Lue keskustelun säännöt.
Jättäisitkö miehesi kuolemaan yksin?
25.02.2015 |
Jos miehesi sairastuisi vakavasti, joutuisi sairaalaan ja saisi "kuolemantuomion", kuinka toimisit?
.
Olisitko miehesi vuoteen äärellä viimeiset päivät vai menisitkö kotiin odottamaan viimeistä puhelua?
.
Ja oletuksena on ettei kotona odota pienet lapset tai heidän hoitonsa on takuuvarmasti huolehdittu.
.
Tätä olen pohtinut erään löytämäni blogin postausten pohjalta. Minun piti hetken aikaa tavailla, että luinkohan nyt ihan oikein. Blogin nainen oli mennyt kotiin odottamaan viestiä pariksi-kolmeksi päiväksi. Kuinka yleinen toimintatapa tuo on, mihin sinä tai tuttusi on päätynyt?
Kommentit (17)
Olen kuullut yksinäisiä vanhuksia unohdetun yksin kuolemaan, mutta että kolmekymppinen aviomies? Toki meitä on erilaisia ihmisiä, silti kummastelen. Ja vielä enemmän kummastelen ettei edes sairaalavierailuja parin viimeisen päivän aikana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmepäivää, kenties enemmän, sängyn vierellä syömättä ja nukkumatta? En usko että pystyisin. Toki olisin hänen luonaan sen, mitä pystyisin.
Toki silloin kun ne viimeiset päivät on tajuttomana, ei läsnäolosta ehkä ole iloa edes läsnäolijalle.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 17:24"]Kolmepäivää, kenties enemmän, sängyn vierellä syömättä ja nukkumatta? En usko että pystyisin. Toki olisin hänen luonaan sen, mitä pystyisin.
Toki silloin kun ne viimeiset päivät on tajuttomana, ei läsnäolosta ehkä ole iloa edes läsnäolijalle.
[/quote]
Sairaalassa voidaan tilata ruoka keittiöstä myös omaisille, toki joutuu sen omasta pussistaan maksamaan. Myös kanttiinissa on lounasta yms tarjolla, eli nälässä ei tarvitse omaisen olla. Me olemme antaneet osaston keittiöstä saattohoitopotilaan omaisille ruokaa jopa keskellä yötä.
Myös järjestelyjä on tehty nukkumisen suhteen, on viety toinen sänky huoneeseen että omainen pystyy nukkumaan.
Olen ollut saattamassa isääni. Huoneeseen oli tuotu ylimääräinen sänky, jossa äitini saattoi nukkua hänen vierellään, mutta kun vihdoin olimme paikalla koko perheen voimin, siinä torkahti pikku torkkuja itse kukin vuorollaan. Lastenlapset ja lapset olivat paikalla. Ruokaa sai kanttiinista ja välillä muutenkin käytiin jaloittelemassa ulkona. Lapset mm. keräsivät viimeiset kukat papalleen.
Eli kyllä viettäisin viimeiset ajat myös mieheni rinnalla. En lähtisi minnekään.
Mä veisin miehelle laatikon Koffin kolmosta, sille olen jäänyt kakkoseksi jo aikaa sitten. Toivottavasti en ole enää siinä vaiheessa kuvioissa, kun sisuskalut pettää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saattohoitanut tyttäreni ja isäni. Minä myös sain ruokaa sen verran mitä pystyin syömään ja minulle oli sänky samassa huoneessa. Ei olisi tullut mieleenikään poistua paikalta. Tyttäreni kohdalla kyse oli parista päivästä, isäni kohdalla vajaasta viikosta. Enkä hetkeäkään antaisi pois. Väistämättömän edessä minulle oli tärkeintä olla läsnä.
Mä lähtisin heti bilettää jos mieheni ilmoittaisi ilouutisen "mulla on viikko elinaikaa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perus AV-mamma kävisi hoitamassa miehen pankkikortin ja tunnusluvun, jos eivät jo olisi hallussa. Ja eikun shoppaileen.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 17:41"]Perus AV-mamma kävisi hoitamassa miehen pankkikortin ja tunnusluvun, jos eivät jo olisi hallussa. Ja eikun shoppaileen.
[/quote]ja äkkiä pitää varmistaa ettei miehen eksälle vaan mene mitään perintöä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joutunut kokemaan tuon tilanteen tyttäreni kanssa. Minä tai mieheni olimme hänen kanssaan 24/7 kolmen vuorokauden ajan. Nukuimme myös samassa huoneessa. Isovanhemmat ja muut lähisukulaiset ja ystävät kävivät siellä myös hyvästit jättämässä, mutta itse poisnukkumisen hetkellä paikalla olimme vaan minä ja mies.
Tekisin samalla tavalla miehenikin kohdalla.
Menin kotiin. Olin shokissa. Jälkeenpäin on todella paljon katunut tätä ratkaisua ja toivonut, että olisin toiminut toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 17:46"]Menin kotiin. Olin shokissa. Jälkeenpäin on todella paljon katunut tätä ratkaisua ja toivonut, että olisin toiminut toisin.
[/quote]
Tuo on varmastikin yksi niistä asioista, joita katuu aivan koko loppuelämänsä.
En poistuisi paikalta mihinkään. Näin toimimme myös äitini kanssa. Saattohoito alkoi sairaalassa, mutta lopulta siirryimme kuitenkin kotiin jossa äiti sitten kuolikin. Sen mukaan miten mieheni toivoisi, hoitaisin häntä kotona tai olisin hänen kanssaan sairaalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtoiko tuossa tapauksessa kuolema olla ihan selvä asia? Jos miestä onkin hoidettu jossain teho-osastolla ja on ollut kuitenkin joku hyvin vähäinen toivo paranemisesta, ja sen takia tehohoitoa on jatkettu? Silloinhan omaiset eivät voi istua siellä sängyn vieressä, siellä saa vierailla yleensä 2 omaista n 15min kerrallaan, tai jotain sinne päin.
Mä meni kotiin kun poikani oli kuolemassa. En pystynyt olemaan siinä. Hän ei ymmärtänyt sitä, olenko vai en paikalla. Olisin jäänyt, jos olisi tiedetty, että elämää oli vain pari tuntia jäljellä, mutta sh ja lääkäri epäili, että päiviä menisi. Olin ajatellut tulla takaisin vielä.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 19:09"]Mahtoiko tuossa tapauksessa kuolema olla ihan selvä asia? Jos miestä onkin hoidettu jossain teho-osastolla ja on ollut kuitenkin joku hyvin vähäinen toivo paranemisesta, ja sen takia tehohoitoa on jatkettu? Silloinhan omaiset eivät voi istua siellä sängyn vieressä, siellä saa vierailla yleensä 2 omaista n 15min kerrallaan, tai jotain sinne päin.
[/quote]
Blogin tapauksessa mitään toivoa ei enää ollut. Elimet lakkasivat toimimasta yksi toisensa jälkeen.
Olisin miehen luona, totta kai. Järjestelykysymys. Haluaisin olla rakkaani vierellä viimeiset hetket.
Tiedän myös, ettei hoitajilla ole aikaa olla koko ajan saattohoitopotilaan luona, joten haluaisin ettei mieheni joutuisi olemaan yksin kuollessaan.
Olen itse hoitanut kuolevia potilaita, ja osan luona on ollut läheinen 24/7. Osan taas ei, ja ymmärrän täysin jos omainen ei kykene olemaan sellaisessa tilanteessa.