulee.
Syytäkin olla epäluuloinen, sillä suurin osa miehistä pettää tilaisuuden tullen. Ja ne pöljäkkeet eivät tietenkään tunnusta sitä puolisolleen ja mahdollisesti tartuttavat heihin erittäin yleisen, kohdunkaulan syöpää aiheuttavan hpv:n (kondomi ei täysin suojaa niiltä viruksilta).
Sais. Olis kiva kun välillä kävis jossain, kun nykyään vaan kököttää aina kotona. Joskus olis kiva olla itsenäisestikin, ennen mies teki pitkiä työmatkoja ja välillä jopa ahdistaa että en ole koskaan kotona yksin, paitsi aamuisin noin tunnin verran. Mutta ei mee koskaan noihin, tosin heillä on vain samassa kaupungissa eikä yöpymisiä.
Saahan tuo mennä. Itsehän se elämästään ja valinnoistaan vastaa. Niin olen saanut mennä minäkin. Yhteisessä elämässä pitää lähteä siitä, että toiseen voi luottaa. Sitten vasta jos tulee eteen asia mistä ilmenee, että luottamus on petetty, sitten asia on toinen. Mutta etukäteen ei pidä ruveta toista hallitsemaan ja kahlitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.
Mitä ei tiedä, se ei voi loukata.
Itse ihan vilpittömästi tuohon uskon (ja olen nainen).
Vierailija kirjoitti:
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.
Kyllä hauskaa pidetään, mistäs puoliso sen kuulisi? Vähän kun makeaa maistaa, niin töissä luistaa paljon paremmin. Avokkini luottaa minuun, yleensä olen ihan ok, mutt come on, hotellissa yö. Mikkihiiret jää siellä yksin minibaaria tyhjentämään.
Vierailija kirjoitti:
Sais. Olis kiva kun välillä kävis jossain, kun nykyään vaan kököttää aina kotona. Joskus olis kiva olla itsenäisestikin, ennen mies teki pitkiä työmatkoja ja välillä jopa ahdistaa että en ole koskaan kotona yksin, paitsi aamuisin noin tunnin verran. Mutta ei mee koskaan noihin, tosin heillä on vain samassa kaupungissa eikä yöpymisiä.
Voi voi, odotas kun jäätte eläkkeelle.... No toivottavasti siihen on teillä vielä niin pitkä aika, että ehditte totutella totaaliseen yhdessäoloon jo sitä ennnenkin.
Mä muistan, kun äiti oli ihan tuskassa kun isä jäi eläkkeelle. Käpisteli siinä kotona koko ajan ja puuttui joka asiaan ja hääräsi siinä keittiössäkin kaiken aikaa. Kunnes keksi sitten mennä yhteen yhdistykseen ja sitä myöten alkoi taas olla pois kotookin.
No ei saisi mennä. Millon naiset oppii, että miehet nai joka tilaisuuden tullen? Siinä ei auta vaimot, ei vauvat, ei mitkään lapset. Riisukaa ne typerät lasit ja olkaa realistisia.
Onks tää vitsi?
Hotelliyöt kännissä on tehty työkaveriin tutustumiseen
Muija ei päästä, menen silti aina. Otan ilon irti, samaa juustokakkua ei jaksa vaan kymmeniä vuosia syödä.
Näkisittepä ne daamit jossain kimaltavissa ryijyissään ja humalassa. Helppoa ja hauskaa. Su kotiin pokalla, busines as usual.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.Kyllä hauskaa pidetään, mistäs puoliso sen kuulisi? Vähän kun makeaa maistaa, niin töissä luistaa paljon paremmin. Avokkini luottaa minuun, yleensä olen ihan ok, mutt come on, hotellissa yö. Mikkihiiret jää siellä yksin minibaaria tyhjentämään.
Jos avokkisi on onnellinen, jos hän ei koskaan tule tuosta tietämään, ei millään tavalla, niin mitä vahinkoa on tapahtunut? Miksi kirjoitat ikään kuin halveksisit hänen tyhmyyttään ja tietämättömyyttään?
Ja se tärkeämpi kysymys: miksi olet hänen kanssaan?

Hän luottaa ja ehkä koen sen naiiviksi. Hän on lasteni äiti ja meillä on liikaa lainaa, sukua ja muuta, että jaksaisin erota. Ja miksi eroaisin? Meillä on kivaa, tykätään toisistamme ja tuttu turvallinen on nyt paras.
Saan seksiä muualta kun haluan ja thats it. En todellakaan jaksa kotitöitä ja samaa karvavisaa koko ajan. Jos ihastun reissuillani, sitten eroan.

Mitä siis haluaisit hänen tekevän, miten toimivan?
Meinasin laittaa, että 2/5, mutta kun keskustelua on 38 sivua, niin ei kai tälläiselle provolle voi antaa muuta kuin 6/5 ja papukaijamerkki vielä joulun kunniaksi siihen niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.Mitä ei tiedä, se ei voi loukata.
Itse ihan vilpittömästi tuohon uskon (ja olen nainen).
Vähän samoilla linjoilla ole ja olen siis nainen. Onhan se tietenkin väärin puolisoa kohtaan. Mutta elämä on mitä on. Kyllä sekin pitää ymmärtää. Eli siis satunnainen, harva tapaus eli ei jatkuva vieraissa hyppiminen ja elämäntapa. Niitäkin puolisoita kun on, valitettavasti.
Siitä on kuitenkin pidettävä huoli, että vedenpitävästi puoliso ei saa tietää. Mieluummin niin, ettei kaveritkaan saa tietää, koska silloin on aina vaara, että joku hölöttää jollekin jne. Vastuu on kyettävä kantamaan sitten. Jos riskin ottaa, siitä on vastattava.
