Kirppikset - mielletäänkö ne alemman sosiaaliluokan osotospaikaksi?
Kommentit (14)
Ei, kirpparit mielletään nykyään lähinnä trendikkäiksi.
No kyllä keskiluokkainen jo nyrpistää kirppareille nokkaa ja on muka niin ällöttävää, kun ne vaatteet nyt ovat olleet jonkun päällä! Voi kamalaa...
No ei tod. Kaikkihan kirppareilla käy, eikö?
Ei enää pitkään aikaan, ehkä joskus 80-luvulla oli noin.
En miellä. Itseasiassa ystäväpiirissäni monet todella pienituloiset nyrpistävät nenäänsä, kun taas moni ylempää keskiluokkaa edustava käy kirppiksillä, niin myös minä itse :) kannatan kierrätystä ajatuksena ja löytöjen tekeminen on palkitsevaa vaikka hyvin olisi varaa ostaa uutenakin.
Ehdottomasti en ja ilmeisesti ei kaikki myyjätkään, tai sitten muitakin kuin minä itse, joille oikea hinta/ laatu suhteen hinnat ovat toisinaan hieman hukassa. Asiaa ei voi enää perustella, toisin kuin vielä, ehkä kymmenen vuotta sitten olleella erinomaisella tekosyyllä, jonka mukaan eurot ja markat menivät sekaisin. Ja kun yhä useampi kirppis on ns. itsepalvelu kirppis niin tinkiminen on usein, lähes poikkeuksetta mahdotonta. - Toki omalla yhdellä lempikirppareistani, joka on tarjonnut tilaa, myös huonekalujen myyntiin sovin kirppiksen edustajan kanssa, että hän voi myydä, myös halvemmalla, jos joku tekee tarjouksen tuoleistani. ts. sanoen varauduimme ennakolta siihen, että joku saattaa haluta tarjota tuoleista ja sovimme tuolleilleni ns. pohjahinnan, jonka ainakin haluan tuoleistani saada. - Yritän viedä kirpparille vain sellaista, mitä oikeasti kuvittelen voivan ostaa; en vain kokeillakseni, että ostaisiko joku sen sijaan että veisin roskiin, vaikka pyrinkin siihen, että pääsisin itselleni tarpeettomasta tavarasta eroon.
Harrastin paljon noin 15 vuotta sitten. En enää, kun en halua mitään homeista roskaa tai kirppuja. Siis nykyisin oikeasti ihmiset levittelevät kaiken maailman lutikoita ja turkiskuoriaisia. Tai tosiaan "hävittävät" hometalojensa tavarat viemällä myyntiin kirpputorille. Aikaisemmin vaatteet tehtiin paremmin, joten oli mielekästä ostaa niitä käytettynä. 90-luvulla tuli pidettyä käyttövaatteena äidin 60-70-luvun trikoopaitoja. Nykyisin hajoavat vasta muutaman vuoden käytössä olleet uutena ostetut kalliit kotimaisen firman trikoot käsiin. Vamaan se lyhyempikuituinen puuvilla tai jokin muu vastaava vaikuttaa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:01"]
No kyllä keskiluokkainen jo nyrpistää kirppareille nokkaa ja on muka niin ällöttävää, kun ne vaatteet nyt ovat olleet jonkun päällä! Voi kamalaa...
[/quote]
Tää on kyllä hauska :D! Aika harvasta kaupankaan vaatteesta voi varmuudella sanoa, ettei sitä ole kukaan käynyt sovittamassa (pl muoveihin pakatut vaatteet) ja aika usein ne sovittelijat ovat aika hikistä porukkaa. Tokihan ne vaatteet myös pestään kuitenkin ennen käyttöä, ostopaikasta riippumatta.
Lähinnä nykyään turhan itsetietoiset nousukkaat tunnistaa siitä, että he haukkuvat kirppiskulttuuria. Muille ovat ostopaikkoja siinä missä kaupatkin.
Miksi ne alemman sosiaaliluokan ostospaikkoja olisivat? Myynnissä on krääsän ja virttyneiden rytkyjen lisäksi myös hyväkuntoisia laatumattoja, täyspuisia ja upeita retrohuonekaluja, Arabiaa, Iittalaa yms. eikä ihan halvalla lähde...
No en miellä. Minusta niiden käyttäjäkunta on läpileikkaus suomen väestöstä.
Häiritseekö se teitä, että en osta kirppiksiltä mitään? :) En tiedä minkälaista porukkaa käy, mutta en usko sieltä löytyvän esimerkiksi kahdeksan vuotiaalle pojalleni ehjiä ja kivoja vaatteita. Tai 13 vuotiaalle tyttärelleni.
Ei kiinnosta, asioin niissä mielelläni tuloluokastani riippumatta.