Lue keskustelun säännöt.
kuinka paljon rakkautta on tarpeeksi vauvalle?
24.02.2015 |
Pelkään kokoajan että en tee kaikkea tarpeeksi hyvin vauvan kanssa vaikka vastaan heti hänen itkuunsa, koen mahanpurujen aikaan olevani maailman historian surkein äiti kun mikään ei auta kipuun.
Olen juossut vauvan kanssa neljällä eri pediatrilla ja elimellistä vikaa hänestä ei löydy, hänelle diagnosoitiin siis koliikki.
Tunnen syyllisyyttä jos olen ollut siivoamassa ja vauva on sillä aikaa herännyt ja ollut tyytyväisenä pinnasängyssä, tunteeko hän itsensä silloin hylätyksi?
Tunnen syyllisyyttä jos lasken vauvan hetkeksi sitteriin, kokeeko hän etten rakasta?
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä ottaa vähän rennommin, niin huomaat rakastavasi paljon.
Pakko kai sen vauvan on antaa joskus huutaakin. On vaan käytävä vessassa tms. Ei se sitä rakkautta vähennä enkä usko että satunnaisista hetkistä perusturvallisuus järkkyy.
Sitä kyllä ihmettelen että melkein kaikkien vieraiden ja sukulaisten mielestä jo 2 vk vauvaa pitää alkaa kouluttaa yksinoloon. Eihän sellainen vielä manipuloi vanhempiaan vaan sillä on joko nälkä, märkä vaippa tai haluaa olla lähellä. En todellakaan aloita mitään yksinolon opettelua vaan saa olla ihan niin paljon lähellä kuin haluaa.
Olen yh, ollut alusta saakka. Vauvani kiljui keuhkot väärällään ensimmäiset 4kk, useimmiten syli rauhoitti (aina ei sekään) ja lattialla/sitterissä/sängyssä/sohvalla huuto vaan yltyi. Vaan joskus oli pakko tehdä ruokaa, käydä vessassa, suihkussa tai siivotakin. Vauva oli aina lähellä ja näki sekä kuuli minut, vaikka rääkyikin kuin syötävä. Menetin hermotkin usein, en tokikaan tehnyt mitään mutta jätin kiljukaulan odottamaan hetkeksi ja menin partsille laskemaan kymmeneen.
Nyt vauva on pian vuoden. Hän on iloinen, rohkea, todella sosiaalinen ja reipas. Luottaa ihmisiin, ei ole ikinä vierastanut ketään. Kiintymyssuhteemme voi mitä parhaiten, vauva ei arastele jäädä esimerkiksi mummilleen, ei itkeskele perääni mutta osoittaa kyllä kaivanneensa kun haen hänet muutaman tunnin kuluttua. Hän katsoo minua eri tavalla kuin ketään muuta - kuten rakastettu ja rakastava lapsi voikaan katsoa.
Joten uskon, että kaikesta vaikeudesta huolimatta annoin riittävästi rakkautta, turvaa ja lämpöä. Meillä on kaikki hyvin :)
Riittävästi: sekä lapsi että vanhemmat voivat tasapainoisesti ja kaikin puolin hyvin!