Sen kun tiedostaa ja puolisoaan aidosti rakastaa, niin on helpompi olla sitä syrjähyppyä tekemättäkään. Kerran kuuntelin Tallinnasta tullessa bussin takaosassa olevaa miesten mölykuoroa, jotka kehuskeli niillä niinoilla ja tatjaanoillaan ja ilotalossa käymisillään. Yksi mies vaan naureskeli mukana mutta ei puhunut mitään, niin siltä kysyttiin, että sinä se et tainnut siellä käydä ollenkaan, niin se mies vastasi, että en. Minulla on hyvä vaimo ja me rakastetaan toisiamme. Ei siinä ne muut ukotkaan siihen mitään pystyneet sanomaan muuta kuin että se on hieno asia se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojat on poikia ja mikä tapahtuu laivalla/ulkomailla/Levillä/firman retkillä jää sinne.
Harvoin tulee mentyä päätyyn saakka, mutta Köpiksessä tuli kömmittyä hotlaan kollegan kanssa.
Vaimo ei tiedä mitään ja hyvä niin, tämän palstan mukaan asiat on hyvin eikä epäilekään. En aio erota enkä kertoa.Kyllä hauskaa pidetään, mistäs puoliso sen kuulisi? Vähän kun makeaa maistaa, niin töissä luistaa paljon paremmin. Avokkini luottaa minuun, yleensä olen ihan ok, mutt come on, hotellissa yö. Mikkihiiret jää siellä yksin minibaaria tyhjentämään.
Jos avokkisi on onnellinen, jos hän ei koskaan tule tuosta tietämään, ei millään tavalla, niin mitä vahinkoa on tapahtunut? Miksi kirjoitat ikään kuin halveksisit hänen tyhmyyttään ja tietämättömyyttään?
Ja se tärkeämpi kysymys: miksi olet hänen kanssaan?
Hän luottaa ja ehkä koen sen naiiviksi. Hän on lasteni äiti ja meillä on liikaa lainaa, sukua ja muuta, että jaksaisin erota. Ja miksi eroaisin? Meillä on kivaa, tykätään toisistamme ja tuttu turvallinen on nyt paras.
Saan seksiä muualta kun haluan ja thats it. En todellakaan jaksa kotitöitä ja samaa karvavisaa koko ajan. Jos ihastun reissuillani, sitten eroan.Mitä siis haluaisit hänen tekevän, miten toimivan?
Hän saa olla kotona ja uskoa, ettei muita naisia silmissäni tai muualla ole. Ehkä tietty kysely ja kiinnostus voisi tuntua hyvältä, mutta hän kuvittelee, että kun on kerran sitouduttu, se on siinä. En minä häneltä mitään odota. Seksiä ja kotia, se kai on tarkoitus. Olen hyvä kumppani, jännää haen muualta, kuten poikain kelkkareissuilta pohjoiseen tai reppureissulta etelään. Tämä nyt on ihan yleistä meidän porukoissa.
Vierailija kirjoitti:
No ei saisi mennä. Millon naiset oppii, että miehet nai joka tilaisuuden tullen? Siinä ei auta vaimot, ei vauvat, ei mitkään lapset. Riisukaa ne typerät lasit ja olkaa realistisia.
Jos kerran kaikki miehet haluavat joka tapauksessa pettää, niin mikä pointti on vahtia heitä kotona? Eikö realismia sitten ole leikkimättä, että kaikki on hyvin ja mies uskollinen, miltä nimenomaan kuulostaa tuollainen keinotekoisen uskollisuuden vaaliminen menojen kieltämisellä ja kotona vahtimisella?
Tapasin lapseni ihanan äidin firman jouluissa Levilä. Olin silloin suhteessa. Erottiin. Hyvä niin. Avoliitto oli todella hyvä, mutta pandaksi ympärikännissä pukeutuneena vaan näin elämäni naisen ja nyt naimissa. Kannatti.
Kyllä ja jokainen näistä käy vieraissa ja pettää niin paljon kuin ehtii - ei siitä ole kahta sanaakaan... :)
Vierailija kirjoitti:
Onks tää vitsi?
Hotelliyöt kännissä on tehty työkaveriin tutustumiseen
Muija ei päästä, menen silti aina. Otan ilon irti, samaa juustokakkua ei jaksa vaan kymmeniä vuosia syödä.
Näkisittepä ne daamit jossain kimaltavissa ryijyissään ja humalassa. Helppoa ja hauskaa. Su kotiin pokalla, busines as usual.
Kiva jos sun työpaikalla on hyvännäköisiä daameja. Monella työpaikalla työkaverit ovat kaikkea muuta kuin pantavan näköisiä - tässäkin yksi syy, miksi en oikein ymmärrä näitä mustasukkaisia kuvitelmia.
Tämä juuri. Itse joudun aina iskettäväksi ulkona, monesti kyseessä on vielä joku tuttu. Itse koen sen kiusalliseksi, enkä ole ikinä kenellekään antanut mitään vastakaikua. Siinä kohtaa kun huomaan iskuyritykset tai joku käy liian tuttavalliseksi (miehet monesti esim saattavat koskea jostain vyötäröltä tai kaulalta....), ilmoitan ykskantaan olevani varattu nainen (monesti tietävät kyllä, muistutan sitten vielä uudelleen). Näin toimin sysipaskassa avioliitossani 13v ajan myös ympäripäissäni, sekä nyt hyvässä parisuhteessa. Lisäksi luotan kumppaniini.