Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennus ja rutiinien ylläpito.
24.02.2015 |
Ongelma on otsikon mukainen. Olen siis periaatteessa sitä mieltä, että myös masentunut ihminen vastaa itse itsestään ja tekemisistään. Masennuksen taakse ei auta piiloutua eikä ryhtyä selittelemään. Masentunut voi helpottaa omaa oloaan noudattamalla säännöllistä ruoka- liikunta- ja unirytmiä.
Mutta mikä sitten avuksi, kun nämä omat mielipiteet eivät enää tuota tulosta? Kun mikään ei enää kiinnosta eikä PYSTY vastustamaan herkkuja, tietokoneen näpyttelyä tai sohvalla löhöämistä? Kun kaikki on niin kurjaa, että pienikin pako todellisuudesta (herkkujen ahmiminen, löhöily tai koneen näpyttely) otetaan kiitollisuudella vastaan? Kun jonkun näistä ohittaminen tuntuu maailmanlopulta?
Miten pakotatte itsenne jaksamaan rutiineja silloin, kun mikään ei enää kiinnosta? (mm. pitkäaikaiset tavoitteet vain luisuvat ohi, kun ei vaan nappaa enää). Psykologilla käyn n. 3-viikon välein, lääkitystä ei ole. Mitään sellaista osa-aluetta, joka elämää tukisi, ei ole, ahdistavia asioita taas on sitäkin enemmän. Ajattelen, että kai mä jaksaisin paremmin, jos saisin pakotettua itseni rutiineihin enkä vain haahuilisi. Mutta kun en saa.
Kommentit (11)
No minulle oli kyllä toipumisen alku se että en enää yrittänyt pitää entistä minääni ja arkeani koossa, että annoin itseni vain pudota sinne mustaan aukkoon. Lopetin masennuksen vastustamisen ja antauduin sille. Sieltä mustasta aukosta ja suosta synnyin sitten ajallani ihan uutena ihmisenä uudelleen, todella aivan erilaisena persoonana erilaisilla arvoilla. Vuoden verran olin kyllä aika huonossa tilassa, ja join esim. alkoholia lääkkeeksi runsaasti, koska se oli ainoa tapa millä kestin olla tekemättä itsemurhaa.
Kuitenkin sitä ennen olin kokeillut terapiaa, lääkkeitä, liikuntaa, ruokavaliota, kaikkea mahdollista, mutta masennus vain jatkui ja paheni kun lääkkeillekin tuli toleranssi heti. Vasta luovuttaminen oli avain minun tapauksessani. Masennus olikin hyödyllinen uudistumisprosessi, ja siksi psyyke halusi siihen ajaa vaikka väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksesta. Musta tuntuu että oon jo antanut itseni pudota sinne mustaan aukkoon lukemattomia kertoja ja lillutellut siellä. Mutta nyt on kerta kaikkiaan elämässä se tilanne, että itseä pitäisi saada isolla kädellä niskasta kiinni. Miten voisin pakottaa itseni jaksamaan niin, että elämä vielä muuttuisi iloksi?
Ei onnistunut millään. Vasta todella järeä lääkitys toimi ja sain elämäni takaisin. Tosin nyt painan 125kg ja toivon todella, että kun saan painon vihdoin pois, siitä ei jää kamalia jälkiä.
Voi ei, itse olen nyt jo lihonut aika paljon. Painaisin varmaan 200kg jos mun ruokahalullani alkaisin masennuslääkkeitä syömään.
Jotenkin vaan ajattelen, että kun jaksaa yrittää ja ponnistaa, niin elämä palkitsee. Mutta kun ongelma on siinä, että en jaksa jättää haitallista käytöstä pois. En halua jättää herkkuja ahmimatta, laiskottelua tekemättä tai nettipalstoja selaamatta. Miten voikaan oma toiminta olla niin ristiriidassa omien ihanteiden kanssa?
