Mitä työkaverinsa raskausvartaloa kommentoivat eukot ajattelevat?at eukot oi
Odotan toista lastani, ja raskaus on edennyt reippaasti yli puolivälin. Kerroin juuri raskaudesta töissä, ja mielestäni naispuolisilta kollegoilta ja esimiehiltä tulleet kommentit ovat olleet suhteellisen noloja. En tiedä miten akateemisilta, liike-elämän kaikki käyttäytymissäännöt hallitsevilta keski-ikäisiltä naisilta pääsee näitä möläytyksiä suustaan. Onko kyse puhtaasta veetuilusta ja ovatko oikeasti sosiaalisesti näin lahjattomia.
Esimieheni (joka on siis 42-vuotias esikoululaisen äiti): "En kyllä olisi ollenkaan arvannut. Näytät vaan siltä, että olisi joulusyömiset vaan jääneet päälle". Samainen nainen oli tosin yllättynyt yhteistyökumppanimme raskaudesta. Silloinkin hän kohkasi, että näytti tämäkin nainen vain lihoneelta.
50-vuotias kollega, lapset aikuisia: "Jokaisen kroppa on niin erilainen. Jollain näkyy selkeä, pieni, sievä maha. Ja toiset sitten pyöristyvät tasaisesti ympäriinsä." Ok, tämä ei niin paha.
Ikäiseni kollega, kaksi pientä lasta: "Ekassa raskaudessa mahani oli pieni ja siro. Tokassa raskaudessa levisin juurikin ihan kaikkialta."
Nämä eivät edes pahinta. Pahin on viisissäkymmenissä oleva kollega, jolla itsellä on painoa reippaan ylipainon verran. Tämä nainen on sitten ottanut tehtäväkseen kommentoida yksinomaan rintojeni koon muutosta:
"Kattelinkin, että sulla on tissit kasvaneet."
"On noi sun tissit tosiaan törkeän kokoiset. Ihan dolly partonit". Hyi hemmeti, tämä vasta on ällöä!
No, tietysti olen vetänyt näistä johtopäätöksen, että olen levinnyt ihan sotanorsuksi. Vaikkakin suurin osa vanhoista vaatteistani vielä menee påålle, joten en kaiken järjen mukaan ole kuitenkaan järjettömästi paisunut. Kurja fiilis tulla töihin, kun tiedostaa joutuvansa tällaisen tarkkailun alaiseksi. Mikä tekee oikeutetuksi naisen kropan ja ulkomuodon kommentoinnit pelkästään siksi, että nainen on raskaana?
Tiedän, että esimieheni ja esimiehen esimies ovat närkästyneet salaa siihen, että ilmoitin raskaudesta "vain" 3,5 kk ennen äitiyslomaa ( 2 kk varoaikakin tosin olisi lain mukaan riittänyt). Heidän onnittelunsa tulivat muutenkin hampaiden välistä. Mutta hyvänen aika, pientä ammattimaisuutta, kiitos. Ihmeellisintä on, että nuoremmat naiset, ikäluokassa 30-35 ovat vaikuttaneet vilpittömän iloisilta puolestani. Heiltä ei myöskään ole tullut näitä kommentteja, vaikkain raskaus näyttää tulleen heillekin yllätyksenä.
Alkaa pian itsehillintä pettää. Onko kohdalleni sattunut vaan lauma juntteja, vai ihanko tämä olen yleinenkin ilmiö yritysmaailmassa? Ekassa raskaudessakaan raskaus ei näkynyt selkeästi ennen kuin juuri ennen äitiyslomaa, vaikka kummankin raskauden alussa olen ollut normaalipainoinen. Rintava olen ollut aina, ja valitettavasti pyykkilautaa en ole koskaan omistanut, en edes ollessani äärimmäisen hoikka parikymppinen. Samalla tavalla raskauteni oli viime kerralla yllätys kaikille, mutta toisaalta kukaan ei kommentoinut vartaloni muotoja.
Kommentit (2)
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 22:50"]
Vuoden ikäisen esikoisen äitinä on samat jutut tuoreessa muistissa. Nyrkkisääntö on että mitä alhaisempi koulutus, sitä tökerömmät kommentit tyyliin "alatpa olla jo muhkeassa kunnossa", "etpä ole vielä mahdottoman iso" ja ne jokapäiväiset voinnin kyselyt ja kahvipöytäkeskustelut joissa udellaan sun gynekologisia terveystietoja! Kyllä risoi ja raskaasti! Olen itse lääkäri ja terveydenhuollossa töissä, mutta tismalleen ärsytti tuo tarkkailun alla olo ja tunkeilevat kommentit!
[/quote]
Näillä naisilla on siis kaikilla korkeakoulututkinto: kauppatieteen maistereita ja juristeja muun muassa.
Vuoden ikäisen esikoisen äitinä on samat jutut tuoreessa muistissa. Nyrkkisääntö on että mitä alhaisempi koulutus, sitä tökerömmät kommentit tyyliin "alatpa olla jo muhkeassa kunnossa", "etpä ole vielä mahdottoman iso" ja ne jokapäiväiset voinnin kyselyt ja kahvipöytäkeskustelut joissa udellaan sun gynekologisia terveystietoja! Kyllä risoi ja raskaasti! Olen itse lääkäri ja terveydenhuollossa töissä, mutta tismalleen ärsytti tuo tarkkailun alla olo ja tunkeilevat kommentit!