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 15:55"]
Kiitos vastauksesta. Musta tuntuu että oon jo antanut itseni pudota sinne mustaan aukkoon lukemattomia kertoja ja lillutellut siellä. Mutta nyt on kerta kaikkiaan elämässä se tilanne, että itseä pitäisi saada isolla kädellä niskasta kiinni. Miten voisin pakottaa itseni jaksamaan niin, että elämä vielä muuttuisi iloksi?
[/quote]
Et pysty millään pakottamaan itseäsi. Pakottamalla vain luot itseesi lisää sisäistä ristiriitaa ja siten ahdistusta, joka lisää masennusta.
Jotenkin tuntuu ettet kovin syvällä mustassa aukossa ole ollut, jos olet pystynyt tähän asti pitämään rutiineistasi kiinni. Itse en pystynyt edes poistumaan kotoa tai peseytymään pahimpina aikoina, saati liikkumaan, käymään koululla (opiskelin silloin) tai mitään muutakaan järkevää. Olin täysin valmis kuolemaan, odotinkin että kuolen kotiini ja yksin sinne muumioidun, ja jotenkin kun sen oli täysin hyväksynyt, siitä alkoi vähittäinen paraneminen.
Mutta jos/kun tällainen ei ole sinulle mieluisa vaihtoehto, niin kyllä sinun täytyisi sitten itsepakottamisyritysten sijaan saada ulkopuolista apua esim. lääkityksestä. Sitten jos se lääkitys auttaa, voit ehkä taas pystyä päättämään että teet asioita ja saat tehtyäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 16:00"]Voi ei, itse olen nyt jo lihonut aika paljon. Painaisin varmaan 200kg jos mun ruokahalullani alkaisin masennuslääkkeitä syömään.
Jotenkin vaan ajattelen, että kun jaksaa yrittää ja ponnistaa, niin elämä palkitsee. Mutta kun ongelma on siinä, että en jaksa jättää haitallista käytöstä pois. En halua jättää herkkuja ahmimatta, laiskottelua tekemättä tai nettipalstoja selaamatta. Miten voikaan oma toiminta olla niin ristiriidassa omien ihanteiden kanssa?
[/quote]
Minulla oli sama, onneksi on olemassa myös sellaisia masennuslääkkeitä, jotka vie ruokahalun..
En nimenomaan ole pystynyt pitämään rutiineista kiinni. On ollut aikoja (vuosia), jolloin en ole pystynyt opiskelemaan, kuukausien jaksoja jolloin en ole pystynyt syömään normaalisti... Sängystä olen kyllä tähän menness' joka päivä päässyt ylös, mutta on ollut sellaisia aikoja (viikkoja), etten ole poistunut kotoa lähikauppaa pidemmälle.
Mutta pidän ihanne-elämänä sellaista jossa pidetään rutiineista kiinni, sehän on selvä.
Elämän aaltoilu väsyttää. Mulla oli aika jolloin jonkin verran pystyin pakottamaan, mutta nyt se tuntuu taas poistuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 16:00"]
Jotenkin vaan ajattelen, että kun jaksaa yrittää ja ponnistaa, niin elämä palkitsee. Mutta kun ongelma on siinä, että en jaksa jättää haitallista käytöstä pois. En halua jättää herkkuja ahmimatta, laiskottelua tekemättä tai nettipalstoja selaamatta. Miten voikaan oma toiminta olla niin ristiriidassa omien ihanteiden kanssa?
[/quote]
Oi, onpa mukavan naiivi harhaluulo: "kun jaksaa yrittää ja ponnistaa, niin elämä palkitsee". Ei todellakaan mene aina niin. Juuri tuollaisesta omavoimaisuuden ja itseriittoisuuden tunteesta masennus on hyvä lääke pääsemään eroon. Sitä tulee nöyräksi elämän edessä, ja oppii masennuksesta päästyään nauttimaan hetkistä, koska tajuaa että edes se, että on suht järjissään ja ilman tuskia, on valtavan hieno asia, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Että masennus, tai vaikka syöpä, voi oikeasti iskeä keneen tahansa koska tahansa, ja jos juuri nyt ei ole paha olla tai kipua, niin siitä pitää nauttia täysillä.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 15:55"]
Kiitos vastauksesta. Musta tuntuu että oon jo antanut itseni pudota sinne mustaan aukkoon lukemattomia kertoja ja lillutellut siellä. Mutta nyt on kerta kaikkiaan elämässä se tilanne, että itseä pitäisi saada isolla kädellä niskasta kiinni. Miten voisin pakottaa itseni jaksamaan niin, että elämä vielä muuttuisi iloksi?
[/quote]
Et pysty millään pakottamaan itseäsi. Pakottamalla vain luot itseesi lisää sisäistä ristiriitaa ja siten ahdistusta, joka lisää masennusta.
Jotenkin tuntuu ettet kovin syvällä mustassa aukossa ole ollut, jos olet pystynyt tähän asti pitämään rutiineistasi kiinni. Itse en pystynyt edes poistumaan kotoa tai peseytymään pahimpina aikoina, saati liikkumaan, käymään koululla (opiskelin silloin) tai mitään muutakaan järkevää. Olin täysin valmis kuolemaan, odotinkin että kuolen kotiini ja yksin sinne muumioidun, ja jotenkin kun sen oli täysin hyväksynyt, siitä alkoi vähittäinen paraneminen.
Mutta jos/kun tällainen ei ole sinulle mieluisa vaihtoehto, niin kyllä sinun täytyisi sitten itsepakottamisyritysten sijaan saada ulkopuolista apua esim. lääkityksestä. Sitten jos se lääkitys auttaa, voit ehkä taas pystyä päättämään että teet asioita ja saat tehtyäkin.
[/quote]
Minusta aloittaja on liian syvässä suossa niin kuin hän itsekin sanoi. Minä ymmärrän mitä tarkoitat sillä että antaa vain kaiken pudota harteiltaan, mutta ihmiselle täysi stressittömyys voi olla yhtä stressaavaa kuin liika stressi. Eli edes jollakin rutiineilla ylläpidetään omaa toiminta kykyä ja parhainta olisi että saisi myös pieniä onnistumisen kokemuksia.Nämä ovat oikeastaan tärkeimpiä, koska ne motivoivat nousemaan pienin askelin ylös. Negatiivisuuteen vajoaminen ei aja tuota "puhdistautumisen" asiaa. Ihminen tarvitsee kohtuullisen määrän stressiä, vaikka sana stressi onkin saanut negatiivisen vivahteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos numero 11! Joskus vielä kouluaikoina vaikeuksien käytyä sietämättömiksi täydellinen luovuttaminen ja kaikkien asioiden pudottaminen käsistä tuntui helpotukselta, mutta enää se ei sitä ole. Ja olen kyllä myös kokenut sen, että kun jaksaa tehdä vähän enemmän, niin siitä saa onnistumisen tunteita ja joskus niitä positiivisia seurauksiakin. Numero 10 vaikuttaa aika negatiiviselta. Kyllä itse haluaisin saavuttaa jotain muutakin kuin pelkän minimitason hengissäpysymisen.
Itse asiassa joitakin rutiineita olen saanut pidettyä entistä paremmin yllä (siivoaminen, kotoa poistuminen lähikauppaa pidemmälle päivittäin, yksi uusi mieluinen harrastus) mutta liian moni asia vielä mättää, ennen kaikkea opiskelut. Tiedän mitä minun pitäisi tehdä, jotta saisin opiskeltua, mutta en kykene tekemään sitä. Aikaisemmin olen kokenut synkkinäkin kausina edes jonkinlaista elämäniloa, mutta tällä hetkellä tuntuu että sekin on kadonnut. Uskon että rutiinien ylläpitämisellä voisin parantaa omaa oloani, mutta mikä avuksi kun rutiinit eivät pysy yllä.
Alue: Aihe vapaa
up